Valtio-oppi antoi Eerolle eväät Suomen edustamiseen maailmalla

Työskentelen neuvottelevana virkamiehenä liikenne- ja viestintäministeriön ilmasto- ja ympäristöyksikössä. Keskeisin tehtäväni on meri- ja sisävesiliikenteen ilmasto- ja ympäristökysymyksiin liittyvä valmistelu kansallisesti ja kansainvälisesti.

Tällä hetkellä eniten työllistävät Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä (International Maritime Organization, IMO) käytävät neuvottelut maailmanlaajuisista toimista meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Suomelle on tärkeää, että jäävahvistetut alukset ja kulku jäissä huomioidaan kaikessa IMO:ssa neuvoteltavassa sääntelyssä.

Tällaisissa neuvotteluissa on tärkeää osallistua ja vaikuttaa aktiivisesti, eikä vain olla ottamassa muistiinpanoja. Vaikuttamista tapahtuu myös kokousten ulkopuolella, kuten kahvitauolla ja lounaalla, eli on oltava skarppina ja hereillä koko prosessin ajan. 

Tavanomainen työpäivä alkaa sähköpostien läpikäynnillä. Sitten on kokouksia, päivästä riippuen läsnä tai etänä. Erilaisia valmistelevia kokouksia, esimerkiksi EU-jäsenvaltioiden yhteiseen IMO-valmisteluun tai jonkin hankkeen edistämiseen liittyviä, on paljon. Useampi tunti menee erilaisiin kirjallisiin töihin, esimerkiksi kirjeiden tai Suomen vaikuttamismateriaalin valmisteluun.

Koetan lähteä toimistolta mahdollisimman usein jonnekin muualle oppimaan lisää meriliikenteestä. Erilaiset seminaarit ja vierailut satamissa tai meriklusterin yrityksissä ovat monesti paljon opettavaisempia kuin jonkin muistion tai tutkimuspaperin lukeminen. Jatkuva oppiminen on tärkeää, eikä oppiminen rajoitu vain yliopistovuosiin. Moninaisissa työtehtävissä oppii jatkuvasti. 

Päädyin opiskelemaan valtio-oppia Turkuun oikeastaan kahdesta syystä: toinen oli kiinnostus alan perustaviin käsitteisiin vallasta, valtiosta, hallinnosta ja politiikasta, toinen Turun kaupungin vetovoima ja tuttuus.

Valtio-opissa viehätti alan peruskäsitteiden lisäksi jonkinlainen varmuus siitä, että maisteriksi valmistuttuaan tuntisi poliittisia järjestelmiä ja kansainvälisiä suhteita ainakin teoriassa. Se vetosi poikaan, joka oli pienenä tutkinut karttoja ja eri valtioiden lippuja, ja miehenalkuun, jota etenkin diplomatia oli alkanut kiinnostaa.

Kansainvälisten suhteiden linja pääaineen opinnoissa oli minulle selvä vaihtoehto, sillä kandivaiheessa mielessä oli jo kypsynyt kiinnostus sellaisiin alueisiin maailmassa, joissa vallankäyttö oli vielä jotenkin kehittymässä tai useamman valtion käsissä. Siitä heräsi kiinnostus kansainväliseen yhteistyöhön polaarialueilla.

Opiskelin sivuaineina poliittista historiaa, kansainvälistä oikeutta, ympäristötiedettä ja liiketoimintaosaamista. Näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt yliopistossakin opiskella enemmän kieliä. Uskon, että niistä olisi ollut lopulta työelämän alkutaipaleella enemmän hyötyä kuin asiaosaamisella yhtään mistään.

Turku oli minulle lukioaikoina paljon tutumpi kaupunki kuin Helsinki tai Tampere, joihin myös hain opiskelemaan, sillä isäni asui Raisiossa.Olin käynyt Turussa lapsesta saakka. Siksi päätös oli helppo, kuin valintakokeiden tulokset tulivat.

Opinnoissa parasta oli kyllä samanhenkisten ja samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten seura. Koin toisena opiskeluvuonna suorastaan velvollisuudeksi lähteä tuutoriksi ja ainejärjestöni P-klubin toimintaan, koska siitä fuksivuoden yhteisöstä oli tullut niin tärkeä. Se oli tukenut uuteen kotikaupunkiin ja elämäntilanteeseen sopeutumista niin paljon.

Useampikin hetki oli opintojen aikaan merkityksellinen, mutta ehkä eniten opin ihmisistä ja politiikasta siitä, kun minut valittiin ainejärjestöni hallitukseen yhdessä hyvien ystävieni kanssa, ja siitä kun ylioppilaskunnan edustajistossa oman ryhmäni äänin kaadettiin eräs monelle tosi tärkeä esitys. Politiikan tekeminen olikin jo ylioppilaskuntatasolla paljon raadollisempaa, kuin olin odottanut. Ehkä sen vuoksi en koskaan lähtenyt mukaan puoluepolitiikkaan. Se oli varmasti hyvä päätös.

Koin haasteita, mutta sain ne myös ratkaistua. Tiedekunnaltani oli harjoitteluvarat loppu juuri, kun olin saanut unelmien harjoittelupaikan Suomen suurlähetystöstä Lontoossa. Opintopäällikkö vain pahoitteli, että nyt et pääse harjoitteluun. En tyytynyt ensimmäiseen ei:hin, vaan kävin keskustelemassa laitokseni johtajan ja dekaanin kanssa. Lopulta harjoittelurahat löytyivät ja pääsin Lontooseen harjoitteluun. Se oli varmasti tärkein vastoinkäyminen siinä mielessä, että tuo lähetystöharjoittelu loi pohjan työurani alulle opintojen jälkeen. Ilman sitä en todennäköisesti olisi saanut seuraavaa työpaikkaa. Sinnikkyys on tärkeää, ja omia asioita onkin opittava ajamaan eteenpäin pärjätäkseen elämässä. 

Sosiaaliset taidot, kuten moniääniseen ja moninaiseen keskusteluun osallistuminen tapahtui yliopiston arjessa, kursseilla ja ainejärjestötoiminnassa. Sosiaalisten taitojen lisäksi tärkein valmius, jota valtio-opin opinnot kehittivät, oli varmasti suurten tietomäärien läpikäynti nopeasti ja olennaisen hiffaaminen ja omaksuminen siitä suurestakin pinosta kirjoja tai artikkeleita. Siihen koulivat niin kirjatentit kuin erilaiset harjoituskurssit ja lopulta gradun vääntäminen. Siitä on ollut paljon hyötyä työelämässä.

Opinnoissa rakennetun teoreettisen tietopohjan, itsenäisen yhteiskuntatieteellisen ajattelun ja sosiaalisten taitojen lisäksi koen tietyistä yksittäisistä kursseista ja tenttikirjoista olleen paljon hyötyä. Mieleen tulevat esimerkiksi Juha Vuoren ydinaseluennot sekä Berridgen kirja ”Diplomacy: Theory and Practice”.

Ennen nykyistä virkaa ministeriössä työskentelin viestintäpäällikkönä jäänmurtajavarustamo Arctia Oy:ssä. Opin siellä valtavasti paitsi Suomen meriliikenteestä ja talvimerenkulusta, myös meriklusterimme mahdollisuuksista maailmalla.

Sitä ennen työskentelin konsulttina ja koordinaattorina erilaisissa arktiseen alueeseen liittyvissä hankkeissa, sekä neuvonantajana suurlähetystössämme Oslossa.

Suomen arktisuus sekä maapallomme kaukaisimman pohjoisen eli arktisen alueen ja kaukaisimman etelän eli Etelämantereen haasteet ja mahdollisuudet ovat olleet sydäntäni lähellä jo opinnoista lähtien. Kandityöni kirjoitin Etelämantereen matkailun kansainvälisestä sääntelystä, ja gradussani vertailin Suomen ja Norjan arktisia politiikkoja.

Työ isänmaan eteen on ollut aina minulle tosi iso motivaatiotekijä. On valtava etuoikeus ja kunnia valmistella Suomen kantoja erilaisiin kokouksiin ja edustaa Suomea IMO:ssa. Vaikuttaminen globaalilla tasolla saattaa olla hidasta, mutta hyvin palkitsevaa tuloksien maailmanlaajuisen vaikutuksen takia. 

Myös työ kestävämmän tulevaisuuden ja puhtaamman luonnon hyväksi innostaa. Toisaalta joskus etenkin ilmastonmuutokseen liittyvien asioiden parissa työskennellessä maailmantuska ja epätoivokin koettavat vallata mieltä. Silloin koetan irtautua jotenkin siitä edessä olevasta työtaakasta ja asettaa omia ajatuksia ja hyvin rajattua työroolia mittasuhteisiinsa. Olen huomannut saavani lohtua esimerkiksi Muumien Tuu-tikin sanoista: ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi”.

Ehdottomasti sosiaaliset taidot eli kyvyt tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Etenkin kansainvälisillä kentillä tämä korostuu. Pitää pystyä olemaan kohtelias ja välittämään viestejä asiallisesti huonoinakin päivinä tai silloin, kun tietää viestin olevan vastaanottajalle epämieluisa. Monesti on kyse oikeanlaisesta asenteesta ja itsehillinnästä.

Viime aikoina olen ajatellut paljon myös itsensä johtamista työelämässä. Tuntuu, että hirveästi taakkaa esimerkiksi työssä jaksamisesta tai työnjaosta kasataan pomojen ja lähiesihenkilöiden harteille, vaikka jokaisen oma organisointikyky, työtehtävien ja tuntemusten säätelyn taidot, ovat paljon perustavampia asioita. Näen, että vastuun ottaminen omasta tekemisestä ja jaksamisesta on todella tärkeää nykyajan tietotyössä. Itsensä ohjaamista voi hyvin opetella esimerkiksi gradua tehdessä, ja tästä oppimismahdollisuudesta kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. 

Haluaisin enemmänkin olla mukana alumnitoiminnassa ja tavallaan antaa takaisin kotiyliopistolle, mutta etäisyys pääkaupunkiseudulta Turkuun on monesti este tai ainakin hidaste. Olen kuitenkin nyt useamman vuoden ollut Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen valtuuskunnassa, ja se on ollut tosi antoisaa monella tapaa. Pysyy edes vähän kärryillä tiedekunnan ja yliopiston asioista. Tämä alumnitarina on myös osaltaan tapa ylläpitää suhdetta omaan alma materiin. 

Kehottaisin opiskelijaitseäni olemaan vähemmän ankara itselleen, ja ottamaan vieläkin enemmän irti yliopistoyhteisöstä oman tiedekunnan ulkopuolella. Vasta kauan opintojen jälkeen ymmärtää, kuinka laajassa ja monipuolisessa sivistyksen kehdossa sitä hetken elikään. Yliopistomaailma on laaja, ja verkostoja kannattaa rohkeasti kasvattaa oman pääaineen ulkopuolella. 

Työelämän alun suhteen kehottaisin kaikkia opiskelijoita avarakatseisuuteen: se oma juttu saattaa löytyi aika yllättävästäkin paikasta, joten rohkeasti kannattaa kokeilla erilaisia töitä, jos siihen vain on mahdollisuus. Minulla ainakin niissä työuran ensimmäisissä lyhyissä työsuhteissa hahmottui se suunta, minne haluan ammatillista polkua raivata. Ja tämä sanavalintakin on oppi: kukaan ei tule kotoa hakemaan, itse pitää ne polkunsa tallata.

Meriliikenteessä ja koko Suomen meriklusterissa on paljon mielenkiintoisia työtehtäviä ja valtava tarve osaavalle työvoimalle. Kehottaisin etenkin Turussa opiskelevia harkitsemaan näitä mahdollisuuksia, joita kaupunki ja koko seutu on täynnä!