KASVAn Uutiskirje 2013/08

30.08.2013

Tämä on KASVAn toinen uutiskirje. Kuukausittaiset uutiskirjeet lähetetään kaikille KASVAn sähköpostilistalle kuuluville ja julkaistaan KASVAn nettisivulla.

 

 

Tohtorikoulutuksen uudistus yliopistoissa etenee – KASVA jatkuu tohtoriohjelmien verkostona

Tohtorikoulutuksen uudistus eri yliopistoissa on hyvässä vauhdissa. Jokainen tohtorikoulutettava kuuluu tästä lähin oman yliopistonsa tutkijakouluun sekä omaan yliopistokohtaiseen tohtoriohjelmaansa. Samalla KASVA lakkaa olemasta oma tohtoriohjelmansa, joka palkkaa omia tohtorikoulutettaviaan. Palkallisia tutkijankoulutuspaikkoja on jatkossa yliopistojen omissa tohtoriohjelmissa.

Verkostoituminen yli yliopisto- ja tieteenalarajojen on kuitenkin tohtorikoulutuksessa erittäin tärkeää myös jatkossa, ja KASVA tuleekin jatkamaan toimintaansa tohtoriohjelmien muodostamana yhteistyöverkostona. Tohtoriohjelmiin kuuluvat tohtorikoulutettavat voivat osallistua KASVAn toimintaan aivan kuten ennenkin. Mm. vuosiseminaareja tullaan järjestämään entiseen tapaan. KASVAn tarjoama mahdollisuus tutustua muiden yliopistojen tohtorikoulutettaviin ja saada ohjausta myös oman yliopiston ulkopuolelta ei siis ole katoamassa minnekään!

KASVA-verkoston tohtoriohjelmissa haettavana palkallisia tutkijankoulutuspaikkoja

KASVA tiedottaa jatkossa omissa tohtoriohjelmissaan avautuvista palkallisista tutkijankoulutuspaikoista.  Nyt on haussa palkkapaikkoja Oulun yliopiston EUDA-tohtoriohjelmaan sekä Turun yliopiston OPPI- ja KEVEKO-tohtoriohjelmiin.

Oulun yliopiston Eudaimonia-tohtoriohjelmassa (EUDA-DP) on haettavana kymmenen nelivuotista ja viisi kaksivuotista tutkijankoulutuspaikkaa. Hakuaika on parhaillaan käynnissä ja päättyy 16.9.2013.

Turun yliopiston KEVEKO- ja OPPI-tohtoriohjelmissa on haettavana tutkijankoulutuspaikkoja. Hakuaika on 2.-30.9.2013.

Tutustu hakujulistuksiin huolella ja ole tarkkana hakemuksiin vaadittavien liitteiden kanssa!

KASVAn nettisivujen päivitys jatkuu

Nettisivujen päivitys on jatkunut ja sivuston kokonaisuus alkaa hiljalleen muotoutua. Seuraa erityisesti Ajankohtaista-palstaa, jonne päivitetään tietoja tärkeistä tapahtumista ja mm. tohtoriohjelmissa avautuvien palkkapaikkojen hauista.

Sivuilta löytyy nyt myös linkkejä KASVAlaisille tärkeiden organisaatioiden ja toimijoiden internet-sivuihin. KASVAn nettisivu voisikin jatkossa aiempaa tehokkaammin palvella tohtorikoulutettavan tiedonhakuportaalina, josta löytyy linkkejä mm. erilaisiin rahoituskanaviin ja tieteellisiin seuroihin.  Linkkilistat kaipaavat vielä täydennyksiä, joten ilmoita koordinaattorille puutteista ja kehittämisideoista! Ylipäätään kaikki kommentit ja ehdotukset sivujen kehittämisen suhteen ovat tervetulleita.

Oletko juuri väitellyt tai kohta väittelemässä?

Muista ilmoittaa väitöksestäsi KASVAn koordinaattorille. Jatkossakin on tärkeää, että KASVAlaiset saavat tietää toistensa väitöksistä. Nettisivulla myös ylläpidetään listaa KASVAn piirissä valmistuneista väitöskirjoista. Olet sitten ollut KASVAssa palkkapaikalla tai ns. statuspaikalla, muista ilmoittaa väitöksesi valmistumisesta!

Kasvatustieteen päivät lähestyvät

Kasvatustieteen päivät on kasvatustieteilijöiden vuoden kotimainen päätapahtuma. Tänä vuonna päivät järjestetään 21.–22.11.2013 Jyväskylässä teemalla ”Kasvatus, hyvinvointi ja tulevaisuuden opetustyö”. Tämänvuotisten Kasvatustieteen päivien yhteydessä juhlitaan myös suomalaisen opettajankoulutuksen 150-vuotista historiaa. 

Päivillä on symposiumeja, menetelmällisiä työpajoja sekä teemaryhmiä, joissa on mahdollisuus esitellä omaa tutkimusta. Abstraktien viimeinen jättämispäivä on 1.10.2013. Käy tutustumassa päivien ohjelmaan ja mm. teemaryhmien kuvauksiin Kasvatustieteen päivien nettisivuilla.

Mukavaa ja innostuksentäyteistä syksyn alkua kaikille!

Seuraava uutiskirje ilmestyy syyskuun lopulla. Ilmoita koordinaattorille, mikäli sinulla on asioita, joista haluaisit uutiskirjeessä informoitavan.

Luotu 30.08.2013 | Muokattu 06.07.2021