Jääkausien lämpimiltä välivaiheilta säilyneiden maakerrostumien kasvi- ja eliöjäänteet on Suomessa aiemmin tulkittu pääasiassa joko Eem-lämpökauden tai viimeisen Veiksel-jääkauden ikäisiksi. Uudet havainnot osoittavat, että suurin osa kerrostumista on paljon vanhempia ja ne kertovat 200 000–400 000 vuotta sitten vallinneiden lämpimien välivaiheiden luonnonoloista, kasvillisuudesta ja ilmastosta. Tutkimustulokset muuttavat aiempia käsityksiä jääkausista.
Uudessa tutkimuksessa on tarkasteltu koko Etelä- ja Keski-Suomen jääkausiajan geologisia kerrossarjoja, joista suurin osa sijaitsee Pohjanmaalla. Tutkimuksessa kerättyä aineistoa verrattiin vastaaviin kerrostumiin Fennoskandiassa, Baltiassa ja Euroopassa.
– Vanhimmat havaitut lämpökausien kerrostumat ovat noin 300 000 tai 400 000 vuotta vanhoja. Tällöin Etelä-Suomessa oli mänty-kuusivaltaisia metsiä, joissa kasvoi lehtikuusta, pihtaa sekä mahdollisesti nykyisen strobusmännyn sukulaislaji, kertoo geologian professori Matti E. Räsänen.
Räsäsen johtamassa tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa onnistuttu rekonstruoimaan laajasti Fennoskandiassa noin 200 000 vuotta sitten vallinneen Röpersdorf-Schöningen-lämpökauden luonnonoloja, kasvillisuutta ja ilmastoa. Lämpökauden aikaan valtamerten pinnat olivat lähes 20 metriä nykyistä matalammalla ja Pohjanlahden altaassa oli vain makeavetisiä järviä.
– Tämän vuoksi Suomen ilmasto oli mantereinen, kesät olivat nykyistä kuumempia ja kuivempia ja talvet kylmempiä. Metsät olivat mäntyvaltaisia ja Lapin kynttiläkuusi kasvoi Etelä-Suomessa asti. Lajistossa esiintyi useita nykyisin Itä-Euroopan tasangolla ja Kaakkois-Euroopassa kasvavia lajeja, Räsänen kertoo.
Eem-lämpökaudella noin 119 000–131 000 vuotta sitten valtamerten vedenpinnat olivat neljästä kuuteen metriä nykyistä korkeammalla ja Itämeren yhteys sekä Atlanttiin että Arktiseen jäämereen oli avoimempi.
– Kerrostumista löydetyt panssarisiimaeliöt, planktoniset alkueliöt ja piilevästö kertovat yksityiskohtaisesti nykyistä suolaisemman meriveden ja makean veden vaihtelusta silloisissa matalissa rannikkovesissä. Ilmasto oli merellinen ja metsät lehtipuuvaltaisia, Räsänen sanoo.
Kartassa on esitetty Luoteis-Euroopan paikkakunnat, joissa on viimeisen 420 000 vuoden ajalta säilyneitä kerrostumia eri lämpökausilta. Kartan soikio rajaa Pohjanmaan runsaat esiintymät, joita tutkimuksessa on lähemmin tarkasteltu. Leveä harmaa länsi-itä-suuntainen vyöhyke kuvaa aluetta, jossa boreaalisen mäntymetsän pohjoisrajan on tutkimuksessa tulkittu sijainneen Brörup-lämpökaudella noin 100 000 vuotta sitten. Kuva: Matti Räsänen.
Viimeisen jääkauden alku oli luultua viileämpi
Tutkimuksen tulokset muuttavat jo vakiintuneita käsityksiä viimeisen Veiksel-jääkauden lauhemman Brörup-alkuvaiheen luonteesta noin 100 000 vuotta sitten. Viimeiset 40 vuotta Etelä-Suomen metsien on virheellisesti tulkittu olleen tuolloin mäntyvaltaisia.
Tutkijoiden havainnot Merenkurkun maailmanperintöalueelta Björkön saarelta viittaavat siihen, että Etelä- ja Keski-Suomessa vallitsi avoin koivumetsäinen tundra, johon kuusi levisi kauden lopulla. Mäntymetsän pohjoisraja on sijainnut Baltiassa Riianlahden paikkeilla.
– Ilmasto on siis ollut eteläisessä Suomessa Veiksel-kauden alkuvaiheessa olennaisesti viileämpi kuin tähän asti on arvioitu. Näillä uusilla tuloksilla on tärkeä merkitys muun muassa tulevaisuuden ilmastomallien tausta-aineistona, Räsänen sanoo.
Turun yliopistossa toteutettu tutkimus on julkaistu laajana katsausartikkelina vertaisarvioidussa Quaternary Science Reviews -julkaisusarjassa.
Lisätietoja:
Professori Matti E. Räsänen, p. 040 586 5092, matti.rasanen@professori.fi
Geologi, FM, Jaakko Auri, p. 029 503 5222, jaakko.auri@gtk.fi
Geologi, FM, Juha Ovaskainen p. 0400 325 889, juha.ovaskainen@vapo.fi
