Suurvallan rakentajasta tieteen tyyssijaksi

Turun yliopisto ja Åbo Akademi viettävät 26.3. Akateemista päivää sen kunniaksi, että juuri tuona päivänä vuonna 1640 kuningatar Kristiina allekirjoitti Turun Kuninkaallisen Akatemian perustamisasiakirjan. Turkulaiset ovat ylpeitä kaupunkinsa pitkistä akateemisista perinteistä. Turusta oli lähdetty opintielle Euroopan yliopistoihin jo keskiajalla Tuomiokirkon yhteydessä toimivan katedraalikoulun pohjalta.

Kuningatar Kristiina oli Akatemiaa perustettaessa vain 13-vuotias. Keskeisiä vaikuttajia Akatemian perustamisessa olivat valtakunnankansleri Axel Oxenstierna, Turun piispa Isaacus Rothovius sekä Suomen kuvernöörinä toiminut kreivi Pietari Brahe, joka sitten toimi Akatemian ensimmäisenä kanslerina aina kuolemaansa 1680 asti.

Yliopistohankkeen taustalla oli jo Kristiinan isän, Kustaa II Adolfin tietoinen politiikka. Kuningas oli havainnut, että suurvallaksi mielivää Ruotsia oli mahdotonta hallita vanhaan tapaan henkilökohtaisten luottomiesten ja kuninkaan mukana kulkevan kanslian avulla. Tarvittiin kiinteä virkakoneisto, joka oli pätevien ja koulutettujen hallintomiesten hoidossa. Niin virkamiesten kuin pappienkin koulutuksesta vastasi kirkko eritasoisine laitoksineen.

Kustaa II Aadolf halusi tehostaa koulutusta. Hän laajensi tuntuvasti jo vuonna 1477 perustettua Upsalan yliopistoa ja perusti uusia lyseoita eri puolille valtakuntaa. Sotaleirillä lähellä Nürnbergiä hän kuolinvuotenaan 1632 allekirjoitti Tarton yliopiston perustamisasiakirjan. Myös Turkuun perustettiin 1630 kymnaasi, joka kymmenen vuotta myöhemmin muutettiin yliopistoksi.

Pätevien ja sivistyneiden virkamiesten kouluttamisen ohella uuden yliopiston päätehtävä oli pappien valmistaminen sekä puhtaan luterilaisen opin puolustus, taistelu katolista vastauskonpuhdistusta ja erilaisia harhaoppeja vastaan. Valtion ja kirkon liitto näkyi siinäkin, että akatemian ylin hallintohenkilö kansleri oli kuninkaan luottomies. Muuten akatemia oli käytännössä osa kirkon organisaatiota: Turun piispa toimi varakanslerina ja akatemian konsistorin kokoonpano oli lähes identtinen tuomiokapitulin kanssa. Teologia oli ehdoton ykköstiede ja professoreilla oli lähes poikkeuksetta myös pappisvihkimys.

Parhaimmillaan 1600-luvun yliopisto siirsi klassisen sivistysperinnön maan nousevalle eliitille. Uuden tiedon etsiminen ei sen sijaan ollut edes tavoitteena. Yliopiston rehtori jopa varoitti professoreita esittämästä mitään uutta, koska sellainen aiheuttaisi vain pahennusta ja epäsopua. Niinpä esimerkiksi Maa pysyi Turun Akatemiassa vuosikymmeniä maailmankaikkeuden keskipisteenä.

Esimerkki aikansa tieteenteosta on ensimmäiseksi fennofiiliksi kutsutun Daniel Jusleniuksen vuonna 1700 ilmestynyt väitöskirja Aboa Vetus et Nova, jossa muun muassa osoitettiin suomen kielen olevan sukua kreikalle ja heprealle ja suomalaisten polveutuvan suoraan Nooan pojista. Mutta toki luonnontieteetkin olivat 1600-luvun lopulla jo oraalla. Niinpä lääketieteen professori Elias Tillandz julkaisi Turun seudun kasvien luettelon, josta katsotaan suomalaisen kasvitieteen saaneen alkunsa.

Isoviha 1700-luvun alussa keskeytti yliopiston toiminnan kokonaan.  Uusi tieteellinen ajattelu tunkeutui Akatemian kammioihin vasta valistusajan myötä myöhemmin 1700-luvulla. Erityisesti Henrik Gabriel Porthanin aikana Turun Akatemia kohosi tieteelliseltä tasoltaan valtakunnan ja koko pohjoisen Euroopankin eturivin yliopistojen joukkoon.

Teologeiksi ja piispoiksi päätyneet Lars Tammelin, Johan Browallius ja Karl Fredrik Mennander aloittivat akateemisen uransa Turun Akatemiassa etevinä luonnontieteilijöinä. Lääketieteen tutkijoista on mainittava Suomen lääketieteen isäksi kutsuttu Johan Haartman, joka mm. käynnisti rokotustoiminnan Suomessa ja kirjoitti ensimmäisen tautioppaan.

Huomattavaan kansainväliseen maineeseen nousivat luonnontieteilijöistä sellaiset tutkijat kuin Pietari Kalm, Pehr Adrian Gadd, Johan Gadolin, Anders Lexel sekä Friedrich Argelander. Näistä taloustieteen professori Pietari Kalm tutki Pohjois-Amerikan flooraa ja faunaa. Hän toi tutkimusmatkaltaan useita uusia puutarhakasvien taimia, joita viljeli koepuutarhoissaan Turussa. Kalmin kilpakumppani, kemian ja talousopin professori Pehr Adrian Gadd tutki kemian soveltamista metallurgiaan ja maanviljelyyn sekä kehitti Kalmin tavoin hyötykasvien viljelyä Turussa. Gaddin oppilaasta Johan Gadolinista tuli maailmalla tunnettu kemisti hänen löydettyään ensimmäisen ns. harvinaisen maametallin, yttriumin. Turun akatemian matematiikan professori Anders Lexell teki kansainvälisen uran tähtitieteilijänä. Lexell oli ensimmäinen, joka laski Uranuksen kiertoradan ja myös ennusti Neptunuksen löytymisen. Savolaista sukujuurta oleva Friedrich Argelander kunnostautui niin ikään tähtitieteen alalla. Hän onnistui Turun uudessa observatoriossa muun muassa määrittämään aurinkokunnan liikkeen suunnan.

H.G. Porthanin humanistinen perintö kukoisti Turun Akatemian loppuaikoina. Franz Mikael Franzénin, Adolf Ivar Arvidssonin ja muiden toimesta kylvettiin 1800-luvun alkuvuosina siemenet, joista myöhemmin kasvoi kansallinen suomalainen kulttuuri. Autonomisen Suomen oikeusperustaa valmisteltaessa oli tärkeässä asemassa oikeustieteen professori Matthias Calonius. Kansalliset suurmiehemme J.W. Snellman, Elias Lönnrot ja J.L. Runeberg ehtivät myös opiskella Turun Akatemiassa.

Akatemia toimi pitkään vanhassa katedraalikoulussa ja muissa Tuomiokirkon ympärysmuurin osana olevissa rakennuksissa, jotka kävivät ahtaiksi ja vanhanaikaisiksi. Uuden akatemiatalon rakentaminen 1800-luvun alussa ilmensi yliopiston kasvavaa arvostusta. Aikansa huippuarkkitehteihin kuuluneiden C.C. Gjörwellin ja Charles Bassin suunnittelema ja toteuttama rakennus on huomattavin kustavilaisen uusklassismin edustaja Suomessa. Rakennustyö osui Suomen historian suureen murroskohtaan. Sen peruskiven muurasi Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf vuonna 1802. Rakennustyön keskeytti sota, jonka seurauksena Suomi siirtyi suuriruhtinaskunnaksi Venäjän yhteyteen 1809. Talon virallisen vihkimisen suoritti vuonna 1817 Venäjän keisari Aleksanteri I, joka myös tuki monin tavoin yliopiston kehitystä.

Akatemian uusi kukoistus päättyi kuitenkin dramaattisesti Turun paloon kymmenen vuotta myöhemmin. Palon jälkeen yliopisto siirrettiin Helsinkiin, missä se oli lähempänä maan hallitusta ja korkeita viranomaisia, kuten Nikolai I:n keisarillisessa julistuksessa muotoiltiin. Akateeminen elämä taukosi Turussa yhdeksäksi vuosikymmeneksi.

Teksti: Timo Niitemaa