Varhainen keskosuus, vastasyntyneen pienipainoisuus ja tehohoito ovat yhteydessä kohonneeseen reaktiivisen kiintymyssuhdehäiriön riskiin, osoitti Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimusryhmä. Kyseessä on sosiaalisen toiminnan häiriö, joka aiheuttaa kiintymyssuhteen muodostamisen, tunneilmaisun ja sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeuksia, ja johon liittyy vakavia ja kalliita ongelmia. Häiriö haittaa lapsen toimintakykyä ja ihmissuhteita, ja on yhteydessä esimerkiksi myöhempiin lastensuojelutoimiin, psykiatrisiin- ja päihdehäiriöihin sekä syrjäytymiseen.
– Tutkimus osoitti, että lapsen riski lapsuuden reaktiivisen kiintymyssuhdehäiriöön kolminkertaistui, kun raskaus kesti alle 32 viikkoa. Riski kaksinkertaistui, jos lapsen syntymäpaino oli alle 2,5 kiloa tai tämä oli tarkkailtavana vastasyntyneiden teho-osastolla, tutkija Subina Upadhyaya kertoo.
Tuloksissa huomioitiin vanhempien ikä ja psykiatriset ja päihdediagnoosit, äidin sosio-ekonominen asema sekä tupakointi. Yhteys kiintymyssuhteen häiriön ja varhaisen keskosuuden välillä ei siis johdu näihin vanhempien taustaan tai elintapoihin liittyvistä eroista diagnoosin saaneiden ja vertailuryhmän välillä.
Kyseessä on ensimmäinen reaktiivisen kiintymyssuhdehäiriön ja syntymäriskien yhteyttä selvittänyt väestötutkimus. Tutkijaryhmä on aiemmin osoittanut yhteyden vanhempien mielenterveyshäiriödiagnoosin ja päihderiippuvuuden sekä lapsen kiintymyshäiriöriskin välillä.
Tulokset puoltavat perhekeskeistä hoitoa
Turun yliopiston lastenpsykiatrian professori Andre Souranderin mukaan tulokset hyödyttävät ennaltaehkäisevien ja varhaisten mielenterveyspalvelujen suunnittelua.
– Se että keskosuus on itsenäisesti näin vahvassa yhteydessä kiintymyssuhdehäiriöön, on tärkeä löydös. Se puoltaa käsitystä, että pienten keskosten hoidossa pitää huomioida varhaiset vuorovaikutussuhteet ja hoivan tarve, jossa vanhemmuuden tukeminen on keskeistä, toteaa tutkimusta johtanut Sourander.
Sourander muistuttaa, että tutkimuksessa mukana olleet lapset ovat syntyneet pääosin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Hoitokäytännöt ovat sittemmin muuttuneet.
– Vuorovaikutukseen ja perhekeskeiseen hoivaan on viime aikoina kiinnitetty huomiota, ja pienten keskosten hoito on muuttunut yhä kokonaisvaltaisemmaksi. Tästä hyvä esimerkki on professori Liisa Lehtosen johdolla Tyksissä kehitetty perhekeskeinen keskosten hoitomalli, Sourander sanoo.
– Tulevaisuudessa on tärkeää selvittää, onko keskosuuden itsenäinen yhteys kiintymyssuhdehäiriöön vähentynyt, koska hoitokäytännöt ovat muuttuneet, hän jatkaa.
Tutkimuksessa olivat mukana kaikki Suomessa vuosina 1991–2012 RAD-diagnoosin saaneet 614 lasta. Vertailuryhmään kuului 2423 lasta. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa INVEST-lippulaivahanketta.
Lisätietoja:
Professori Andre Sourander, andre.sourander@utu.fi
