Eläintutkimuksen suosio ihmistieteissä kasvaa

​Eläimet ovat aina herättäneet kiinnostusta tieteessä. Biologisen tutkimuksen lisäksi eläimet ovat kuuluneet esimerkiksi filosofian, historian ja folkloristiikan tutkimuskohteisiin, mutta yleisesti ottaen aihe on pysytellyt yhteiskunnallisissa ja humanistisissa tieteissä marginaalisena.

 

Filosofian oppiaineessa työskentelevän akatemiatutkija Markku Oksasen mukaan ihmisen ja eläimen välisen suhteen problematiikka kuuluu filosofian peruskysymyksiin.

 

– Viime aikoina uusi empiirinen ja behavioraalinen tutkimus on nostanut esiin eläinten oikeuksiin liittyvät kysymykset, mutta ihmisen ja eläimen välinen rajanveto on ikivanha aihe. Ihmisyyden käsite on vaihdellut eri aikoina, esimerkiksi löytöretkien aikaan eurooppalaisille vieraita kansoja saatettiin pitää pikemminkin eläiminä kuin ihmisinä.

 

Kulttuurisen ja yhteiskunnallisen eläintutkimuksen nousun voi nähdä jatkumona esimerkiksi feministiselle ja jälkikolonialistiselle tutkimukselle, joissa painopisteinä ovat vähemmistöjen oikeudet.

 

Oksasen mukaan 90-luvulla kuumana käynyt eläinoikeuskeskustelu on 2000-luvulla muuttunut rauhallisemmaksi ja tieteellisemmäksi. Kansainvälisesti eläintutkimuksesta on tullut vakiintunut tieteenala instituutteineen, julkaisuineen ja kongresseineen, ja tulevaisuudessa sitä saatetaan Suomessakin opettaa omana oppiaineenaan.

Kulttuurihistorian apurahatutkija Otto Latva tutkii väitöskirjassaan jättiläiskalmareiden herättämiä tunteita ja reaktioita vuosina 1785–1914.

 

– Jättiläiskalmarin salaperäisyys kiehtoi minua jo lapsena. Miten jotain noin isoa voi asua tällä planeetalla ja tiedämme siitä vain niin vähän?

 

Noin 11 metrin pituiseksi kasvava merieläin dokumentoitiin ensimmäisen kerran kunnolla 1800-luvulla, sitä ennen ei ollut täysin varmaa, onko kyseessä todellinen eläin vai taruolento. Luonnollisessa elinympäristössään laji onnistuttiin valokuvaamaan 2000-luvun alussa, ja tänä vuonna ensimmäinen videokuva jättiläiskalmarista pääsi uutisiin.

 

– Jättiläiskalmari on suosittu aihe populaarikulttuurissa, mutta meribiologiaa lukuun ottamatta siitä ei ole kirjoitettu juurikaan tieteellistä tutkimusta. Ihmisen ja kalmarin kohtaamistilanteita on sivuttu vain pintapuolisesti, sillä tutkimusten lähtökohtana on ollut jättiläiskalmarin biologisten erityispiirteiden selvittäminen, ei jättiläiskalmarin vaikutus kulttuuriin.

 

Latva käyttää primaariaineistonaan esimerkiksi sanomalehti- lokikirja- ja päiväkirjamerkintöjä Atlantin alueen jättiläiskalmarihavainnoista, jotka on tehty rannoille ajautuneiden kalmareiden jäänteiden pohjalta tai laivoista käsin. Aineistoon kuuluu lisäksi luonnontieteellisiä kirjoituksia sekä kaunokirjallisuutta.

 

– Tavoitteeni on tuoda kulttuurisen eläintutkimuksen piiriin uusi esimerkki ”äärimmäisen toiseuden” kohtaamisesta. Millaisia tunteita todella vieraan eläimen kohtaaminen synnytti? Varmasti pelkoa, mutta oliko muitakin tunteita? Jotkut ehkä näkivät jättiläiskalmarin osana kuriositeettikabinettiaan dollarinkuvat silmissä, toiset taas ihmeellisen ja ainutlaatuisen merenelävän, jotkut mahdollisesti myös kauneutta ja kuvan merten satumaisista syvyyksistä.

 

Latvalle myönnettiin tänä vuonna Suomen Kulttuurirahaston apuraha väitöskirjatyöhön.

 

 

Nora Uotila