Suomen suku uhkaa yliopistoa

Turun Suomalainen Yliopisto perustettiin vuonna 1920 yli odotusten onnistuneen laajan kansalaiskeräyksen voimalla. Suuren kansallisen innostuksen vallassa yliopiston toiminta päätettiin aloittaa jo kahden vuoden päästä, vaikka monet epäilivät, pystyttäisiinkö yliopiston kestävä toiminta sittenkään turvaamaan 20 miljoonan markan keräyspääoman tuotolla.

Toiminta saatiin toki käyntiin, jopa suunnitellussa laajuudessa. Mutta epäilijät olivat sikäli oikeassa, että itse yliopiston keräyspääomaan jouduttiin menojen kattamiseksi usein puuttumaan. Ja vaikka uusia lahjoituksiakin saatiin, yliopisto eli jatkuvassa niukkuuden tilassa. Kaikesta oli pulaa eikä toiminnan kehittämiseen tai laajentamiseen ollut mahdollisuuksia koko sotien välisenä aikana.  

Mutta niukkuus oli yliopiston arkea, jonka kanssa opittiin elämään. Uhkan koko yliopiston olemassaololle muodosti sen sijaan konflikti, joka syntyi 1930-luvulle tultaessa yliopiston ja sen oman kanslerin välille. Konflikti vaikutti kolmen rehtorin kaudella ja sen ratkaisua vaikeutti yliopiston jatkuvasti vaikea taloustilanne.

Kriisin lähtölaukaus ammuttiin iäkkään kanslerin valtioneuvos J. R. Danielson-Kalmarin luovuttua 1926 tehtävästään. Yliopisto halusi jatkossakin mahdollisimman arvovaltaisen kanslerin. Se kääntyi johtavan suomalaisuuspoliitikon ja tiede-elämän auktoriteetin, professori E. N. Setälän puoleen. Yliopiston johtoa ei häirinnyt Setälän jo aiemmin ilmaisema kanta, jonka mukaan Turun yliopiston olisi parempi toimia pelkkänä tutkimuslaitoksena tutkinto-opetusta antavan yliopiston sijasta. Eipä se häirinnyt Setälääkään, joka suostui.

Aluksi kaikki menikin hyvin. Siinäkään ei nähty ongelmaa, että Setälä vuonna 1929 ehdotti yliopiston yhteyteen perustettavaksi erillisen laitoksen tutkimaan suomen kielessä ilmenevää kansallista historiaa. Kun hanke sopi yliopiston ohjelmaan, eikä sen ollut määrä aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia, yliopisto päätti 1930 perustaa Setälän johtaman Suomen suku -instituutin.

Instituutin rahoituksesta syntyi kuitenkin heti kiistaa. Vakavamman luonteen kiistat saivat, kun Setälä vuonna 1931 ryhtyi opetusministeriön kanssa valmistelemaan suunnitelmaa kandidaattiopetuksen lopettamiseksi Turun yliopistossa. Vapautuvilla resursseilla voitaisiin vahvistaa kansallisen humanistisen tutkimuksen – kuten juuri hänen johtamansa instituutin – toimintaedellytyksiä. Toteutuessaan suunnitelma olisi merkinnyt perinteisen yliopiston lakkauttamista Turussa.

Tähän asti kiista oli pysynyt ”akateemisena varjonyrkkeilynä”, jossa osapuolet nokittelivat toisiaan lähinnä talousarvioiden yksityiskohdista. Mutta nyt kiista tuli julkisuuteen ja sai dramaattisia sävyjä. Rehtorina toiminut V. A. Koskenniemi uskoi ratkaisevansa kiistan tekemällä Setälän kanssa herrasmiessopimuksen. Sen mukaan sekä rehtori että kansleri lupasivat erota tehtävistään, jotta uudet vastuuhenkilöt voivat aloittaa toiminnan puhtaalta pöydältä. Koskenniemi erosikin tammikuussa 1932, mutta omapäisistä otteistaan tunnettu Setälä ei pitänyt lupaustaan.

Seuraava rehtori, maantieteen professori J. G. Granö nosti turkulaisen akateemisen yhteisön puolustamaan yliopistoaan. Hän joutui kuitenkin sairastumisen vuoksi luopumaan rehtorintehtävästä jo syksyllä 1934.

Uusi rehtori, historian professori Einar W. Juva jatkoi taistelua. Juva näki selkeästi, että perimmäinen syy Turun yliopiston heikkouteen suhteessa myös kanslerinsa omapäiseen toimintaan oli yliopiston kestämättömässä yleisessä taloustilanteessa. Juva organisoi valtakunnallisen tukikampanjan, jolla oli määrä varmistaa yliopiston riippumattomuus. Ennen ratkaisevaa koitosta kansleri Setälä ehti kuitenkin menehtyä tautikohtaukseen helmikuussa 1935. Kiista Suomen suku -instituutista raukesi ja instituutti siirtyi erinäisten vaiheiden jälkeen Helsinkiin.

Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)