Väitös (lastenpsykiatria): LL Miina Koskela
Aika
15.11.2024 klo 12.00 - 16.00
LL Miina Koskela esittää väitöskirjansa ”Risk factors, family psychopathology and long-term outcomes of ive mutism” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 15.11.2024 klo 12.00 (TYKS, T-sairaala, Risto Lahesmaa -sali, Hämeentie 11, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Kaija Puura (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Andre Sourander (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on lastenpsykiatria.
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Valikoiva puhumattomuus on ahdistuneisuushäiriö, joka alkaa useimmiten lapsuusiässä. Sen pääasiallinen oire on puhumattomuus tietyissä tilanteissa, useimmiten koulussa, vaikka toisissa tilanteissa lapsi puhuu normaalisti. Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin valikoivasti puhumattomien lasten perheissä esiintyviä psykiatrisia sekä neuropsykiatrisia häiriöitä ja väestötieteellisiä riskitekijöitä. Tutkimuksessa käytettiin aineistoa, joka on kerätty suomalaisista rekistereistä. Lisäksi tutkittiin valikoivan puhumattomuuden pitkäaikaisvaikutuksia systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin.
Tutkimuksessani todettiin, että sekä vanhempien että sisarusten psykiatriset sekä neuropsykiatriset häiriöt ovat yhteydessä lapsen valikoivaan puhumattomuuteen. Tämä löydös koski laajasti erilaisia psykiatrisia ja neuropsykiatrisia häiriöitä. Lisäksi isän korkea ikä sekä äidin matala sosioekonominen asema olivat yhteydessä lapsen valikoivaan puhumattomuuteen.
Aiempia tutkimuksia valikoivan puhumattomuuden pitkäaikaisvaikutuksista on vähäisesti, ja seuranta-ajat olivat lyhyitä. Oireilun jatkumisesta aikuisuuteen on siis tietoa vähäisesti. Suurimmalla osalla tutkimuksissa mukana olleista lapsista valikoivan puhumattomuuden oireilu lievittyi merkittävästi tai ohittui täysin. On myös viitteitä siitä, että osalla lapsista oireilu muuttaa muotoaan, ja jonkin muun ahdistuneisuushäiriön kriteerit täyttyvät myöhemmin elämässä. Myöhäinen diagnosointi sekä psykiatriset häiriöt perheessä saattavat ennustaa oireiden pidempää kestoa.
Valikoivasti puhumattomia lapsia hoitavien henkilöiden olisikin tärkeä muistaa ottaa hoidon suunnittelussa huomioon koko perhe. Muiden perheenjäsenten psykiatrinen oireilu voi vaikuttaa valikoivan puhumattomuuden kestoon, ja perhettä tulisikin hoitaa kokonaisuutena.
Tutkimukseni tukee myös aiempia havaintoja siitä, että psykiatrisilla häiriöillä on yhteisiä taustatekijöitä. Erityisen mielenkiintoista oli, että valikoivasti puhumattomien sisaruksilla nähtiin runsaasti tarkkaavuushäiriöitä sekä autismikirjon häiriöitä. Valikoivan puhumattomuuden yhteyttä neuropsykiatrisiin sekä kehityksellisiin häiriöihin tulisikin tutkia lisää jatkossa.
Vastaväittäjänä toimii professori Kaija Puura (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Andre Sourander (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on lastenpsykiatria.
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Valikoiva puhumattomuus on ahdistuneisuushäiriö, joka alkaa useimmiten lapsuusiässä. Sen pääasiallinen oire on puhumattomuus tietyissä tilanteissa, useimmiten koulussa, vaikka toisissa tilanteissa lapsi puhuu normaalisti. Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin valikoivasti puhumattomien lasten perheissä esiintyviä psykiatrisia sekä neuropsykiatrisia häiriöitä ja väestötieteellisiä riskitekijöitä. Tutkimuksessa käytettiin aineistoa, joka on kerätty suomalaisista rekistereistä. Lisäksi tutkittiin valikoivan puhumattomuuden pitkäaikaisvaikutuksia systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin.
Tutkimuksessani todettiin, että sekä vanhempien että sisarusten psykiatriset sekä neuropsykiatriset häiriöt ovat yhteydessä lapsen valikoivaan puhumattomuuteen. Tämä löydös koski laajasti erilaisia psykiatrisia ja neuropsykiatrisia häiriöitä. Lisäksi isän korkea ikä sekä äidin matala sosioekonominen asema olivat yhteydessä lapsen valikoivaan puhumattomuuteen.
Aiempia tutkimuksia valikoivan puhumattomuuden pitkäaikaisvaikutuksista on vähäisesti, ja seuranta-ajat olivat lyhyitä. Oireilun jatkumisesta aikuisuuteen on siis tietoa vähäisesti. Suurimmalla osalla tutkimuksissa mukana olleista lapsista valikoivan puhumattomuuden oireilu lievittyi merkittävästi tai ohittui täysin. On myös viitteitä siitä, että osalla lapsista oireilu muuttaa muotoaan, ja jonkin muun ahdistuneisuushäiriön kriteerit täyttyvät myöhemmin elämässä. Myöhäinen diagnosointi sekä psykiatriset häiriöt perheessä saattavat ennustaa oireiden pidempää kestoa.
Valikoivasti puhumattomia lapsia hoitavien henkilöiden olisikin tärkeä muistaa ottaa hoidon suunnittelussa huomioon koko perhe. Muiden perheenjäsenten psykiatrinen oireilu voi vaikuttaa valikoivan puhumattomuuden kestoon, ja perhettä tulisikin hoitaa kokonaisuutena.
Tutkimukseni tukee myös aiempia havaintoja siitä, että psykiatrisilla häiriöillä on yhteisiä taustatekijöitä. Erityisen mielenkiintoista oli, että valikoivasti puhumattomien sisaruksilla nähtiin runsaasti tarkkaavuushäiriöitä sekä autismikirjon häiriöitä. Valikoivan puhumattomuuden yhteyttä neuropsykiatrisiin sekä kehityksellisiin häiriöihin tulisikin tutkia lisää jatkossa.
Viestintä