Miälecast-podcast: yksinäisyys

Podcastin tekstivastine:

S: Tervetuloa kuuntelemaan Miälecäst -podcastia. Minun nimeni on Sanna.

R: Minä olen Riikka, moikka.

S: Tänään me puhutaan Riikan kanssa yksinäisyydestä. Me voitaisiin tähän alkuun vähän miettiä sitä, että mitä yksinäisyys tarkoittaa. Mitä sinulle tulee mieleen?

R: Mitä se tarkoittaa niin minulle tulee sellainen olo, että voiko sitä toisen puolesta sanoa, että mitä sinulle yksinäisyys tarkoittaa ja mitä se on toiselle. Miten itse erottelisin niin, mitä on olla yksin kuin olla yksinäinen. Se ei ole toivottu, todennäköisesti hyvin epämiellyttävä se yksinäisyys.

S: Joku voi viihtyä sitten taas yksin ja oleskella yksin niin siinä on ehkä se ero. Tosiaan niin kuin sanoit, ettei kukaan oikein voi sitä määritellä toisen puolesta onko yksinäinen. Jos tuntee olonsa yksinäiseksi, niin silloin on yksinäinen. Se on subjektiivinen kokemus. Sitten on tällaista aika klassistakin määrittelyä, millaista se yksinäisyys on. Voidaan ajatella, että on emotionaalista yksinäisyyttä tai tällaista sosiaalista yksinäisyyttä. Emotionaalisella yksinäisyydellä tarkoitetaan sitä, että ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi vaikka oli siinä ympärillä paljonkin ihmisiä, olisi paljonkin kaikkea toimintaa. Sitten tällainen sosiaalinen yksinäisyys tarkoittaa sitä, että ihminen ei vaikka puhu kenenkään kanssa koko päivään tai viikkoon. Mutta siis monenlaista yksinäisyyttä voi olla.

R: Nuo mitä äsken kerroit, niin nehän ei liity siihen, että osaisitko puhua jonkun kanssa tai olisiko sinulla taitoja tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden kanssa. Yksinäisyys on sellainen, mikä voi koskettaa ketä tahansa ja todennäköisesti kaikkia meitä joskus koskettaakin. Pidempiaikainen yksinäisyys on tietenkin sitten eri asia kuin hetkittäinen.

S: Voisi sanoa, että on ihan normaalia tuntea itsensä joskus yksinäiseksi.

R: Kannattaa hyväksyä se tilanne, että jos siihen auttaa se tieto, että kaikki muutkin tuntevat joskus yksinäisyyden tunnetta. Sitä ei tarvitse ajatella, että olisit jotenkin poikkeava, jos niin käy.

S: Miltä yksinäisyys sitten tuntuu? Mitä nyt on jutellut eri ihmisten kanssa, että miten ihmiset kuvailevat yksinäisyyttä, niin se on jokin kokemus siitä, että on jotenkin ehkä erilainen kuin muut tai vääränlainen. Jokin huonommuuden tunne liittyy siihen. Moni kuvailee semmoista näkymättömyyden fiilistä.

R: Hirveän kuuluisia, mitä tuossa luettelit. Minulle on ainakin jäänyt mieleen se ulkopuoliseksi jääminen semmoinen yksinäisyyden tunne ja miten se aktivoi samoja aivoalueita kun fyysinen kipu. Oikeasti se satuttaa meitä. Voi vielä liittyy muitakin kehollisia tuntemuksia, mitkä voi oikeasti johtuakin siitä yksinäisyydestä. Voi tulla niin huomaamatta arkeen semmoinen pitkäaikainen yksinäisyys. Niitä ei välttämättä osaa liittää toisiinsa. Että miksi mulla on tämmöinen vähän epämääräinen ja epämiellyttävä olo, niin voi liittyä ihan siihen yksinäisyyteenkin.

S: Mielenkiintoinen ajatus kyllä se, että yksinäisyys aktivoi samoja aivoalueita kuin fyysinen kipu. Miksi tämä yksinäisyys on niin kivuliasta niin ryhmään kuulumisen tunne ja yhteys muihin ovat meidän perustarpeita. Jos ajatella vähän historia taaksepäin, se oli tosi tärkeää, että me pystyttiin toimimaan yhdessä. Ei ihminen pärjännyt yksin.

R: Niin nyt se voi olla jopa valinta olla yksin. Nyt se ei ole ehkä henkiin jäämisen edellytys, että pitää olla muiden kanssa.

S: Selviytyminen on ollut riippuvaista muista ihmisistä. Meihin on kehittynyt tarve muodostaa yhteyksiä ja sosiaalisia suhteita. Aikaisemmin se on ollut niin, että jos ei ollut suhteita, se on konkreettisesti tarkoittanut ikäviä asioita. Mitä sitten yksinäisyydestä seuraa? Se mitä varten me puhutaan tästä yksinäisyydestä, on se, että silloin kun se yksinäisyys kroonistuu, se vaikuttaa meidän psyykkiseen terveyteen ja fyysiseen terveyteen niin kuin äsken puhuttiin. Kaikennäköistä tapahtuu. Immuniteetti voi heikentyä. Kiehtova yhteys on myöskin masennuksella. Toisaalta että jos ihminen on alun perin masentunut, siitä voi seurata yksinäisyyttä. Ei jakseta pitää yhteyttä vaikka muihin ihmisiin. Toisaalta jos ollaan pitkään yksin, että se tilanne on kroonistunut, niin totta kai se aiheuttaa masennusta, kun ollaan yksin. On vähän muna vai kana -kysymys.

R: Monesti kaivataan selitystä siihen, mistä se yksinäisyys johtuu. Tärkeä asia, mutta myös löytyykö sille välttämättä sellaisia selkeitä syitä kuitenkaan. Ainakin tiedetään, että paljon opiskelijat kokevat yksinäisyyttä.

S: Opiskelijat ovat vähän aina kokeneet, osa opiskelijoista, jollain tavalla yksinäisyyttä. Nyt kun ollaan korona-aikaa eletty, nyt se näkyy, että se yksinäisyys on myöskin vähän lisääntynyt. Jollain tavalla opiskelijat ovat aina kokeneet yksinäisyyttä. En tiedä, mutta minulla on ajatus, että se voisi olla jonkinlainen vertailuasetelma. Vertaillaan jossain sosiaalisessa mediassa tai jossain muualla, että mitä muille kuuluu ja miten muilla menee ja sitten mietitään sitä omaa elämää ja se ei jotenkin vastaa sitä ajatusta siitä, miten muilla menee

R: Tuli myös mieleen, että voihan se myös olla vertailu johonkin suositukseen tai mitä tiedetään siitä, että olisi hyvä olla elämässä, vaikka nyt niitä sosiaalisia suhteita. Sekin voi painaa mieltä alas, jos kokee, että minulla ei ole, vaikka riittävästi ystäviä. Vaikka ei se määrä olisikaan se juttu, vaan laatu.

S: Millaista elämää korkeakouluopiskelijan yleensä kuuluisi elää? Se vois olla jokin, mihin ihmiset vertaa.

R: Jokin ideaali.

S: Niin ehkä siinä on jokin odotus, että pitäisi olla paljon ystäviä tai paljon jotain tapahtumia. Eletään nuorta aikuisuutta. Opiskelu elämänvaiheena se on täynnä muutoksia. Muutetaan kenties eri paikkakunnille opiskelujen perässä. Kyllä se altistaa yksinäisyydelle, että menee sosiaaliset suhteet aika uusiksi. Voi tulla tunteita, ettei oikein kuuluta ryhmään, ei löydetä sitä omaa porukkaa. Yksi kolmasosa opiskelijoista ei koe kuuluvansa mihinkään ryhmään.

R: On se tosi iso pettymys, jos on aloittanut opiskelut ja on odottanut uusia sosiaalisia suhteita. Tulee vähän erilaisia rooleja: On esimerkiksi ensimmäistä kertaa muuttanut omaan kotiin ja itsenäistymistä, mitä siihen liittyy. Jonkinnäköinen roolimuutos siitä, että et olekaan vaikkapa työelämässä, että oletkin enemmän opiskeluelämässä. Eli voi olla paljon muutoksia samaan aikaan. Jos siihen vielä päälle tulee se, että on odottanut, että tutustuu muihin ja sitten ei löydäkään omaa paikkaa.

S: Varmasti voi nousta pettymyksen tunteita. Herää ajatuksia myös yksinäisyyden lisääntymisestä. Se on maailmanlaajuinen ilmiö. Minulle tulee paradoksinen ajatus mieleen, että periaatteessa meillä on koko aika yhä parempia mahdollisuuksia olla yhteydessä muihin ihmisiin kuin aiemmin ja on erilaisia välineitä ja tapoja olla yhteydessä. Silti tämä yksinäisyyden tunne kasvaa maailmanlaajuisesti. Yhä harvemmin me tavataan toisia kasvokkain. Kyllä tällä on jokin yhteys yksinäisyyden kokemukseen.

R: Me ollaan tavallisesti herkkiä havainnoimaan torjutuksi tulemisen tai hylätyksi tulemisen vihjeitä, ovat ne sitten todellisia tai enemmän meidän kuvittelemia tai pelkoja siitä, että tulisi hylätyksi tai jollain tapaa torjutuksi, niin sitä tapahtuu myös virtuaalisesti. Silti tulee niitä kokemuksia. Se ei suojaa meitä siltä, että ei tulkittaisi niitä tilanteita tai jonkun sanomisia esimerkiksi niin, että en päässyt nyt mukaan tai oikeastikin jos on jäänyt ulkopuolelle. Yksinäisyys, kun se tuntuu ikävältä, niin se tavallaan johdattelee meidät siihen, että muutettaisiin meidän toimintaa, että me ei oltaisi yksin. Nykyään tavallaan koronankin takia ei ole luonnollisia tilanteita, missä voisi kohdata ihmisiä. Tavallaan ei ole välttämättä myöskään tilaisuuksia uudestaan yrittää toimii vaikka vastoin mitä se oma pelko sanoisi: että älä mene jäät kuitenkin yksin tai et pääse mukaan. Tämäkin liittyy siihen, että maailmanlaajuisestikin, ei ole ollut niitä tilanteita.

S: On kyllä monen näköistä asiaa, että mistä tämä yksinäisyys johtuu ja mikä siihen vaikuttaa vaikka juuri tässä hetkessä, että kokee yksinäisyyttä. Siellä on taustalla monenlaista. Aika usein yksinäisyys kapeuttaa havainnointia. Meillä menee huomio aika negatiivisiin asioihin. Ruvetaan ehkä vähän ennakoimaan pettymyksiä ja ruvetaan vetäytymään, ollaan varautuneita. Helposti ajatellaan, että itsessä on jotain vikaa ja ehkä muissa ihmisissä on jotain vikaa. Me suunnataan paljon huomiota, kun ollaan yksinäisiä, niin muihin ihmisiin. Mutta me tulkitaan vaan tilanteita, muita ihmisiä ja itseämme negatiivisesti. Aletaan ehkä ennustamaan jotain pettymyksiä.

R: Se on ymmärrettävää, että jos on hylätyksi tulemisen kokemus ja se on toistunut elämässä. Ihminen on oppiva siinä mielessä, että se huonolla tavalla sitten yleistyy. Sitten se tulee semmoiseksi odotusarvoksi, että näin tulee tapahtumaan. Vaikka voisi tapahtua myös, että tällä hetkellä tässä tilanteessa et tulisi torjutuksi. Se on tosi ymmärrettävää, että se kokemus tulee ja värittää tilanteen ennakointia ja virittää meidät tietynlaiseksi. Niin ollaanhan me siinäkin ihmisenä erilaisia, että kuinka paljon aikaa tarvitsee, että kokee, että pystyisi tutustumaan. Tietty porukka saattaa käydä samoilla kursseilla ja edetä vaikka samantyylisen suunnitelman kanssa kuin itse. Paljon saattaa olla kuitenkin sitä, että on eri päivinä ihan eri porukan kanssa.

S: Jotenkin ajattelisin, että tässä on yksi toinenkin paradoksi. Periaatteessa meillä on tosi iso tarve yhteyteen, mutta sitten me omalla käyttäytymisellä torjutaan muita ihmisiä tai ei edistetä sitä tutustumista ja tehdään vähän suojapanssari meidän itsemme ympärille. Vaikka on suuri tarve siihen yhteyden luomiseen, niin silti me ei hakeudutakaan siihen seuraan, porukoihin, vaan vetäydytään. Joskus tämmöiset yritykset tutustua muihin ihmisiin, ja jos ne yritykset menevät pieleen, niin ne voi ylläpitää sitä yksinäisyyttä. Aika hurjakin paradoksi, että ihminen joka suorastaan huutaa yhteyttä ja haluaa kontaktia voidaan tulkita niin, että ei se oikeastaan tänne seuraan haluakaan.

R: Tosi surullinen ajatus. Siihen varmaan liittyy myös paljon sellaista, vaikka voisit itse yrittää edistää asiaa, niin onhan paljon myös sattumastakin kiinni. Siihen liittyy niin niin paljon ja monta asiaa samanaikaisesti.

S: Joo sattumalla on merkitystä. Keitä sinun ympärillä on? Jakavatko he samoja arvoja kuin sinä? Minulle tulee mieleen ajatus myöskin opiskeltavasta alasta, jos ei ole ihan varma, että onko tämä oma ala. Yleensä opiskelualoihin liittyy tiettyjä arvoja, tietyt asiat yhdistävät siellä opiskelijoita. Niin jos ei se ala olekaan ihan se sinun ja koet yksinäisyyttä, niin ajattelisin, että se olisi aika ymmärrettävää, koska ei siellä ympärillä ole niitä ihmisiä, jotka jakaa niitä samoja ajatuksia ja arvoja.

R: Muutenkin elämäntilanne on sellainen, että etsit vähän identiteettiä ja itseäsi ja mitä haluat omaan elämään rakentaa ympärille. Tavoitan tuon minkä sanoit, että sitten siellä voi olla tosi yksinäinen.

S: Monenlaisia juttuja, mitkä voi ylläpitää sitä yksinäisyyttä.

R: Sitten on sellaista epäröintiä ja miettii, että uskallanko lähteä johonkin, voisinko ottaa yhteyttä kaveriin, pyytää jotakin näkemään tai muuta, niin siihen voi helposti tulla sellaisia mielen sisäisiä esteitä siinä, että alkaakin ajattelemaan mahdollisia hirveitä lopputuloksia ja jotenkin sitä, että miksi edes ottaisin yhteyttä ja mitä siitä seuraa. Siitä voi helposti tulla semmoinen kehä, että parempi vaan, että en ota yhteyttä. Ei tule ehkä torjutuksi, mutta ei tule myöskään kohdatuksi. Uskaltaisiko ottaa sen riskin ja se on se, mitä välillä mietitään opiskelijoiden kanssa, että mitä sille yksinäisyydelle voi tehdä. Ei ole mitään sellaista, että voisi väkisin tehdä kavereita tai löytää tarpeeksi jotakin tekemällä. Se tunne sinällään ei helposti häviä, mutta ehkä sitä riskien ottamista suosittelisin, että koittaisi löytää sellaisia tilanteita missä voisi tulla kohtaamisia.

S: Mitä tuossa aikaisemmin puhuttiin, että just se ajatus, että tuleeko torjutuksi, jos yrittää yhteyttä johonkin ihmiseen. Vai pitäisikö ottaa se riski ja olla yhteydessä, että mitä siitä seuraa? Mitä hyvää siitä voi seurata, niin jokin semmoinen ajatus niin kuin mentalisaatiokyvystä. Pystytäänkö me tarkastelemaan asioita myös toisten ihmisten näkökulmasta. Otetaan tämmöinen klassinen esimerkki, että jos minä mietin, että voinko soittaa ystävälle. Mitä jos häiritsen sitä tai mitä jos se ei halua olla minun kanssa missään tekemisissä, kun siitä ei ole mitään kuulunut. Jotenkin ajattelee vaan, että no minä häiritsen, en viitsi soittaa. Sitten jos se tilanne on jotenkin toisin päin. Entä jos minulle itselle ei soiteta, niin onko se sitten sitä, että eikö muita sitten kiinnosta.

R: Helposti voi tulla aika hätiköityjä johtopäätöksiä. Jos siitä tilanteesta astuisi vähän mielikuvissa askeleen taaksepäin ja katsoisi sitä elokuvatallenteena tai muuna ja pysäyttäisi filmin siihen kohtaan, kun mietit, että olet laittamassa viestiä. Siinä kohtaa et voi tietää, mitä se toinen ajattelee, että ne ovat vaan sinun päätelmiä. Varmuudella et voi tietää kuin sen, että jos olet lähettänyt viestin ja näet sen jostain, että hän on sen saanut, mutta siihen loppuu se. Kaikki sen jälkeen on tulkintaa, että miksi ei välttämättä ole tullut vaikka vastausta. Voihan se olla, että kaveri on kiireinen ja hän näki viestin, mutta ei pysty vielä vastaamaan tai hän ajattelee, että kiva kun ehdotit, mutta pitää katsoo vielä kalenteria ennen kuin vastaa. Tai on vaikka sairastunut ja ei pysty vastaamaan viestiin. Nämä kaikki voi olla mahdollisia. Sinä et näe mitään muuta kuin sen, että viesti on lähetetty.

S: Varmasti moni siellä miettii, että mitä sille yksinäisyydelle voi tehdä. Jotain pieniä tekoja, siitähän se varmaan lähtee liikkeelle, jokin yksittäinen viesti jollekin ihmiselle. On kontaktissa muihin. Siitä voi poikia jotain hyvää sitten tai sitten se jää siihen. Ei sitä voi tietää. Sitten ihan me kaikki voidaan pienillä teoilla vaikuttaa siihen, että se yksinäisyyden kokemus ylipäätään vähenisi täällä arjessa. Muistettaisiin vaan kysyä, mitä sinulle kuuluu, aina välillä. Pienistä puroista se isompi virta kasvaa vai miten se meni.

R: Sitten voi miettiä, että miten minä voisin lähteä tavoittelemaan ihmisiä. Kyllähän sosiaalinen media myös tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Jostain vaikkapa sinun kiinnostuksen kohteista lähdet ottaa vähän selvää, onko seudulla samoista asioista kiinnostuneita, järjestetäänkö toimintaa tai ainakin isommilla paikkakunnilla on jotain matalan kynnyksen toimintaa, peli-iltoja ja muita tai avoimia tilaisuuksia, missä voi vaikka keskustella tai käydä kahvittelemassa tai muuta. Jotenkin ajattelen, jos saisi pidettyä avoimen mielen, että ne olisivat kaikki vähän semmoisia kokeiluja, ettei tarvitse sitoutua mihinkään. Eikä tarvitse päätellä mitään siitä, miten se meni muuta kuin, että annan itselleni mahdollisuuden kokeilla, että mikä tuollainen toiminta tai tällainen porukka.

S: Tuo on hyvä ajatus, että pitäisi sen sellaisena kokeiluna. Sitten jos kokee itsensä yksinäiseksi ja ei oikein pääse itse eteenpäin sen asian kanssa, ehkä on tosi raskas olo sen yksinäisyyden tunteen kanssa tai ei saa tehtyä pieniä tekoja tai yrityksiä tai ei edes keksi, että mikä se teko voisi olla, jotta ei kokisi sitä yksinäisyyttä niin voimakkaasti, niin kyllä me opintopsykologit voidaan olla myöskin taho, joihin voi olla yhteydessä ja tulla meille juttelemaan yksinäisyydestä. Me voidaan yhdessä miettiä, miten se yksinäisyyden tunne tulisi jotenkin pienemmäksi tai siedettävämmäksi, mitä konkreettisesti sille voisi tehdä.

R: Semmoinen viesti jotenkin, että et ole yksin tämänkään asian kanssa.

S: Oltaisiinkohan me lopettelemassa. Mikä voisi olla lopputiivistys tästä? Yksinäisyys on kivulias tunne. Se on ymmärrettävää, että me koetaan aina välillä yksinäisyyden tunteita. Opiskeluaika ehkä altistaa semmoiselle tunteille, kun me vertaillaan erilaisiin ideaaleihin tai muiden ihmisten elämään meidän omaa elämää. On paljon muutoksia. Tämä on niin kuin tiivistettynä se konteksti. Kun me koetaan yksinäisyyttä, niin me tulkitaan arkisia tilanteita varautuneesti. Kun se yksinäisyyden kokemus on pienempää, se täysin sama tilanne voidaan nähdä jotenkin laajemmin ja helpommin. Juuri tämä esimerkki, että kaveri ei koskaan ota yhteyttä ja aina minä otan niin olenko minä sitten tärkeä sille kaverille ja näin poispäin. Tämä ajatus se voi näyttäytyä aika erilaisena silloin, kun me ei koeta yksinäisyyttä. Sitten me ehkä ajatellaan, että ihmisillä on kiireitä tai ehkä se toinenkin miettii yhteyden ottamista, mutta ei vaan saa aikaiseksi, ja olisi vaan tosi kiitollinen, kun joku ottaisi yhteyttä. Sama tilanne voi näyttäytyä tosi erinäköisenä, kun me voidaan eri tavalla.

R: Joo, että se on sellainen yleisinhimillinen, mitä meille käy. Meidän havainnointi muuttuu tilanteesta toiseen.

S: Sellainen lohdullinen ajatus vielä: Se, että me koetaan yksinäisyyttä, vaikka se onkin ikävä tunne, se tarkoittaa sitä, että meillä on myöskin potentiaali kokea yhteyttä. Olen kuullut tämän jostain koulutuksesta.

R: Tänään meidän podcast oli tässä. Toivotetaan tosi hyvää aikaa kuulijoille. Seuraavaan kertaan. Siihen saakka: mielekästä opiskeluarkea!