Historialliset puutarhat kaipaavat suojelua

​Unescon mukaan historiallisen puiston tulisi olla istuttamalla tietoisesti tuotettu ja kulttuurisesti arvokas.

Suomessa on arviolta 200 - 300 merkittävää historiallista puistoa ja puutarhaa, joista valta-osa kaipaa kipeästi suojelua.

Huolehtimista huutavat niin kartanoiden puutarhat, hautausmaiden viheralueet, asemapuistot kuin kaupunkien julkiset puistot.

– Puutarhat nojaavat usein samoihin periaatteisiin kuin rakennukset.  Käytännössä puhutaan 1970–80 -luvuilla rakennettujen kohteiden suojelusta, toteaa Turun yliopiston maisematutkimuksen oppiaineen professori Maunu Häyrynen.

Yliopisto kokoaa ja välittää tietoa

Turun yliopisto on kolmatta vuotta mukana EU:n rahoittamassa Interreg Central Baltic -ohjelmassa, joka pyrkii takaamaan Baltian alueen historiallisten puistojen säilymisen. Brahean koordinoimassa suomalais-virolaisessa Devepark-hankkeessa ovat mukana maisematutkimuksen oppiaine sekä Kasvitieteellinen puutarha.

– Keräämme tietoa puistojen suojelusta ja tuotamme toimintamalleja, Häyrynen sanoo.

Työkalujen rakentamisen ja tietoisuuden kasvattamisen ohella alan käytäntöjä pyritään standardisoimaan.

Viheralueista on Häyrysen mukaan vaikea saada yksityiskohtaista tietoa. Taloilla on rakennuskortit, mutta vasta Deveparkin myötä puistoille saadaan vastaava järjestelmä.

Täysin nollasta suojelua ei ole tarvinnut aloittaa. Lakikirjoista löytyy tukku pykäliä, joilla viheralueita voidaan yrittää suojella.

Maankäyttö- ja rakennuslaki, luonnonsuojelulaki, rakennusperintölaki, muinaismuistolaki ja niin edelleen. Lista on pitkä, mutta kaukana aukottomasta.

– Kaupungeilla on iso paine levitä viheralueille. Kun Helsinki laajeni Sipooseen, alkoi taistelu siitä, kuinka paljon kansallispuistosta voidaan nielaista. Käytännössä normeja ei ole, vaan viheralueet ovat vapaata riistaa, Häyrynen pohtii.

Puistojen suojelulle on siis tarvetta. Turun yliopiston Suomen päässä koordinoimaa ohjelmaa ei olekaan tarkoitus haudata EU-rahoituksen päättymisen jälkeen.

– Jatkossakin pyrimme jossain muodossa välittämään tietotaitoa suojelusta, Häyrynen lupaa.

Turun puistot ovat peräisin 1800-luvulta

Suomalaisilla puistoilla ja puutarhoilla on moninainen menneisyys. Joidenkin alueiden ikä on useita satoja vuosia.

Kaupunkipuistot alkoivat yleistyä vasta 1800-luvun lopussa. Kunnallisveron myötä kaupungintaloilla oli ylimääräistä rahaa. Turku toimi pioneerina, sillä useat mäet olivat tyhjän panttina. Tuolloin istutettiin niin Samppalinnan-, Vartiovuoren- kuin Puolalanpuisto.

– Hienot puistot ovat pääosin tehty ennen ensimmäistä maailmansotaa. Silloinen mielipideilmasto piti niitä esteettisesti tärkeänä osana kaupunkisuunnittelua, Häyrynen sanoo.

Puistoihin käytettiin runsaasti sekä julkista että yksityistä rahaa.

Vähemmän ja yksinkertaisemmin

Viheralueille suuntautuneet rahavirrat ovat tyrehtyneet. Turun alueen isot puistot ovat edelleen olemassa, mutta eivät entisellään.

– Puistojen ylläpito on yksinkertaistunut ja tämä näkyy niiden samankaltaistumisena. Rakennelmat, käytävät ja vaikeahoitoiset koristekasvit on korvattu helppohoitoisilla nurmikoilla ja pensailla, Häyrynen toteaa.

Yksityisessä omistuksessa olevat puutarhat ovat monin paikoin kokeneet vastaavan kohtalon. Puutarhat ovat normaalin ikääntymiskehityksen myötä rapistuneet ja omistajavaihdosten myötä tieto alkuperästä on saattanut hävitä.

– Historialliset puutarhat vaativat jatkuvaa hoitoa ja niitä on näin ollen pyritty yksinkertaistamaan. Identiteetti ja koristekasvit ovat usein hävinneet, Häyrynen harmittelee.

Erilaiset suositukset eivät mitätöi sitä tosiasiaa, että rakennukset ovat arvokkainta, mitä tontille voidaan kaavoittaa. Toisaalta korkeatasoiset viheralueet tyypillisesti kasvattavat alueen rahallista arvoa.

– Lisääntynyt tietous on muuttanut asenteita, mutta ei kaikenkattavasti. Puistot ovat kaupunkisuunnittelussa asialistalla hännänhuippuna, Häyrynen muistuttaa.

Jouko Luhtala
Kuva: Amy West, Eija Hammarberg