Sairastava yksilö ja kivun kokeneet ihmiset Kipupisteissä-teoksen keskiössä
Kipupisteissä on monitieteinen kokoelma, joka tarkastelee sairautta koskevia tekstejä ja kuvia. Teos julkistetaan Turun yliopistolla tiistaina 31.3.
Kipupisteissä on monitieteinen kokoelma, joka tarkastelee sairautta koskevia tekstejä ja kuvia. Teos julkistetaan Turun yliopistolla tiistaina 31.3.
Ilmoittautuminen kevään ja kesän tapahtumiin aukeaa Lasten yliopiston nettisivuilla keskiviikkona 25.3.2015 klo 12.00. Erityisesti kesäleirit ovat aiempina vuosina olleet suosittuja ja täyttyneet nopeasti.
Yleisölle avoimen tilaisuuden aiheita ovat muun muassa kiertotalous, cleantech, meriteollisuus ja telakka, ympäristölainsäädäntö sekä saaristomeri.
Yleisölle avoimissa tilaisuuksissa keskustellaan muun muassa työpaikkojen sisäilmaongelmista, työterveyshuollosta sekä organisaatiouudistuksien vaikutuksista yhteistyörakenteisiin.
Turun yliopiston biotekniikan keskuksen tutkimuskoordinaattori Petri Kouvonen kuuluu kansainväliseen tutkimusryhmään, joka on kehittänyt nopean menetelmän sairaan kudoksen määrittelemiseen. Tutkimus auttaa eri lääketieteen aloilla kehittämään yksilöllisempää hoitoa. Tutkimuksen tulokset on julkaistu arvostetussa Nature Medicine -julkaisussa.
Turun ja Vaasan yliopistojen tekemän tutkimuksen mukaan kuluttajat etsivät yksilöllisiä kokemuksia yhdessä. Lähipiirin hyväksyntä, status, maine ja ainutlaatuisuus ovat keskeisiä ominaisuuksia sosiaalisesti arvostetuille tuotteille ja palveluille.
Huhtikuussa käynnistyy Turun yliopiston Brahea-keskuksen ja TAKO Koulutuskeskus – Fiskarsin Ruukin toteuttama uudenlainen ammatillinen täydennyskoulutus, jossa kasvatus- ja sosiaalialalla työskentelevien luovuus herätellään käyntiin. Inspiroivien kuvien, tarinoiden, musiikin ja kädentaitojen kautta opitaan, miten luovuutta hyödynnetään lasten ja nuorten sosiaalisen kasvun ja elämänhallinnan tukemisessa.
Kansainvälisesti ainutlaatuinen aivojen kehitystä selvittävä turkulainen FinnBrain-tutkimushanke on kutsunut tutkimukseen osallistuvia perheitä tutustumaan toimintaansa. Toivotamme myös median tervetulleeksi tapahtumamme sunnuntai 22.3.2015 klo 13.30–16.30. Tapahtuma on tiloissamme Teutorissa (Lemminkäisenkatu 3, 3. kerros).
Turun yliopiston Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen Studia generalia -esitelmäsarja pureutuu lasten arkeen tutkimuksen näkökulmasta. Eri alojen asiantuntijat esittelevät tutkimustuloksia valituista arjen teemoista, joille yhteistä ovat lasten kokemukset heidän itsensä kuvaamina.