Mitä vuorovaikutukselle tapahtuu, kun töissä ja opinnoissa siirrytään virtuaalisiin työskentelyalustoihin? Tehdäänkö tulevaisuuden asiantuntijatyötä ilman perinteisiä toimistoja, ja mitä siitä seuraa? Kansainvälisessä yhteisjulkaisussa pohditaan yhteisöllistä luovuutta ja kehollisuutta työssä. Artikkeli on julkaistu Management Learning -journaalissa.
Tuoreessa tutkimuksessa kuvataan kehon kautta tuotettujen hienovaraisuuksien merkitystä yhteisöllisessä, luovassa työssä. Tutkimuksen toteuttivat KTT Suvi Satama Turun kauppakorkeakoulusta, KTT Annika Blomberg Tampereen yliopistosta ja professori Samantha Warren Portsmouthin yliopistosta Englannista.
Aineistona on kaksi ammattitanssiproduktiota, joita Satama havainnoi kahden vuoden ajan. Hän kerää nyt myös uutta aineistoa erilaisten ammattiryhmien keskuudessa liittyen kehollisuuteen etäaikana.
– Olemme kehollisia olentoja etätyöajasta huolimatta. Kehon kautta tiedetään, tunnetaan ja aistitaan. Suurin osa arkipäivän kommunikaatiostamme välittyy kehojemme kautta, ja tämä näkökulma uhkaa jäädä etätyössä piiloon. Siksi on erittäin tärkeää pohtia kehon merkitystä virtuaalisen työn ajassa, Satama kertoo.
Tutkimuksen mukaan kollegoiden hienovaraiset eleet ja leikillinen ote toimivat luovan tilan rakennuspalikoina myös etätyössä. Sanattoman viestinnän arvostamisella on ratkaiseva merkitys luovan yhteistyön onnistumiselle.
Yhä useammassa asiantuntijatyössä vaaditaan luovuutta
Koska muutos on nopeaa ja arvaamatonta nykyajan organisaatioympäristöissä, luovuudesta on tullut haluttu kyky. Organisaatiot, ryhmät ja yksilöt kohtaavat jatkuvasti tilanteita, jotka vaativat luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä, ja odotukset uusille ideoille, tuotteille ja prosesseille kasvavat.
Tutkijoiden mukaan luovuus on kehollinen prosessi.
– Vaikka asiantuntijatyön ajatellaan usein olevan älyllinen prosessi, meidän on kiinnitettävä enemmän huomiota kehojemme viesteihin ja piilotettuihin merkityksiin, jotka selittävät paljon käytöstämme työssä ja työn ulkopuolella. Näitä asioita on hyvä pyrkiä tiedostamaan ja sitä kautta kehittämään, Satama toteaa.
Virtuaalisuus muuttaa käsitystä kehollisesta läsnäolostamme
Virtuaalinen työ on kasvanut maailmanlaajuisesti räjähdysmäisellä tahdilla koronapandemian vuoksi. Yhtäkkiä työ on tehtävä ilman työkavereiden fyysistä läsnäoloa, jos se vain on suinkin mahdollista. Läsnäolon puutteen on todettu rajoittavan yhteistyötä ja esimerkiksi asiantuntijatyön spontaania ideointia.
– Haluamme tutkijoina kutsua käytännön toimijoita pohtimaan uudenlaisia yhteistyön mahdollisuuksia ja antamaan työyhteisöille tilaa etsiä niitä. Myös etätyön ja virtuaalisen kommunikoinnin pelisäännöistä on hyvä sopia yhdessä. Joskus perinteinen puhelinsoitto voi olla tehokkaampi ja läsnäolevampi kommunikaatiomuoto kuin Zoom-tapaaminen. Kuitenkin monet ihmiset kertovat, että uudet tavat olla vuorovaikutuksessa virtuaalisesti ovat fyysisesti uuvuttavia, ja uudet tutkimukset viittaavat siihen, että kehollisen läsnäolon puuttuminen on tämän keskeinen syy. Ihmiset kaipaavat toistensa tapaamista – tämä ei muutu etäajassa, koska läsnäolon tarve on osa inhimillisyyttämme, Satama huomauttaa.
– Videokeskustelussa jokaisen on tehtävä enemmän työtä sanattomien vihjeiden käsittelemiseksi. Mielemme on yhdessä, kun kehomme tuntee, ettemme kuitenkaan ole. Tässä on ristiriita, joka on pyrittävä ratkaisemaan tulevaisuuden työelämää kehitettäessä.
Etätyöskentely ei tarkoita työyhteisöstä eristäytymistä. Yhteydenpito työkavereihin on merkittävä osa työhön liittyvää hyvinvointia myös etätyömaailmassa ja se tapahtuu hyvinkin yksinkertaisilla tavoilla.
– Kysy työkaverin vointia puhelimitse, vaihda kuulumisia yhteisellä kävelylenkillä tai järjestä vapaamuotoinen kahvitauko videopalaverin välityksellä. Kun elämme poikkeuksellisessa tilanteessa, sosiaalisten suhteiden merkitys nousee entisestään. On hyvä myös huomioida, että paluuta entiseen ei välttämättä enää ole, vaan monet uusista työskentelykäytännöistä ovat tulleet jäädäkseen, Satama vinkkaa.
