Arjen askareet ovat populaarikulttuuria
Populaarikulttuurin tutkimuskeskuksen IIPC:n uusi johtaja John Richardson näkee historiallisen surrealismin vaikutuksen taiteessa.
– Elämän ja taiteen rajat ovat hämärtyneet, niin hyvässä kuin pahassa.
Näin toteaa musiikkitieteen professori John Richardson, joka on juuri valittu International Institute of Popular Culturen (IIPC) johtoon.
IIPC on poikkitieteellinen tutkimusyksikkö, joka keskittyy populaarikulttuuriin, sen historiaan ja muutokseen.
IIPC:n johtajana Richardson haluaa kysyä, mitä oikeastaan on populaarikulttuuri.
– Se ei ole vain viihdettä, vaan arkikulttuuria. Netissä surffailu ja kaupassa käynti ovat populaarikulttuuria.
Kulttuurintuotosten jakamista korkeaan ja matalaan kulttuuriin Richardson pitää jokseenkin keinotekoisena.
– Toista ei ole ilman toista, ne ovat aina nivoutuneet toisiinsa. Jopa avantgarde, joka pyrki nimenomaan erottautumaan populaarikulttuurista, on nähtävissä juuri populaarikulttuurin kritiikkinä.
Rajavääntöjen sijaan tulee eritellä. Näin uudistetaan olemassa olevaa ja kuluttajan on mahdollista helpommin löytää oma identiteettinsä.
– Populaari on voimakas ja vaarallinen idea. Politiikassa oletetaan, että voidaan määrittää kansa ja luoda mytologia populaarin kautta. Akateemisen tutkimuksen tehtävä on murtaa sellaisia myyttejä, Richardson linjaa.
Ääni ja kuva luovat merkityksiä
Reilatessaan Suomeen tutustunut Richardson toimittaa tällä hetkellä kahta teosta: The Oxford Handbook of New Audiovisual Aesthetics ja The Oxford Handbook of New Digital Media: Sound, Image, and Emerging Practices.
– Yritämme teoretisoida nykymusiikin tilaa ja kartoittaa, mistä elementeistä se koostuu, Richardson sanoo.
Richardsonin mukaan musiikissa ajan ja paikan tunne ovat muuttuneet digitalisoitumisen myötä.
An Eye for Music: Popular Music and the Audiovisual Surrealin kirjoittanut Richardson sanoo historiallinen surrealismin liittyvään musiikin taustalla olevaan ideaan, ei sen tyyliin.
Menneisyyden muistelusta on tullut muodikasta. Richardsonin mielestä historiallisen surrealismin käsitteen avulla voidaan välttää nostalgiasta puhuminen.
– Lady Gaga tunnistaa esityksiensä surrealistiset lähtökohdat. Hän käyttää pianoa, jossa on 10 metriset jalat ja istuu korkealla kuin Dalin maalauksessa ikään.
Musiikki on yhä useammin audiovisuaalinen kokemus. Richardson näkee ilmiön heijastelevan nyky-yhteiskuntaa, missä kaikki on kokonaisvaltaista.
– Audiovisuaalisen kautta pääsee helposti kiinni sanomaan, mutta toisaalta kuva lukitsee äänen merkityksen, Richardson pohtii.
Richardsonille musiikki syntyy nimenomaan kuuntelutapahtuman kautta. Sellaisia ovat niin kuulokkeilla hifistely kuin stadionkeikat.
Jouko Luhtala
Kuvat: Grubby Mits, Jouko Luhtala