Miälecast-podcast: opiskeluun liittyvä häpeä

Podcastin tekstivastine:

Saara: Hei! Tervetuloa kuuntelemaan Turun yliopiston opintopsykologien podcastia Miälecast. Mun nimi on Saara.

Sanna: Ja mä olen Sanna.

Saara: Opiskeluaikana moni kokee kaikenlaisia vaikeita tunteita. Ja tämänkertaisessa jaksossa me puhutaan häpeän tunteesta.

Sanna: Joo, me voitaisiin tähän alkuun määritellä mitä häpeän tunteella oikein tarkoitetaan. Näkisin, että se on vähän tällainen kokemus jostakin vääränlaisuudesta ja huonommuuden tunteesta. Sen voi tuntea usein lamaantumisenakin ja häpeä kohdistuu itseen ihmisenä, yksilönä ja menee niin kuin siihen persoonaan jotenkin se tunne.

Saara: Että se liittyy jotenkin siihen, että minkälainen olen ihmisenä. Kun kokee häpeää, niin olen jollain tavalla niin kuin vääränlainen.

Sanna: Joo ja useimmiten häpeä sekoitetaan myöskin syyllisyyden tunteen kanssa. Mutta näkisin, että ero on siinä, että syyllisyyden tunne kohdistuu tekoon ja käyttäytymiseen ja häpeän tunne menee enemmän siihen ihmisyyteen.

Saara: Eli sä tunnet niin kuin syyllisyyttä jostain asiasta, minkä olet tehnyt ja sitten voit korjata sen tai päättää, että et enää niin tee. Häpeässä se on enemmän niin, että miten voin olla tällainen, miten voin toimia näin.

Sanna: Kyllä, että syyllisyyteen liittyy katumus siitä teosta. Sitä lähdetään aika usein hyvittelemään ja korjaamaan. Syyllisyys saa ihmisen toimimaan, kun juuri häpeä taas useimmiten lamaannuttaa.

Saara: Siitä oikeastaan onkin jo ihan selvää, että sehän on todella vaikeasti kestettävä tunne, ihan hirveän vaikea. Se voi olla myöskin hirveän vaikea tunnistaa, kun se on niin vaikea tunne ja sitten siihen tulee helposti joku toinen tunne päälle. On helpompi vaikka suuttua kuin kokea sitä häpeän tunnetta.

Sanna: Kuten sanottiin, niin se voi olla se lamaantumisen tunne se häpeä, mutta kyllähän se voi näkyä esimerkiksi juuri sellaisena niin kun kiukun ja vihan ilmaisuna. Joskus vihaisen oloinen ihminen onkin ihminen, joka on häpeissään ja ei välttämättä edes tiedosta sitä häpeää siellä. Olen kuullut myöskin, että on puhuttu ihan häpeän pelosta. Ettei välttämättä ihan itse se häpeän tunne ole niin vaikea vaan se, että kohta minä häpeän. Niin se on jotenkin hankala asia.

Saara: Ja se, että se on niin vaikea tunne, on hirveän helppo ymmärtää siinä mielessä, että se häpeän kokemus, mikä tarkoitus sillä on, niin sehän liittyy sellaisiin tilanteisiin, missä me ollaan jollain tavalla tehty tosi väärin yhteisön silmissä. Kun ajattelee, että aikojen kuluessa, meidän esi-isienkin aikaan, se on ollut ihan hengissä pysymisen ehto, että meidät hyväksytään. Sitten jos tekee jotain sellaista mikä voisi uhata sitä, niin siinä onkin tärkeää, että silloin tulee todella voimakas tunne siitä, että niin ei voi tehdä. Samalla tavalla yksilön kehityksessäkin, me jokainen ollaan ihan pienenä oltu niin totaalisen riippuvaisia ihmisistä, jotka pitää meistä huolta, niin silloin on ollut kanssa hirveän tärkeää, että meitä ei hylätä. Häpeä suojaa siltä, että me ei enää toimittaisi sillä tavalla, että meidät voitaisiin hylätä.

Sanna: Kyllä, että jotenkin toi häpeän tunne liittyy hylkäämisen tunteeseen ja jotenkin ajattelen, että aika usein häpeää pidetään ikävänä tunteena. Se onkin kivulias tunne, mutta ehkä siinä on jotakin hyvääkin siinä häpeässä, tavallaan että mennään kohti omaa laumaa tietyllä tavalla, ettei hylättäisi.

Saara: Niinpä. Tai se ainakin tekee sen tosi ymmärrettäväksi, että meillä on niinkin vaikea tunne ja tavallaan mikä voi tuntua siltäkin, että mitä hyötyä tuollaisesta on. Häpeästähän seuraa hirveän voimakas tarve estää sitä toistumasta, että kun olet tehnyt jotain mitä häpeät, niin meille tulee hirveän voimakkaasti se, että näin ei enää saa käydä. Se kun häpeä liittyy niin hirveästi siihen omaan itseen, että minkälainen olen ihmisenä. Se sellainen suojakeino tavallaan mikä tulee, ettei enää toimisi niin, se usein myös kohdistuu itseen. Voi tulla hirveän voimakasta itsekriittisyyttä ja jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja jopa perfektionismi voi olla seurausta häpeästä. Vaatii itseltään, koska pelkää niin hirveästi, että taas tekee jonkun sellaisen mokan, mitä sitten häpeää. Ja kun syyllisyys taas on just sitä, että se korjaa enemmän sitä käytöstä, mutta sitten taas häpeää saa meidät kyseenalaistamaan itsemme, että minkälaisia me ollaan ihmisenä.

Sanna: Kuulostaa aika loogiselta ainakin omaan korvaan se, että tietynlainen vaativuus ja perfektionismi voisi kehittyä yksilölle, jotta se voisi estää sitä häpeää, että yksilö ei joutuisi sitä kokemaan. Mutta että häpeä, niin se on tosiaan semmoinen kokemus, että sehän tuntuu ihan kehossa. Me kaikki varmaan vähän tiedetään, että miltä se oikein tuntuu kehossa ja se on aika universaalia, että miltä se tuntuu kehossa.

Saara: Niin mitä sinulle tulee mieleen, että millainen kehollinen kokemus se on?

Sanna: Että jotenkin pienentyy, menee jotenkin kasaan tai vajoaa lattiasta läpi, joku semmoinen tunne.

Saara: Joo, tekee mieli ihan kadota ja varmaan voi kanssa punastua ja katse painuu alas ja jotenkin just niin kuin koittaa olla mahdollisimman pieni tai että ”mä en haluaisi olla tässä ollenkaan”.

Sanna: Varmasti niin kuin ei tee mieli katsoa toisen ihmisen silmiin. Se käynnistää niin kuin vetäytymiskäyttäytymisen.

Saara: Lisäksi se voi usein jättää tosi vahvan muistijäljen. Itse asiassa me oltiin etukäteen puhuttu, että voidaan tässä vaikka itse kertoakin jotain oman opiskelun ajalta. Joku sellainen muisto, mihin liittyy se joku sellainen asia, että siinä tilanteessa on hävennyt. Esimerkiksi mulla se todistaa just sen, että se jättää niin vahvan muistijäljen, on se, että tämä on tapahtunut tosi kauan sitten. Mä opiskelin psykologiaa täällä Turun yliopistossa ja muistaakseni opiskelin toista vuotta. Oli ollut semmoinen aika railakas illanvietto, mikä oli venynyt vähän liikaa ja keskellä viikkoa. En ihan tarkkaan muista, mutta varmaan ainakin johonkin aamuviiteen tai ehkä kuuteen asti olin jossain jatkamassa sitä bailaamista. Ja ongelma oli se, että mulla oli seuraavana päivänä esitys yhdellä psykan kurssilla ja en ollut edes valmistellut sitä ihan tarpeeksi vielä, että mun oli ollut tarkoitus valmistella sitä sinä iltana tai seuraavana aamuna vielä vähän, mutta en todellakaan ollut sitten sellaisessa kunnossa missä viimeistellään esitystä. Mä kuitenkin menin sinne ja pidin sen. Mutta se ei todellakaan kyllä mennyt ihan kuten olisin toivonut.

Sanna: Voi että

Saara: Mulla oli ihan hirveätä seistä siinä edessä ja huomasin että mun sanat takeltelee ja jotenkin musta tuntui että mä puhuin todella sekavasti ja se aihekaan ei ollut hirveän tuttu, että mun olisi todellakin pitänyt valmistella se paremmin. Silloin mä muistan hyvin sen, että todella toivon, että vajoaisin maan sisään, etten olisi siinä. Myöskin se, että tuntui pahalta, että ihmiset katsoo minua. Siellä oli jotain vajaa 20 ihmistä, muita opiskelijoita, ja sitten sen kurssinvetäjä, joka sattui olemaan myöskin sellainen aika uusi lehtori. Silloin mä muistan, että yksi mikä hävetti oli se, että mitä se nyt ajattelee musta, että hän ei tunne minua ja tietenkin myös se muiden opiskelijoiden ne katseet, vaikka tiesin, että he ovat ihan ystävällisiä, niin silti minua hävetti niin hirveästi.

Sanna: Mitä nuo nyt ajattelee ja miltä minä vaikutan, on varmaan aika tällaista ydintäkin tässä häpeän kokemuksessa.

Saara: Niinpä kyllä ja niin hirveä kokemus, että muistan sen edelleen, vaikka se tunne ei enää nouse sillä tavalla.

Sanna: Niin se häpeän tunne ei nouse, mutta joku muistijälki siitä tapahtumasta on jäänyt.

Saara: Ja muisto siitä, että todella häpesin sitä paljon ja muistaakseni aika pitkäänkin kyllä.

Sanna: Voi vitsi. Häpeä on vahva tunne kyllä.

Saara: Mites sulla Sanna?

Sanna: Joo monenlaista on tullut kyllä hävettyä elämän varrella ja ehkä sellaiset varhaisimmat muistot liittyy ihan jonnekin ala-asteellekin, että jotain semmoista yhteistä niissä on, että olisin tarvinnut apua ja minun on ollut tosi vaikea pyytää apua, että olin tosi ujo lapsi. Sitten, kun vihdoin saa sen askeleen otettua, että pyytää apua opettajalta, niin opettaja rupeaakin huutamaan ja soimaamaan ja kaikki katsoo siinä ympärillä ja siihenkin liittyy semmoinen tietynlainen luokkahuoneen paine. Mutta jokin, että se auktoriteetti ei reagoi niin, miten olisin uskonut tai toivonut ja tarvinnut.

Saara: Voi kurja.

Sanna: Jotain tämmöisiä muistan. Oikeastaan nyt kun puhuit tuosta yliopistoajasta, niin kyllä mä luulen, että semmoinen mikä voisi ehkä resonoida ihan kuulijoissakin on, että olen ollut tosi kova jännittämään tietysti tuosta ujosta lapsuudesta ehkä juontuen. Ihan tuossa yliopiston alkuvuosina ja lukiossakin olin kova jännittämään erinäköisiä tilanteita. Muistan, että miksi olen jännittänyt jotain tilanteita on, että olen hävennyt omaa punastumistani. Kun olen kova punastumaan erilaisissa tilanteissa niin se on ollut aika isokin juttu, että olen yrittänyt sietää sitä punastumista ja se on kehollinen reaktio, mille ei oikein voi mitään. Sitä on kaikenlaista soimannut mielessään, että tämä ei ole nyt normaalia, että miksi nyt punastuit, tässä ei ole mitään syytä punastua ja mitä nyt muut ajattelee. Tämän tyyppistä.

Saara: Just aivan, että mitä ne ajattelevat musta, että jos punastelen erilaisissa tilanteissa.

Sanna: Joo, jotenkin, että on typerä punastua ja että tässä ei ole mitään syytä edes. Että se on ollut semmoinen aika mielenkiintoinen, koska häpeä tietyllä tavalla aiheuttaa sen punastumisen.

Saara: Niin sitä just tässä kanssa pyörittelin, että se tavallaan varmaan just pahentaa sitä itse ongelmaa.

Sanna: Joo ja sitten hävettää se punastuminen, että aika tämmöinen vähän niin kuin tuplahäpeä.

Saara: Joo, ja varmaan vähän sellainen kierre just. Oliko se sitten niin, että et puhunut siitä, että se oli enemmän sellainen, että itse mielessäsi kärsit siitä?

Sanna: Joo, en kyllä puhunut siitä.

Saara: No niin, koska siinä minun mielestä aika hyvin näkyy sitten just tämä, että mitä se aiheuttaa, kun me ruvetaan peittelemään. Koitetaan olla näyttämättä jotain asioita muille tai koitetaan estää, että muut saisi tietää meistä jonkin asian, niin tässä esimerkiksi sitten se varmaan vaan voimistaa sitä. Ehkä me voitaisiin laajemminkin puhua siitä, että mikä opiskelijoita opintojen aikana voi hävettää, minkälaiset asioita, koska se on kuitenkin sellainen aika, missä on paljon sellaisia elementtejä mihin voisi liittyä just sitä, että tulee semmoinen tilanne missä joutuu kokemaan sitä häpeää.

Sanna: Varmaan aika moni opiskella vertailee itseään muihin opiskelijoihin ja voi herätä erilaisia huonommuuden kokemuksia. Jotenkin, että on huonompi kuin muut tai muut menestyy opinnoissa jotenkin helpommin. Vaikka että itsellä on semmoinen kokemus, että lukee paljon vaikka johonkin tenttiin ja saa vaikka huonomman arvosanan kuin muut ja muut vaan huutelee jossain käytävällä, että olipa helppo tentti. Tämmöisestä ainakin itse olen kuullut, että opiskelijat puhuu.

Saara: Tällaista vertailua on siis tietenkin todella paljon ja just toi, että tuollaiset tilanteet, että kuinka paljon ne sitten herättää semmoista tunnetta omasta huonommuudesta ja vaikka me sitten usein nähdään just ne, joilla menee jollain tavalla paremmin. Huomio ei ole ihan tasaisesti jakautunut siihen, että oikeasti on myös hirveän monta muutakin opiskelijaa, jolla ne kurssit tai joku tentti on voinut olla myös todella vaikea. Mutta meitä hävettää, että ollaan huonompia kuin ne muut. Esimerkiksi myöskin pakollisten kielten kursseilla on myös paljon näitä, missä täytyy puhua esimerkiksi ruotsia ja sitten on sellainen olo, että apua, en uskalla avata suuta, en kehtaa, että hävettää että miten huonosti osaa. Varsinkin jos siellä joukossa on joitakin, jotka osaa sitä kieltä tosi hyvin.

Sanna: Ja joskus voi tosiaan olla myöskin niin päin, että opiskelija vaikka lukee vähän johonkin tenttiin ja muut puhuu, että miten paljon he käyttävät aikaa opinnoille ja siihen johonkin tenttiin. Voi tulla ehkä semmoinen olo tälle opiskelijalle, että nämä muut vaikuttaa jotenkin tosi omistautuneilta opintoihin ja sitä kautta voi tulla häpeä siitä omasta ajankäytöstä ja että kuinka tärkeänä pitää näitä opintoja.

Saara: Tietysti opiskelussahan on koko ajan sisäänrakennettuna se arvostelluksi tuleminen. Me saadaan arvosanoja, kaikki mitä me tehdään, arvioidaan jollain tavalla. Ne sisältää potentiaalisesti sen, että voi herätä häpeää siitä, että miten itse suoriutuu.

Sanna: Se on varmaan just sitä, että mitä muut ajattelee, mitä professori ajattelee ja vaikutanko minä nyt jotenkin tyhmältä ja erotunko jotenkin huonosti joukosta. Ehkä semmoinen, mikä voi herättää näitä häpeän tunteita, on varmaan nämä erilaiset opinnäytetyöt, kandit ja gradut. Ne ovat isoja kirjoitusprosesseja kuitenkin ja jotenkin ehkä opiskelijat kokee, että laitetaan vähän omaa persoonaa siihen likoon eri tavalla kun johonkin esseisiin. Se voisi olla semmoinen häpeää aiheuttava. Ehkä on vaikea palauttaa kirjoitettua tekstiä vaikka ohjaajalle ja jää vähän jumiin sen työn kanssa. Ehkä tämmöisessä opinnäytetyöllä on vähän erityinen asema vielä.

Saara: Kyllä, ne ovat isokokoisia. Sitten se voi joko olla jossain pienemmässäkin sillä tavalla, että jos on vaikka kova kiire ja pitää vaan joku essee tai joku oppimispäiväkirja palauttaa vähän keskeneräisenä, niin se voi herättää voimakasta häpeää, että nyt se luulee, että olen tehnyt parhaani, mutta minun on vaan pakko nyt se palauttaa, kun aika loppuu kesken. Sitten tietysti monia myöskin hävettää se, että kerääntyy rästejä tai muutenkin se, että etenee jotenkin hitaammin kuin tavoiteaika tai on ainakin itsellä sellainen käsitys, että etenee hitaammin kuin muut. Niin se on monilla kanssa sellainen mikä hävettää opiskelujen aikana.

Sanna: Ja varmaan töiden saaminen ja kesätyöt voisi myös hävettää, että saako niitä kesätöitä, kun muut saa tai saako niitä oman alan kesätöitä. Tätä vähän sivuttiinkin tuossa yhdessä aikaisemmassa jaksossa, tätä työn ja opiskelun yhdistämistä, että siihenkin voisi liittyä häpeän tunteita, että mitä jos ei tee sitä niin hyvin kuin muut.

Saara: Aivan, että pitäisi jo olla oman alan kesätyö ja pääsin ”vaan” johonkin kauppaan tai jotain tällaista näin, vaikka se voi itse asiassa olla, ainakin joissakin tapauksissa, että on omalle jaksamiselle parempi, että on sellaisessa työssä mikä on tosi erilaista kuin se mitä opintojen aikana tekee.

Sanna: Sitten tulee myös tähän lisäksi vielä mieleen, kun on jutellut opiskelijoiden kanssa, että toisaalta on sellainen perhetausta, että on akateemista taustaa vaikka vanhemmilla ja toisaalta on opiskelijoita, joilla ei ole sitä akateemista perhettä siellä taustalla. Joskus jokin tällainenkin voi aiheuttaa häpeän tunteita, ettei tule sieltä akateemisesta perheestä.

Saara: Niinpä. Joo. Tässä lueteltiin nyt useampia asioita, mitkä opiskeluun liittyen voi herättää häpeää ja tietysti vielä varmaan moni pystyisi luettelemaan vielä monenlaisia tilanteita, että ei ollut millään mitenkään kaiken kattava lista. Mutta koska kuitenkin näitä tilanteita on paljon ja opintojen aikana varmaan jotkut asiat hävettää aina välillä, niin eikö siihen liity sitten sellaistakin seurauksena, että mitä voisi itse asiassa jokainenkin pohtia omalla kohdallaan, että onko jotain mitä häpeä estää tekemästä tai onko jotain mitä häpeän ohjaamana tekee liikaa.

Sanna: Eli puhutaan sijaistoiminnoista ja häpeältä suojautumisesta. Mitä ne asiat voisi olla, niin tulee ainakin mieleen, että esimerkiksi jokin shoppailu voisi olla vaikka semmoista, että mennään häpeää vähän karkuun sinne, haetaan jotain mielihyvää sieltä tai kenties päihteistä, harrastetaan liikuntaa jotenkin ylenpalttisesti, jotain tämän tyyppistä.

Saara: Vaikka ne tietysti sinällään ei ole mitenkään huonoja asioita, mutta sitten siellä voi olla semmoinen funktio, että rupeaakin tekemään sitä paljon enemmän sen takia, että se helpottaa sitä. Siellä voi olla taustalla sellainen häpeän tunne. Se on silloin hirveän hyvä tiedostaa, jos siinä on tällainen.

Sanna: Joo kyllä, tuo olisi ehkä ihan hyvä asia jokaisen pysähtyä vähän pohtimaan. Uskon kyllä, että meillä kaikilla on näitä tämmöisiä toimintoja millä me suojaudutaan siltä häpeän tunteelta.

Saara: Aivan ja varsinkin, kun se on just sellainen, että se helposti aiheuttaa sitä, että sitä koitetaan peittää ja kuvitellaan helposti, että muilla ei ole vastaavaa tunnetta. Tai jotenkin olen huonompi kuin muut. Itse asiassa voisi auttaa aika paljon, kun näistä asioista puhuisi. Että jos puhuu enemmän kavereiden kanssa sellaisista, vaikka jostain asioista mitkä hävettävät tai jotenkin vaikka epäsuoremmin, niin huomaa, että sitä kautta pääseekin tavallaan tuulettamaan sitä tunnetta. Se häpeä helpottaa, kun se asia ei ole enää pelkästään omassa itsessä sisällä, vaan sitä on saanut purkaa jonkun toisen kanssa.

Sanna: Kyllä se kevenee.

Saara: Ja kerääntyessään häpeä voi aiheuttaa aika kauheitakin seurauksia opiskelulle. Kun sitä täytyy niin paljon peitellä ja rupeaa vaikka välttelemään tehtävien tekemistä, koska hävettää niin paljon se että olen liian huono, en voi palauttaa tätä esseetä tai jotain muuta. Tai sitten vältellään esiintymisiä tai jotain sosiaalisia tilanteita, että ei enää tavallaan kehtaa mennä niihin sillä tavalla, kuin menisi, jos ei olisi sitä sellaista itseen kohdistuvaa epäilyä, että olenko nyt ollenkaan tarpeeksi hyvä. Tätä kautta se voi ruveta ihan hidastamaan opintoja.

Sanna: Kyllä, varmaan voidaan alisuoriutua niistä opinnoista ja jotenkin ajattelisin, että se voi ihan estää opiskelemasta jopa täysinkin.

Saara: Niinpä. Kyllä varsinkin pidempään jatkuessaan se on kyllä todella kuormittava ja voi johtaa ihan masennukseenkin.

Sanna: Joo voisiko sanoa, että jos riittävän kauan kokee häpeää ja toistuvasti, eikä ole turvaverkkoa siinä ympärillä, että voisi vähän purkaa sitä häpeän tunnetta, niin kyllä näkisin, että se nimenomaan voisi johtaa jopa siihen masennukseenkin. Ehkä se vaatii semmoisen vähän pidemmän polun kuitenkin.

Saara: Aivan, joo. Ja vaikkei varsinaisesti masennusta tulisi, niin ainakin se sellainen opiskeluitsetunto laskee. Sillä tavalla se voi olla sellaisena vähän ammatillisen itsetunnon kehityksen hidastajana.

Sanna: Joo vähän niin kuin semmoinen usko omaan itseen menee.

Saara: Mikä sitten voisi auttaa selviytymään sen häpeän tunteen kanssa? Tuossa aikaisemmin jo puhuttiin vähän, että jos sitä puhuisi asioista kavereiden kanssa, ettei olisi niin paljon sitä peittelyä. Itse asiassa sen jakamista koska tämä on niin yleinen kokemus kuitenkin. Muillakin on niitä tilanteita, joita häpeää. Tuleeko sinulle mieleen jotain muuta? Tuolla tavalla se vähän tavallaan normalisoituu.

Sanna: Niin tämmöinen puhuminen ja jakaminen. Joo, kyllä ajattelisin, että tuohon häpeään voisi auttaa vähän myötätuntoinen ja semmoinen lempeä suhtautuminen itseen, että harjoittelisi vähän sitä. Kyllä ainakin itse, jos mietin jotain omia häpeän tunteita aiheuttavia tilanteita ja kun niitä tapahtuu vielä tänäkin päivänä aina välillä, niin kyllä jotenkin palaan semmoiseen ajatukseen, että loppu lopuksi minäkin olen vain lapsi, enkä sen enempää. Ja varsinkin silloin parikymppisenä, kun häpesi sitä omaa punastumista ja jotain niitä lapsuudenkokemuksia, kun ei saanutkaan apua joltain opettajalta, niin lapsihan minä vaan olin. Että kyllä minua ainakin helpottaa sellainen ajatus ja yhä edelleen auttaa.

Saara: Kyllä, että se myötätunto löytyy siitä sellaisesta ymmärryksestä ja siitä, että tässä tilanteessa ja näissä olosuhteissa on ihan ymmärrettävää.

Sanna: Että loppujen lopuksi minä teen parhaani näillä rakennuspalikoilla, mitä minulla on saatavilla.

Saara: Aivan joo ja se, että sitten jos on ollut joku tilanne mikä on herättänyt jälkeenpäin voimakasta häpeää, niin se kertoo itse asiassa myös siitä, että se tilanne ja se asia on itselle tärkeä.

Sanna: Totta.

Saara: Sitäkin kautta voi löytyä sellaista myötätuntoa, kun tajuaa että ajatella tuota. Ehkä tähän loppuun voisin sitä vielä korostaa, että kaikki me todellakin koetaan häpeän tunteita ainakin joskus tai jopa aika usein, joskus enemmän, joskus vähemmän. Kuten tässä edellä on käynyt ilmi, niin opiskeluaikaan liittyy paljon sellaisia asioita, jotka altistavat sellaisille tilanteille, joissa voi joutua tuntemaan häpeää. Siksi on tosi tärkeätä muistaa, että ihmisiä me ollaan kaikki. Ja se mikä tuntuu nyt tosi hävettävältä, muuttuu pikkuhiljaa muistoksi, jolle voi sitten myöhemmin jopa jossain tapauksissa nauraa tai niin kuin meillä nyt tässä, että kertoa esimerkkinä podcast-jaksossa. Tämän kertainen podcast-jakso oli nyt tässä ja kiitos kun kuuntelit. Seuraavaan kertaan ja siihen saakka mielekästä opiskeluarkea!