Sanni Salonen profiilikuva
Sanni
Salonen
yliopisto-opettaja, sosiaalityö
väitöskirjatutkija, sosiaalityö

Ota yhteyttä

+358 29 450 3092
+358 50 428 5758
Assistentinkatu 7
20500
Turku

Asiantuntijuusalueet

Asiakastyö
jälkihuolto
lapsiperhepalvelut
lastensuojelu
moniammatillinen yhteistyö
rakenteellinen sosiaalityö
sijaishuolto
yhteiskunnallinen vaikuttaminen

Biografia

Työskentelen sosiaalityön yliopisto-opettajana Turun yliopistossa. Olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri ja laillistettu sosiaalityöntekijä sekä sosionomi (AMK). Lisäksi olen suorittanut opettajan pedagogisen pätevyyden. 

Olen työskennellyt moninaisissa tehtävissä lasten ja perheiden parissa muun muassa varhaiskasvatuksessa, lastensuojelun sijaishuollossa ja perhekuntoutuksessa. Kiinnostuksenkohteenani ovat erityisesti moniammatillinen yhteistyö lastensuojelun ja sen rajapintojen välillä sekä rakenteellinen sosiaalityö. 

Opetus

Työskentelen opetus- ja ohjaustehtävissä sosiaalityön perus-, aine- ja syventävien opintojen kursseilla. 

Lukuvuonna 2024-2025 toimin vastuuopettajana sosiaalityön perusopinnoissa "Käytäntö I, Sosiaalityö ammatillisena ja vuorovaikutuksellisena toimintana"-opintojaksolla; sosiaalityön aineopinnoissa "Arvot ja etiikka" sekä "Lastensuojelu"-opintojaksoilla sekä sosiaalityön syventävän tason opinnoissa "Ammatillisuus sosiaalityössä" - ja "Käytäntö III: Sosiaalityön harjoittelu II" - opintojaksoilla. Lisäksi toimin työnohjaajana moniammatillisella opetusklinikallamme ja opettajana sosiaalityön aineopintojen vuorovaikutustaitoharjoituksissa. 

Toimin myös oppiaineemme ja Åbo Akademin sosiaalipolitiikan oppiaineen välistä yhteistyötä koordinoivana opettajana sekä HOPS-ohjaajana Åbo Akademin erillisopiskelijoille. 

Lisäksi työskentelen sosiaalityön asiantuntijana Soteakatemiassa 15% työajalla, ollen mukana "Systeeminen työote lasten, nuorten ja perheiden kanssa" -opintojaksolla sekä kehittämässä Soteakatemian uusia moniammatillisia opintojaksoja. 

Tutkimus

Väitöstutkimuksessani olen kiinnostunut sosiaalityöntekijöistä yhteiskunnallisina vaikuttajina. 

Lisäksi tutkimukselliset kiinnostuksenkohteeni sijoittuvat lastensuojelun kentälle, sosiaalityöntekijöihin professionsa edustajina sekä sosiaalityön opiskelijoihin. 

Julkaisut

Järjestä:

Nuorten kokemukset sijaishuoltopaikasta julkisena ja yksityisenä tilana (2024)

Janus: sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti
Löfblom, Katariina; Alin, Minna; Salonen, Sanni; Kaittila, Anniina; Leinonen, Leena; Kraav, Siiri-Liisi; Vornanen, Riitta; Anis, Merja; Karukivi, Max
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä )