Alkiokantasolujen geenien luentaa säätelevät mekanismit selviämässä

15.05.2017

Turkulaistutkijat ovat löytäneet uuden, ihmisen alkiokantasoluissa geenien aktiivisuutta ylläpitävän mekanismin. Havaittu mekanismi on välttämätön kantasolujen uusiutumiskyvylle. Löydön tehneet erikoistutkija dosentti Riikka Lundin sekä akatemiaprofessori Riitta Lahesmaan tutkimusryhmät työskentelevät Turun Biotekniikan keskuksessa. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Aalto Yliopiston, Tampereen yliopiston ja Karolinska Instituutin tutkijoiden kanssa.

3D-kuva alkiokantasolun osasta.

​Alkiokantasoluilla on ainutlaatuinen kyky muodostaa kaikki aikuisesta ihmisestä löytyvät solu- ja kudostyypit. Tätä kykyä ohjaavat mekanismit ovat olleet aktiivisen tutkimuksen kohteena, sillä kantasolujen odotetaan olevan tärkeä työkalu tulevaisuuden lääketieteessä.

Lundin ja Lahesmaan työryhmien tutkimustulos on raportoitu arvovaltaisessa Stem Cell Reports -julkaisusarjassa.

– Olemme ensimmäisinä kuvanneet kantasoluissa POLR3G-geenin ohjaaman epäsuoran säätelyn, mikä puolestaan valottaa aiemmin tuntemattomia mekanismeja, joilla ihmisen alkiokantasolut uudistuvat sekä ylläpitävät erilaistumiskykyään. Tulokset viittaavat alkiokantasoluille tärkeisiin uusiin geenien luentaa sääteleviin mekanismeihin, Riikka Lund ja Riitta Lahesmaa kertovat.

Kantasolututkimus on modernin lääketieteen keskeisiä tutkimusalueita. Tämän hetken kantasolututkimuksen tärkeimmät käyttösovellukset liittyvät sairauksien tutkimiseen ja hoitamiseen. Nopeasti etenevän kantasolututkimuksen odotetaan myös tulevaisuudessa mahdollistavan vaurioituneiden kudosten korvaamisen.

Kantasolujen uusiutumista ja erilaistumista ohjaavien mekanismien ymmärtäminen on tärkeää, jotta kantasoluja voidaan tulevaisuudessa hyödyntää tehokkaasti ja turvallisesti lääketieteellisissä sovellutuksissa.

>>Lue tutkimusartikkeli

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuva: UCL-News

 


Luotu 15.05.2017 | Muokattu 30.05.2017