Väitös (lääketieteellinen mikrobiologia ja immunologia): FM Emmi Lokka

Aika

24.10.2023 klo 12.00 - 16.00
FM Emmi Lokka esittää väitöskirjansa ”Foetal monocytes and their journey from liver to periphery: PLVAP marks the exit” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa tiistaina 24.10.2023 klo 12.00 (Turun yliopisto, Dentalia, Arje Scheinin -sali, Lemminkäisenkatu 2, Turku).

Yleisön on mahdollista osallistua väitökseen myös etäyhteyden kautta: https://utu.zoom.us/j/66839688637 (kopioi linkki selaimeen).

Vastaväittäjänä toimii professori Steffen Jung (Weizmannin tiedeinstituutti, Israel) ja kustoksena dosentti Pia Rantakari (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on lääketieteellinen mikrobiologia ja immunologia.

Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9480-9

***

Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:

Elimistön puolustusjärjestelmä perustuu erilaisten valkosolujen yhteistoimintaan. Valkosolut ovat välttämättömiä esimerkiksi infektioiden ja syövän torjunnassa. Monilla valkosoluilla on lisäksi muita, huonommin tunnettuja tehtäviä elimistössä. Esimerkiksi kudosmakrofagit ovat pitkäikäisiä, paikallisesti uusiutuvia ja sijaintikudoksensa mukaisesti erilaistuneita valkosoluja, jotka ylläpitävät kudosten normaalia toimintaa kunkin kudoksen erityistarpeiden mukaan.

Verisuonisto toimii kehon liikennereittinä erilaisille molekyyleille ja soluille. Veren mukana valkosolut pystyvät tavoittamaan tulehduspaikan nopeasti. Siirtyäkseen syntysijoiltaan vereen ja verestä edelleen muihin kudoksiin valkosolujen täytyy läpäistä verisuonen seinämä. Verisuonen sisäpintaa päällystää endoteelisolujen muodostama yksinkertainen solukerros. PLVAP (plasmalemma vesicle-associated protein) on erityisesti endoteelisoluissa ilmentyvä proteiini, jonka tehtävät tunnetaan vielä puutteellisesti.

Väitöstutkimuksessani havaitsimme, että PLVAP ilmentyy maksan pienten verisuonten endoteelisoluissa erityisesti sikiökaudella. Ennen syntymää valkosolut tuotetaan pääosin juuri maksassa, joten tutkimme tarkemmin PLVAP molekyylin toimintaa sikiön maksassa. Havaitsimme, että PLVAP säätelee sikiökautisten makrofagien esiasteiden siirtymistä maksan valkosoluvarastosta verenkiertoon. PLVAP-puutoksesta aiheutui kokeellisissa malleissa kudoskohtaisten makrofagipopulaatioiden pienentyminen tietyissä kudoksissa. Selvitimme esimerkiksi, että kudosmakrofagit ovat tärkeitä kivesten sikiökautisen kehityksen aikana normaalin siittiötuotannon turvaamiseksi.

Väitöskirjatyöni tulokset tarjoavat uuden näkökulman PLVAP-proteiinin toimintaan ja valkosolujen syntymekanismeihin maksassa. Lisäksi tulosten avulla voidaan suunnitella parempia kudosmakrofagien toimintaa muokkaavia hoitokeinoja.
Viestintä