Väitös (mediatutkimus): YTM, M.A. Niina Oisalo
Aika
14.12.2024 klo 12.00 - 16.00
YTM, M.A. Niina Oisalo esittää väitöskirjansa ”Traces, gaps and constellations: Acts of remembering in contemporary Nordic documentary film” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 14.12.2024 klo 12.00 (Turun yliopisto, Arcanum, Aava-sali, Arcanuminkuja 1, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Dagmar Brunow (Linné-yliopisto, Ruotsi) ja kustoksena emeritusprofessori Jukka Sihvonen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomen- ja englanninkielinen. Väitöksen alana on mediatutkimus.
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Pohjoismaista luovaa nykydokumenttielokuvaa leimaavat rohkeat esteettiset kokeilut ja omakohtaisen näkökulman painottaminen. Tämä pätee myös tapoihin, joilla menneisyyden tapahtumia ja kokemuksia käsitellään elokuvissa.
Kartoitin väitöstutkimuksessa elokuvallisia keinoja, joilla menneisyyttä tehdään koettavaksi pohjoismaisissa 2000-luvun dokumentaareissa. Tutkimuselokuvat tuovat esiin kansallisvaltioiden rajoja ylittäviä näkökulmia, jotka ovat jääneet varjoon Pohjoismaiden menneisyyttä koskevassa julkisessa keskustelussa. Nämä koskevat esimerkiksi ”moraalisesti epäilyttäviä” naisia toisen maailmansodan aikaan, pohjoismaisen kolonialismin kytköksiä sekä saamelaisten kokemuksia. Elokuvat osallistuvat siten kulttuuriseen muistityöhön, jossa menneisyyksiä käsitellään.
Tutkin erilaisia elokuvallisen esittämisen ja kerronnan muotoja, joilla muistamista esitetään, kuten montaasileikkausta, omaelämäkerrallisuutta ja dramatisointeja, sekä näihin liittyviä eettisiä ja poliittisia näkökohtia. Elokuvissa muistamisen ristiriitaisuus ja aukot tulevat ilmeisiksi. Esimerkiksi traumaattisiin kokemuksiin liittyvä muisti vastustaa vedenpitäviä tulkintoja ja suosii monimerkityksellisyyttä kuvallisessa ja äänellisessä ilmaisussa.
Tutkimuksessa selvisi, että elokuvat eivät ainoastaan esitä menneisyyttä, vaan myös kuvittelevat sitä uudelleen. Muistaminen näyttäytyi tutkimuksessa siten uutta luovana tekona, joka voi häiritä hallitsevia kertomuksia menneisyydestä. Tutkimuksen elokuvissa luodaan myös uudenlaisia tapoja ymmärtää ajallisuutta.
Tutkimuksen elokuvista löytyi neljä muistamisen muotoa, jotka luovat suhteita kerrottuihin ja koettuihin menneisyyksiin. Niissä elokuvat ”uudelleen elostuttavat” menneisyyttä, vaativat sitä takaisin sekä pyrkivät lunastamaan ja horjuttamaan tapoja, joilla menneisyydestä kerrotaan.
Tutkimus osoittaa, että vaikea menneisyys voi aueta dokumentaarisessa elokuvassa uudella tavalla koettavaksi. Näin elokuvat voivat myös muuttaa käsityksiämme menneisyydestä ja avata uusia toiminnan mahdollisuuksia nykyhetkessä.
Vastaväittäjänä toimii professori Dagmar Brunow (Linné-yliopisto, Ruotsi) ja kustoksena emeritusprofessori Jukka Sihvonen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomen- ja englanninkielinen. Väitöksen alana on mediatutkimus.
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Pohjoismaista luovaa nykydokumenttielokuvaa leimaavat rohkeat esteettiset kokeilut ja omakohtaisen näkökulman painottaminen. Tämä pätee myös tapoihin, joilla menneisyyden tapahtumia ja kokemuksia käsitellään elokuvissa.
Kartoitin väitöstutkimuksessa elokuvallisia keinoja, joilla menneisyyttä tehdään koettavaksi pohjoismaisissa 2000-luvun dokumentaareissa. Tutkimuselokuvat tuovat esiin kansallisvaltioiden rajoja ylittäviä näkökulmia, jotka ovat jääneet varjoon Pohjoismaiden menneisyyttä koskevassa julkisessa keskustelussa. Nämä koskevat esimerkiksi ”moraalisesti epäilyttäviä” naisia toisen maailmansodan aikaan, pohjoismaisen kolonialismin kytköksiä sekä saamelaisten kokemuksia. Elokuvat osallistuvat siten kulttuuriseen muistityöhön, jossa menneisyyksiä käsitellään.
Tutkin erilaisia elokuvallisen esittämisen ja kerronnan muotoja, joilla muistamista esitetään, kuten montaasileikkausta, omaelämäkerrallisuutta ja dramatisointeja, sekä näihin liittyviä eettisiä ja poliittisia näkökohtia. Elokuvissa muistamisen ristiriitaisuus ja aukot tulevat ilmeisiksi. Esimerkiksi traumaattisiin kokemuksiin liittyvä muisti vastustaa vedenpitäviä tulkintoja ja suosii monimerkityksellisyyttä kuvallisessa ja äänellisessä ilmaisussa.
Tutkimuksessa selvisi, että elokuvat eivät ainoastaan esitä menneisyyttä, vaan myös kuvittelevat sitä uudelleen. Muistaminen näyttäytyi tutkimuksessa siten uutta luovana tekona, joka voi häiritä hallitsevia kertomuksia menneisyydestä. Tutkimuksen elokuvissa luodaan myös uudenlaisia tapoja ymmärtää ajallisuutta.
Tutkimuksen elokuvista löytyi neljä muistamisen muotoa, jotka luovat suhteita kerrottuihin ja koettuihin menneisyyksiin. Niissä elokuvat ”uudelleen elostuttavat” menneisyyttä, vaativat sitä takaisin sekä pyrkivät lunastamaan ja horjuttamaan tapoja, joilla menneisyydestä kerrotaan.
Tutkimus osoittaa, että vaikea menneisyys voi aueta dokumentaarisessa elokuvassa uudella tavalla koettavaksi. Näin elokuvat voivat myös muuttaa käsityksiämme menneisyydestä ja avata uusia toiminnan mahdollisuuksia nykyhetkessä.
Viestintä