Väitös (kulttuurihistoria): FM Anni Hella
Aika
9.12.2023 klo 12.00 - 16.00
FM Anni Hella esittää väitöskirjansa ”’How can we trust these books?’ The Use and Authority of Manus in the Council of Ferrara–Florence (1438–39)” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 09.12.2023 klo 12.00 (Turun yliopisto, Arcanum, Aava-auditorio, Arcanuminkuja 1, Turku).
Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Edward M. Schoolman (University of Reno, Nevada, Yhdysvallat) ja kustoksena dosentti Marika Räsänen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on kulttuurihistoria.
Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://www.utupub.fi/handle/10024/176060 (kopioi linkki selaimeen).
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Väitöstutkimus pureutuu kirjojen materiaalisuuden merkitykseen myöhäiskeskiajan oppineelle kulttuurille. Kun idän ja lännen kirkot kokoontuivat neuvottelemaan kirkkojen yhdistämisestä 1430-luvun lopulla, käsikirjoituksilla oli keskeinen rooli. Jo ennen kirkolliskokouksen alkua, molemmat osapuolet keräsivät ja tutkivat kirjoja. Kokouksessa kirjojen läsnäolo oli suorastaan välttämätöntä, jos halusi vakuuttaa toisen osapuolen.
Kirkolliskokouksen osallistujat vetosivat teologisissa argumenteissaan erityisesti kirjojen ikään ja materiaan. Mitä vanhempi käsikirjoitus oli, sitä luotettavampi se pääsääntöisesti oli. Toisaalta oppineet tiedostivat käsikirjoitusten pitkän elinkaaren. Niinpä myös merkkejä aiemmasta väärinkäytöstä etsittiin käsikirjoituksista. Näin pelkät keskeiset teologiset tekstit eivät olleet ratkaisevia, kun kirkkojen opillisia eroja pyrittiin ratkomaan. Ensin täytyi selvittää, miten tunnistaa teksti luotettavaksi. Tässä avainasemassa olivat juuri käsikirjoitusten materiaaliset ominaisuudet.
Väitöstutkimus valaisee kyseisen kirkolliskokouksen, Ferrara–Firenzen konsiilin (1438–1439), merkitystä ajan oppineelle kulttuurille. Kokous kokosi sadoittain osallistujia idän ja lännen kirkkojen vaikutusalueilta. Ihmisten lisäksi myös tekstit ja käsikirjoitukset liikkuivat ja vaihtoivat omistajaa. Kyseessä oli keskiajan suurin ja viimeinen yritys yhdistää jo vuosisatoja erossa olleet kirkot. Pitkän historian aikana kirkot olivat kehittyneet omiin suuntiinsa ja opillisiin ja käytännöllisiin asioihin oli syntynyt merkittäviä eroja. Toisaalta yhteinen pohja opeille ja käytännöille oli edelleen sama: kirkon keskeiset kirjoitukset ensimmäisiltä kristillisiltä vuosisadoilta.
Väitöskirja osoittaa, että Ferrara–Firenzen konsiilin keskusteluissa näiden kirjoitusten luotettavuuden arvioimiseksi otettiin uusia keinoja käyttöön, jotka vaikuttivat myös laajemmin ajan merkittävimpään liikkeeseen, humanismiin, sekä osallistujien ymmärrykseen omasta identiteetistään ja yhteisöistään.
Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Edward M. Schoolman (University of Reno, Nevada, Yhdysvallat) ja kustoksena dosentti Marika Räsänen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on kulttuurihistoria.
Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://www.utupub.fi/handle/10024/176060 (kopioi linkki selaimeen).
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Väitöstutkimus pureutuu kirjojen materiaalisuuden merkitykseen myöhäiskeskiajan oppineelle kulttuurille. Kun idän ja lännen kirkot kokoontuivat neuvottelemaan kirkkojen yhdistämisestä 1430-luvun lopulla, käsikirjoituksilla oli keskeinen rooli. Jo ennen kirkolliskokouksen alkua, molemmat osapuolet keräsivät ja tutkivat kirjoja. Kokouksessa kirjojen läsnäolo oli suorastaan välttämätöntä, jos halusi vakuuttaa toisen osapuolen.
Kirkolliskokouksen osallistujat vetosivat teologisissa argumenteissaan erityisesti kirjojen ikään ja materiaan. Mitä vanhempi käsikirjoitus oli, sitä luotettavampi se pääsääntöisesti oli. Toisaalta oppineet tiedostivat käsikirjoitusten pitkän elinkaaren. Niinpä myös merkkejä aiemmasta väärinkäytöstä etsittiin käsikirjoituksista. Näin pelkät keskeiset teologiset tekstit eivät olleet ratkaisevia, kun kirkkojen opillisia eroja pyrittiin ratkomaan. Ensin täytyi selvittää, miten tunnistaa teksti luotettavaksi. Tässä avainasemassa olivat juuri käsikirjoitusten materiaaliset ominaisuudet.
Väitöstutkimus valaisee kyseisen kirkolliskokouksen, Ferrara–Firenzen konsiilin (1438–1439), merkitystä ajan oppineelle kulttuurille. Kokous kokosi sadoittain osallistujia idän ja lännen kirkkojen vaikutusalueilta. Ihmisten lisäksi myös tekstit ja käsikirjoitukset liikkuivat ja vaihtoivat omistajaa. Kyseessä oli keskiajan suurin ja viimeinen yritys yhdistää jo vuosisatoja erossa olleet kirkot. Pitkän historian aikana kirkot olivat kehittyneet omiin suuntiinsa ja opillisiin ja käytännöllisiin asioihin oli syntynyt merkittäviä eroja. Toisaalta yhteinen pohja opeille ja käytännöille oli edelleen sama: kirkon keskeiset kirjoitukset ensimmäisiltä kristillisiltä vuosisadoilta.
Väitöskirja osoittaa, että Ferrara–Firenzen konsiilin keskusteluissa näiden kirjoitusten luotettavuuden arvioimiseksi otettiin uusia keinoja käyttöön, jotka vaikuttivat myös laajemmin ajan merkittävimpään liikkeeseen, humanismiin, sekä osallistujien ymmärrykseen omasta identiteetistään ja yhteisöistään.
Viestintä