Juho Vainion Säätiöltä apurahoja Turun yliopiston tutkijoille

27.01.2025

Juho Vainion Säätiö on myöntänyt 13:lle Turun yliopiston tutkijalle apurahan kansanterveyttä ja terveitä elämäntapoja edistävään tutkimukseen.

Juho Vainion Säätiö myönsi yhteensä yli 1,7 miljoonaa euroa apurahoja kansanterveyttä ja terveitä elämäntapoja edistäviin tutkimuksiin ja muuhun terveyttä edistävään toimintaan. Turun yliopiston tutkijoille säätiö myönsi kaikkiaan 13 apurahaa, yhteensä yli 280 000 euroa.

Juho Vainion Säätiön tuen kohteita ovat erityisesti terveysliikunta, terveellinen ravitsemus, tupakoinnista ja alkoholin käytöstä johtuvien terveyshaittojen torjuminen sekä mielenterveyden ja ympäristöterveyden edistäminen.

Säätiön myöntämät apurahat ovat henkilökohtaisia apurahoja ja hankeapurahoja.

Turun yliopistoon myönnetyt apurahat:

  • Aatsinki Anna-Katariina: Suolistomikrobiston kehitys ja toiminnalliset vatsavaivat lapsuudessa (väestötutkimuskeskus, lääketieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto), 26 000 e
  • Heervä Eetu: Rekisteritiedon hyödyntäminen tupakoinnin ja savuttomuuden merkityksessä syöpäpotilailla – koskaan ei liian myöhäistä lopettaa (kliininen laitos, Turun yliopisto, Tyks, Tays), 30 000 e
  • Holopainen Lotta: Raskausajan diabetes ja tupakointi – interaktioiden ja äidin kehon koon vaikutus komplikaatioriskeihin (yleislääketieteen laitos, Turun yliopisto), 4 000 e
  • Isokääntä Heidi: Äidinmaidon metaboliittien yhteydet imeväisen suolistomikrobiston ja -metabolomin kehitykseen (biolääketieteen laitos, biotiedekeskus, väestötutkimuskeskus, Turun yliopisto), 6 250 e
  • Korkalo Liisa: Kasvisruokavalioiden vaikutukset suoliston mikrobistoon ja aineenvaihduntaan lapsilla ja aikuisilla (teknillinen tiedekunta, Turun yliopisto, Helsingin yliopisto), 30 000 e
  • Kähäri Antti: Terveyden kannalta merkittävän ruoan kulutus ja ruokaturvattomuus korkean inflaation aikana: miten pärjäävät pienituloiset ja lapsiperheet? (INVEST-lippulaiva, Turun yliopisto), 26 000 e
  • Laaksonen Jukka: Terveyskäyttäytymisen reagointi julkisiin politiikkatoimiin (taloustieteen laitos, Turun yliopisto), 25 000 e
  • Melin Marianna: Aktiivisten kulkutapojen (pyöräily, kävely) edistäminen koulu- ja työmatkoilla (psykologian ja logopedian laitos, Turun yliopisto), 25 000 e
  • Mondolin Viivi: The protective and enduring effect of trait resilience in early parenthood – Insights form the FinnBrain Birth Cohort Study (psykologia, Turun yliopisto), 12 500 e
  • Nurmi Amanda: Psykososiaaliset ja kardiovaskulaariset riskitekijät lapsuudesta aikuisuuteen ja aikuisuuden kognitiivinen toiminta (sydäntutkimuskeskus, väestötutkimuskeskus, Turun yliopisto, Tyks), 15 000 e
  • Pahkala Katja: Gut microbiota in familial transmission of obesity – a multigenerational study across 3 generations (micrOBES) (väestötutkimuskeskus, Turun yliopisto, Varha), 30 000 e
  • Suorsa Kristin: Koko vuorokauden fyysisen aktiivisuuden, paikallaanolon ja unen yhteydet kardiometaboliseen terveyteen moderneilla analyysimenetelmillä (kansanterveystiede, Turun yliopisto), 25 036 e
  • Tarro Saija: Vanhempien terveyttä edistävä syömiskäyttäytyminen ja lapsen itsesäätelykyky terveen painon kehityksen tukena. Ennustaako vanhempien syömiskäyttäytyminen raskausajalta esikouluikään nuoren syömisen taitoa ja painoa? (väestötutkimuskeskus, Turun yliopisto, Tyks), 26 000 e

Luotu 27.01.2025 | Muokattu 27.01.2025