Myönteisellä ohjauksella tuetaan lasten itsesäätelyn, kaveruuden ja käytöksen taitoja – Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen 15-vuotisjuhlaseminaari

Aika

18.11.2024 klo 13.00 - 16.00
Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus järjestää maanantaina 18.11. klo 13-16 seminaarin, jossa keskitytään lasten käytösongelmien ehkäisyyn kasvatus- ja opetusalalla. Seminaarissa kuullaan puheenvuoroja näyttöön perustuvista menetelmistä, niiden implementoinnista ja kasvatus- ja opetusaloille suunnatuista myönteisistä ohjaustavoista, joilla voidaan parantaa lapsiryhmien sosiaalisia taitoja ja tukea lasten itsesäätelyä, kaveritaitoja ja hyvää käytöstä.

Seminaarin pääpuhujaksi on kutsuttu yhdysvaltalainen professori emerita Carolyn Webster-Stratton, joka tunnetaan Ihmeelliset vuodet -ohjelmaperheen luojana ja kehittäjänä. Ihmeelliset vuodet on ryhmämuotoinen ohjelmakokonaisuus, jolla tuetaan käytöksellään oirehtivia ja käytöshäiriöisiä lapsia, heidän perheitään sekä lasten ja perheiden kanssa työskenteleviä sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisia.

Webster-Strattonin puheenvuoro käsittelee Ihmeelliset vuodet -ohjelmaperheen teoreettista pohjaa, tavoitteita ja tutkimusta. Lisäksi hän puhuu siitä, miten näyttöön perustuvaa ohjelmaa laajennetaan ja jalkautetaan uusille alueille menetelmäuskollisuutta vaalien. Ihmeelliset vuodet -ohjelmaa on kehitetty ja tutkittu ympäri maailmaa yli 30 vuoden ajan ja se on osoitettu vaikuttavuudeltaan erittäin tehokkaaksi interventioksi.

Seminaari on osa Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen 15-vuotisjuhlavuoden seminaarisarjaa ja se on suunnattu päättäjille, kasvatus- ja opetusalojen sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja tutkijoille.

Maksuton seminaari järjestetään hybriditilaisuutena Turussa Sakari Alhopuro -salissa (Medisiina D, Kiinamyllynkatu 10 D, Turku) maanantaina 18.11. klo 13-16. Seminaarin lopullinen ohjelma julkaistaan syyskuussa.