Osmo Järvi, rehtorina 1954–1960

Patologisen anatomian professori Osmo Järvi valittiin Turun yliopiston rehtoriksi 1954 ja uudelleen 1957. Hän palasi hoitamaan professorin virkaansa 1960 ja jäi eläkkeelle 1978. Järvi kuoli vuonna 2000.

Päinvastoin kuin useimmat edeltäjänsä Osmo Järvi ei ollut toiminut vararehtorina ennen rehtoripestiään. Sen sijaan hän oli toiminut kymmenen vuotta ensimmäisenä tiedekuntansa dekaanina. Tiedekunnan työn käynnistäminen ja sovittaminen yliopiston kokonaisuuteen, yhteistyö moneen suuntaan, tiedekunnan organisaation ja tilojen rakentaminen ja monet alkuvaikeudet antoivat hänelle vahvat valmiudet toimia koko yliopiston rehtorina.

Uuden lääketieteellisen tiedekunnan asema suhteessa yliopistoon ja toisaalta valtiovaltaan oli varsin erikoinen. Muodollisesti tiedekunta oli yksityisen yliopiston tiedekunta muiden joukossa ja yliopiston hallitus teki sitä koskevat päätökset. Tosiasiassa kaikki rahaa vaativat päätökset piti ensin saada opetusministeriön budjettiin, jotta ne voitiin toteuttaa. Yliopiston hallitus toimi sitten lähinnä kumileimasimena. Lopputulos oli, että tiedekunta ja sen dekaani olivat toiminnan alkuvaiheessa hyvin itsenäisiä. Käytännössä dekaani hoiteli suoraan esimerkiksi yhteyksiä valtiovaltaan.

Dekaanikokemuksesta oli hyötyä Yliopistonmäen suurten rakennusprojektien läpiviennissä hänen rehtorikaudellaan. Olihan hän ehtinyt johtaa peräti kolmea isoa tiedekunnan rakennushanketta.

Järvi vaikutti itse asiassa jo lääketieteellisen dekaanina siihen, että Vesilinnanmäestä tuli koko yliopiston tulevan kampuksen keskus Iso-Heikkilän alueen tultua myydyksi kaupungille. Hän toi voimakkaasti esiin, miten hyödyllistä olisi yliopiston eri laitosten, etenkin lääke- ja luonnontieteellisten, fyysinen lähekkäisyys. Kun lääninsairaala sijaitsi jo tietyssä paikassa, oli viereinen Vesilinnanmäki Järven mielestä oivallinen rakentamisalue. Monimutkaisten neuvottelujen jälkeen saatiinkin aikaan ratkaisu, jossa kaupunki luovutti Vesilinnanmäen alueita yliopiston rakennusten käyttöön. Alueelle suunniteltavasta kokonaisuudesta järjestetyn arkkitehtikilpailun voitti Aarne Ervi.

Ensimmäisenä valmistuivat kirjasto sekä fysiikan ja kemian laitosrakennus Järven aloittaessa rehtorina vuonna 1954. Yliopistossa koettiin vahvasti, että sen toiminnassa oli alkamassa ratkaisevasti uusi kehitysvaihe, olivathan samaan aikaan valmistuneet myös lääketieteellisen tiedekunnan laajat uudisrakennukset Medisiina I ja II lääninsairaalan yhteyteen. Konsistori päättikin rehtori Osmo Järven johdolla järjestää tämän ”yliopiston toisen perustamisen” kunniaksi kaikkien neljän uuden rakennuksen vihkiäisjuhlan ja samalla yliopiston toisen promootion kesällä 1955 – ensimmäinenhän oli pidetty jo vuonna 1927.

Yliopistonmäen rakentaminen jatkui edelleen. Toiseen rakennusvaiheeseen kuuluivat yliopiston hallintorakennus, luonnontieteiden talo sekä pienempi kylmäfysiikan laboratoriorakennus. Aarne Ervin suunnitelmien mukaisesti rakennukset sijoitettiin siten, että niiden väliin muodostui juhlava keskusaukio suihkulähteineen. Aukion etelälaita avautui Tuomiokirkon suuntaan. Tarkoitus oli yhdistää uusi yliopisto kaupungin vanhaan ydinkeskustaan porrastetulla kujalla. Tämä toteutui tosin vasta vuonna 1970.

Rehtori Järvi oli kiinteästi mukana johtamassa rakennushanketta. Hänestä olikin kehittynyt laitosrakentamisen asiantuntija, missä häntä auttoi vielä hänen arkkitehtiveljensä Jorma. Osmo Järvi otti kantaa jopa yliopistonmäen rakennusten sijoitteluun ja rakentamisen yksityiskohtiin. Rakennustoimikunnassa syntyi esimerkiksi kiistaa Ervin suunnittelemasta luonnontieteiden talon ja hallintorakennuksen yhdistävästä pylväskäytävästä kahviloineen, jota toimikunnassa pidettiin liian kalliina. Järvi ratkaisi asian huomauttamalla, että kaikissa hänen näkemissään eurooppalaisissa yliopistorakennuksissa oli pilareita, ja sellaisia tulisi Turun yliopistossakin olla. Järven aloitteesta myös tilattiin kuvanveistäjä Wäinö Aaltoselta keskusaukion komistukseksi uljas monumentti ”Genius ohjaa nuoruutta”.

Kun uudet rakennukset valmistuivat 1958, pidettiin jälleen suuri juhla, jossa tasavallan presidentti Urho Kekkonen vihki rakennukset käyttöön. Samassa yhtey-dessä paljastettiin myös hallintorakennuksen otsikko-kirjoitus Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle. Tunnuksen sanamuodon viimeisteli kon-sistorin pyynnöstä akateemik-ko V. A. Koskenniemi, mutta sen takana oli monipolvinen prosessi, jossa alkuperäisen ehdotuksen Vapaan kansan lahja isänmaalle oli tehnyt rehtori Järvi.

Tunnus oli tietysti tarkoitettu kuvaamaan yliopiston ainutlaatuista syntyhistoriaa juuri itsenäistyneen kansan kulttuuritahdon ilmentymänä. Mutta yhtä hyvin se heijasti hävityn sodan jälkeisessä tilanteessa Turun yliopiston halua korostaa rooliaan itsenäisyyden ja isänmaan vapauden puolustajana. Tässä roolissa Turun yliopisto ja sen johtomiehet nähtiin yleisesti Urho Kekkosen johtaman uuden ulkopolitiikan vastustajana. Tämä koski myös Osmo Järveä, joka vielä rehtorikautensa jälkeen vuoden 1968 presidentin vaaleissa asettui Kekkosen kilpailijan Matti Virkkusen valitsijamiesehdokkaaksi.

Huonohkot suhteet presidentti Kekkoseen saattoivat jossain määrin vaikeuttaa Turun yliopiston kehittymistäkin, ottihan presidentti varsin aktiivisen roolin korkeakoulupolitiikassa. Niinpä Kekkonen jarrutti pitkään vireillä olleen yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan perustamista. Tiedekunta saatiin Turun yliopistoon vasta vuonna 1967.

Turun yliopisto ei kuitenkaan jäänyt osattomaksi 1950-luvun lopulla käynnistyneestä laajasta korkeakoulujen uudistustyöstä ja voimavarojen lisäyksestä. Myös Osmo Järvi oli osallistunut korkeakoulupoliittiseen keskusteluun jo ennen rehtorikauttaan. Artikkelissaan 1949 hän oli vaatinut voimakkaasti valtion osallistumista yliopiston toiminnan tukemiseen. Vuotta myöhemmin hän toi voimakkaasti esille pääkaupun-gin ulkopuolisten korkeakoulujen kehittämisen välttämättömyyden. Järvi kutsuttiin myös jäseneksi 1952 asetettuun korkeakoulupoliittiseen komiteaan, jonka 1956 valmistunut mietintö linjasi pitkälle korkeakoululaitoksen kehittämistä Suomessa. Järvi toimi myös aktiivisesti oikeustieteellisen tiedekunnan saamiseksi Turun yliopistoon. Se toteutuikin hänen rehtorikautensa päätteeksi 1960. Myös hammas-lääketieteen koulutus ja tutkimus alkoivat 1958.

Jälkeenpäin, 1960- ja 1970 -lukujen korkeakoulupoliittisten mullistuksien varjossa, ei aina huomata, kuinka aikaisempaan nähden merkittävä kehitys Turun yliopis-tossa tapahtui jo 1950-luvun loppupuolella. Kun Järven aloittaessa rehtorina 1954 yliopistossa oli 840 opiskelijaa, oli määrä 1960 jo 3180. Professorikunnan määrä oli samaan aikaan kohonnut 45:stä 68:aan. Yliopistonmäelle ja sen tuntumaan rakentuivat tilat, jotka mahdollistivat suurten ikäluokkien tulon opiskelemaan seuraa-valla vuosikymmenellä sekä Turun yliopiston nousemisen vähitellen merkittäväksi kansainväliseksi tutkimusyliopistoksi.

Elämäkertaa ja tutkijanuraa

Osmo Henrik Järvi syntyi 1911 Helsingissä. Hänen isänsä Toivo Järvi oli merkittävä kalabiologi, josta tuli 1918 kalastushallituksen ylijohtaja, myöhemmin maatalous-hallituksen kalataloudellisen tutkimusosaston johtaja ja professori. Hänen äitinsä oli kansakoulunopettaja Helfrid Siutila.

Osmo Järvi oli paljasjalkainen helsinkiläinen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Suomalai-sesta normaalilyseosta 1929 ja meni Helsingin yliopistoon opiskelemaan lääke-tiedettä. Hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi 1932, lisensiaatiksi ja tohtoriksi 1937. Opintomatkoja hän suoritti 1930-luvulla Hollantiin ja Ruotsiin ja vuonna 1953 Yhdysvaltoihin. Päätettyään jatkaa tutkijanuraansa rehtorikausiensa jälkeen 1960 hän vieraili vielä Yhdysvalloissa Asla Leader -ohjelmassa.

Lääkäriksi valmistuttuaan Osmo Järvi toimi useissa tehtävissä Helsingin eri sairaa-loissa ja Helsingin yliopiston patologisen anatomian laitoksella. Hänet nimitettiin Helsingin yliopiston mikroskopisen anatomian dosentiksi 1940. Ennen Turkuun siirtymistään 1944 hän ehti toimia vuoden verran patologisen anatomian vt. profes-sorina Helsingin yliopistossa.

Osmo Järvi tutki ennen kaikkea eri taudinaiheuttajien vaikutusta kudosten rakentei-siin ja toimintaan mikroskooppisin ja kemiallisin menetelmin. Tämän histopato-logian alalta hän julkaisi peräti kuudella vuosikymmenellä lukuisia tutkimuksia, jotka käsittelivät muun muassa sylkirauhasten, haiman ja suonipunosten rakennetta, ruuansulatuskanavan, hengitysteiden ja luuston patologiaa sekä erilaisia syöpä-kasvaimia ja soludiagnostiikkaa.

Järvi oli kansainvälisesti arvostettu patologi. Lääketieteessä voidaan hänen nimiinsä lukea ainakin kolmen taudin diagnosointi, nimittäin erään limakalvon rauhassyövän, erään lapaluun seudun hyvälaatuisen kasvaimen sekä erääseen aivosairauteen liittyvän luuston kasvuhäiriön. Hänen tutkimuksensa ja julkaisunsa ajoittuvat harvinaisen pitkälle ajanjaksolle, peräti kuudelle eri vuosikymmenelle.

Tutkimustyönsä Järvi sovitti lukuisten hallinnollisten, yhteiskunnalliseen ja korkeakoulupoliittiseen vaikuttamiseen sekä kulttuuripolitiikkaan liittyvien harrastustensa lomaan. Vaikka hänellä oli vahva itsetunto ja hän otti usein voimakkaastikin julkisesti kantaa eri asioihin, hän ei tuonut itseään esille. Osmo Järveä ei voi pitää karismaattisena johtajana. Hän oli pikemminkin tiukka asiajohtaja, joka vaati paljon niin itseltään kuin muilta. Esimerkiksi hänen patologian lopputenttinsä olivat kovan vaatimustasonsa vuoksi pelättyjä.

Järvi säilytti aktiivisuutensa niin tutkijana kuin vaikuttajanakin vanhoille päivilleen asti. Yksi esimerkki oli hänen yhdeksänkymmentäluvun puolimaissa tekemänsä ehdotus Turun yliopiston, Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin yhteisestä Turun vanhan Akatemian muistomerkistä, joka toteutui Maaria Virkkalan Tiedon häivä -teoksena vasta 2003, Järven jo kuoltua.

Muistomerkkihankkeeseen liittyy tarina, joka kuvaa sekä Järven aktiivisuutta, että särmikkään itsetuntoista luonnetta. Hankkeen toteuttamiseksi suunniteltiin kilpailua ja Järveltä haluttiin tarkistaa joku ehdotuksen yksityiskohta. Emeritusta ei kuitenkaan tavoitettu mistään. Lopulta käännyttiin pojan, professori Timo Järven puoleen, mutta hänkään ei tiennyt isästään. Parin päivän kuluttua soitti kiukkuinen 84-vuotias rehtorinvirastoon ja paheksui sitä, että pojalta oli kyselty hänen menemisiään. Hetken hiljaisuuden jälkeen tuohtunut Järvi jatkoi olleensa pohjoismaisessa patologikongressissa ja saaneensa hävetä sielläkin, koska oli ainoa edustaja Turusta.

Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)