Miälecast-podcast: motivaatio

Podcastin tekstivastine:

T: Tervetuloa kuuntelemaan opintopsykologien Miälecast podcastia. Meillä on tänään aiheena motivaatio. Minun nimi on Tiina ja minulla on tänään vieraana Ari Kaukiainen yliopistolehtori ja psykologi ja on Ari ollut opintopsykologinakin joskus. Tervetuloa Ari.

A: Kiitoksia ja kiitoksia kutsusta.

T: Kiva, että olet täällä juttelemassa tästä aiheesta. Jos motivaatiota miettii vaikka yliopisto kontekstissa, niin kai se on esimerkiksi sitä, että on halu tehdä opiskelutehtäviä ja tulee jatkaneet niitä opintoja sillä tavalla kun on ajatellut. Mutta mitä sinä Ari ajattelet, että mitä oikeastaan se motivaatio on? Mistä siinä on kyse?

A: No ihan niin kuin sanoit niin noita asioitahan se tarkoittaa yliopistossa, mutta sitten sitä ajatellaan vähän niin kuin laajemmin ja vähän isommassakin ympäristössä, niin sillähän usein kuvataan semmoista päämäärään suuntautunutta toimintaa, jolloin se tarkoittaa sitä, että siinä on jonkunlainen toiminnan suunta. Siinä on tietynlainen tavoitteellisuus. Ja sitten kuvataan myös kestoa. Joku voi edetä hirveän nopeasti ja joku voi edetä hirveän hitaasti ja joku voi edetä niin kuin pitkäkestoisesti ja tehden pitkään töitä ja joku tekee nopeammin ja tuossa sanoinkin jo asian, joka liittyy myös siihen intensiteettiin. Joku toimii nopeasti ja voimakkaasti etenee kohti sitä tavoitetta näin niin kuin yleisellä tasolla, jos motivaatiota ajatella.

T: Joo näin. Varmaan ei pidä ajatella, että joko sitä motivaatiota on tai sitten sitä ei ole, mutta miten sitä sitten lähtisi arvioimaan, että onko mulla nyt motivaatiota vai ei ole ja mitä kaikkia asioita siihen liittyy? Opintopsykologin vastaanotolla tapaa aina silloin tällöin opiskelijoita, jotka ei oikein heti hahmota, että mistä on kyse, että minkälainen se oma motivaatio sitten loppujen lopuksi on ja onko siinä olemassa jotain sellaisia niin sanottuja vastavoimia, mitkä syö sitä motivaatiota eikä oikein osaa hahmottaa, että no mistä sitä motivaatiota sitten saisi. Eikö ole aika tärkeää, että sitä jotenkin lähtisi miettimään, että mistä siinä omassa motivaatiorakenteessa on kysymys?

A: No näin juuri ja niin kuin sanoitkin, että motivaatiorakenteesta on kysymys ja silloin se tarkoittaa, että motivaatiotakin voidaan tarkastella erilaisten osa-alueiden kautta, jolloin päästään jo vähän semmoiseen analyyttisempaan työskentelyyn. Se on helppo sanoa jotenkin, että no en ole motivoitunut, ei mulla ole motivaatiota. Sehän on se kokemus tietysti opiskelijalla. Jos lähdetään kehittämään sitä omaa motivaatiota ja halutaan tehdä sille jotain, se on aivan liian yleistä puhua, että ei ole motivaatiota. Kun on tutkittu motivaatiota ja lähdetty tekemään semmoista kehittämistyötä, on löydetty 3 semmoista hyvin yleistä osa-aluetta. Ne kolme osa-aluetta on toisaalta siinä oppimistilanteissa aktivoituvat tunteet, minkä tapaisia ne ovat. Toisaalta semmoiset, jotka liittyvät pystyvyysuskomuksiin, millä tavalla näkee itsensä siinä tilanteessa ja miten näkee omat selviytymismahdollisuudet. Se kolmas on tavoitteet ja niiden merkitys siinä oppimistilanteessa. Voidaan käydä noita läpi sitten vielä tarkemmin, mutta nämä ovat ne keskeiset asiat ja tietysti, että täytyisi muodostaa jonkunlainen käsitys opiskelijan, joka lähtee miettimään omaa motivaatiotaan, että millaisia tunteita mulla on? Mitä minun pystyvyysuskomus on ja mitä tavoitteita minulla on oppimistilanteessa, joku käsitys siitä.

T: Ettei päästä itsensä liian helpolla ensin siinä tilanteessa. Ei päädy kauhean nopeasti vain siihen johtopäätökseen, että minulla ei ole motivaatiota, vaan lähtee miettimään vaikka noita tunteita. Se on kyllä semmoinen asia, että tässä elämässä ja niin kun opiskelussa ikäviä tunteita tulee ja niiltä ei voi välttyä. Me kaikki kohdataan kaikennäköisiä pettymyksiä ja vaikeita asioita ja epäonnistumisia. Kyse on varmaan vähän siitäkin, että miten niitä tunteita sietää.

A: No tästä juuri on kysymys. Voisi kai sanoa, että hämmennys on oppimisen tunnehinta ja se liittyy nyt tähän motivaatioon ja sinne tunteeseen nimenomaan. Ne tunteet voi olla oppimiselle myönteisiä tai kielteisiä. Jos koittaa ikään kuin loputtomiin vältellä tai kontrolloida niitä tunteita, niin siinähän on koko ajan vähän niin kuin hirvi ajovaloissa. Tilannehan on silloin se, että ei oikein pääse aloittamaan sitä toimintaa, kun yrittää vaan estellä ja säädellä omia tunteitaan ja tunteiden ylisääntely tai alisäätely on se pulma. Tunteiden kohtaaminen ja niiden semmoinen ymmärtäminen on keskeistä siinä motivaation tällaisessa niin kun etenemisessä.

T: Voiko hyväksyä, että on niitä negatiivisia tunteita? Toki sitten täytyy muistaa sekin, että korkeakouluopiskelu on tosi vaativaa ja stressaavaa ja valitettavasti moni kokee liikaakin stressiä ja uupuu tai meinaa uupua. Sitten jos on se tilanne, että on jo mielialaoireita jopa masennuksen tai ahdistuksen oireita, niin toki ne ovat tosi kovia vastavoimia motivaatiolle.

A: Nehän on sellaisia asioita, että ne täytyisi ensin saada hoidettua kuntoon. Nämä mistä tullaan tänään puhumaan tarkemmin, eivät sillä tavalla liity sinne masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Jos ihminen tietää ja tunnistaa sen masennuksen ja ahdistuneisuuden, silloin kannattaa sitä lähteä hoitamaan ensisijaisesti, koska se syö motivaatiota jos mikä.

T: Joo kyllä. Niiden voimakkaiden tunteiden läsnäollessa, että jos ne rupeavat jatkumaan liian kauan tai ne ovat jo liian tuskallisia, liian suuria, niin sitten kannattaa niittenkin kanssa lähteä ehkä etsimään apua tai jutella jollekin toiselle. Saa vähän sitä perspektiiviä, että minkälainen tämä minun tunnemaailma tällä hetkellä on.

A: Ei kannata jäädä omien tunteiden kanssa ikään kuin semmoiseen tunneloukkuun, vaan hankkia ystäviä, kavereita tai jos tuntuu, ettei nyt voi niistä puhua kavereilleen, niin on sitten yliopistossa tietysti ihmisiä, joille voi puhua opintopsykologi tai ohjaushenkilöstö.

T: Tässä kohtaa tulikin mieleen, kun mainitsit ystävät ja tutut, niin eikö sitten motivaatioonkin vaikuta se kokemus, että tekeekö yksin vai toisten kanssa niitä opiskeluja. Jos on sellainen kokemus, että joudun vain puurtamaan yksin näitä asioita, niin se saattaa joillakin ihmisillä varmaan vähentää sitä motivaatiota.

A: Useinhan kun jakaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan ja saa niille jonkinlaista pohjaa ja vertailukohtaa, sekin voi jo helpottaa. Se on ystävien merkitys motivaation ylläpitämisessä ja ylläpysymisessä.

T: Onneksi tällä hetkellä yliopistolla on kai vähän sellaisia opintopiirintyyppisiä ryhmiä, että missä yhdessä on mahdollisuus opiskella, niin kannattaa niitä vähän katsastaa ja hakeutua, jos kokee, että se sopisi itselle.

A: Joo ilman muuta. Vielä sanon motivaatiosta semmoisen asian, että motivaatiohan on monesti hyvin tilannesidonnaista. Ei pidä ajatella, että motivaatio olisi joku semmoinen persoonallisuuden piirre tai ihmisen ominaisuus.

T: Tai aina sama.

A: Tai että pitäisi jotenkin olla aina motivoitunut asioista. Ei me aina olla kiinnostuneita ja motivoituneita asioista. On hyvä, että tunnistaa ne asiat mistä on kiinnostunut, mutta tietysti myös opinnoissa tulee asioita paljon vastaan, jotka ei niin paljon kiinnosta. Ne on pakko ikään kuin vaan suorittaa, jotta voisi sitten taas ehkä lukea asioita ja suorittaa asioita, joista on taas kiinnostunut. Silloin joutuu ottamaan semmoisia keinoja käyttöön, jos sanoisi vähän niin kuin semmoisen ulkoisen motivaation, että tämä on tehtävä, jotta pääsen eteenpäin. Tämä kurssi on suoritettava, jotta pääsen eteenpäin.

T: Joskus onneksi harvemmin voi joutua kyllä siihen tilanteeseen, että jos tämä ei ollenkaan kiinnosta minua, että on lähtenyt ehkä vähän epätarkoituksenmukaisin odotuksin vaikka jotain oppiainetta opiskelemaan. Sitten huomaa, että tämä ei ole ollenkaan sitä mitä ajattelin. On ollut vaikka vääränlaista tietoa tai liian vähän tietoa, että mitä ne opinnot sitten sisältää. Tämmöinen on aika sitten erityistilanne, eikö?

A: Tämä on erityistilanne ja se on tietysti sitten semmoinen tilanne, kun eihän näistä oppiaineista, joissa ei ole esimerkiksi selvää ammattikuvaa, niin eihän opiskelija voi tietää, mitä ne pitävät sisällään. On tietysti semmoisia oppiaineita, joissa on selvä ammattikuva ja valmistutaan tiettyyn ammattiin, mutta sitten on paljon myös semmoisia, mitkä ei valmista suoraan johonkin tiettyyn ammattiin. Vaikka johonkin tiettyyn ammattiin se valmistaisikin, niin sielläkin voi tulla tietysti jossain vaiheessa, että olenko nyt sitten tyytyväinen ja haluanko valmistua tähän ammattiin ja silloin se vie sitä motivaatiota.

T: Näistä on tietysti hyvä kanssa puhua joskus jonkun ammatti-ihmisenkin kanssa. Pohtia näitä, että mistähän tässä on kysymys. Mutta miten se seuraava osa-alue?

A: Seuraava osa-alue liittyi tämmöisiin pystyvyysuskomuksiin eli jotenkin siihen näkemykseen ja käsitykseen siitä, että miten nyt tästä opiskeluasiasta tai tästä esseestä, gradusta tai mikä se sitten milloinkin on, miten minä siitä selviän? Usein ihmiset ajattelevat, että jos olisi itsetuntoa riittävästi, että minulla olisi riittävän vahva ja hyvä itsetunto, niin ajatellaan, että se sitten antaa sitä pystyvyysuskomusta. Kyllä se ehkä jossain mielessä voi ollakin näin, mutta sitä ei enää ajatella, että se olisi nyt autuaaksi tekevä se vahva itsetunto tai hyvä itsetunto. Kuitenkin elämä tuo erilaisia haasteita jatkuvasti ja jos joutuu pitämään tämmöistä vahvaa varustusta koko ajan yllä, niin se on kauhean raskasta. Se on kovin kuluttavaa. Pikemminkin ajatellaan nykyään näin, että olisi hyvä jos se olisi tämmöistä itsemyötätuntoa tai sitten tämmöistä psykologista joustavuutta, resilienssistä puhutaan. Tämä itsemyötätunto on sitä, jolla ikään kuin voi kohdata vaikeita asioita ja vaikeita tunteita ja ymmärtää, että nämä ovat aika yleisinhimillisiäkin ne pulmat ja ongelmat, joita kohtaan. Se on yksi tämmöinen itsemyötätunnon osa-alue, että muillakin on näitä samoja.

T: Joo aika usein kuulee opiskelijoilta sitä, että he ajattelevat, että olen varmaan ainut, jolla on tällaisia ongelmia. Kaikki muut näyttää olevan niin tehokkaita ja ne ovat niin motivoituneita. Olen vain yksin tällainen, että juuri tuota myötätunto ja itsemyötätunto ja ymmärrystä siihen, että nämä ovat aika semmoisia yleisiä ongelmia. Jokainen varmaan jossain elämänvaiheessa kohtaa näitä samanlaisia vaikeuksia.

A: Joo näinhän se on ja itsemyötätunnosta on paljon kirjallisuutta ja siitä löytyy paljon sellaisia niin kuin itseapukirjallisuutta, johon kannattaa tutustua. Siellä on joitakin harjoituksia ja harjoitteita, joita voi niin kuin lähteä soveltamaan.

T: Joo eli siinä kohtaa semmoinen vaativuus ja ankaruus ei ole se keino vaan ehkä just toisin päin, että miten voisi myönteisesti ja myötätuntoisesti suhtautua siihen omaan tilanteeseen ja niihin vaikeuksiin. Sehän ei tarkoita sitä, että jäisi sitten sängyn pohjalle makaamaan ainakaan kauhean pitkäksi aikaa. Jotenkin niin kuin voi vähän silittää itseään, että tämä ei ehkä ole kuitenkaan katastrofi tämä tilanne ja tämä ei ole paha juttu.

A: Vaikka se on jo ehkä vähän kulunutkin sanonta, mutta että koittaa suhtautuu itseensä niin kuin suhtautuu hyvään ystäväänsä. Omalle hyvälle ystävälle on paljon myötätuntoisempi kuin ehkä konsanaan itselleen, niin koittaisi olla itse itsensä hyvä ystävä ja sillä tavalla olla niin kun armollinen itseään kohta.

T: No puhuttiin noista pystyvyysuskomuksista, että miten on tapana ajatella itsestään. Olenko semmoinen, että pääsääntöisesti uskon, että pystyn hoitamaan asioita ja saan niitä eteenpäin ja voin pyytää apua ja sitten hallitsen ja pääsen eteenpäin. Vai onko semmoinen ajatus, että en kuitenkaan osaa enkä pysty ja helposti epäonnistun. Eikö voi olla aika hyvä vähän tarkastella tällaisiakin, että minkälaiset ovat ne omat uskomukset itsestä ja omasta suoriutumisesta.

A: Joo nehän on usein semmoisia aika nopeasti melkein voisi sanoa automaattisesti tulevia tämmöiset: en usko, en selviydy. Tai sitten se toinen, että kyllä tästäkin selviydytään. Usein ne semmoiset vähän kielteiset ennakoinnit ovat jotain semmoista, joita on hyvä koittaa tunnistaa ja niin kuin sanoin, että ne ovat aika automaattisia. Kannattaa pysähtyä, kun koen ja tunnen, että en tästä selviää, en pysty toimimaan. Mikä se sisäinen ääni on ollut itselle, kun on miettinyt, että miten selviän tästä tentistä tai miten selviän tästä esseestä tai muusta kirjallisesta tehtävästä? Miten puhun itselleni? Onko kielteinen vai onko semmoinen, että se on tsemppaava tai onko siinä se myötätunto mukana?

T: Sitä varmaan pitää ihan harjoitella, että se muuttuisi.

A: Sitä se nimenomaan tarkoittaa. Jälleen ajattelen, että ystävät ja kaverit voisi olla tässäkin ilman muuta tuomassa semmoista vertailukohtaa. Voisi ottaa joskus tämmöisen puheeksi, miten te puhutte itsellenne. Sitähän huomiota voi tehdä ihan vaikka ei ottaisi niin puheeksikaan sitä. Kuuntelee miten ihmiset puhuvat, kun kokevat epäonnistuneensa jossain asiassa.

T: Varmaan ihan opetus- ja ohjaushenkilökunta on halukkaita juttelemaan tällaisista asioista ja heillä nyt on jos jollakulla myös kokemusta, että mitä opiskelu korkeakoulussa on? Sitten se kolmas alue liittyy sitten tavoitteisiin, eikö?

A: Juuri näin ja siinä tekisin kaksi semmoista erottelua: tavoitteet niissä tilanteissa eli toisin sanoen niissä tilanteissa, kun pitäisi tehdä joku asia tai joku suoritustilanne, niin mimmoisia ne oppimistavoitteet on. Pyrkiikö jotenkin niin kun ymmärtämään niitä asioita vai onko jotenkin, että ottaa vähän semmoisen kevyemmän otteen? Sehän riippuu tietysti siitä, että miten paljon tietää siitä kyseisestä asiasta. Ymmärtämisen tavoitteita voidaan tarkastella semmoisten tunnusmerkkien näkökulmasta, että jos tavoitteena olisi jokin asia opiskella niin hyvin, että ymmärtää, niin sehän tarkoittaa silloin sitä, että osaa esimerkiksi jollain tavalla perustella tekemiään ratkaisuja sen opitun asian suhteen. Toinen on, että osaa soveltaa sitä uusissa yhteyksissä. Kolmas on, että näkee sen vähän laajemmissa yhteyksissä. Nämä voi kuulostaa vähän abstraktilta, mutta jos nyt muistaisi tästäkin esimerkiksi sen, että osaa perustella niitä asioita, joita on opiskellut joissakin muissa yhteyksissä, niin silloin tietää, että sitten sen on ymmärtänyt aika hyvin.

T: Voisiko tuota vähän soveltavaa semmoisessa tilanteessa, kun lukee johonkin tenttiin tai kirjoittaa jotain esseetä tai puhumattakaan sitten kandin tai gradun kirjoittamisesta, että pitää mielessä nuo asiat.

A: Kyllä nimenomaan ja niin kuin miettiä, kun jo lukee, että mitä tämä tarkoittaa. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä tai miten voisin tätä soveltaa jossakin tilanteessa.

T: Voisiko sitten se kiinnostuskin syttyä?

A: Usein se voi ollakin, että motivaatiota syö se, ettei oikein niin kuin ymmärrä, että mihin tämä liittyy. Mistä tässä on niin kuin loppujen lopuksi kysymys? Tietysti jotkin hyvät oppikirjat jo kertookin niistä, mutta ei välttämättä aina. Silloin semmoinen oma aktiivinen suhde siihen opiskeltavan asiaan tuo juuri sen, että miten voin hyödyntää tätä. Mitä hyötyä minulle on tästä tiedosta, sen aktiivinen miettiminen, niin se on sen motivaatiota ylläpitävä, että siitä on minulle hyötyä. Sitten se toinen, kun sanoin, että siinä olisi kaksi semmoista, niin on semmoiset niin kuin hyvinvointitavoitteet, joista on vähän jo puhuttukin. Eli onko tavoitteenasi asioiden ymmärtäminen ja oppiminen? Vai onko niin, että koittaa vähän siinä tilanteessa suojella sitä omaa minää vaikealta kokemukselta? Tämä liittyy niihin, mitä on äsken puhuttu eli onko siinä kysymys jotenkin siitä, että en edes kunnolla oikein yritäkään. En aseta itselleni semmoisia tavoitteita, jotka tukisi semmoista ymmärtävää oppimista, koska jo pelkään, että en pysty tähän kuitenkaan tai en opi näitä välttämättä.

T: Eikö viivyttely eli tämä prokrastinaatio just voi liittyä tänään?

A: Se on hyvä esimerkki. Sitä viivyttelee ja viivyttelee ja silloin kannattaa jo miettiä, että mitä siellä taustalla voi olla, että onko se liian kipeät tunteet, jotka siihen voi aktivoitua. Tai onko se just tähän tämmöiseen pystyvyysuskomukseen tai onko se sitten tavoitteet suojella omaa minää siltä, että taas koenko epäonnistumisen?

T: Joo tai voiko se liittyä epärealistisiin tavoitteisiin tai siihen huonoon aikatauluttamiseen esimerkiksi, missä päästään hyvin konkreettisiin asioihin. Tässä on monta tällaista asiaa, mitä kannattaa pysähtyä miettimään. Tästä huomaa, että ei se todellakaan ole vaan niin, että minulla ei ole vain motivaatiota tai minulla on motivaatiota.

A: Just näin. Kaikki nämä kolme osa-aluetta, jota on mietitty ja mistä ollaan puhuttu, niin nehän on just semmoisia, joita täytyy niin kuin avata ja perata, mielellään muidenkin kanssa, niin saa semmoista kaikupohjaa omille ajatuksilleen näihin asioihin liittyen.

T: Ne vähän semmoiset simppelitkin neuvot tietysti voi joskus olla hyviä, että onko se tavoite realistinen ja minkälainen se oma aikataulu ja se suunnitelma on? Onko pilkkonut tavoitteita riittävästi? Millä tavalla esimerkiksi on huomioinut deadlinet eli nämä aikarajat ja takarajat. Toisaalta voi ajatella, että se pakko on hyvä renki eli sen takia se deadline on hyvä juttu, mutta sitten oikeastaan voisi itselleen asettaa tämmöisen sosiaalisen takarajan. Tällaista käsitettä on käytetty kuvaamaan, että laittaa sellaisen, vaikka jos on tulossa jokin esitys, niin laittaa siitä pari viikkoa taaksepäin semmoisen hetken, kun aikoo kertoa siitä jollekin ystävälle tai miksei opettajalle tai joku muu tämmöinen sosiaalinen takaraja. Se voi sitten jotenkin helpottaa sen lopullisen takarajan pitämisessä.

A: Erinomainen ajatus toi sosiaalinen takaraja. Kun siitä kertoo jollekin, niin tulee myöskin tsekattua se, miten hyvin on ymmärtänyt sen asian, jotta siitä voi puhua toiselle. Toinen voi antaa jo siihen sitten kommentin, että kerro vähän enemmän tuosta tai mitä tarkoitit, kun sanoit näin. Silloin toisaalta se on se aikatauluttaminen, mutta se on myös sitten sen ymmärtämisen tsekkaamista, miten hyvin olen ymmärtänyt, jotta voin kertoa siitä toiselle.

T: Sitten se tunnepuoli, että uskaltaa ottaa sen askeleen ja uskaltaa kertoa jo siitä asiasta jollekin ja ehkä saa sitä vahvistusta, että kyllä pystyn ja tämä meneekin ihan riittävän hyvin. Huom, en sanonut, että se menee hyvin, vaan että se menee riittävän hyvin, että saa sitä luottamusta siihen, että tästä voi selvitä. Tietysti just tällaiset konkreettiset keinot voi joskus olla hyödyllisiä. Sekin, että sitä toimintaa tietysti kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain eikä odottaa semmoista tiettyä olotilaa, puhumattakaan jostain flowsta. On se rutiini, että ajattelen, että teen nyt joka päivä tätä asiaa ja lasken ne tunnit. Sitten se on valmis siinä tietyssä kohtaa. Me ollaan nyt puhuttu tästä motivaatiosta tässä tänään ja tärkeitä asioita. Haluatko sä oli vielä jotain sanoa tähän loppuun?

A: Ehkä semmoisen sanoisin, kun jotenkin tämä motivaatio nostetaan nykyisin aika tärkeäksi, että se on niin kuin osa meidän muitakin mielen sisäisiä toimintoja. Se on osa meidän tunnemaailma ja se on osa meidän ajattelutoimintoja. Sitten se on tärkeää, että se on myös tämmöinen sosiaalinen tämä motivaatio. Motivaation pulmien kanssa tai silloin kun on tyytyväinen omiin suorituksiinsa ja omaan motivaationsa, niin jakaa sitä muiden kanssa, kertoo siitä muille ja saada sillä tavalla myös sitten sinne emootioihinkin vahvistus.

T: No niin, että ollaan yhteydessä toisiimme, kontaktissa. Kyllä, tähän on nyt hyvä lopettaa. Kiitos Ari sinulle.

A: Kiitos kiitos. Oli mukava keskustella.

T: Ja kiitos kun kuuntelit, seuraavaan kertaan, mielekästä opiskeluarkea!