Ensimmäinen yliopistollinen luento jo alakouluikäisenä
Kahdeksanvuotiasta Aura Ratilaista askarruttaa useampi kysymys. Voiko haltija mennä seinän läpi? Jos haltija muuttuu näkymättömäksi, voiko sen tuntea?
Turun yliopiston Lasten yliopisto on järjestänyt vuodesta 2008 alkaen huhtikuisin luentoja ja kesäisin leirejä. Suosio on huima. Kun ilmoittautuminen alkaa tiettynä päivänä tasan kello 12.00, minuutin sisällä ovat ensimmäiset leirit täyttyneet. Luennoille onneksi mahtuu suurempi joukko.
Onneksi kysymyksille on vastaaja. Folkloristiikan yliopisto-opettaja Pasi Enges on pestattu päiväksi Lasten yliopiston palvelukseen. Tauno Nurmela -salissa on liki 150 alakouluikäistä tiedonjanoista. Alkamassa on Taivaankansi, maailmanpuu ja maahiset – entisaikojen ihmeelliset uskomukset -luento.
– Niin on. Mutta ennen kuin oli tutkittua tietoa, ihmiset kuvittelivat, että maapallo on tällainen, Enges sanoo ja heijastaa seinälle letun kuvan. Seuraava kuva piirtää pannukakun päälle kuvun, juuri sellaisena, jona taivas näyttää aavalla paikalla ylle kaartuvan.
Mitä meillä oli ennen tietoa?
Vuotta vanhempi Aava Lilja on jo konkari. Takana on jo useampi luento, ja kainalossa muistikirja. Luennoilta kirjatuilla tiedoilla voi hämmästyttää jälkikäteen äitiä. Vanhempia kun ei luennoille päästetä.
Ennen luentoa lasten yliopiston koordinaattori Eeva-Maria Soikkanen tivasikin Engesiltä, mitä ne folkloristit tutkivat: ihmisten ajatuksia ja tapoja, kertomuksia ennen ja nyt. Soikkanen paljastaa itse opiskelevansa historiaa, kouluaikojensa lempiainetta.
– Yliopistossa voi opiskella jotain sellaista asiaa, mistä tykkää ihan hirvittävän paljon. Sitä luetaan todella paljon, minunkin lukujärjestyksessäni on lähes pelkästään historiaa. Ja sitten kun on lukenut tarpeeksi, voi tulla tutkijaksi, Soikkanen kertoi.
Enges on tutkinut muun muassa sitä, minkälaiseksi entisajan ihmiset kuvittelivat maailman ja millaisia olentoja ihmisten rinnalla maailmassa on kuviteltu elävän. Hän kertoo maan ylle kuvitellusta taivaankannesta, sitä kannattelevasta maailmanpuusta, joka kiinnittyy taivaankanteen Pohjantähden kohdalla. Miten tähdet kuviteltiin taivaankannen rei’iksi, joista tulvi ulkopuolista valoa.
Kuvitelmat täyttivät tietoaukot
Jokainen kysymys saa vastauksen
Mutta Eeva-Maria Soikkanen (kuvassa keskellä) on tarkka. Hän varaa viimeiset 10 minuuttia kysymyksille. Ja niitä riittää: minkä värinen oli shamaanin vaate, onko Suomessa ollut shamaaneja, miten peikot ovat syntyneet, miten maahisten karja saattoi olla iso kun maahiset itse olivat pieniä, opetellaanko yliopistossa myös kreikkalaisia taruja, mikä on sinipiika, miksi shamaani Otsir Böön päässä oli risu, miten tontut päätyivät joulupukin apulaisiksi, onko hammaskeijuja olemassa, mistä tutkijat ovat saaneet tietonsa.
– Uskotko sä itse noihin tarinoihin, joukon kriitikko kysyy.
Filosofian tohtori tunnustaa, että ei itse tiedä, ovatko ne totta, mutta hän on tavannut useita ihmisiä, jotka kertovat tavanneensa maahisen.
Luento on päättynyt. Osa palaa suorinta tietä vanhempien luo, muutaman mieltä on jäänyt polttelemaan kysymys. Heidät Eeva-Maria Soikkanen johdattaa juttelemaan kahden kesken Engesin kanssa.
– Jokainen saa vastauksen, Soikkanen vakuuttaa.
Markku Robert ennättää ensimmäisenä kysymään lisää. Hän haluaa tietää jättiläisistä. Seuraava utelee, miten shamaani kirjoitetaan, googlettamista varten. Kolmas haluaa tietää, kuka noitarummun omistaa. Jono jatkuu. Viimeisenä vuoron saa Aura Ratilainen.
– Voiko näkymättömään haltijaan törmätä polulla, Aura kysyy. Myöntävä vastaus saa tytön nyökyttelemään päätään.
Sali on tyhjä. Enges huokaisee helpotuksesta. Hiki tuli. Vaativa yleisö. Hieno kokemus.
Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuvat: Hanna Oksanen