Miälecast-podcast: opiskelun, perheen ja työn yhteensovittaminen

Podcastin tekstivastine:

T: Hei! Tervetuloa kuuntelemaan Miälecast –podcastia. Minä olen opintopsykologi Tiina ja minulla on tänään vieraana Ville Ritola TYY:n sosiaalipoliittinen asiantuntija, tervetuloa!

V: Kiitos.

T: Kerrotko ensin mitä sosiaalipoliittinen asiantuntija oikein tekee?

V: Vastailen paljon opiskelijoiden yhteydenottoihin ja kysymyksiin, vaikka toimeentuloon liittyen, kun esimerkiksi opintotukikuukaudet on loppu ja mietityttää mitä sitten seuraavaksi tulevina kuukausina aikoo tulla toimeen. Sen lisäksi edustan meitä opiskelijoita monissa työryhmissä esimerkiksi YTHS:n puolella ja lisäksi toimin häirintäyhdyshenkilönä. Eli toimin tällaisena tukihenkilönä opiskelijoille, jotka ovat kokeneet epäasiallista käyttäytymistä tai häirintää ja luottamuksellista tukea tarjoan ja autan eteenpäin asian kanssa.

T: Tosi tärkeä ja monipuolinen työ. Tänään meillä on tarkoitus jutella opiskelun, työn ja perheen yhdistämisestä. Minkälaisia ongelmia opiskelijat ovat tuoneet esille tähän teemaan liittyen?

V: Joo tuossa mainitsin siitä, että tukikausia on rajallinen määrä ja niiden loppuminen on usealle opiskelijalle ongelma, mutta sitten jos siihen lisää yhden kerroksen siihen päälle, niin kuin tämän kysymyksen mukaan, että opiskelun, työn ja perheen yhdistäminen, jaksamisen rajat ja minkälaista tukea on sitten tarjolla.

T: Eli näiden asioiden yhteensovittamisessa on kyllä tekemistä. Se menee vähän siihen ajanhallintaan ja oikeastaan elämänhallintaan. Paljon pitää organisoida ja priorisoida, käyttää kalenteria ja aikatauluttaa. Suurista asioista on loppujen lopuksi kysymys. Mitä ajattelet, että miten tämä aikatauluttaminen onnistuu?

V: Niin kyllä se kalenteri on siinä yksi tärkeimpiä välineitä, että pystyy hahmottamaan viikkoja ja päiviä ja aikaa eteenpäin. Itsekin silloin opiskelujen alkuaikoina olin huono kalenterin käyttäjä. Silloin minulle se sosiaalinen tuki ja tietopankki siinä ympärillä, että milloin pitää olla missäkin, se oli äärimmäisen tärkeää. Onneksi tässä on ajan myötä oppinut sitä kalenterin käyttöä, oppinut sen hyödyllisyyttä.

T: Silloin kun kalenteroi ja kun yrittää aikatauluttaa, niin ensin pitää hahmottaa miten paljon aikaa mihinkin menee. Jos siinä on vaikka täyspäiväset opinnot tai vaikkei olisikaan, niin paljon varmaan siihen menee aikaa ja sitten se työ, onko se osa-aikatyö tai kuinka monta tuntia viikossa tekee, se saattaa vaihdella aika monella. Sitten jos on vielä sitä perhettä. Mitä kaikkea asioita liittyy siihen perheeseen, ihan tietty arkeen, kaikki kotityöt. Jos on pieniä lapsia, heillä on hoidot ja harrastukset tai koulunkäynti. Kyllä siinä on hirveästi liikkuvia osia.

V: Vaikka lasten sairastuminen ja muu muokkaa sitten heti paljon aikatauluja. Työn ja opiskelun yhteensovittamista, niin paljonko ne opinnot vievät aikaa päivästä. Paljonko ne opinnot vievät aikaa varsinaisten luentojen ja seminaarien ulkopuolella ja sitten siihen vielä ne työt. Vaikka osa-aikainen työ siinä sivussa se voi olla sellainen, että aika nopealla varoitusajalla pyydetään opiskelijaa töihin ja pystyykö niistä sitten kieltäytymään. Siinä on paljon haasteita.

T: Se voi helpottaa, jos tohtii puhua näistä asioista. Esimerkiksi opiskelukavereille kertoo, että minulla on nyt meneillään tällaista tai minulla on nyt kiireiset työviikot tai perheessä on jotain meneillään tai lapsi on sairas tai muuta. Voisiko sitten saada sitä ymmärrystä ja joustoa? Tämä voi myös olla varmaan toisin päin, että jos esihenkilölle uskaltaa ja tohtii kertoa tällaisista haasteista niin voi ehkä saada ymmärrystä ja tukea sieltäkin puolelta.

V: Joo olen kyllä samaa mieltä. Tosiaan meilläkin TYY:ssä on kuitenkin ollut hallituslaisia, joilla on lapsia ja jotenkin tuntuu, että se ilmapiiri on sellainen, että se hyväksyy ja sallii sen, että on myös muita asioita, jotka vaikuttaa elämään ja ehkä juuri sen hetkiseen työkykyyn ja mahdollisuuteen keskittyä asioihin. Kun niistä puhutaan ääneen ja todetaan, että okei, no nyt täytyy sitten soveltaa tämän asian kanssa.

T: Niinpä. Voi vaan kuvitella, mitä jos vie vaikka samalla lasta päiväkotiin ja sitten pitää palauttaa jotain esseetä tai tehtävää. Sitten on ryhmätyö iltapäivällä tulossa, että ryhmätyön muut opiskelukaverit kyselevät, että miksi et nyt voi tulla. Eikö me voida tavata vaikka kello 16 tai 17? Se on just se kellonaika, kun lapsi pitää hakea päiväkodista esimerkiksi. Siinä voi olla paljon mitä pitää sovittaa.

V: Niin kyllä ja tietysti sen perheellisen opiskelijan vastuulla olisi kuitenkin vähän kertoa, valottaa vähän sitä tilannetta. Välttämättä kuitenkaan moni ei sitten pysty ulkopuolelta heti ymmärtämään. Ai niin se tietenkin tarkoittaa tämmöisiä ja tämmöisiä asioita.

T: Päiväkodista on haettava se lapsi pois joka päivä. Ei voi ajatella, että minä menen vasta puolen tunnin päästä, jos päiväkoti menee kiinni, että siitä tulee sitten omat ongelmansa sen jälkeen. Eli se kalenterointi ja aikatauluttaminen nousee arvoon korkeaan. Sitten joutuu jostain varmasti tinkimään. Ei ehkä pysty saavuttamaan kaikkea ihan samassa ajassa kuin joku, jolla ei ole perhettä tai ehkä ei käy työssä. Mitä luulet, että tapahtuisiko niin usein, että opinnot pitkittyvät sen takia, että on näitä muita haasteita elämässä?

V: No kyllä uskon, että se on erittäin oleellinen asia, joka pitkittää opintoja.

T: Oletteko te ylioppilaskunnassa tehnyt selvityksiä näistä asioista?

V: Joo itse asiassa ihan tuossa viime vuoden lopulla lokakuussa me teetettiin 4 muun ylioppilaskunnan kanssa tällainen toimeentulo selvitys, jossa kysyttiin opiskelijoiden toimeentulosta asumisesta ja tietysti opintotuesta ja työssäkäynnistä ynnä muusta. Siinä esimerkiksi kävi ilmi, että 80 % päätoimisesti työssä käyvistä opiskelijoista kokee, että opinnot hidastuvat jonkin verran tai huomattavastikin työssäkäynnin vuoksi. Siitä kävi ilmi myös sellaisia asioita, kun tuossa aikaisemmin puhuin opintotuen riittävyydestä, se oikeastaan näkyi siinä, että ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat ovat luottavaisempia opintotuen riittävyyden suhteen. Mitä pidemmälle opinnot menee, niin sen enemmän siihen liittyy epävarmuustekijöitä, koska se opintotukikuukausien määräraja kuitenkin alkaa häämöttää siellä horisontissa.

T: Eli sitten voi tulla se paine hakeutuakin sinne töihin enemmän siinä vaiheessa?

V: Niin kyllä ja sitten ihan stressiä siihen, että toimeentulo vaarantuu ja täytyy tehdä jotain suunnitelmia sitä varten ja muutoksia ja se voi kuitenkin olla aika kuormittava tekijä myös.

T: Joo kyllä varmaan se taloudellinen epävarmuus on yksi suurimmista opiskelijoiden stressitekijöistä.

V: Joo kyllä ja itse asiassa täytyy ihan poimia sieltä avo-vastausten puolelta, että vaikka silloin opintoaikana on saanut jonkin verran vaikka kesätöiden aikana säästöön ja tukia on ja eläminen sillä tiukalla budjetilla onnistuu, mutta sitten kaikenlainen rahan käyttö saattaa kirpaista emotionaalisesti. Ylipäänsä se pelko vaivaa koko ajan mieltä, että käyttää rahaa, että tilanne heikkenee.

T: Niin että kokee vähän sitten syyllisyyttä siitäkin, että jos käyttää sitä rahaa muuhunkin kuin ihan välttämättömään.

V: Täytyy tässä yhteydessä mainita myös Mielen päällä mielenterveys kysely ja sen raportti.

Joka myös viime keväänä teetettiin ja syksyllä siitä saatiin tulokset. Siellä itseäni ainakin ilahdutti näissä tukipalveluissa, että opiskelijat tunnistavat aika hyvin oma opettajan, opettajatutorin ja vastuuopettajan sellaiseksi tahoksi keneltä voi hakea tukea itse opintoihin, mutta toivoisin myös, että pystyy avautumaan sitten vähän muusta tilanteesta ja meillähän on siihen henkilökuntaan myös koulutettu. Opetellaan ottamaan asioita puheeksi siellä sitten kohtaamisessa opiskelijoiden kanssa.

T: Kannustetaan kyllä opiskelijoita tällä tavalla hakeutumaan myös oma opettajien luo juttelemaan näistäkin asioista.

V: Sitten siellä avovastauksissa korostui vähän sellainenkin, että ystävällinen kuunteleva keskusteluyhteys koettiin tosi tärkeäksi. Tietenkin sen luontevuuden kannalta on merkityksellistä varmasti, että kuinka rohkeasti opiskelija pystyy kertomaan niistä muista asioista, jotka ehkä vaikuttaa siihen opintojen suorittamiseen ja niissä sitten menestymiseen. On selvää, että elämään tulee kaikista tärkeimpiä asioita sitten, jonka sivussa opiskeluun ja työnkäyntiin liittyvää elämää pyöritetään.

T: Tästä ehkä hyvin päästään näihin arvoihin, että varmaan onkin hyvä miettiä, että mikä itselle elämässä on tärkeätä tällä hetkellä. Jos on se opiskelu, se on varmasti tärkeää, mutta miten sitten nämä muut asiat? Tietenkin jos se perhe on, niin se on varmasti tärkeä. Onko jotain muita asioita, jotka vaikuttavat sitten siihen omaan arkeen? Esimerkiksi sellaiset paineet, mitkä voi tulla vaikka yhteiskunnasta tai muualta, että minun kuuluu hakeutua oman alani töihin nyt jo opiskeluaikana, että pääsen verkostoihin tai löydän tulevia kollegoja tai sitten saa CV:hen merkinnän, joka auttaa minua sitten uralla eteenpäin. Tavallaan ne paineet tulevat tällaisista asioista. Mitä ajattelet, onko tämä realismia?

V: Kyllä tunnistan noita ajatuksia. En niinkään itsessäni, mutta niin kuin ympärillä. Opiskelijat tavoittelevat tosi korkealle ja halutaan paljon ja myös jo heti silloin, kun alkaa opiskelemaan. Liittyykö siihen sitten tietenkin se oma motivaatio, mutta jonkin verran myös semmoiset oletukset, mitä ulkopuolelta tulee, että pitää olla jonkinlainen status, kun opiskelee vaikka jotain tiettyä alaa. Pitäisi vaikka tienata heti opintojen alussa tosi paljon, mutta realiteetit onkin sitten opintotuen ja opintolainan ja asumistuen ja mahdollisten osa-aikaisten sivutulojen kanssa, niin se ei olekaan sitten ihan sitä.

T: Varmaan pelätään aika paljon, että en sitten pääse oman alani hyviin töihin tai jos en nyt panosta siihen ja ikään kuin yritä kaikkeni niin sitten se juna meni jo, että kaikki menisi jotenkin pilalle. Jotenkin itse haluaisin ylläpitää semmoista toivoa, että asiat järjestyvät. Vaikka nyt en saanutkaan tätä työtä tai tuota paikkaa niin se ei niin kuin ole katastrofi, että on monenlaisia polkuja siihen suuntaan mitä minä pidän tärkeänä.

V: Tosi tärkeää muistuttaa tuosta asiasta, koska monet opiskelijat stressaavat vaikka kesätöiden kanssa. Jos ei saakaan sitä unelma paikkaa tai niitä ykköspaikka, mitä on havitellut tai ei saa kesätöitä lainkaan, niin sitten jotenkin se voi pureutua sitten aika syvälle sinne omaan itseensä ja sitten koetaan jotenkin…

T: Pettymystä

V: Joo ja huonommuutta ja ynnä muuta.

T: Vaikka se on tietysti tärkeätä, että sitä omaa osaamistaan ja tämmöistä jopa ammattitaitoa kartuttaa näillä töillä, mutta kyllä sitä varmaan voi kartuttaa muutenkin sitä osaamista. En tiedä mitä ajattelet, mutta minulle tulee mieleen, että voisi miettiä vaikka omien harrastusten kautta tai jonkun mielenkiinnon kautta. Sitten voi joskus vaikka kysyä kaverilta, että mitä sinä minusta ajattelet, että mitkä on minun vahvuudet?

Tai miettiä, että missä asioissa ystävät kysyy sinulta neuvoa ja apua. Sekin voi jotenkin auttaa ymmärtämään, että minullahan on kaikennäköisiä vahvuuksia muitakin kuin just se, että mitä pääsisin näyttämään, että saisin tuon työn.

V: Niin ihan totta ja kaikki tosiaan juuri mielenkiinnon kohteet voi ohjata kuitenkin sitten aika yllättävällekin polulle, josta voi löytyä sitten asioita, joiden kanssa haluaa tehdä töitä ja sellaista osaamista, mitä ei ehkä heti osaa sanottaa.

T: Mietin myös sitä joustavuutta vielä, että joustavuutta noissa ajatuksissa ja uskomuksissa, että miten on ajatellut, että asioiden pitää mennä. Mutta sitten varmaan joutuu aika paljon sitä joustavuutta käyttämään siinä arjessa, että voiko tehdä muutoksia. Jossain kohdassa on ollutkin OK käydä vaikka töissä paljon tai monta tuntia viikossa, mutta sitten tulee jokin nivelvaihe opinnoissa vaikka kandin kirjoittaminen tai gradun kirjoittaminen, joka viekin eri tavalla resursseja. Tohtiiko sitten tehdä niitä muutoksia, että hei, nyt taitaakin olla parempi, että en tee näin montaa tuntia viikossa töitä, vaan yritän keskittyä enemmän tämän gradun kirjoittamiseen. Vai ajatteleeko, että täytyy nyt samalla tavalla jatkaa kuin ennenkin?

V: Niin tuo onkin hyvä kysymys. Ei pysty kuin yleisesti silleen edes arvioimaan, että mitä opiskelijat yleensä ajattelevat. Jotenkin ehkä itse sitä kuvittelisi, että kun se työ on saatu, niin jotenkin voi olla, että monilla on tosi korkea kynnys edes ottaa asiaa esille, että olisiko mahdollista tehdä vähemmän tunteja. Tai totta kai on sopimuksia jossa on tuntimääriä, mutta entä sitten tuntimäärien yli menevät tunnit. Niiden vastaanottaminen, että uskaltaako töistä kieltäytyä opintokiireisiin ja opintoihin keskittymiseen vedoten?

T: Päästään siihen, että jos kieltäydyn, niin sitten minusta ajatellaan, että onpa toi kiittämätön kun ei tee näitä, ei ota vastaan näitä annettuja töitä tai että ei olekaan sitten sitoutunut niin kuin jotenkin tekemään töitä tai sille omalle alalle.

V: Joo, tietysti realiteetti sitten että vaikka ei olisikaan… tai työt, jotka ei ole ehkä suoraan omalta alalta ja tekee vaikka sitä vuokratyöfirman kautta, että silloin ei myöskään… Jos tulevaisuudessa haluaa tehdä siellä myös töitä, niin se, että kieltäytyy työvuoroista ei välttämättä ole kovin hyvä juttu.

T: Tässä ei ole mitään yleistä ohjetta tai neuvoa, että jokaisen tilanne on tietysti yksilöllinen. Siksi ehkä onkin hyvä, että välillä aina pysähtyisi miettimään, että miten tämä minun elämä tällä hetkellä menee. Voisi vaikka katsoa sitä mennyttä viikkoa, että onko minun asiat tässä viikossa samansuuntaisia kuin minä pidän itse tärkeänä, että olenko minä käyttänyt aikaa sellaisiin asioihin mitä pidän tärkeänä. Sitä ajankäytön seurantaa voisikin tehdä, että vähän katsoisi mennyttä viikkoa, että mihin se aika on oikeasti mennyt. Sitten jotenkin muistaa myös, että ne omat arvot voi muuttua, että niitä ehkä kannattaakin tarkastella aina tasaisin väliajoin. Voi olla, että se mitä ajatteli vuosi sitten, niin ei olekaan tällä hetkellä enää se, että arvostaakin jotain toista asiaa enemmän tai pitää tärkeänä kuin silloin aikaisemmin. Uskaltaisi jotenkin aika rehellisesti katsoo.

V: Niin se on totta. Kuitenkin mitä enemmän tekee opintoja silleen tuntee paremmin sitä omaa opintoalaa ja akateemista maailmaa niin sitten saa kuitenkin vähän perspektiiviä ja samalla tavalla myös sitten töihin.

T: Onneksi meillä on yliopistoyhteisössä paljon instansseja, tahoja, jotka auttavat näissä pohdinnoissa, että kun nämä on isoja asioita, niin ei tarvitse yksin aina jäädä miettimään. Tietenkin on ne ystävät ja läheiset, jotka ovat tosi tärkeitä, mutta että sitten meitä on muitakin. Mitä kaikkia aputahoja sinulle tulee Ville mieleen?

V: Tietysti meidän TYY:n omat palvelut eli työntekijät: minä sosiaalipoliittisena asiantuntijana tai sitten meidän koulutuspoliittinen tai kansainvälisten asioiden asiantuntija. Sitten tämä Mielen päällä -hanke, joka jatkuu tänäkin vuonna eli meillä on vertaistukiopiskelijoita, joiden kanssa voi keskustella sitten kaikenlaisista asioista ihan vaikka ajankäyttöön tai opintoihin tai vaikka jonkinlaisia perheen huoliin tai muihin liittyvistä asioista.

T: Sitten tietenkin me opintopsykologit ollaan, että meidän luo voi tulla juttelemaan ja nyt kun tuli työelämästä puhe, niin tietysti Turun yliopistossa työelämäpalvelut on semmoinen paikka, mistä saa monenlaista apua ja tukea ja ohjausta tämän tyyppisiin asioihin.

V: Tosiaan yliopistolla on monenlaista apua ja palvelua, mistä mekin ylioppilaskunnan puolella ollaan iloisia. Yliopisto kuitenkin tunnistaa sen oman roolinsa ja haluaa sitten tukea opiskelijoita arjen hyvinvoinnissa ja tietenkin sitä kautta myös opinnoissa pärjäämisessä.

T: Oliko joku Facebook-ryhmäkin olemassa?

V: Joo itseasiassa kyllä nimenomaan perheellisille opiskelijoille, jotka monesti kuitenkin voivat kokea olevansa ehkä hieman omanlaisessa tilanteessa, niin heillä on tällainen Turun yliopiston perheelliset opiskelijat Facebook-ryhmä, joka löytyy tosiaan Facebookista hakemalla ja sieltä sitten voi saada esimerkiksi vertaistukea ja kertoa omista kokemuksistaan ja pyytää vaikka muita perheellisiä opiskelijoita lähtemään tekemään asioita.

T: Kyllä, hei kiitos Ville, että tulit juttelemaan minun kanssa tänään.

V: Kiitos.

T: Ja kiitos kaikille kuulijoille. Seuraavaan kertaan. Siihen saakka mielekästä opiskeluarkea!