Väitös (sosiaalipolitiikka): VTM Lauri Mäkinen
Aika
1.9.2023 klo 12.00 - 16.00
VTM Lauri Mäkinen esittää väitöskirjansa ”What is needed at the acceptable minimum? Studies on the operationalisation of the concept of poverty” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 1.9.2023 klo 12.00 (Turun yliopisto, Publicum, Pub3-luentosali, Assistentinkatu 7, Turku).
Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://www.utupub.fi/handle/10024/175551
Vastaväittäjänä toimii professori Heikki Hiilamo (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ja kustoksena professori Veli-Matti Ritakallio (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on sosiaalipolitiikka.
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Länsimaissa köyhyys ilmenee yleensä suhteellisena köyhyytenä. Tällä tarkoitetaan kyvyttömyyttä saavuttaa elintasoa, jota pidetään vähimmissään hyväksyttävänä kussakin yhteiskunnassa. Väitöskirjassa tarkastellaan erilaisten köyhyysmittareiden kykyä määrittää vähimmissään hyväksyttävää elintasoa. Lisäksi tutkimuksessa esitellään vaihtoehtoisia tapoja mitata köyhyyttä.
Köyhyyttä mitataan usein tulojen tai elintason kautta. Yleisimmin köyhyyttä mitataan pienituloisuus-mittarilla, jossa köyhyysraja asetetaan 60 prosenttiin mediaanituloista. Elintasoa taas tarkastellaan usein deprivaatio-mittareiden kautta. Näissä mittareissa köyhyyttä tarkastellaan välttämättömyyshyödykkeiden vastentahtoisena puutteena. Konsensuaalisessa deprivaatio-mittarissa välttämättömyyshyödykkeet määrittävät kansalaiset. Tyypillisesti mittarissa hyödykkeet ovat painottamattomia, eli niiden tärkeydessä ei ole eroa. Tutkimuksessa deprivaatiota tarkasteltiin painottamalla hyödykkeitä sekä niiden välttämättömyyden että yleisyyteen perustuen. Painottaminen muutti tuloksia ainoastaan vähäisesti. Tutkimuksessa esitetään, että painottamalla voidaan kuitenkin tarkentaa konsensuaalisesta deprivaatiosta saatua kuvaa, erityisesti kansainvälisissä vertailuissa.
Väitöskirjassa tarkastellaan, että perustuuko konsensuaalinen deprivaatio-mittari konsensukseen. Tulosten mukaan konsensuaalinen deprivaatio-mittari ei tuota yhtenäistä kuvaa vähimmissään hyväksyttävästä elintasosta, sillä ihmisten näkemykset välttämättömyyshyödykkeistä määrittyvät osin heidän omien preferenssiensä kautta ja samanmielisyys on korkeintaan kohtalaista.
Tämän ohella tutkimuksessa tarkastellaan viitebudjetteja. Viitebudjetit ovat tavaroista ja palveluista koostuvia esimerkkilaskelmia, jotka pyrkivät kuvaamaan yhteiskunnalliseen osallisuuteen tarvittavia tuloja. Viitebudjetteja hyödynnetään muun muassa perusturvan riittävyyden arvioinnissa. Viitebudjettien laatimiseen ei ole yhtä metodologiaa, vaan niitä voidaan laatia kansalaisten tai asiantuntijoiden näkemyksiin perustuen. Tutkimuksen mukaan kaksi Suomeen eri menetelmillä rakennettua viitebudjettia tuottavat erilaiset tulokset vähimmissään hyväksyttävästä elintasosta.
Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan köyhyyttä ensimmäistä kertaa Suomessa käyttämällä viitebudjetteihin perustuvaa mittaria. Verrattuna pienituloisuus-mittariin, viitebudjettimittarin tuottama köyhyysaste on matalampi. Tutkimuksessa esitetään, että vaikka erilaiset viitebudjetit tuottavatkin erilaisia tuloksia, kuvaa viitebudjetti-mittari pienituloisuus-mittaria paremmin köyhyyttä. Kokonaisuudessaan tutkimus tuottaa uusia tuloksia köyhyyden mittaamista varten.
Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://www.utupub.fi/handle/10024/175551
Vastaväittäjänä toimii professori Heikki Hiilamo (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ja kustoksena professori Veli-Matti Ritakallio (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on sosiaalipolitiikka.
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Länsimaissa köyhyys ilmenee yleensä suhteellisena köyhyytenä. Tällä tarkoitetaan kyvyttömyyttä saavuttaa elintasoa, jota pidetään vähimmissään hyväksyttävänä kussakin yhteiskunnassa. Väitöskirjassa tarkastellaan erilaisten köyhyysmittareiden kykyä määrittää vähimmissään hyväksyttävää elintasoa. Lisäksi tutkimuksessa esitellään vaihtoehtoisia tapoja mitata köyhyyttä.
Köyhyyttä mitataan usein tulojen tai elintason kautta. Yleisimmin köyhyyttä mitataan pienituloisuus-mittarilla, jossa köyhyysraja asetetaan 60 prosenttiin mediaanituloista. Elintasoa taas tarkastellaan usein deprivaatio-mittareiden kautta. Näissä mittareissa köyhyyttä tarkastellaan välttämättömyyshyödykkeiden vastentahtoisena puutteena. Konsensuaalisessa deprivaatio-mittarissa välttämättömyyshyödykkeet määrittävät kansalaiset. Tyypillisesti mittarissa hyödykkeet ovat painottamattomia, eli niiden tärkeydessä ei ole eroa. Tutkimuksessa deprivaatiota tarkasteltiin painottamalla hyödykkeitä sekä niiden välttämättömyyden että yleisyyteen perustuen. Painottaminen muutti tuloksia ainoastaan vähäisesti. Tutkimuksessa esitetään, että painottamalla voidaan kuitenkin tarkentaa konsensuaalisesta deprivaatiosta saatua kuvaa, erityisesti kansainvälisissä vertailuissa.
Väitöskirjassa tarkastellaan, että perustuuko konsensuaalinen deprivaatio-mittari konsensukseen. Tulosten mukaan konsensuaalinen deprivaatio-mittari ei tuota yhtenäistä kuvaa vähimmissään hyväksyttävästä elintasosta, sillä ihmisten näkemykset välttämättömyyshyödykkeistä määrittyvät osin heidän omien preferenssiensä kautta ja samanmielisyys on korkeintaan kohtalaista.
Tämän ohella tutkimuksessa tarkastellaan viitebudjetteja. Viitebudjetit ovat tavaroista ja palveluista koostuvia esimerkkilaskelmia, jotka pyrkivät kuvaamaan yhteiskunnalliseen osallisuuteen tarvittavia tuloja. Viitebudjetteja hyödynnetään muun muassa perusturvan riittävyyden arvioinnissa. Viitebudjettien laatimiseen ei ole yhtä metodologiaa, vaan niitä voidaan laatia kansalaisten tai asiantuntijoiden näkemyksiin perustuen. Tutkimuksen mukaan kaksi Suomeen eri menetelmillä rakennettua viitebudjettia tuottavat erilaiset tulokset vähimmissään hyväksyttävästä elintasosta.
Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan köyhyyttä ensimmäistä kertaa Suomessa käyttämällä viitebudjetteihin perustuvaa mittaria. Verrattuna pienituloisuus-mittariin, viitebudjettimittarin tuottama köyhyysaste on matalampi. Tutkimuksessa esitetään, että vaikka erilaiset viitebudjetit tuottavatkin erilaisia tuloksia, kuvaa viitebudjetti-mittari pienituloisuus-mittaria paremmin köyhyyttä. Kokonaisuudessaan tutkimus tuottaa uusia tuloksia köyhyyden mittaamista varten.
Viestintä