Erityispedagokiikan opintoihin sisältynyt harjoittelu käynnisti Sofia Virran poikkeuksellisen työelämäpolun

Toimin tällä hetkellä (02/2025) kansanedustajana toista kautta sekä toista vuotta Vihreiden puheenjohtajana.

Jokainen päivä on erilainen. Yhdistävä tekijä lienee jatkuva dynaamisuus, ennalta arvaamattomat tilanteet sekä kiire. Päivät koostuvat kokouksista eri politiikan teemojen äärellä. Valiokuntavastuista minulla on tällä hetkellä EU-kysymyksistä vastaava Suuri Valiokunta. Lisäksi puheenjohdan eduskuntaan aloitteesta perustettuja työryhmiä: Eduskunnan turvallisen odotus- ja vauva-ajan edistämistyöryhmä, Eduskunnan eläinavusteinen työryhmä ja Eduskunnan väkivallan vastainen verkosto. Puolueen puheenjohtajana olen aikalailla vastuussa kaikesta ja työpäiviini kuuluu esimerkiksi puoluehallituksen johtaminen, johtoryhmän vetäminen sekä lukuisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin puolueen edustajana osallistuminen. Lisäksi esimerkiksi tv-tai radiohaastattelut voivat tulla hyvin lyhyellä varoitusajalla, joten tässä työssä tarvitaankin valmiutta sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

Poikkeuksellinen.

Lastensuojelussa työskennellessäni nuoret ehdottivat yhden yövuoron jälkeen, että voisitko Sofia hakea presidentiksi ja mennä kertomaan kaikille niistä asioista, mitä he ovat joutuneet kokemaan, jotta kukaan muu ei enää joutuisi.

Tuolloin ajatus politiikasta nousi ensimmäisen kerran mieleen mutta hautasin sen pian. Kuvittelin, ettei politiikka ole minunlaisilleni. Luulin, että pitäisi olla poliittista perhetaustaa, ”osata” politiikkaa, olla varakkaampi tms.

Myöhemmin lähipiiristäni ehdotettiin asiaa uudelleen ja silloin tartuin haasteeseen ja hakeuduin kuntavaaliehdokkaaksi 2017. En tiennyt yhtään, miten vaaleja tehdään mutta printtailin itse tekemiäni flyereita ja jaoin niitä kauppojen edessä sekä postilaatikoihin. Lisäksi kirjoittelin someen ajatuksiani ja hämmentävää kyllä, nousin Kaarinan kaupunginvaltuustoon kolmantena kaikista ja oman listani ykkösenä. Se tarkoitti, että minulle tuli suoraan kaupunginhallituksen paikka ja muita painavia pestejä, mikä oli kylmiltään aika hurjaa.

Mutta vähänpä tuolloin tiesin, mitä tuleman pitää. Vain 1,5 vuotta myöhemmin nousin lähes vahingossa eduskuntaan vain muutaman kuukauden ikäisen vauvan äitinä ja Suomen kolmanneksi pienimmällä vaalibudjetilla. Budjetti oli alle 2500€ (0€ omaa rahaa) muiden eduskuntaan läpimenneiden keskivertobudjettien ollessa 38 000€. Olin shokissa ja googlasin ekana yönä, miten tuon paikan voisi irtisanoa. Kamppailin huijarisyndrooman kanssa ja pelkäsin, etten osaisi tarpeeksi.

Sain paikan sosiaali- ja terveysvaliokunnasta päästen tekemään sote-uudistusta ja koronalakeja. Se oli hurjaa aikaa. Samaan aikaan työskentelin mm. työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa tehden työelämäpalveluiden TE24-uudistusta, kävin Ukrainassa sodan keskellä ja olin mukana viemässä Suomea Natoon. Elämä muuttui valtavasti noustuani eduskuntaan. Samaan aikaan jäin pienen lapsen yksinhuoltajaksi, kotini paljastui hometaloksi ja kamppailin irti väkivaltaisesta suhteesta. Se oli aika hurjaa kaikki.

Suomen historian ensimmäisissä aluevaaleissa sain oman piirini Vihreänä kärkenä nousta ryhmäjohtajaksi ja kuntavaaleissa sain jatkopaikan rikkomalla kotikaupunkini ääniennätyksen. Usein mietin, että miten hassua, että ihmiset äänestävät juuri minua vaikka olen ”ihan tavallinen tyyppi”, joka vaan taistelee lasten oikeuksista. Huijarisyndrooma on tuttu kaveri siis edelleen.

2023 eduskuntavaaleissa sain jatkopaikan, ja kun minua pyydettiin hakemaan puolueeni puheenjohtajaksi kieltäydyin. Mutta sitten tunsin velvollisuutta yrittää auttaa puoluetta, jotta tärkeät asiat etenisivät ja nyt olen näissä saappaissa saanut seistä 1,5 vuotta. Ei ole ollut helppoa, eikä sitä varmasti tule olemaan mutta periksi ei anneta. Onhan kyse siitä, minkälaisen tulevaisuuden tähän maahan ja tälle planeetalle jätämme.   

Kohtaamiset. On upeaa ja etuoikeutettua päästä kohtaamaan ihmisiä yhteiskunnan eri laidoilta, sektoreilta, elämänalueilta jne. Lisäksi loputon tiedon määrä palvelee uteliasta mieltäni. Työssäni innostaa tietysti myös se, että voi ainakin yrittää vaikuttaa siihen, että Suomessa jokaisella olisi turvallisempi ja hyvä elämä. 

Vuorovaikutustaidot ehdottomasti - ja onneksi niitä voi myös harjoitella. Jos sosiaaliset tilanteet eivät ole itselle luontevia, ei kannata luovuttaa. Se, että on valmis kuulemaan toisia ja toisaalta osaa asettaa itselleen rajat, on super tärkeää, jotta yhteistyö eri kokoonpanoissa toimii, eikä uuvuta itseään. 

Halusin oppia ihmisen kasvusta, kehityksestä, siihen vaikuttavista tekijöistä, kasvatuksesta, opetuksesta sekä haastavissa tilanteissa toimimisesta ja erityisryhmien oppimisen tuesta. Näin ollen erityispedagogiikka oli luonteva vaihtoehto. Sivuaineiksi valitsin psykologian ja sosiaalityön. Halusin ymmärtää ihmismielen toimintaa, ja toisaalta minua kiinnosti haastavien tilanteiden ja kysymysten äärellä toimiminen sekä lasten oikeudet.

Merkityksellisintä oli ehdottomasti se, että opintojen kautta pääsin hakeutumaan hyvin nuorena harjoitteluun erityistason lastensuojeluyksikköön. Siellä opin maailmasta aivan valtavasti - ja sain käynnistää työelämäpolun, jonka varrelta sain elämääni upeita nuoria mukaan (ja saan olla osan heidän elämästään yhä edelleen) ja sain tahtotilaa yrittää puolustaa lapsia sekä nuoria entistä kovempaa. 

Kohtasin todellakin. Opintojen aikana päättyi teini-iässä alkanut, pitkä ja tärkeä parisuhde, vanhempani erosivat ja samaan aikaan tein valtavasti töitä opintojen ohessa lastensuojelussa. Näiden seurauksena uuvuin tosi pahasti. Elämä mullistui opintojen aikana monta kertaa ja aika isosti. Ylisuorittajana kompensoin kaikkea yrittämällä tehdä vielä enemmän ja lopulta olin niin ahdistunut ja uupunut, että koin ainoaksi vaihtoehdoksi päättää oman elämäni pahaaoloa paetakseni. Niin ei onneksi käynyt ja sanonkin aina, että elämäni paras valinta on ollut valita elää silloinkin, kun en enää halunnut.

Avun saaminen oli haastavaa, mikä ei auttanut tilannetta. Jo silloin mielenterveyspalveluissa oli ruuhkaa. Olin onnekas, että minulla oli äiti, joka ohjasi minut lopulta yksityiselle ja josta sain upean terapeutin. Tämän voimin nousin jaloilleni. Myös rakkaat koirat auttoivat jaksamaan. 

Kaikkein tärkeimmäksi olen kokenut kokonaisvaltaisen ajattelun kehittymisen, syy-ja seuraussuhteiden hahmottamisen, kasvun ja kehityksen merkityksen tiedostamisen sekä sen, miten paljon me voimme vaikuttaa tulevaisuuteen turvaamalla lapsuutta ja ehjää nuoruutta.

Opintojen aikana hakeuduin harjoitteluun lastensuojeluun ja jäin sinne töihin. Olen nähnyt lastensuojelukenttää laajasti ja siitä on ehdottomasti ollut iso hyöty nykyisessä tehtävässäni. 

Nykyisen tehtäväni kautta seuraan Turun yliopiston toimintaa ja opiskelijoiden kautta yliopiston arki on läsnä nykyisessä työssäni. 

Take it easy, vähempikin riittää. Riität itsenäsi. Ota aikaa opinnoille, vietä aikaa enemmän opiskelijayhteisössä, anna itsellesi lupa olla opiskelija.

Ehdottomasti opiskelijabileissä bailattu Mohombi Bumpy ride!