Heta Lähdesmäki profiilikuva
Heta
Lähdesmäki
historia ja arkeologia
tutkijatohtori, historia ja arkeologia
PhD

Ota yhteyttä

Arcanuminkuja 1
20500
Turku

Asiantuntijuusalueet

Ihmistieteellinen eläin- ja kasvitutkimus
ei-inhimillinen toimijuus
ihmisten ja muiden eläinten suhteen historia
ihmisten ja kasvien suhteen historia
ympäristöhistoria
susihistoria
posthumanismi

Biografia

Väittelin susihistoriaa käsittelevällä väitöskirjalla tammikuussa 2020. Väitöskirjassani tutkin susien paikkoja eli susien fyysistä sijaintia 1900-luvun Suomessa ja sijaintiin liittyviä käsityksiä ja mielikuvia.

Aloitin kulttuurihistorian opinnot Turun yliopistossa vuonna 2005. Sivuaineina opiskelin mm. pitkänä sivuaineena ympäristötiedettä. Ihmisen ja suden välinen suhde valikoitui tutkimuskohteekseni jo kandivaiheessa. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin valtaa ihmisen ja suden välisessä suhteessa 1990-luvun lopun Suomessa. Kahden lajin välisen suhteen tutkiminen oli antoisaa ja halusin jatkaa aiheen parissa. Kulttuurihistorian jatko-opinnot aloitin vuonna 2012. Olen ollut mukana Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seuran, YKES ry:n hallituksessa vuodesta 2014 ja toimin seuran puheenjohtajana 2017-2019.

Vuosina 2019-2021 olin mukana Koneen Säätiön rahoittamassa, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön johtamassa Elämän saari -hankkeessa. Olen mukana tutkijana Suomen Akatemian vuosiksi 2021-2025 rahoittamassa HumBio-hankkeessa.

Opetus

Olen opettanut eläinhistoriaa ja ihmistieteellistä eläintutkimusta yksittäisillä luennoilla Turun ja Tampereen yliopistoissa ja ollut mukana järjestämässä kahta useista luennoitsijoista koostuvaa luentokurssia Turun yliopistossa: keväällä 2015 koordinoin ja toimin vastuuopettajana yhdessä Otto Latvan kanssa kurssilla "Kasvit ja eläimet - Humanisti luonnontutkijana" ja keväällä 2017 koordinoin ja toimin vastuuopettajana yhdessä Kuura Irnin kanssa "Ruokaa, vaatteita ja eläimiä. Syömisen ja eläinsuhteiden kulttuurit" -luentokurssilla. Vuosina 2014-2017 vedin Kimi Kärjen kanssa kulttuurihistorian oppiaineessa Populaarikulttuurin ja materiaalisen kulttuurin teemaseminaaria. Syksyllä 2017 ja keväällä 2018 vedin historiaopiskelijoille Kanssatoimijat-lukupiiriä, jossa luettiin uusmaterialistisia toimijateorioita käsitteleviä tekstejä.

Tutkimus

Keskeisin kiinnostuksen kohteeni on ihmisten ja toislajisten eläinten suhteen historia. Myös eläinmaantiede, ihmisten ja kasvien suhde sekä laajemmin ympäristöhistoria kiinnostavat. Olen inspiroitunut posthumanistisesta ja uusmaterialistisesta ajattelusta ja haluan tehdä ei-ihmiskeskeistä historiantutkimusta (more-than-human history).

Väitöskirjassani tutkin susien paikkoja 1900-luvun Suomessa. Selvitän, millaisia susien paikat olivat, miten ne muotoutuivat ja miksi ne olivat sellaisia kuin olivat viime vuosisadan Suomessa. Susien paikat  tarkoittavat tutkimuksessani sekä susien fyysistä sijaintia että ihmisten susien sijaintiin liittämiä mielikuvia ja käsityksiä. 

Elämän saari -hankkeessa tutkin osana monitieteistä tiimiä ihmisten ja muiden eläinten sekä kasvien välisiä suhteita Seilin saarella 1500-luvulta tähän päivään. Elämän saari -hankkeessa hyödynnetään arkeologisia, biologisia, historiantutkimuksellisia ja taiteen menetelmiä. Selvitämme, mitä luonto antoi ja mitä se otti eri vuosisatoina erilaisissa yhteisöissä, mitä se on niille merkinnyt ja miten ihminen on sitä muokannut.

HumBio-hankkeessa tutkitaan ihmisten suhdetta kadonneisiin, uhanalaisiin ja tulokas- sekä vieraslajeiksi määriteltyihin merieläimiin ja -kasveihin Suomessa.

Julkaisut

Järjestä:

Vargarna och vi (2020)

Ikaros - tidskrift om människan och vetenskapen
Heta Lähdesmäki
(Kirjoitus tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (B1))