Olen yliopisto-opettaja puolittain vahingossa, mutta se on oikein mukava vahinko. Valmistuin viime vuosituhannella Tampereen tiedotusopista, ja päädyin samantien toimittajaksi Ylen Turun radioon. Koko toimittajuuskin oli oikeastaan alunperin vahinko: kun menin opiskelemaan, olin kiinnostunut pikemminkin tiedon yhteiskunnallisesta merkityksestä kuin toimittajan työstä. Ensimmäinen harjoittelukesä Salon Seudun Sanomissa näytti kuitenkin heti, että ihmiset, heidän ajatuksensa ja touhuamisensa ovat ihan äärest mielenkiintoisia. Jäin koukkuun.

Yliopistolle päädyin sen seurauksena, että pidin välivuotta toimittajan töistä ja jatkoin opintoja Turussa. Silloinen viestinnän oppiaine tarvitsi ensin suunnittelijan ja sitten päätoimisen tuntiopettajan. Onneksi olin ainoa hakija. Tuntui heti, että kotona ollaan.

Näiden "vahinkojen" ja kahdenkymmenen vuoden jälkeen tykkään edelleen opettamisesta. Opetan monia perusopintojen osuuksia, ja siinä saan heti tutustua uusiin, innokkaisiin opiskelijoihin. Olen myös kandidaattivaiheen opettajatuutori. Siinä työssä yritän rohkaista siihen, että jokainen tekisi opiskelusta itselleen ihan aidosti kiinnostavaa - esimerkiksi valitsisi kaikkein houkuttavimmat sivuaineet. Se mikä nyt voi näyttää tosi oudolta aineyhdistelmältä, saattaa kymmenen vuoden päästä olla myös valttiässä työnhaussa, kun hommansa tekee innolla ja sydämellä.