Väitös (hoitotiede): TtM Satu Poikajärvi
Aika
16.6.2023 klo 12.00 - 16.00
TtM Satu Poikajärvi esittää väitöskirjansa ”Sekavuustilasta kärsivän aikuispotilaan hoitotyö kirurgisessa hoitoympäristössä – Ensioireista tunnistamiseen” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 16.6.2023 klo 12.00 (Turun yliopisto, Medisiina C, Osmo Järvi -luentosali, Kiinamyllynkatu 10, Turku).
Yleisön on mahdollista seurata väitöstä etäyhteyden kautta: https://utu.zoom.us/j/65300584034 (kopioi linkki selaimeen).
Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Heli Vaartio-Rajalin (Åbo Akademi) ja kustoksena professori Sanna Salanterä (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on hoitotiede.
Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9245-4.
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Sekavuustila (eli delirium) ilmenee jopa joka toisella sairaalahoidossa olevalla iäkkäällä potilaalla. Sekavuustilassa oleva potilas ei kykene osallistumaan hoitoaan koskevaan päätöksentekoon eikä huolehtimaan itsenäisesti perustarpeistaan. Potilaat ovat jälkikäteen kuvanneet sekavuustilan sairastamisen aikaa ahdistavaksi ja pelottavaksi. Läheisille tuottaa tuskaa nähdä omainen tilassa, jossa hän ei tunnista läheistä tai hänen käyttäytymisensä poikkeaa normaalista. Sekavuustila pidentää potilaan sairaalahoidon kestoa, ja potilas siirtyy todennäköisemmin sairaalasta jatkohoitoon muualle kuin kotiin.
Väestön ikääntymisen myötä iäkkäiden potilaiden osuus kaikista leikkauspotilaista tulee nousemaan. On siis todennäköistä, että tulevina vuosina leikkaushoitoa saavista potilaista yhä useampi on ikänsä puolesta riskissä sairastua sekavuustilaan. Samaan aikaan hoidon tarpeen kasvun myötä kärsimme myös Suomessa ennen näkemättömästä sairaanhoitaja- ja lähihoitajapulasta. Hoitajat ovat keskeisessä roolissa potilaan sekavuustilan ennaltaehkäisyssä, tunnistamisessa ja kokonaisvaltaisen hoidon toteuttamisessa.
Väitöstutkimuksessa käy ilmi, että kirurgisessa erikoissairaanhoidossa, kuten kirurgisilla vuode-, teho- tai valvontaosastoilla, potilaan sekavuustilan riskitekijöihin ja tilan ennaltaehkäisyyn terveydenhuollon ammattilaiset eivät juurikaan kiinnittäneet huomiota. Sekavuustilasta kärsivän potilaan hoitotyössä keskityttiin potilasturvallisuuden varmistamiseen ja lääkkeettömiä hoitokeinoja, kuten potilaan orientaation, fyysisten aktiviteettien tai unen edistämisen keinoja käytettiin harvoin.
Potilastietojärjestelmiin tehtyjen merkintöjen kautta kokonaiskuvaa potilaan sekavuustilasta oli hankala hahmottaa, vaikka sekavuustilan oireisiin liittyvät kirjaukset ovat monipuolistuneet vuosien 2005–09 ja 2015–20 välillä. Lääkärit kirjasivat harvoin sekavuustilan diagnoosikoodin potilastietoihin. Lisäksi osoitettiin sekavuustilan arviointimittarin (Nursing delirium screening scale, Nu-Desc) sopivuus hoitajien päivittäiseen käyttöön Suomessa.
Väitöstutkimus osoittaa, että terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat kansallisesti yhtenäistä tietoa ja ohjeita potilaan sekavuustilan ennaltaehkäisystä, vaikuttavista hoitokeinoista ja kirjaamiskäytännöistä sekä luotettavista sekavuustilan arviointimittareista. Tietoa tulee jakaa entistä enemmän myös leikkaukseen tuleville potilaille ja heidän läheisilleen.
Yleisön on mahdollista seurata väitöstä etäyhteyden kautta: https://utu.zoom.us/j/65300584034 (kopioi linkki selaimeen).
Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Heli Vaartio-Rajalin (Åbo Akademi) ja kustoksena professori Sanna Salanterä (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on hoitotiede.
Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9245-4.
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Sekavuustila (eli delirium) ilmenee jopa joka toisella sairaalahoidossa olevalla iäkkäällä potilaalla. Sekavuustilassa oleva potilas ei kykene osallistumaan hoitoaan koskevaan päätöksentekoon eikä huolehtimaan itsenäisesti perustarpeistaan. Potilaat ovat jälkikäteen kuvanneet sekavuustilan sairastamisen aikaa ahdistavaksi ja pelottavaksi. Läheisille tuottaa tuskaa nähdä omainen tilassa, jossa hän ei tunnista läheistä tai hänen käyttäytymisensä poikkeaa normaalista. Sekavuustila pidentää potilaan sairaalahoidon kestoa, ja potilas siirtyy todennäköisemmin sairaalasta jatkohoitoon muualle kuin kotiin.
Väestön ikääntymisen myötä iäkkäiden potilaiden osuus kaikista leikkauspotilaista tulee nousemaan. On siis todennäköistä, että tulevina vuosina leikkaushoitoa saavista potilaista yhä useampi on ikänsä puolesta riskissä sairastua sekavuustilaan. Samaan aikaan hoidon tarpeen kasvun myötä kärsimme myös Suomessa ennen näkemättömästä sairaanhoitaja- ja lähihoitajapulasta. Hoitajat ovat keskeisessä roolissa potilaan sekavuustilan ennaltaehkäisyssä, tunnistamisessa ja kokonaisvaltaisen hoidon toteuttamisessa.
Väitöstutkimuksessa käy ilmi, että kirurgisessa erikoissairaanhoidossa, kuten kirurgisilla vuode-, teho- tai valvontaosastoilla, potilaan sekavuustilan riskitekijöihin ja tilan ennaltaehkäisyyn terveydenhuollon ammattilaiset eivät juurikaan kiinnittäneet huomiota. Sekavuustilasta kärsivän potilaan hoitotyössä keskityttiin potilasturvallisuuden varmistamiseen ja lääkkeettömiä hoitokeinoja, kuten potilaan orientaation, fyysisten aktiviteettien tai unen edistämisen keinoja käytettiin harvoin.
Potilastietojärjestelmiin tehtyjen merkintöjen kautta kokonaiskuvaa potilaan sekavuustilasta oli hankala hahmottaa, vaikka sekavuustilan oireisiin liittyvät kirjaukset ovat monipuolistuneet vuosien 2005–09 ja 2015–20 välillä. Lääkärit kirjasivat harvoin sekavuustilan diagnoosikoodin potilastietoihin. Lisäksi osoitettiin sekavuustilan arviointimittarin (Nursing delirium screening scale, Nu-Desc) sopivuus hoitajien päivittäiseen käyttöön Suomessa.
Väitöstutkimus osoittaa, että terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat kansallisesti yhtenäistä tietoa ja ohjeita potilaan sekavuustilan ennaltaehkäisystä, vaikuttavista hoitokeinoista ja kirjaamiskäytännöistä sekä luotettavista sekavuustilan arviointimittareista. Tietoa tulee jakaa entistä enemmän myös leikkaukseen tuleville potilaille ja heidän läheisilleen.