Humanistinen eläintutkimus rikkoo luonnon ja kulttuurin raja-aitaa

03.06.2014

Humanistit ovat löytäneet eläintutkimukseen uudenlaisen näkökulman. Perinteisesti on tutkittu ihmisten tapoja hyödyntää ja suhtautua eläimiin, nyt näkökulma on käännetty ihmisten ja eläinten väliseen vuorovaikutukseen. Toiminta pohjaa kansainvälisesti vahvistuvaan ajatukseen, ettei luontoa ja kulttuuria voi erottaa toisistaan.

Professori Harriet Ritvo (kesk) on maailman johtavia ympäristöhistorian tutkijoita. Hän on työssään keskittynyt erityisesti ihmisten ja eläinten vuorovaikutukseen Iso-Britannian historiassa. Julie Cruikshank (oik.) on tehnyt tutkimustaan Yukonin alueella laajentaen ihmisen ja eläimen lisäksi maiseman vuorovaikutussuhteiden tutkimiseen.

Turun yliopistossa otettiin ensimmäinen vahva askel humanistiseen eläintutkimukseen, kun yleinen historia ja kansatiede järjestivät aiheeseen keskittyvän työpajan. Pääpuhujiksi saatiin alan maailman kärkinimiin lukeutuvat yhdysvaltalainen historian professorin Harriet Ritvo sekä kanadalainen antropologi Julie Cruikshank.

– Ihmis-eläintutkimus on kansainvälisesti nousussa. Meillä Turun yliopistossa on toki aiemmin tutkittu esimerkiksi ympäristöhistoriaa sekä eläinten merkitystä ihmiselle, mutta nyt laajennamme humanistiseen eläintutkimukseen, yleisen historian professori Taina Syrjämaa sanoi.

Toinen tapahtuman pääjärjestäjistä, kansatieteen professori Helena Ruotsala kuvasi uutta suuntaa näkökulmana, jossa nostetaan esille eläinten toimijuus.

– Esimerkiksi kansatieteen perinteiseen alaan on kuulunut tarkastella, miten ihmiset ovat käyttäneet eläimiä ja miten niihin on suhtauduttu. Nyt eläimiä tarkastellaan toimijoina, jolloin esille nousevat myös eettiset kysymykset ja eläinten asema, Ruotsala totesi.

Syrjämaan mukaan taustalla näkyy ymmärrys siitä, ettei ihminen pysty yksin määrään kaikkea. Hän näkee humanistisen eläintutkimuksen synnyttäjänä muun muassa ekologisen kriisin, joka on saanut ihmiset tietoiseksi teoistaan ja pohtimaan yhdessäeloa että vastuuta.

– Humanistisessa eläintutkimuksessa keskeistä on huomata eläinten toimijuus. Millaista on ihmisten ja eläinten yhdessä eläminen ja miten ne vaikuttavat toisiinsa, Syrjämaa sanoo.

Luontoa ja kulttuuria ei voi erottaa toisistaan

Ensimmäinen workshop on vahva ilmaus tutkimusnäkökulman omaksumisesta. Workshopeista työstetään kansainvälinen julkaisu Urban-Rural-Wilderness: The Co-Living of Humans and Animals in the North since the Nineteenth Century. Nimensä mukaisesti hankkeessa tutkitaan ihmisten ja eläinten yhteiseloa ja eläinten toimijuutta erityisesti pohjoisilla alueilla viimeksi kuluneiden kahden vuosisadan aikana.

Pohjustusta keskustelulle antoivat myös professorit Ritvo ja Cruikshank, joka palasi puheenvuorossaan humanistisen eläintutkimuksen alkujuurille 1980-luvulle.

Cruikshank osallistui itse 1982 Yukonissa tilaisuuteen, jossa paikallinen asukas, Annie Ned, tokaisi tutkijoille: te puhutte papereista, minä puhun, mitä isoisä kertoi.

– Ja kun hän alkoi kertoa karibujen liikkeistä tai kalakannoista, hän puhui samasta asiasta kuin tutkijat. Paikallinen on aiemmin koettu tutkimuksen kohteeksi, ei tiedoksi, mutta se oli dataa, Cruikshank totesi.

Yukonin asukkailta Cruikshank oppi myös mieltämään, ettei luonnon ja kulttuurin yhteys rajoitu vain ihmisen ja eläinten väliseen vuorovaikutukseen. Yukonilaisille maisema on yhtä lailla toimija. Jatkuvasti muuttuva jäätikkö on toimija, jonka tekemiset on otettava huomioon.

– Meillä on olemassa tapa muodostaa dikotomioita: ihminen – esine, objekti – subjekti, luonto – kulttuuri. Se, että voisimme erottaa sosiaaliset kontekstit luonnosta, on kuvitelmaa, Cruikshank totesi.

Näkökulma yhdistää eri oppiaineita

Työpaja oli ensimmäinen todellinen voimainponnistus humanistisen eläintutkimuksen saralla, mutta pohjustusta on tehty jo pidempään.

– Meillä on jo yliopistolla omat sähköpostiringit esimerkiksi eläintutkimusta tekeville yhteiskuntatieteilijöille ja humanisteille sekä luontoa tutkiville humanisteille, Syrjämaa kertoo.

Yhteinen näkökulma yhdistää myös oppialoja toisiinsa. Syrjämaa nostaa esimerkiksi yleisen historian ja kansatieteen, joilla on perinteisesti erilaiset tavat määrittää tutkimusaiheita ja materiaalejaan, ja nyt humanistisen eläintutkimuksen kautta oppialat ovat löytäneet tiiviimmän yhteistyön innon.

Cruikshankin mukaan tieteentekijöiden onkin löydettävä uusia tapoja käsitteellistää asioita. Yksi siihen pakottava tekijä on ilmastonmuutos. Toinen on Etelä-Amerikasta liikkeelle lähtenyt halu antaa lainsäädännöllä luonnolle oikeudet.

Erja Hyytiäinen

Luotu 03.06.2014 | Muokattu 03.06.2014

Asiasanat

viestintä

humanistinen tiedekunta