Turun yliopiston tutkijat ja Myanma Timber Enterprisen (MTE) eläinlääkärit ovat tutkineet norsunpoikasten kuolleisuutta ja taustalla vaikuttavia tekijöitä kesytyksen aikana. Tutkijat havaitsivat, että nuoremmat ja kokemattomille äideille syntyneet poikaset kuolivat suuremmalla todennäköisyydellä. Kesytysikäisten poikasten kuolleisuus oli selvästi suurempi kuin villien norsunpoikasten. Tutkimusryhmän tulokset julkaistiin arvostetussa Scientific Reports -lehdessä.
Yli neljäsosa kaikista uhanalaisista aasiannorsuista elää vankeudessa. Aasiannorsujen määrät ovat puolittuneet 1950-luvusta, ja niiden levinneisyys on enää vain 5 prosenttia alkuperäisestä levinneisyysalueesta. Jäljellä olevista aasiannorsuista 24–29 prosenttia elää ihmisten seurassa, joko kokonaan vankeudessa tai puolivapaina. Vaikka hupenevat villit populaatiot pyritään säilyttämään ensisijaisesti luonnonsuojelulla, vankeudessa elävät norsut muodostavat tärkeän osan lajin suojelussa. Suurin puolivapaa norsupopulaatio elää Myanmarissa tiikkipuuteollisuuden työläisnorsuina.
Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet poikaskuolleisuuden olevan suurin populaation säilymistä ja kasvuvauhtia rajoittava tekijä. Turun yliopiston tutkijat ja MTE:n eläinlääkärit ovat tutkineet kuolleisuutta erittäin herkkänä kautena, perinteisen kesytyksen iässä 4-vuotiaana.
Kesytysikäisten poikasten kuolleisuus eroaa villien norsujen kuolleisuudesta
Ensimmäiseksi tutkijat vertasivat työläisnorsujen kuolleisuutta villeihin Afrikan norsuihin. He havaitsivat 50 prosentin nousun työläisnorsujen kuolleisuudessa 4-vuotiaana, jolloin kesytys tapahtuu. Samaa kuolleisuuden nousua ei tapahtunut villeillä norsuilla lainkaan.
– Kuolleisuuden huima nousu 4-vuotiaana työläisnorsun poikasilla liittyy norsujen hoitoon ja käsittelyyn, koska luonnossa vastaavaa ilmiötä ei tapahdu, kertoo väitöskirjaopiskelija Jennie Crawley, tutkimuksen johtava kirjoittaja.
Crawleyn mukaan lupaava löydös kuitenkin on, että kesytysikäisten poikasten elossasäilyvyys on parantunut suuresti viime vuosikymmeninä. Poikaskuolleisuus on kolmasosa siitä, mitä se oli 1970-luvulla. Muutokset norsun poikasten hoidossa ovat edistäneet poikaskuolleisuuden vähenemistä.
– On tärkeää ottaa huomioon nämä toimenpiteet myös muualla. Myanmarissa vähintään yksi eläinlääkäri ottaa päivittäin osaa poikasten hoitoon kesytyksen aikana, poikasille tarjotaan jatkuvasti luonnosta kerättyä ruokaa ja poikaset saavat kävellä joka päivä luonnon vesistöille juomaan ja kylpemään.
Kokemattomien norsuäitien poikasilla suurin kuolemanriski
Tutkimusryhmä selvitti myös, ovatko tietyt poikaset suuremmassa riskissä kuolla kuin toiset poikaset. Tällöin eläinlääkärit voisivat keskittää huomionsa erityisesti näihin yksilöihin kuolleisuuden minimoimiseksi.
– Havaitsimme, että myöhemmin syntyneet poikaset, ja näin ollen nuoremmat poikaset kesytyksen hetkellä, olivat suuremmassa vaarassa kuolla, kuten myös poikaset, jotka syntyivät kokemattomille äideille, todennäköisesti huonomman kunnon ja pienemmän koon vuoksi, kertoo tutkimuksen johtaja, professori Virpi Lummaa.
– Olemme aikaisemmin havainneet, että luonnosta kiinniotettujen äitien poikasilla on suurempi riski kuolla kuin vankeudessa syntyneitten äitien poikasille, mutta tässä tutkimuksessa emme havainneet eroa kesytysiässä, mikä on rohkaisevaa huomioiden, että 40 prosenttia koko aineistomme norsuista on alun perin otettu kiinni luonnosta, selittää tutkija Mirkka Lahdenperä.
Jennie Crawleyn mukaan norsunpoikasia on tärkeää tutkia kesytysvaiheen aikana, vaikka kesytys on melko ristiriitainen ja vaiettu aihe etenkin norsujen luontaisilla elinalueilla.
– Tällä tavalla voimme yrittää ymmärtää taustalla olevia ja kuolleisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja mahdollisesti parantaa poikasten elossasäilyvyyttä ja hyvinvointia.
Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, Koneen Säätiö ja European Research Council.
Lisätietoja: Jennie Crawley, biologian laitos, Turun yliopisto, jahcrawley1@gmail.com
Tilaa uutiskirje
Sinua voisi kiinnostaa myös
Professori Allan Ahon kirjoittama Turun ortopedian ja traumatologian historia kokoaa yhteen turkulaisen lääketieteen ja ortopedian historiaa
