Väitös (geriatria): EL Roope Jaatinen
Aika
8.9.2023 klo 12.00 - 16.00
EL Roope Jaatinen esittää väitöskirjansa ”Psychocognitive factors and recovery from hip fracture - A Real-life Prospective Cohort Study” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 8.9.2023 klo 12.00 (Risto Lahesmaa-auditorio, TYKS, T-sairaala, Hämeentie 11, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Anette Hylen Ranhoff (Diakonhjemmet Hospital, Oslo, Norja) ja kustoksena professori Maria Nuotio (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on geriatria.
Yleisön on mahdollista osallistua väitökseen myös etäyhteyden kautta: https://utu.zoom.us/j/4409748059
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Maailman väestöt ikääntyvät. Muistisairaudet ja kaatumistapaturmat ovat keskeisiä ikääntyvän väestön ongelmia. Lonkkamurtuma on vakavista kaatumisvammoista yleisin ja siihen liittyy toimintakyvyn laskua, avun tarvetta ja kuolleisuutta sekä elämänlaadun heikentymistä.
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia lonkkamurtuman jälkeisessä seurannassa todettavia uusia muistisairauksia sekä muita psykokognitiivisia tekijöitä sairaalahoidon ja toipumisen aikana. Aineisto koostui Seinäjoen keskussairaalassa vuosina 2007–2019 hoidetuista yli 65-vuotiaista lonkkamurtumapotilaista. Tiedot kerättiin sairaalahoidon aikana, polikliinisessä kokonaisvaltaisessa geriatrisessa arvioinnissa (CGA) 4-6 kuukautta murtuman jälkeen, sekä puhelinhaastatteluilla.
Lähes neljäsosalla potilaista diagnosoitiin uusi muistisairaus murtumaa seuranneiden kahden vuoden aikana. Sairaalahoidon aikainen akuutti sekavuustila sekä vajaaravitsemus olivat yhteydessä uuteen muistisairauteen. Depressiivistä mielialaa todettiin murtuman jälkeisessä arviossa lähes joka kolmannella ja kaatumisen pelkoa lähes joka toisella potilaalla. Depressiivinen mieliala oli yhteydessä huonompaan toiminnalliseen, fyysiseen ja kognitiiviseen suorituskykyyn, sekä vajaaravitsemukseen. Kaatumisen pelko oli yleisempää naisilla ja monilääkityillä, ja se liittyi heikompaan fyysiseen suorituskykyyn. Potilaat, joilla oli todettu muistisairaus ennen lonkkamurtumaa, kokivat vähemmän kaatumisen pelkoa, kuin potilaat, joilla ei ollut todettua muistisairautta.
Muistisairaudet ovat yleisiä lonkkamurtumapotilailla ja lonkkamurtuman jälkeisessä seurannassa todettavia ongelmia. Psykokognitiiviset tekijät voivat esiintyä limittäin tai samanaikaisesti tässä potilasryhmässä ja siksi lonkkamurtuman jälkeinen CGA on tärkeää saada osaksi standardoitua hoitopolkua. Kokonaisvaltainen arviointi, johon sisältyy kognitiivisen toimintakyvyn arviointi ja tarvittavat muistisairauden diagnostiset tutkimukset, on suositeltavaa myös kaatumisriskin arviossa. Toipumisaikana ongelmien ennakoiminen on perusteltua sekä potilaan ja potilaan läheisten, että hoitokustannusten kannalta. Geriatrinen osaaminen on keskeisessä roolissa ikääntyvän yhteiskunnan sosiaali- ja terveysratkaisuja suunniteltaessa.
Vastaväittäjänä toimii professori Anette Hylen Ranhoff (Diakonhjemmet Hospital, Oslo, Norja) ja kustoksena professori Maria Nuotio (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on geriatria.
Yleisön on mahdollista osallistua väitökseen myös etäyhteyden kautta: https://utu.zoom.us/j/4409748059
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Maailman väestöt ikääntyvät. Muistisairaudet ja kaatumistapaturmat ovat keskeisiä ikääntyvän väestön ongelmia. Lonkkamurtuma on vakavista kaatumisvammoista yleisin ja siihen liittyy toimintakyvyn laskua, avun tarvetta ja kuolleisuutta sekä elämänlaadun heikentymistä.
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia lonkkamurtuman jälkeisessä seurannassa todettavia uusia muistisairauksia sekä muita psykokognitiivisia tekijöitä sairaalahoidon ja toipumisen aikana. Aineisto koostui Seinäjoen keskussairaalassa vuosina 2007–2019 hoidetuista yli 65-vuotiaista lonkkamurtumapotilaista. Tiedot kerättiin sairaalahoidon aikana, polikliinisessä kokonaisvaltaisessa geriatrisessa arvioinnissa (CGA) 4-6 kuukautta murtuman jälkeen, sekä puhelinhaastatteluilla.
Lähes neljäsosalla potilaista diagnosoitiin uusi muistisairaus murtumaa seuranneiden kahden vuoden aikana. Sairaalahoidon aikainen akuutti sekavuustila sekä vajaaravitsemus olivat yhteydessä uuteen muistisairauteen. Depressiivistä mielialaa todettiin murtuman jälkeisessä arviossa lähes joka kolmannella ja kaatumisen pelkoa lähes joka toisella potilaalla. Depressiivinen mieliala oli yhteydessä huonompaan toiminnalliseen, fyysiseen ja kognitiiviseen suorituskykyyn, sekä vajaaravitsemukseen. Kaatumisen pelko oli yleisempää naisilla ja monilääkityillä, ja se liittyi heikompaan fyysiseen suorituskykyyn. Potilaat, joilla oli todettu muistisairaus ennen lonkkamurtumaa, kokivat vähemmän kaatumisen pelkoa, kuin potilaat, joilla ei ollut todettua muistisairautta.
Muistisairaudet ovat yleisiä lonkkamurtumapotilailla ja lonkkamurtuman jälkeisessä seurannassa todettavia ongelmia. Psykokognitiiviset tekijät voivat esiintyä limittäin tai samanaikaisesti tässä potilasryhmässä ja siksi lonkkamurtuman jälkeinen CGA on tärkeää saada osaksi standardoitua hoitopolkua. Kokonaisvaltainen arviointi, johon sisältyy kognitiivisen toimintakyvyn arviointi ja tarvittavat muistisairauden diagnostiset tutkimukset, on suositeltavaa myös kaatumisriskin arviossa. Toipumisaikana ongelmien ennakoiminen on perusteltua sekä potilaan ja potilaan läheisten, että hoitokustannusten kannalta. Geriatrinen osaaminen on keskeisessä roolissa ikääntyvän yhteiskunnan sosiaali- ja terveysratkaisuja suunniteltaessa.
Viestintä