Miälecast-podcast: gradu

Podcastin tekstivastine:

S: Hei, Tervetuloa kuuntelemaan Turun yliopiston opintopsykologien podcastia Miälecast. Mun nimi on Saara.

T: Ja mä olen Tiina. Tänään me puhutaan gradusta ja gradun tekemisestä. Mikä siinä gradussa on sellaista, että siitä kannattaa tehdä oma jaksonsa?

S: Eli mikä tekee gradusta niin erityisen? Jos ajatellaan koko opiskeluaikaa, niin se on todella iso verrattuna muihin opintosuorituksiin ja se pitää tehdä aika itsenäisesti.

T: Onhan se myös opinnäytetyö, jonka jälkeen usein valmistutaan eli paljon siihen kiteytyy.

S: Ja halusit tai et, niin tehtävä se on, jos haluaa valmistua maisteriksi.

T: Ehkä siinä on sellainen ajatus, että pitäisi hallita sitä oppimaansa tai ehkä jopa ajatus, että siinä pitäisi näyttää kaikki mitä on oppinut.

S: Jos tuollainen ajatus tulee, niin onhan se pelottava. Just se ajatus, että nyt mun pitää näyttää tässä kaikki mitä olen oppinut.

T: Niin ei se ole varmaan mahdollista. Mutta varmaan jotain oppimaansa, se olisi riittävä.

S: Kun on opetettu kaikenlaista asiaa, mikä liittyy tieteelliseen tutkimukseen, niin miten tällaiseen omaan pieneen tutkimusprojektiin pystyy hyödyntämään mitä on opittu. Ja ei ole tarkoitus, että osaat sen jo tosi hyvin, vaan tämä on se projekti, johon saat apua ja jolloin näet ensimmäistä kertaa, miten tällaista tutkimusta tehdään. Esimerkiksi kun käytät lähteitä, miten se tehdään ja mitkä lähteet sinä valitset ja miten hyvin ne pitää lukea. Siinä on monia asioita, jotka ovat monelle isoja kysymysmerkkejä. Sitten itse kirjoittaminen, siinä on monta asiaa, mitä pitää siinä itse hallita.

T: Mutta eikö tuossa voi myös olla uskomusia, siitä miten suuria nuo tavoitteet ja miten hyvä minun tuossa kaikessa pitää olla.

S: Hirveen usein siinä on, että se rima nousee liian korkealle. On koko aika sellainen olo, että minä en pysty tähän mitenkään. Jos vaikka lukee tieteellisiä artikkeleita ja rupeaa vertaamaan niihin, ne on tutkijoita, ne on tehnyt sitä pidempään.

T: Jos vaikka on taipumuksia perfektionismiin, voi ajatella, että tässäkin minun pitää yltää johonkin tosi korkealle. Eikö siinä kohtaa voi käydä se, että on vaikea edes aloittaa tai jatkaa, kun heti tulee olo, että en täytä niitä vaatimuksia, joita ehkä se ohjaaja on asettanut tai on itse asettanut.

S: Usein siinä on myös se, että ohjaajan sanat tulkitaan sen oman ajattelun kautta, missä on se vaatimus melkein täydellisestä. Ohjaaja ei välttämättä ole ihan sillä tavalla tarkoittanut. Usein sitten sekin, kun sitä kirjoitettavaa on niin paljon, on se ajatus, että minun pitää tietää täsmälleen, mitä kirjoitan ennen kuin kirjoitan. Sehän on kauhea vaatimus. Oikeasti se menee niin päin, kun alkaa vain kirjoittamaan jotain ja voi olla tosi epävarma siitä, mitä haluaa kirjoittaa, ajattelu selkiytyy ja rupeaakin huomaamaan paremmin asioita. Kirjoittaminen on sellainen prosessi, joka kehittää sitä ajattelua siitä aiheesta.

T: Punainen lanka löytyy vasta siinä, kun sitä rupeaa tekemään. Moni opiskelija jotenkin ajattelee, että pitäisi heti olla mielessä se kokonaisuus, mutta se vasta rupeaa hahmottumaan sitä mukaan, kun rupeaa kirjoittamaan. Se on aika hyvä neuvo, että kirjoittaa kokoa ajan vähän jotain eikä keskity laatuun alkuvaiheessa. Delete-nappulan painaminen on todella helppoa, jos myöhemmin huomaakin, että jotakin tekstiä ei otakaan mukaan siihen lopulliseen versioon. Se ongelma on sen tekstin saaminen, jolloin kannattaa vain luottavaisin mielin ja mahdollisimman vähäisellä kritiikillä lähteä kirjoittamaan.

S: Vähän sellaisella ajatuksella, että tässä vasta vähän hahmotellaan. Vähän niin kuin joku taidemaalari ei maalaa heti sitä lopullista teosta, vaan sommittelee ja luonnostelee. Vähän samalla tavalla sitä tekstiä, että tämä on tällaista luonnostelua vasta, ei ole lopullista. On hyvä, että on jonkinlainen käsitys siitä sisällysluettelosta, vähän on jotakin käsitystä, missä kohdassa mitäkin on. Sitten sieltä se teksti pikkuhiljaa alkaa rakentumaan otsikoiden ja eri alaotsikoiden alle ja samalla se sisällysluettelo muokkautuu tällä tavalla pieninä palasina. Usein yksi asia, joka helpottaa on just se paloittelu, että tekee sitä pieni pala kerrallaan.

T: Gradun kirjoittaminen on prosessikirjoittamista ja tämän takia kannattaa pyytää palautetta, josta päästää ohjaussuhteeseen ja toki graduseminaareihin, missä yhdessä graduryhmän kanssa käydään läpi niitä tekstejä, luetaan niitä vähän ristiin. Se kuuluu siihen prosessikirjoittamiseen, että pyytää ja saa palautetta ja pystyy sen pohjalta taas etenemään.

S: Nimenomaan kannattaa pyytää sitä palautetta aika aikaisin. Hirveen helposti käy niin, että jostain asiasta kirjoittaa tosi paljon ja se osoittautuukin aika pieneksi osaksi, mistä ei olisi tarvinnut kirjoittaa kuin muutama rivi. Silloin kun ei ole sitä kokemusta vielä niin paljon, niin se olisi se, minkä ohjaaja pystyisi hyvin sanomaan niin kuin rajaamaan. Rajaamisessa ohjaajalla voi olla tosi tärkeä rooli. Siihen sellaiseen ohjaukseen tietysti opiskelijalla on oikeus. Se ihan kuuluu tähän asiaan. Se ei tarkoita ollenkaan sitä, että olisi jotenkin huono, vaan päinvastoin.

T: Eli sitä apua ja tukea kannattaa pyytää ohjaajalta. Luulen, että ohjaajat pääsääntöisesti he voivat varata aika siihen, että he auttavat näissä asioissa. Kyse ei ole siitä, että on jotenkin tyhmä tai huono, jos joutuu jotain asiaa ohjaajalta kysymään, vaan se on viisasta. Toki ohjaajia on erilaisia, niin kuin me kaikki ollaan, mutta lähtökohtaisesti minusta on hyvä ajatus, että pyytää sitä apua.

S: Vaikka tarkoitus on, että tämä on itsenäinen projekti, se ei suinkaan tarkoita sitä, että se pitäisi tehdä kokonaan yksin. Palautetta pyydetään ja ohjausta pitää saada.

T: Eikö sekin, että voi luetuttaa sitä työtä jollakulla toisella. Se on myös tuota, että ei tarvitse tehdä yksin. Tähän samaan asiaan, että ei tarvitse aina yksin opiskella, niin tuli mieleen, että meillähän yliopistolla opintopsykologit vetävät graduryhmiä tai oikeastaan sinä Saara vedät graduryhmiä. Mitä siellä tapahtuu?

S: Ne on viime vuosina kulkenut nimellä Graduspurtti-ryhmä. Ne ovat suunnilleen 8 henkilön pienryhmiä, joka tapaa noin kahden viikon välein. Tärkeimmässä osassa on vertaistuki. Eli tämä on suljettu ryhmä eli joka kerta on samat ihmiset. Siellä vaihdetaan ajatuksia liittyen siihen oman gradun tekoon. Voi sanoa, että aiheesta kuin aiheesta, kun joku siellä kertoo jostain ongelmasta, niin sieltä löytyy toinenkin tai useampikin, joka on kokenut samaa. Sillä tavalla sitä vertaistukea saa paljon. Se onkin ollut sellainen, kun niistä ryhmistä tulee palautetta, se on aina se asia, mistä osallistujat sanovat, että olivat yllättyneitä, miten paljon sai vertaistukea ja miten tärkeää se oli sille, että saikin gradun paremmin etenemään. Nämä ryhmät on tarkoitettu opiskelijoille, joilla gradun tekeminen on tosi pahasti jumissa. Jos on aloittanut gradun teon ja etenee ihan ajallaan, silloin tämä ryhmä ei ole, tämän ryhmän kohderyhmä ei ole sellaiset opiskelijat. On paljon opiskelijoita, joilla gradu on jäänyt pahasti jumiin ja on niin vaikea aloittaa uudestaan tai se muuten etenee niin hitaasti niin kuin vähintään 1,5 vuotta pitää olla, että on tehnyt sitä gradua, että tämä on se ryhmä. Hyvin monella se on pidempikin se aika.

T: Osaatko sanoa minkälaisia asioita siellä ryhmässä käsitellään tai mitkä ovat sellaisia tyypillisiä ongelmia, joita opiskelijat tuovat esille graduun liittyen?

S: Käsittelen jokaisella kerralla opintopsykologian näkökulmasta tärkeää aihetta. Ne ovat myös niitä, joita opiskelijat itsekin nimeävät, esimerkiksi ajankäyttöön liittyvät asiat. Niin usein käy niin, että se aika vaan menee johonkin ja huomaa, että ei ole tehnyt sitä gradua. Sitä käydään paljon yhdessä läpi, että miten sitä gradua saisi edistettyä paremmin.

T: Gradu on oma projekti ja pitää johtaa sitä omaa itseään siinä projektissa ja siinä se ajankäyttö onkin aika ongelmallista.

S: Aloittamisen vaikeudesta puhutaan usein, että miten päästä sen aloituskynnyksen yli. Monella siihen auttaa se, että sitä tavoitetta laitetaan vähän alemmas. Niin helposti käy niin, että jos on ollut jokin asia pitkään kesken eikä ole ollenkaan edennyt sillä tavalla, mitä olisi halunnut, niin sitten rupeaa laittamaan sitä tavoitetta kokoaika ylemmäs. Miten paljon vaikka yhden päivän aikana pitäisi jaksaa tehdä. Siihen ei pysty ja on ihan ymmärrettävää, ettei pysty vaikka 10 tuntia tekemään intensiivisesti graduansa. Siinä ei ole mitään järkeäkään. Sitten kun ruvetaan laittamaan pienemmäksi, vaikka aikaa, kuinka paljon pitäisi tehdä päivässä, sitten huomataankin, että se lähteekin sujumaan. Siitä on niin paljon helpompi aloittaa, kun se tavoite on niin paljon realistisempi. Kun on päässyt alkuun ja saa sitä tehtyä, saa onnistumisen kokemuksia, motivaatio nousee ja tällä tavalla pääsee sellaiseen positiiviseen kierteeseen.

T: Eli kannattaa miettiä sitä tavoitetta ja sitä että, mitä odotan tältä gradulta ja miksi se on minulle tärkeää.

S: Niistä puhutaan kanssa noissa ryhmissä ja motivaatiosta laajemminkin. Tietenkin myös sellaisista mielen sisäisistä asioista, miten me omilla ajatuksilla pystytään vaikuttamaan siihen, mitä me saadaan tehtyä.

T: Millaista palautetta näistä ryhmistä on tullut?

S: Niistä tulee aina paljon tosi ihanaa palautetta niin kuin äsken sanoin tuosta, että osallistujat ovat usein hämmästyneitä, miten paljon sitä vertaistukea voi saada ja miten paljon se voi auttaa. Voisin ihan lukea joitakin aitoja oikeita palautteita. Esimerkiksi täällä saa paljon vertaistukea ja huomaa sen, että ei ole ainoa, joka kamppailee näiden asioiden kanssa. Saa myös hyviä vinkkejä graduun ja pientä painetta, että kotitehtävät tulee tehtyä. Täällä on ilmapiiri ollut turvallinen ja rento ja ihanasti ihmiset osallistuvat keskusteluun ja tuovat omia ajatuksiaan ja tunteitaan esille. Koen olevani vähemmän yksin näiden vaikeiden asioiden kanssa.

T: Moni varmaan jotenkin ajautuu yksin tekemään sitä gradua, että jos on ollut taukoa siitä, kun on aloittanut, niin ehkä on jäänyt pois siitä graduryhmästä, seminaarista. Sitten joutuu tekemään sitä yksin. Tämä on nyt yksi tapa saada opiskelutovereita siihen ympärille gradua tekemään.

S: Itseasiassa näistä ryhmistä usein jää osa porukasta tekemään konkreettisesti yhdessä jo ryhmän aikana tai sen jälkeen, kun ryhmä on loppunut, jatkavat ja sopivat WhatsApp-ryhmässä, milloin menevät kirjastolle tekemään yhdessä gradua. Siitä moni saa hirveän paljon apua. Saa vihdoinkin tehtyä, kun sinne mennään yhdessä ja on yhdessä sovittu, eikä ole vain itsestä kiinni. Muutenkin vaikka ei osallistuisikaan Graduspurttiryhmään, se on todella hienoa, jos pystyy yhdessä jonkun toisen kanssa sopimaan, että mennään yhdessä tekemään graduun.

T: Sitten sanoit, että tuossa ryhmässä opiskelijat saavat jakaa niitä ajatuksia ja tunteita, sehän on aika tyypillistä, että graduprosessissa nousee erilaisia tunteita, haastavia tunteita, negatiivisia tunteita. Joutuu sietämään stressiä ja sellaista keskeneräisyyttä aika paljonkin. Varmaan aika moni on ajatellut, että tästä ei tule mitään. Sellainen pettymys johonkin, ehkä se on ollut niitä epärealistisia odotuksia tai sitten on ollut vaikeuksia, niitä vain tulee siinä prosessissa. Miten pystyisi jotenkin sietämään negatiivisia tunteita.

S: Se just onkin yksi tärkeä pointti. Väkisinkin, kun kirjoitetaan tieteellistä tekstiä, se on väkisinkin hidasta. Varsinkin silloin, kun siitä ei ole niin paljon kokemusta. Se voi olla ihan uskomatonta, miten kauan kestää kirjoittaa pari lausetta. Silloin se on ihan selvää, että siinä voi ahdistuakin, että tämä on näin hidasta, eihän tästä tule koskaan mitään, en pysty tähän. Silloin on tärkeää tiedostaa, että tämä ahdistaa minua, mutta se kuuluu asiaan. Se ei tarkoita sitä, että minussa on vikaa tai että tekisin tätä väärin, vaan tämä on asia, joka herättää näitä ahdistavia tunteita. Tähän prosessiin kuuluu nämä ahdistavat tunteet. Se menee ohi, teen, vaikka ahdistaa. No, jos ahdistaa ihan hirveästi ja meinaa tulla melkein paniikkikohtaus, kannattaa pitää tauko ja hakea apua, jos menee massiiviseksi ahdistukseksi. Tiedostaa myös ne hetket, kun meinaa ruveta pakenemaan sitä tekemistä sen takia, että se tuntuu inhottavalta. Helposti me ruvetaan välttelemään.

T: Prokrastinointia.

S: Se on hirvittävän inhimillistä, mutta haittaa sen asian edistymistä.

T: Minulle tuli tuosta mieleen, että gradu on varmaan ensimmäinen työ, mistä on vaikea hahmottaa sitä kokonaisuutta kuin vasta matkan varrella. Aiemmat esseet tai kandi on ollut kuitenkin laajuudeltaan sellaisia, että ne pystytään hahmottamaan kokonaisuutena, mutta gradua ei. Eräs opettaja sanoi joskus minulle, että se gradumatka on sellainen mäki, ylä- ja alamäki. Alussa sinä et näe sinne mäen alas, mitä siellä mäen alla on. Se voi olla jotenkin ahdistavaa, että ei tiedä sitä kokonaisuutta siinä alussa. Voiko sietää sitä, että moni asia selviää tässä matkan varrella. Se voi olla sellainen hankala asia, jos on jotenkin tottunut siihen, että aiemmin on ollut selkeämpää.

S: Ja varmaan on tuntunut sellaiselta, että se on ollut hallinnassa ja tämä gradu ei voi olla samalla tavalla hallinnassa.

T: Noista negatiivisista tunteista vielä sekin, että opinnäytetyö on yleensä siinä vaiheessa, jonka jälkeen valmistutaan, niin sittenhän se valmistuminenkin voi jännittää ja pelottaa.

S: Monelle voi olla iso kysymysmerkki, että mitä sen jälkeen tekee, miten nopeasti löytää sellaisen työn, jonka haluaa.

T: Sitten siihen kohtaan voi jopa tulla myös gradun jälkeinen tyhjyys. Kun on tehnyt ison ponnistuksen, mikä on vaatinut tosi paljon, sitten sen jälkeen on vähän outo olo, että mitä nyt. Varsinkin myös se tuleva työura tai mitä sitten sen jälkeen tekeekään ei ole ihan selkeä, niin se voi olla jännittävä kohta. Mitä neuvoja antaisit, mitä siinä kohtaan kannattaisi tehdä?

S: Minulle kävi mielessä sekin, että jos siihen gradun tekemiseen on liittynyt painetta ja stressiä, aluksi voi olla sellainen vaihe, että ei jaksa oikein mitään. Ainakin ensiksi suo itselleen aikaa siihen kohtaan. Voi olla myös pettynyt vähän siitä, että ei olekaan niin iloinen kuin luuli, koska joskus se paine on ollut niin kova. Tietysti se riippuu, miten se on mennyt ja miten pitkään ja kaikkea. Moni ihmettelee sitä, että missä se on se ilon tunne. Helposti, kun ollaan oltu kovan paineen alla, kestää vähän aikaa. Tavallaan ei ole voimia edes siihen iloon aluksi. Kyllä se sieltä alkaa kuitenkin tulla. Silloin myös alkaa realistisemmin nähdä myös sitä, että se, että en vielä tiedä minkä työn tulen löytämään, niin se ei ole ongelma, kyllä minulla on aikaa. Sitten tietysti, jos on isoja kysymysmerkkejä siitä, mitä teen valmistumisen jälkeen, niin yliopistolla on Rekry, mihin voi mennä. Siellä osataan auttaa tuollaisissa pohdinnoissa ja ihan konkreettisesti CV:n tekemisessä.

T: Se on sitten erilainen tilanne, kun ruvetaan miettimään sitä työelämää. On hyvä hetkeksi hengähtää. Sitä iloa voi olla vaikea löytää, mutta ehkä sitä voi vähän miettiä, voiko itseään palkita jo graduprosessin aikana. Jotain sellaisia pieniä välietappeja. Eihän ne tarvitse olla suuren suuria ne palkinnot, mutta jotakin sellaista mukavaa.

S: Itse asiassa, jos ajatellaan sitä, että jos on vaikeuksia saada gradua tehtyä, voisi sanoa, että kaikki keinot käyttöön, just palkitseminen. Sitten voi keksiä itselleen jopa jonkun rangaistuksen, jos ei ole edistynyt. Joku oli joskus antanut ison summan rahaa kaverille ja sanonut, että jos en ole tehnyt gradua valmiiksi siihen ja siihen mennessä, niin saat pitää tämän rahan. Kaikki keinot käyttöön.

T: Kyllähän se gradu on iso ponnistus, että miten sitten siitä työskentelystä kykenisi tekemään säännöllistä ja yllä pitämään rutiineja. Toki myös arjen muita asioita, että kyllähän siihen elämään silloinkin kuuluu muita asioita, että toivottavasti myös jotain sosiaalisia tilanteita ja ehkä ystävien tapaamista ja jotain harrastusta, liikuntaa.

S: Sitten ihan sellaista palauttavaa tekemistä, ettei kaikki aika ole sellaista hyödyllisen asian tekemistä, vaan ihan oikeasti sellaista, että aivotkin saa välillä lepoa.

T: Siitä mainittiinkin, että jos esimerkiksi negatiiviset tunteet muodostuvat ihan hirveän voimakkaiksi tai tuntuu, että ne haasteet ovat ylitsepääsemättömiä, sitten tietenkin kannattaa hakea apua. Tietysti me opintopsykologit ollaan yksi paikka, mihin voi hakeutua keskustelemaan. Sitten ohjaussuhde oli yksi, mistä puhuttiin, voi pyytää ohjaajalta lisää apua ja lisää aikaa, vaikka ikään kuin ne niin sanotut viralliset ohjaustunnit olisi jo käytetty. Suurin osa ohjaajista ihan varmasti haluaa auttaa ja meidän henkilökunnalla on tietenkin toive, että opiskelijat valmistuvat. Se on ihan aito toive. Se on ihan yliopistollekin tärkeää, että opiskelijat valmistuvat.

S: Niin ja sitten on tietenkin vielä oppaita graduntekijöille. On esimerkiksi Gradutakuu, joka on ihan kirjana, sitten on myöskin sivusto netissä. Niihin kannattaa ehdottomasti tutustua ja muitakin on. Niistä voi löytyä konkreettisia vinkkejä ja myös ihan sellaista inspiraatiota, mikä saa motivaation taas nousemaan ja saa graduansa tehtyä ja sitten tosissaan konkreettisia vinkkejä. Yksi, mitä minä noissa ryhmissä aina otan puheeksi, on Pomodoro-ajastin. Sen aika moni taitaa tuntee jo muutenkin opiskelujen ajalta, mutta jos ei tunne, niin kannattaa testata. Sitten on sellainen Forestapp, jota moni myös käyttää, kun tekee gradua. Ne ovat sellaisia, missä on tavallaan vähän huumoriakin mukana. Forestappissa kasvatetaan metsää, sillä tavalla sitten saakin tehtyä enemmän gradua, koska silloin se metsä kasvaa paremmin. On monenlaisia muitakin. Niitä kyllä löytää, jos lähtee etsimään, tällaisia apukeinoja graduntekoon. Se minun piti vielä sanoa, että näistä asioista, joista me nyt ollaan puhuttu, monesta näistä osa-alueesta voisi vielä puhua kuinka paljon enemmän, mutta ei nyt tähän yhteen podcastjaksoon mahdu tämän enempää. Aiemmissa jaksoissamme on sivuttu näitä samoja asioita. Ajankäytöstä on oma jaksonsa, motivaatiosta ja negatiivisista tunteista ja varmaan muissakin jaksoissa on asioita, jotka myös liittyvät gradun tekoon. Kannattaa kuunnella.

T: Nyt on hyvä lopettaa tähän. Kiitos kaikille kuuntelijoille. Mielekästä opiskeluarkea!