Opiskelijalähettiläs 2023–2024 vastaa kysymyksiin.
Kuka olet?
”Olen Katariina Pekkonen. Opiskelen erityispedagogiikkaa kasvatustieteiden tiedekunnassa. Sivuaineina minulla on opettajan pedagogiset ja erityisopettajan opinnot sekä yksilön psykologisen toiminnan edellytykset -opintokokonaisuus.”
Miten päädyit opiskelemaan erityispedagogiikkaa Turun yliopistoon?
”Päädyin opiskelemaan Turkuun, sillä olen kotoisin pääkaupunkiseudulta ja halusin lähteä sieltä pois, mutten kuitenkaan liian kauas. Olin kuullut Turusta ja Turun yliopistosta pelkkää hyvää, ja juuri Turun yliopiston kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma vaikutti itselleni sopivimmalta. Hain opiskelemaan suoraan lukiosta ja pääsin aloittamaan opinnot heti lukion jälkeen syksyllä 2020.”
Mikä inspiroi sinua opiskelussa ja opinnoissasi Turun yliopistossa?
”Minua inspiroi ehdottomasti eniten se, että saan opiskella unelmieni ammattiin. Minulle tarjotaan sellaista koulutusta, josta on oikeasti hyötyä tulevaisuudessa ja jossa opiskelumuodot ovat monenlaisia. Tutkintooni kuuluu myös paljon vapaavalintaisia opintoja. On ollut inspiroivaa tehdä tutkinnostani juuri oman näköinen.”
Mikä on unelma-ammattisi?
”Minulla ei ole yhtä tiettyä haaveammattia, mutta haluan tulevaisuudessa työskennellä sellaisten lasten ja nuorten parissa, joilla on haasteita oppimisessa ja koulunkäynnissä. Laaja-alaisen erityisopettajan työ tai toimiminen järjestökentällä kiinnostaa kaikista eniten!”
Lempipaikkasi kampuksella ja Turussa?
”Lempipaikkani kampuksella on meidän kasvatustieteilijöiden kotipesä Educarium. Edulta löytyy kaikki oleellinen kuten kaverit, luentosalit, kirjasto, opiskelijaravintola ja liikuntamahdollisuudet.
Turussa minun lempipaikkoja on jokiranta, Piispankatu ja taidemuseonmäki!”
Mitä muuta teet opiskelun ohella?
”Opiskelun lisäksi arkeni koostuu I/O-speksin tuottajana olemisesta, urheilemisesta sekä ystävien ja kumppanin kanssa vietetystä ajasta. Rakastan neulomista, hyvää ruokaa ja kaiken uuden kokeilemista!”