Professoriluento | Helena Åhman

Jokainen meistä saattaa joutua vaativiin keskusteluihin, neuvotteluihin ja konflikteihin. Kuvaan tässä luennossa viisi tutkitusti tärkeää näkökulmaa ja samalla käytännön keinoa siihen, miten kannattaa olla eri mieltä. Eli, mitkä asiat tutkitusti määrittävät vaativan keskustelun, neuvottelun tai konfliktin lopputulemaa. Kaikki nämä näkökulmat liittyvät tunnerohkeuteen, josta kirjoitin juuri kymmenennen kirjani.

Olen hakenut vuosien varrella oppia työelämäprofessuurini erityisalasta opiskellen neuvottelutaitoja, konfliktinratkaisua ja sovittelua ja hakenut tietoa kaikkiaan monen alan tutkimuskentästä mutta myös muun muassa panttivankineuvottelijoilta ja astronauteilta. Tässä luennossa keskityn tutkimusnäkökulmiin mutta kurkkaan lopuksi hieman myös avaruuteen.

ENSIMMÄINEN NÄKÖKULMA: YMMÄRRÄ MIELEN VIRITTÄMISEN TÄRKEYS

Columbian yliopistossa on paikka nimeltään DiAicult Conversations Lab. Siellä tutkimuksen osallistujia pyydettiin ennen vaativaa keskustelua lukemaan sen teemaan liittyvä artikkeli. Osalle annettiin polarisoiva artikkeli ja osalle artikkeli, jossa pohdittiin aihetta monipuolisesti. Laboratorioteknologian avulla DiAicult Conversations Labin tutkimuskeskuksen perustaja, psykologian ja kasvatustieteen professori Peter Colemanin tiimi voi seurata keskustelijan emotionaalisia, kognitiivisia, käyttäytymiseen liittyviä ja fysiologisia kokemuksia keskustelun aikana. Tämä on paljastanut uusia oivalluksia siitä, milloin nämä vuorovaikutukset sujuvat hyvin ja milloin huonosti.

Mielen virittäminen tekstillä ennen keskustelua vaikutti keskustelun kulkuun ja myös tunteisiin sen jälkeen. Ne, jotka lukivat polarisoivan tekstin, kokivat enemmän negatiivisuutta, he kysyivät vähemmän kysymyksiä ja olivat keskustelun jälkeen tyytymättömämpiä.

Ne, jotka lukivat monipuolisesti eri näkökulmia valottavan tekstin, esittivät enemmän kysymyksiä, heillä oli myös laadukkaampia ideoita ja he olivat tyytyväisempiä keskustelun jälkeen. He oppivat lisää paitsi asiasta myös toisesta ihmisestä ja ehkäpä myös itsestään.

Mielen virittäminen on siis tärkeä osa valmistautumista vaativaan tilanteeseen. Kannattaa siis valita hyvin tietoisesti mitä ajattelee juuri ennen vaativaan tilanteeseen menemistä.

TOINEN NÄKÖKULMA: YMMÄRRÄ TÄRKEIN TAVOITE ERIMIELISYYDESSÄ

Kun Harvardin yliopistossa tutkittiin vastakkainasetteluja, tutkimuksen osallistujille annettiin seuraavanlainen briiAi: Valmistelemme tutkimusta, jossa ihmiset osallistuvat viisiminuuttiseen keskusteluun henkilön kanssa, jonka kanssa on eri mieltä. Kuvittele, että osallistut tähän tutkimukseen. Olet keskustelukumppanisi kanssa eri mieltä.

Kuvittele keskustelua ja arvioi mielessäsi, kuinka tärkeää sinulle ja toisaalta kuinka tärkeää uskot toiselle osapuolelle olevan toisen taivuttamisen omalle kannalle tai toiselta oppimisen (asteikolla 1–5, 1 = ei lainkaan, 5 = erittäin paljon).

Mitä oletat meidän ihmisten tyypillisesti vastaavan?

Tutkimuksen mukaan ajattelemme yleensä olevamme muita halukkaampia oppimaan ja kuvittelemme toisen yrittävän muuttaa omaa mielipidettämme enemmän kuin mitä itse aiomme. Erot ovat tilastollisesti merkitseviä. Emme siis pääsääntöisesti usko, että toinen haluaa oppia yhtä paljon. Kuinka monta hyvää kysymystä jää kysymättä tämän oletuksen takia? Sama ilmiö toistui seitsemässä tutkimuksessa, johon osallistui 2 614 aikuista.

Edellisessä tutkimuksessa tilanne oli kuviteltu. Entä jos siirrymme sen kuvittelemisesta ja simuloimisesta tilanteeseen, jossa oikeasti ollaan täysin eri mieltä? Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa vahvat Joe Bidenin tukijat ja vahvat Donald Trumpin tukijat keskustelivat politiikasta. Osallistujat kävivät 10–15 minuutin mittaisia online- keskusteluja toista mieltä olevien kanssa. Tämän jälkeen osallistujia pyydettiin arvioimaan keskustelukumppani ja raportoimaan, ensinnäkin mitä mieltä on omasta ja toisen tavoitteesta keskustelussa sekä siitä, kuinka paljon kumpikin oman arvion mukaan haluaa oppia toiselta. Samoin osallistujat arvioivat, kuinka älykäs, moraalinen, luotettava, miellyttävä ja objektiivinen toinen henkilö on. Tulokset osoittavat jälleen, että arvioimme yleensä itsemme paljon oppimishaluisemmaksi emmekä usko, että muut haluavat oppia meiltä yhtä paljon. Olisi kuitenkin hyödyllistä uskoa, että toinenkin haluaa oppia: osallistujille annettiin valeprofiili, joka kertoi toisen osapuolen oppimishalusta, joka ei pitänyt paikkaansa. Tulokset olivat häkellyttäviä. Jos uskon, että toinen ei ole halukas oppimaan minun näkökulmastani, arvioin hänet huomattavasti vähemmän älykkääksi, moraaliseksi, luotettavaksi, objektiiviseksi ja miellyttäväksi kuin jos uskon, että hän haluaa oppia. Tulokset ovat tilastollisesti merkitseviä.

Ennakkoarviointimme vaikuttaa huomattavalla tavalla käyttäytymiseemme: miten kuuntelemme ja kuinka rohkeasti kohtaamme toisen ihmisen.

Eli joutuessasi erimielisyyttä sisältävään tilanteeseen, aloita sen ratkaiseminen omasta oppimishalustasi. Tyypillisesti aloitamme ratkaisemisen asiasta emmekä huomaa, että olemme itse ratkaisun tiellä.

KOLMAS NÄKÖKULMA: KÄYTÄ VASTAANOTTAVAISTA KIELTÄ

Osana tutkimusta tuhansia ihmisiä pyydettiin arvioimaan erimielisten ihmisten kommenteista, mikä tuntuu vastaanottavaiselta. Tämän datan pohjalta algoritmin avulla etsittiin niitä piirteitä, jotka koettiin vastaanottavaiseksi.

Sitä paremmin vaativissa keskusteluissa, neuvotteluissa ja konflikteissa onnistuu, mitä enemmän käyttää kieltä, joka ei tyrmää, eli sanoo esimerkiksi: ”ja myös...”, ”näen myös...”, ”ehkä...”, ”voi myös olla...”, sen sijaan, että tyrmää heti sanomalla ”ei”, ”ei onnistu”. Vastaanottavaisessa puheessa huomattiin tiettyjen asioiden toistuvuus ja ennustearvo: jotkut keskustelussa esiintyvät asiat ennustavat vahvasti konfliktin lopputulosta, auttavat kuulluksi tulemisen tunteen aikaansaamisessa ja, mikä parasta, ovat opittavissa olevia. Vastaanottavaisuuteen kuuluu tabuasioiden kohtaaminen rohkeasti, utelias suhtautuminen vastakkaisiin näkökulmiin, kielteisyyden vähäisyys ja se, miten onnistumme välttämään toisten halventamisen. On lisäksi huomattu, että on tehokkaampaa sanoa ”olen 90-prosenttisen varma...” kuin ”olen täysin varma...”.

Ensimmäinen kuullaan paremmin, koska se ei ole ehdoton.
Eli pyri ensin kuulemaan toista ja ottamaan vastaan hänen viestinsä, sen jälkeen oma viestisi menee paremmin perille.

NELJÄS NÄKÖKULMA: ANNA TUNTEIDEN LIIKKUA

Columbia Universityn tutkimukseen osallistuneet kuuntelivat 20 minuutin keskustelujen jälkeen tallenteen keskustelusta ja raportoivat tunteistaan kussakin kohdassa. Kun tiedot syötettiin graafiseen näyttöön, tutkijat huomasivat jotain mielenkiintoista. Laadukkaammat keskustelut näyttivät erilaisilta: kuviot muistuttivat tunteiden tähdistöä, kuten tietopisteitä, jotka ovat levinneet tunteiden galaksiin, eivätkä yksinkertaista edestakaisin liikkuvaa köydenvetoa. Keskusteluissa miellyttävät ja hankalat tunteet vaihtelivat. Huonosti päättyneistä keskusteluista puuttui tämä joustava aaltoliike, eli niissä tunnetila oli jumissa. Terveen konfliktin tunnusmerkki on tämä joustavuus, tunteiden aaltoliike ja se kutsuu tunnerohkeutta.

Näissä joustavissa keskusteluissa ihmiset kokivat edelleen epämiellyttäviä tunteita, mutta eivät jatkuvasti. He pyörähtelivät läpi turhautumisen ja epämukavuuden, mutta osoittivat myös joustavuutta, joka puuttui jumiutuneista keskusteluista. Eli he uskalsivat lähestyä toista, tuntea erilaisia tunteita, myös epämiellyttäviä. Kontrasti oli selkeä: jumittavissa keskusteluissa ikään kuin luhistutaan negatiivisuuteen. Tämä johtaa liian helposti ajatteluun, jossa tulkitsemme kaiken, mitä toinen sanoo, vääräksi tai typeräksi. Tällöin hävitämme kyvyn prosessoida kunnolla mitään toisen sanomaa. Tunteiden joustavuus auttaa altistamaan itsensä kuulemaan erilaisia näkökulmia.

Mitä voi tehdä, jos jumittaa ja tekee mieli tuomita toinen? Ennen kuin tuomitset toisen, päätä ensin kysyä 1-2 lisäkysymystä. Se voi muuttaa koko tilanteen dynamiikan.

VIIDES NÄKÖKULMA: KÄY DIALOGIA, JOSSA SAA PUHUA MYÖS EPÄMIELLYTTÄVISTÄ TUNTEISTA

Epämiellyttävässä tunteessa olemisen taito on yksi hankalien tilanteiden menestystekijöitä. Kartoitin vuoden alussa kymmenessä maassa sitä, mitkä tunteet koetaan kaikkein epämiellyttävimmiksi. Poimin tunteet Turun yliopiston professori Lauri Nummenmaan tunnekartasta. Ylivoimaisesti epämiellyttävimmäksi tunteeksi osoittautui ahdistus, toiseksi häpeä. Ahdistus on peittotunne, ja jos etsii ahdistuspeiton alla olevat tunteet, niitä on helpompi säätää. Säätämistä voi tehdä toimimalla, ajattelemalla, hyväksymällä, normalisoimalla ja kirjoittamalla.

Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa Eeva Nummi osoitti väitöskirjassaan, että organisaatioissa on tärkeää käydä keskustelua myös ilman tuottavuustavoitetta ja jos tunteet kielletään ja siirretään sivuun, organisaation tunneilmapiiristä tulee harmaa ja lannistunut. Erityisesti radikaalien muutosten keskellä tarvitsemme aikaa dialogille, jossa ihmisyytemme tulee näkyviin ja hyväksytyksi.
Tunteiden kohtaamisella on merkitystä myös ihmisten sitoutumisessa organisaation strategian toteuttamiseen ja muutosten onnistumiseen. Aalto-yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeissa tutkittiin tunteiden kohtaamiseen ja käsittelyyn kohdistuvan Emergyn toteuttaman kehittämisohjelman vaikutusta.

Tutkimuksissa todettiin, että mitä myönteisemmin henkilö kokee kaikenlaisten tunteiden huomioinnin ja mitä rakentavammin niistä keskustellaan, sitä vahvemmin he kokevat, että organisaation strategia näkyy työpaikan arjen puheissa ja teoissa. Jos tunteet tiedostetaan, ymmärretään ja otetaan huomioon, myös vuorovaikutuksessa, sitä paremmin työhön, muutoksiin ja strategian toteuttamiseen sitoudutaan ja sitä enemmän koetaan merkityksellisyyttä huolimatta roolista.

Haluamme tuloksia, mutta ne tulevat usein eri kautta kuin oletamme.

MITEN NÄIDEN NÄKÖKULMIEN HUOMIOIMINEN MULLISTAA MAAILMAN?

Ensinnäkin yrityksen tai minkä tahansa organisaation arvo syntyy vaativissa keskusteluissa tehtävien päätösten kautta. Toiseksi, turhiin kiistoihin menee tolkuttomasti aikaa ja ne aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja kolmanneksi, konfliktit myös vaarantavat pahimmillaan koko planeettamme tulevaisuuden.

Uusimpaan kirjaani kohtasin seitsemän astronauttia – he eivät pääse työpaikallaan karkuun vaativia keskusteluja. Kanadalainen astronautti Robert Thirsk kertoi minulle, miten kansainvälinen avaruusasema kulkee 90:ssä minuutissa maapallon ympäri, sen nopeushan on lähes 18000 mailia tunnissa. Ensimmäistä kertaa avaruudessa ollessaan hän katsoi ensin joka kerta kotimaansa kaupunkeja, tuolla on Calgary, tuolla Montreal ja niin edelleen. Jonkun ajan kuluttua tämä menetti merkityksensä, avaruudesta ei näe maiden rajoja. Siellä oivaltaa pallomme pienuuden, miten olemme täällä yhdessä. Kaukaa katsomalla näkyy monien riitojen typeryys, poliittisen debatin pienuus, turha energianhukka. Etäämmältä katsominen voi auttaa vaikkei mene avaruuteen asti – klassinen neuvottelutaidon keino on mennä tunneparvekkeelle: vaativassa tilanteessa kuvittele mielessäsi meneväsi katsomaan tilannetta parvekkeelta eli vähän kauempaa, pysähdy, zoomaa sisään tunteisiisi, ja zoomaa ulos, kysy minkä neuvon voisin itselleni antaa. Jo tämä valinta olla hetki reagoimatta vaativassa tilanteessa voi mullistaa tilanteen. Kun yksi ihminen muuttaa toimintaansa, koko tilanteen dynamiikka muuttuu.
Tällöin myös ymmärrämme, että erimielisyys on hyvä asia. Kuten kerran eräs sparraamani toimitusjohtaja totesi, en halua johtoryhmääni mykkiä todistajia. Ellemme uskalla olla eri mieltä, ellemme uskalla kohdata myös epämiellyttäviä tunteita, emme myöskään löydä luovia vähemmän ilmeisiä ratkaisuja ja innovaatioita.

Näissä asioissa emme koskaan tule valmiiksi, opittavaa riittää jokaiselle meille loppuelämäksi. Vaativien keskustelujen, neuvottelujen ja konfliktien kohtaamisen taito ja erityisesti tunnerohkeus – kyky kohdata kaikki omat ja toisen tunteet - ovat taitoja.

Lisätietoja löytyy pari viikkoa sitten julkaistusta Tunnerohkeus – suoraan puhumisen ja vastarinnan kohtaamisen taito -kirjastani.

Haastan jokaisen tekemään oman osansa erimielisyyksien kohtaamisen taidossa. Toivotan hyvää elämänmittaista salapoliisimatkaa vaativiin tilanteisiin ja tunteisiin.