Väitöskirjani käsittelee jalkapalloon kanavoituneita paikallisidentiteettejä fasismin aikakauden Italiassa ja tutkin, miten paikallisidentiteettejä ilmaistiin jalkapallokentillä ja -katsomoissa sekä stadioneiden ulkopuolisissa kaupunkitiloissa vuosina 1926-1934. Tutkimus keskittyy Firenzen, Pistoian, Napolin ja Salernon tapauksiin.

Jalkapallon suosio kasvoi Italiassa heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja 1920-luvun lopulta alkaen fasistihallinto pyrki ottamaan lajista irti propagandahyödyn. Italian maajoukkueen menestyksen ohella tätä edistivät vuonna 1929 alkanut kansallinen pääsarja sekä laajamittainen stadionrakentaminen. Samalla lajin kannattajakulttuuri kiinnittyi jo varhain nurkkapatrioottisiin asenteisiin. Hallinnon ajamaa kuvaa yhtenäisestä kansallisvaltiosta kyseenalaistaneet lieveilmiöt, kuten väkivalta ja järjestyshäiriöt muodostuivat osaksi stadioneiden arkea. Syventymällä jalkapallon elettyihin tiloihin ja niissä rakentuneisiin sosiaalisiin merkityksiin, väitöskirja tarkastelee totalitaristisen politiikan taustalla vallinnutta yhteiskunnallista ja kulttuurista moniäänisyyttä.