Väitös (pohjoismaiset kielet): FL Minna Sandelin
Aika
19.1.2024 klo 12.00 - 16.00
FL Minna Sandelin esittää väitöskirjansa ”Subjekt, indefinithet och adverbial. Textstruktur och syntax i äldre fornsvenska” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 19.01.2024 klo 12.00 (Turun yliopisto, Arcanum, Aava-auditorio, Turku).
Yleisön on mahdollista osallistua väitökseen myös etäyhteyden kautta: https://utu.zoom.us/j/64750120464
Vastaväittäjänä toimii professori Dominika Skrzypek (Poznanin yliopisto, Puola) ja kustoksena professori Camilla Wide (Turun yliopisto). Tilaisuus on ruotsinkielinen. Väitöksen alana on pohjoismaiset kielet.
Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9560-8
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Moni asia oli toisin kuin nykykielessä, kun ruotsin kieltä alettiin 1200-luvulla kirjoittaa latinalaisin aakkosin riimujen sijasta. Vanhempaan muinaisruotsiin (n. 1225–1375) liittyi piirteitä, jotka pian alkoivat vähentyä kielen muutosten myötä. Voisi luulla, että ruotsin kielen varhaisimmat tekstit on tutkittu läpikotaisin. Näin ei kuitenkaan ole, ja esimerkiksi sanajärjestyksen vaihteluun liittyy monia avoimia kysymyksiä. Väitöstutkimukseni lisää tietoa muinaisruotsin sanajärjestyksen vaihtelun syistä sidoskeinojen näkökulmasta.
Vanhemmassa muinaisruotsissa sanajärjestys oli vapaampi kuin nykyään, eikä esimerkiksi subjektilla ollut omaa paikkaa lauseessa. Lause oli luonnollista aloittaa tutulla tiedolla, ja esittää uutta tietoa lauseen loppupuolella. Subjekti saattoi siis olla lauseessa varsin eri asemissa sen tunnettuudesta riippuen. Tämä ns. informaatiorakenne oli pääasiallinen sanajärjestystä ohjaava tekijä. 1300-luvulla sanajärjestys alkaa kaventua, kun kieliopilliset säännöt alkavat määrittää lauseenjäsenten sijaintia.
Väitöskirjassani tutkin erityisesti subjektin rakennetta ja lauseaseman vaihtelua informaatiorakenteen näkökulmasta. Tutkimuksesta käy ilmi, että subjekti voi sijaita lauseessa jopa vasta neljäntenä lauseenjäsenenä, jos muut lauseenjäsenet koetaan sitä tutummiksi. Nykyään tämä ei ole mahdollista, koska subjektilla on aina kieliopin määräämä paikkansa lauseessa. Uutta informaatiota sisältävät subjektit ovat rakenteeltaan varsin yksinkertaisia ja lyhyitä. Niiden tunnistaminen perustuu keskeisesti tekstin sisällön tulkintaan, koska kaikkia nykyisiä tunnusmerkkejä ei vielä löydy kielestä. Subjekteista ja muista uusista tarkoitteista muodostuu usein viittausten verkostoja, mikä vahvistaa tekstin sidosteisuutta.
Informaatiorakenteeseen liittyen tutkin myös, miksi ajan ja paikan adverbiaalit usein aloittavat lauseen, vaikka niiden tavanomainen paikka on lauseen lopussa. Kävi ilmi, että adverbiaalien sisältämä informaatio yhdessä tyylikeinojen kanssa puoltaa niiden lauseenalkuisuutta. Aiemmin pelkästään tyylikeinoina pidetyillä piirteillä onkin yhteys informaatiorakenteeseen ja siten luultua keskeisempi asema tekstin sidosteisuuden kannalta.
Yleisön on mahdollista osallistua väitökseen myös etäyhteyden kautta: https://utu.zoom.us/j/64750120464
Vastaväittäjänä toimii professori Dominika Skrzypek (Poznanin yliopisto, Puola) ja kustoksena professori Camilla Wide (Turun yliopisto). Tilaisuus on ruotsinkielinen. Väitöksen alana on pohjoismaiset kielet.
Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9560-8
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Moni asia oli toisin kuin nykykielessä, kun ruotsin kieltä alettiin 1200-luvulla kirjoittaa latinalaisin aakkosin riimujen sijasta. Vanhempaan muinaisruotsiin (n. 1225–1375) liittyi piirteitä, jotka pian alkoivat vähentyä kielen muutosten myötä. Voisi luulla, että ruotsin kielen varhaisimmat tekstit on tutkittu läpikotaisin. Näin ei kuitenkaan ole, ja esimerkiksi sanajärjestyksen vaihteluun liittyy monia avoimia kysymyksiä. Väitöstutkimukseni lisää tietoa muinaisruotsin sanajärjestyksen vaihtelun syistä sidoskeinojen näkökulmasta.
Vanhemmassa muinaisruotsissa sanajärjestys oli vapaampi kuin nykyään, eikä esimerkiksi subjektilla ollut omaa paikkaa lauseessa. Lause oli luonnollista aloittaa tutulla tiedolla, ja esittää uutta tietoa lauseen loppupuolella. Subjekti saattoi siis olla lauseessa varsin eri asemissa sen tunnettuudesta riippuen. Tämä ns. informaatiorakenne oli pääasiallinen sanajärjestystä ohjaava tekijä. 1300-luvulla sanajärjestys alkaa kaventua, kun kieliopilliset säännöt alkavat määrittää lauseenjäsenten sijaintia.
Väitöskirjassani tutkin erityisesti subjektin rakennetta ja lauseaseman vaihtelua informaatiorakenteen näkökulmasta. Tutkimuksesta käy ilmi, että subjekti voi sijaita lauseessa jopa vasta neljäntenä lauseenjäsenenä, jos muut lauseenjäsenet koetaan sitä tutummiksi. Nykyään tämä ei ole mahdollista, koska subjektilla on aina kieliopin määräämä paikkansa lauseessa. Uutta informaatiota sisältävät subjektit ovat rakenteeltaan varsin yksinkertaisia ja lyhyitä. Niiden tunnistaminen perustuu keskeisesti tekstin sisällön tulkintaan, koska kaikkia nykyisiä tunnusmerkkejä ei vielä löydy kielestä. Subjekteista ja muista uusista tarkoitteista muodostuu usein viittausten verkostoja, mikä vahvistaa tekstin sidosteisuutta.
Informaatiorakenteeseen liittyen tutkin myös, miksi ajan ja paikan adverbiaalit usein aloittavat lauseen, vaikka niiden tavanomainen paikka on lauseen lopussa. Kävi ilmi, että adverbiaalien sisältämä informaatio yhdessä tyylikeinojen kanssa puoltaa niiden lauseenalkuisuutta. Aiemmin pelkästään tyylikeinoina pidetyillä piirteillä onkin yhteys informaatiorakenteeseen ja siten luultua keskeisempi asema tekstin sidosteisuuden kannalta.
Viestintä