Hyvin hoidettu! on podcast, joka kertoo terveyteen liittyvästä uusimmasta tutkimustiedosta ja jakaa tietoa hoitotieteestä kiinnostavasti ja ymmärrettävästi
Hyvin hoidettu! on kaikille terveydestä kiinnostuneille suunnattu podcast, jota tuottavat hoitotieteen laitoksella työskentelevät väitöskirjatutkijat. Siinä vierailee monipuolisesti terveyden ja hoitotieteen ammattilaisia. Podcastin tavoitteena on lisätä hoitotieteen tunnettuutta, vahvistaa tiedeviestintää ja madaltaa siltaa tieteen tekemisen ja arkielämän välillä.
Kuuntele SoundCloudissa, Apple Podcastsissa tai Spotifyssa!
Jaksojen kuvaukset ja tekstivastineet
Hyvin hoidettu! -podcastin viidennessä jaksossa keskusteltiin kokemuksista hoitotieteen opiskelemisesta, opintojen arjesta ja sen tuomista tulevaisuuden unelmista. Toivomme, että jakso kannustaa hakemaan yhteishaussa opiskelemaan Terveystieteiden maisteriksi Turun yliopistoon.
Lue lisää:
- Wiisak, J., Stolt, M., Igoumenidis, M., Chiappinotto, S., Gastmans, C., Keogh, B., Mertens, E., Palese, A., Papastavrou, E., Mc Cabe, C., & Suhonen, R. (2024). Factors contributing to the promotion of moral competence in nursing. Nursing Ethics, 31(8), 1367–1388. https://doi.org/10.1177/09697330241235305
- Nan Bai, Juling Cao, Huiyue Zhang, Xin Liu & Min Yin. 2024. Digital cognitive behavioural therapy for patients with insomnia and depression: A systematic review and meta-analysis. J Psychiatr Ment Health Nurs. 2024;31:654–667. DOI: 10.1111/jpm.13024
- Niinihuhta, M. (2024). Nursing leadership in a healthy work environment [Doctoral dissertation, University of Eastern Finland]. University of Eastern Finland Repository. https://erepo.uef.fi/handle/123456789/31823
00:00:02.400-00:00:16.500
INTRO: Tervetuloa kuuntelemaan Hyvin hoidettu-podcastia. Tässä podcastissa kuulet terveyteen liittyvää tieteellisesti tutkittua tietoa kiinnostavasti ja ymmärrettävästi. Podcastia tuottaa Turun yliopiston hoitotieteen laitos.
00:00:21.690-00:00:59.490
SAIJA INKEROINEN
Tervetuloa tänne studioon keskustelemaan hoitotieteen opiskelusta Turun yliopistossa, Jaksoon nimeltä Opiskelijan päiväkirja Hoitotieteen arkea ja unelmia. Vieraina meillä on hoitotieteen opiskelijat Pilvi Sarjala, Anniina Seere ja Henna Tapani. Minä olen väitöskirjatutkija Saija Inkeroinen ja toimin tämän jakson keskustelu keskustelun vetäjänä. Tervetuloa mukaan! Voisitteko alkuun esitellä itsenne ja kertoa, mitä ajatuksia ja odotuksia teillä oli hoitotieteestä ennen opiskelujen alkua?
00:01:00.790-00:01:42.610
PILVI SARJALA
Joo, mä oon tosiaan Pilvi Sarjala ja opintojen osalta vielä aika alkuvaiheessa. Mä oon taustaltani teologian maisteri ja sairaanhoitaja. Sairaanhoitajaksi valmistuin vasta tossa vuosi sitten ja tällä hetkellä keskityn päätoimisesti opintoihin, mutta vielä syksyn ajan tein osa aikaisesti sairaanhoitajan töitä lasten vuodeosastolla. Mä tiesin, että mä haluun hakeutua hoitotieteen opintojen pariin jo sillon, kun alotin ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaopinnot. Mua on kiinnostanut se, että miksi me hoidetaan siten kuin me hoidetaan. Hoitotieteellinen tutkimus on innostanut ja myös oon halunnut kehittää terveydenhuoltoalaa ja ratkaista sote-alan epäkohtia.
00:01:45.850-00:02:11.770
HENNA TAPANI
Heippa! Mun nimi on Henna Tapani ja mä oon tosiaan loppuvaiheen hoitotieteen opiskelija. Mä oon valmistunut sairaanhoitajaksi AMK:sta vuonna 2010. Suurimman osan työurani tehnyt päivystystyössä ja hoitotieteestä mä innostuin tutkimisesta ja sit taas sit oman alan kehittämisestä, minkä takia sit hakeuduin tietysti hoitotiedettä lukemaan.
00:02:14.530-00:02:59.930
ANNIINA SEERE
Ja moi munkin puolesta! Mä oon Anniina Seere, taustaltani terveydenhoitaja ja opiskellut myös ton sosiaali ja terveydenhuollon johtaminen ja kehittäminen YAMK:n. Mä oon koko työurani tehnyt rokotetutkimusten parissa eri rooleissa, tutkimushoitajana ja esihenkilötasolla. Ja tota, varsinkin siellä esihenkilötehtävis huomasin sitten runsaasti sellasia epäkohtia mitä mihin halusin syventyy ehkä enemmän et miten niihin vois vaikuttaa. Ja oikeastaan niiden ansiosta sitten sain inspiraation lähtee vielä vielä opiskelemaan ja nyt sitte graduvaiheessa. Ja eettinen johtaminen on mun mielenkiinnon kohteena.
00:03:01.580-00:03:23.000
SAIJA INKEROINEN
Mielenkiintoista, että te tuutte tosi erilaisista taustoista ja varmasti myös teidän opiskelutovereissa on myös vielä moninaisempia taustoja. Erilaisista lähtökohdista voi päätyä tänne hoitotiedettä opiskelemaan. Mitä teillä on tällä hetkellä hoitotieteen opinnoissa meneillään ja mitä
te odotatte seuraavaksi sieltä?
00:03:24.380-00:04:01.400
PILVI SARJALA
No mulla on aika sellaisessa risteysvaiheessa nyt kurssit, että moni kurssi on vähän päättymässä ja osa alkamassa, mutta tällä hetkellä
tutkimusmetodiikkaa, hoitotieteen asiantuntijuutta, johtamista, henkilöstöjohtamista. evidence based practice on tässä alkamassa ja suurimpana asiana ehkä kuitenkin nyt sitten tutkielman työstäminen ja sen ideointi ja aineiston aineiston tätä tutkiskelu. Sitä odotan tässä ja tutkimusaihe on tosi motivoiva ja en malta oottaa, että mitä kaikkea uutta siitä nyt sitte paljastuukaan.
00:04:02.900-00:04:12.350
SAIJA IKEROINEN
Mielenkiintosta, puhutaan kohta vähän noista tutkimuskohteista lisää.
Mites Anniina? Sä oot vähän pidemmällä opinnoissa, mitä sulla tällä hetkellä on meneillään?
00:04:12.740-00:04:58.080
ANNIINA SEERE
Joo, mä oon mennyt vähän ehkä omaa tahtia johtuen siitä tai sen ansiosta et aiemmista opinnoista oon saanut aika paljon hyväksiluettua. Eli mä oon siinä siinä tota graduvaiheessa jo aika pitkällä. Ja tota muuten sitte oon sotkenut näitä eri vaiheen opintoja et oon ollu eri eri vuosikursseillakin oikeastaan mukana. Ja tota varsinkin hoitotieteen teoria, hoitotieteen metodiikka on ehkä semmoset mihin nyt syvennyn enemmän. Mä oon myös tuolla tutkijalinjalla ja se on tosi upea juttu meidän laitoksella et sellaseen voi kiinnittyä ja sitä kautta sit pääsee myös opiskelemaan sitten näitä tutkijavaiheen opintoja jo tässä vaiheessa.
00:04:59.760-00:05:06.660
SAIJA INKEROINEN
Mielenkiintosta. Onkos Hennaa kiinnostanut nää tutkijaopinnot vai mitä sun opinnoissa on meneillään ja mitä odotat?
00:05:08.340-00:05:31.830
HENNA TAPANI
Mua on kiinostanut tosi paljonki tutkijaopinnot. Se oli oikeastaan ainut sillo alkuvaiheessa ku mä hakeuduin opiskelemaan ni sillon jo aattelin, että mä haen tutkijalinjalle ja olin onnekas varmasti ja pääsin sinne sinne ja se on antanut tosi paljon. Ja tota, tällä hetkellä omaa gradua hioskelen loppuun ja keväällä pitäis. Nyt valmistuu sitten.
00:05:34.230-00:05:56.760
SAIJA INKEROINEN
Te vähän puhuittekin noista teijän tutkielmaaiheista ja tutkimuskohteista, niin haluaisitteko te kertoa teidän omat aiheet ja että mitä teillä oli? Tämmösiä hoitotieteeseen liittyviä kiinnostuksenkohteita opintoja alussa ja miten se tapahtu sitte se muokkaus ite tutkimuskohteeksi eli tutkielma-aiheiksi.
00:05:58.080-00:06:39.000
ANNIINA SEERE
No, mul oli tosiaan ajatuksena nimenomaan se johtamisen kehittäminen ja
ehkä se mikä siin aiemmassa työs itellä nousi tosi vahvasti oli tää oman ja organisaation arvojen ristiriita siin esihenkilö- ja johtamistehtävissä. Ja mä lähdin ihan sillä ajatuksella sitten etsimään sitä omaa alaohjelmaa, minkä puitteissa vois sitten tätä lähtee tutkimaan ja päädyin sit siihe eettisen alaohjelmaan ja ja siellä nimenomaan tää eettinen johtaminen ja sen edellytykset.
>Eli mitä tarvitaan, jotta sä pystyt toimimaan eettisenä ja hyvänä johtajana ni siinä sen aiheen puitteissa pyörin.
00:06:40.200-00:06:49.800
SAIJA INKEROINEN
Jännittävää ja tosi näyttää sitoutuvan tai liittyvän siihen mikä kokemus sulla on sit omasta alalta? Et sä olit johtajana toiminu, eiks vaa?
00:06:50.070-00:07:13.360
ANNIINA SEERE
Joo kyllä tää on semmonen itselle tosi tosi läheinen aihe ja toki mun graduaihe on nimenomaan johtajien tän hetkisten johtajien näkökulma tähän aiheeseen hyvinvointialueilla. Ja tietysti tää tän hetkinen hyvinvointialueiden tilanne kaikessa kaoottisuudessaan on semmonen et on kyllä ollut tosi antoisia haastatteluja, mitä oon päässyt tekeen.
00:07:14.290-00:07:18.460
SAIJA INKEROINEN
Kuulostaapa tosi merkitykselliseltä aiheelta! Mites muilla?
00:07:20.020-00:08:26
PILVI SARJALA
No, mä olin tota teologian opintojen aikana sosiaalietiikasta tosi kiinnostunu ja se oli mun pääaine. Ja sitte kun hoitotieteeseen päädyin ni tiesin, että etiikan kysymysten parissa haluaisin tavalla tai toisella jatkaa ja ja. Jo sairaanhoitaja opintojen aikana semmonen tietty teema nousi mulla toistuvasti mieleen ja se on turvallisuus ja turvallisuuskulttuuri. Ei ainoastaan potilasturvallisuus vaan vaan turvallisuus laajempana käsitteenä. Miten turvallisuuskulttuuri ilmenee? Miten sitä vois kehittää? Mitä riskejä ja vaaratapahtumia terveydenhuollossa on? Miten niitä voisi ennaltaehkäistä ja estää? Ja mulla on vielä aika alussa tää oma oma tutkimustyö ja tällä hetkellä mä keskityn vielä keskeisten käsitteiden määrittelyyn ja haen sit apua vähän muilta aloilta, jossa turvallisuuskulttuurin parissa on enemmän enemmän sitte puuhasteltu ja missä sitä on tutkittu. Ilmailusta ja ydinvoimaloista, ja tota nyt sitte innoissani sen parissa sen parissa touhuan.
00:08:27.910-00:08:43.870
SAIJA INKEROINEN
Teillä oli kummallakin siis tämmösiä etiikkaa sivuavia tutkimuskohteita eli tällaista hyvän ja pahan ja oikean ja väärän kysymyksiä. Niin, onko sulla vielä ajatusta, että miten sitä voisitte tutkia tätä tätä turvallisuutta?
00:08:44.650-00:08:59.990
PILI SARJALA
No ainakin nyt toistaseks on sellainen fokus tässä, että mitä siitä seuraa, kun turvallisuuskulttuuri on kunnossa ja mitä siitä seuraa, kun se ei ole kunnossa. Mutta tää rajaus tulee tarkentumaan tässä varmasti kevään aikana, kun saadaan käsitteitä ensin vähän vähän selkiytettyä.
00:09:00.530-00:09:06.830
SAIJA INKEROINEN
Juuri näin. Se on tämmönen prosessi, joka tarkentuu sitten pitkin opintoja. Mites Henna?
00:09:07.850-00:09:32.720
HENNA TAPANI
No mä olen näitten kollegoitten kanssa ihan samalla alalla eli etiikan parissa pyörin ja eettinen johtaja on myös mun graduaihe. Mä teen siitä käsiteanalyysia tällä hetkellä ja analysoin niitä tuloksia. Katotaan mitä siitä sitten ilmenee. Mä toivon et mä pääsen etiikan konferenssiin mikä järjestetään elokuussa, ni kertomaan niist tuloksist sitte tarkemmin.
00:09:33.830-00:10:20.910
SAIJA INKEROINEN
Mielenkiintoista. Eli sen lisäksi, että näistä tuloksista voi lukea teidän opinnäytetöissä tai tutkielmissa, niin sen lisäksi usein sitten näitä tuloksia julkaistaan myös just erilaisissa tieteellissä tapahtumissa ja ammattilehdissä ja muissa tällaisissa. Ja teillä oli kaikilla tollaset aiheet jotka vähän liippas just tonne etiikan puolelle Meillähän hoitotieteen laitoksella tehdään tosi paljon erilaista tutkimusta ja teillä sattui olemaan aika saman aihepiirin alueelta nää tutkielma-aiheet, mutta niit on tosiaan laidasta laitaan sitte. No nyt teillä vielä hoitotieteen opinnot kesken, mutta missä te haaveilette olevanne viiden vuoden päästä?
00:10:23.730-00:11:02.910
PILVI SARJALA
No viiden vuoden päästä mä toivoisin, että mä olisin tän mun turvallisuuskulttuuritutkimuksen kanssa päässy hyvin eteenpäin ja toivottavasti väitöskirja ois siinä vaiheessa jo hyvällä vauhdilla etenemässä myöskin. En oo kyllä poissulkenut myöskään sitä, ettenkö vois päätyä asiantuntija ja kehitystehtäviin sosiaali- ja terveydenhuollossa vaan nekin kyllä kiinnostaa et aika näyttää sitten. Mutta joka tapauksessa hoitotieteen opinnot on jo tähän mennessä tarjonnut valtavasti uusia mahdollisuuksia ja niitä mahdollisuuksia taatusti tuleekin vielä. Koska tää sotekenttä ei ole valmis, vaan työsarkaa riittää kyllä tekijöille.
00:11:04.800-00:11:37.020
ANNINA SEERE
Vaikea kysymys. Mä en ehkä niinkään haaveile mistään, eikä mulla ehkä oo sellasta tarkkaa tähtäintä mihin pyrin. Tää koko tavallaan opiskelu-ura mulla on silleen sattumaa,et vähän sattumalta tulin tänne opiskelee ja olen siel tutkijalinjalla nytte ja ja ehkä ajattelisin et nimenomaan tää eettisen johtamisen ja sen edellytysten tutkiminen on semmonen minkä parissa haluaisin viettää vielä enemmän aikaa. Mutta se et mihin se tie sitte vie niin se on se jää nähtäväksi.
00:11:40.020-00:12:17.410
HENNA TAPANI
Komppaan kyl Anniina, että hirveän vaikea kysymys et mis näkee ittensä viiden vuoden päästä että mä aattelen tällä hetkellä että saa tutkielmat valmiiksi ja sit saa väitössuunnitelman tehtyä valmiiksi et ehkä viiden vuoden päästä ni mä ajattelen et mä oisin sit jo tehnyt sen oman väitökseni toivon mukaa, mutta sitä pidemmälle mulle ei sit ehkä ihan vielä ole sen tarkempaa ajatusta, että mä nautin tutkimuksen tekemisestä. Siitä mä tykkään tosi paljon, et se on ehkä semmonen minkä paris mä toivon, että tekisin mä mitä tahansa, että saisin sitä jatkaa jokatapauksessa.
00:12:17.440-00:12:53.560
ANNIINA SEERE
Tässä on opintojen aikana ollut tosi mielenkiintosta nää tälläset urakertomukset tai et kun tutkijat ja muut asiantuntijat tulee kertomaan tavallaan sitä omaa uraansa, niin se aika monella on semmosta ajautumista et sit mä vaan menin tänne kun tämmönen ovi avautui ja sit mä kokeilin tämmöstä et se kuulostaa myös tosi kiehtovalta, tavallaan senkin tyyppinen. Varsinkin kun on jo aika pitkä työura tietyissä tehtävissä ja
tietyn aihealueen parissa takana, niin on ehkä oppinut sen, että on hienoa että on useampiakin avoimia ovia ja kannattaa kaikkea kattoa.
00:12:53.560-00:13:17.890
PILVI SARJALA
On, sit ehkä viel se, että meillähän paljo opinnoissa painotetaan sitä oman osaamisen ja asiantuntijuuden esille tuomista ja tunnistamista ja sitä et missä kaikkialla meitä tarvitaan. Et myös sitä, et osaa itse itse hakeutua sellaisiin paikkoihin, jossa voi olla sitten niitä mahollisia tehtäviä. Kenttä on kyllä moninainen ja jokaiselle löytyy varmasti kyllä se oma paikka sitte missä sitä omaa asiantuntijuutta saa hyödyntää.
00:13:20.230-00:13:58.760
SAIJA INKEROINEN
Tosi kivasti tiivistetty, että se tosiaan hoitotieteen opinnot avaa paljon niit ovia, mut et ehkä sit haaveissa on tais jokaisella tulla se tutkija sieltä, mut sitte myös asiantuntijuus ja kehittämistehtävät ja näin. Kiitos kun avaisitte teidän hoitotieteen opintojen arkea ja unelmia meille. Ja me ollaan aina joka podcast jakson lopussa pyydetty meijän
vieraita kertomaan jostain kiinnostavasta viimeaikaisesta hoitotieteellisestä tutkimuslöydöksestä, niin mitä te haluaisitte vinkata kuuntelijoille?
00:14:00.410-00:15:01.730
PILVI SARJALA
No paljon on mielenkiintoista tutkimusta, mutta mä nostin tähän nyt
yhden ku vaan yks piti valita tähän. Tää on Johanna Wiisakin ja joukon muita tutkijoita viime vuonna tekemä ja ilmestynyt tutkimus "Factors contributing to the promotion of moral competence in nursing" ja tää on tämmöinen kirjallisuuskatsaus, jossa pyrittiin ymmärtämään, mitkä tekijät edistää sairaanhoitajien ja sairaanhoitajaopiskelijoiden moraalista kompetenssia yksilö-, organisaatio- ja yhteiskuntatasolla ja tavoitteena oli tunnistaa semmoset inhimilliset ja rakenteelliset tekijät, jotka vaikuttaa eettiseen päätöksentekoon ja ammatilliseen toimintaan. Ja sitte havaittiin, että moraalinen kompetenssi ja sen saavuttaminen edellyttää monitasoista tukea, koulutusta ja opetusta ja sen monimuotoisuutta ja ja että rakenteelliset tekijät vaikuttaa vahvasti eettisen päätöksentekoon ja myös poliittiset ja yhteiskunnalliset päätökset voi joko edistää tai estää hoitajien eettistä toimintaani. Tää oli tosi mielenkiintoinen! Suosittelen lämpimästi lukemaan!
00:15:05.480-00:15:38.990
ANNIINA SEERE
No mulla oli tämmönen väitöskirja Milja Niinihuhdan. Tää nyt on jo melkein vuoden vanha, mutta silti äärimmäisen mielenkiintoinen. Hän on syventynyt aiheeseen "nursing leadership in a healthy work environment" ja hän on ensin perehtynyt siihen tai näihin käsitteisiin, et mitä tämmöinen "healthy work environment" on. Ja sitten siihen et miten erilaiset hoitajan tai johtajan johtamistyylit vaikuttavat nimenomaan siihen et tähän ehdottomasti kannattaa tutustua.
00:15:41.420-00:16:02.880
HENNA TAPANI
Mä valitsin tämmösen Nan Bai ja kumppaneiden tekemän tota Kiinassa tämmönen meta-analyysi kun digitaalisten kognitiivisen käyttäytymisterapian unettomuuden ja masennuksen hoidossa on todettu vaikuttavaksi, suosittelen lukemaan sen kans.
00:16:04.500-00:16:18.810
SAIJA INKEROINEN
Kiitos, mielenkiintoisia löydöksiä olitte tota tutkimuslöydöksiä olitte löytäneet. Meillä alkaa kohta yhteishaku Onko jotain terveisiä mahdollisille hakijoille?
00:16:20.910-00:16:46.710
PILVI SARJALA
Turkuun kannattaa kyllä ehdottomasti hakea. Että meillä on hirveen ihana yhteisö täällä. Me ollaan tuttuja. Paitsi niinkuin opiskelijat keskenämme, niin myös laitoksen henkilökunnan kanssa. Täällä tutustuu uusiin ihmisiin, pääsee tekemään ja toteuttamaan niitä asioita, jotka itseä kiinnostaa. Ja kyllä, koen, että aika hyvin on pystynyt sovittamaan työn ja opinnotkin yhteen, että nyt ehdottomasti kannustan hakemaan Turkuun.
00:16:48.210-00:16:51.990
ANNIINA SEERE
Juu, samaa mieltä, opiskelusta ei oo koskaan mitään haittaa.
00:16:53.580-00:17:04.199
HENNA TAPANI
Ehdottomasti pitää hakeutua Turkuun opiskelemaan. Me tarvitaan meijän alalle uusia hoitotieteen maistereita ja tohtoreita kehittämään ja viemään meijän alaa eteenpäin.
00:17:06.240-00:17:21.209
SAIJA INKEROINEN
Kiitos kaikille antoisasta keskustelusta! Kiitos myös kaikille kuulijoillemme! Toivottavasti jakso oli myös teille antoisa ja moni olisi kiinnostunut hakemaan Turun yliopistoon opiskelemaan hoitotiedettä. Kuulemisiin taas seuraavaan kertaan!
Hyvin hoidettu! -podcastin neljännessä jaksossa keskusteltiin nuorista hoivaajista sekä siitä, keitä he ovat ja mitä he tekevät. Lisäksi pohdittiin, minkälaisia seuraamuksia hoivavastuusta voi olla lapselle tai nuorelle. Vieraina jaksossa olivat Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen professori Katja Joronen sekä väitöskirjatutkija Ella Eronen-Levonen. Jaksoa juonsi väitöskirjatutkija Jaana Lojander.
Lue lisää:
Omaishoitajaliitto. Nuorten hoivaajien tunnistaminen ja tukeminen. https://omaishoitajat.fi/mita-on-omaishoito/tyovalineita-ammattilaisille/nuorten-hoivaajien-tunnistaminen-ja-tukeminen/
0:02-0:16
INTRO
Tervetuloa kuuntelemaan Hyvin hoidettu -podcastia! Tässä podcastissa kuulet terveyteen liittyvää, tieteellisesti tutkittua tietoa kiinnostavasti ja ymmärrettävästi. Podcastia tuottaa Turun yliopiston hoitotieteen laitos.
0:20-0:27
KATJA JORONEN
"Nuori hoivaaja ei tunnista olevansa nuori hoivaaja, vaan hän ajattelee, et hän elää ihan normaalia, tavallista perhearkea."
0:33-2:16
JAANA LOJANDER
Tervetuloa hoitotieteen laitoksen Hyvin hoidettu! -podcastin neljännen jakson pariin. Edellisessä jaksossa keskusteltiin vastavalmistuneiden hoitajien työhyvinvoinnista. Tässä jaksossa keskustelemme aiheesta Nuoret hoivaajat: keitä he ovat, mitä he tekevät ja millaisia seurauksia hoivavastuulla voi olla lapselle tai nuorelle. Jakson vieraina meillä on Katja Joronen ja Ella Eronen-Levonen. Katja toimii Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella professorina ja hänen tutkimuksensa kohdistuu terveyden edistämiseen. Nuoret hoivaajat nousivat Katjan kiinnostuksen kohteeksi noin viisi vuotta sitten, kun valtakunnallisessa kouluterveyskyselyssä asiaa käsiteltiin ensimmäistä kertaa. Tämän jälkeen Katja on alkanut kehittää nuoret hoivaajat -tutkimusta ja rakentanut verkostoja yli tieteenalojen ja kansallisten rajojen. Ella puolestaan on väitöskirjatutkija ja taustaltaan sairaanhoitaja. Tällä hetkellä hän toimii hoitotyön lehtorina Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja työstää väitöskirjaansa. Ellan väitöskirjatyö käsittelee nuorten hoivaajien terveyttä, hyvinvointia, tuensaantia ja tulevaisuuden näkymiä heidän itsensä kokemana ja kertomana. Minä olen väitöskirjatutkija Jaana Lojander ja toimin tämän jakson keskustelunvetäjänä. Tervetuloa mukaan! Katja ja Ella, kiitos siitä, että te tulitte meidän jakson vieraiksi. Mä olisin alkuun halunnut teiltä kysyä, että mitä nuorilla hoivaajilla oikein tarkoitetaan eli keitä keitä nuoret hoivaajat ovat?
2:17-2:47
ELLA ERONEN-LEVONEN
Kiitos kutsusta ensinnäkin, elikkä kiitos, että olet kiinnostunut meidän tärkeästä aiheesta ja on ilo tulla siitä kertomaan laajemmallekin kuulijakunnalle. No, nuoret hoivaajat on nuoria henkilöitä, jotka huolehtivat säännöllisesti ja oleellisesti jonkun läheisensä hoidosta ja heitä voidaan kutsua myös nuoriksi omaishoitajiksi tai nuoreksi aikuisiksi omaishoitajiksi - englannissa käytetään termiä "young carers".
2:49-3:33
KATJA JORONEN
Ja oikeastaan musta tärkee niin kuin tuoda esille se, että me puhutaan hyvinkin herkästä asiasta, kun puhutaan nuorista hoivaajista. Et kaikki me kenellä on tai on ollu esimerkiksi nuorempia sisaruksia tai sairastavia vanhempia, niin me tiedetään, että heijän hoitaminen kuuluu ihan luonnollisena ja semmosena arvokkaana osana meijän elämään perheenjäsenenä. Ja onkin vaikee sanoo, että missä kulkee se liiallisen hoivavastuun raja. Mut sitte toisaalta se on sillä tavoin selkeetä, että jos se vastuu alkaa vaikuttaa meijä omaan kasvuun kielteisesti, ni sillon tulisi herätä.
3:33-3:40
JAANA LOJANDER
Aivan. Onko meillä tietoa, että paljonko nuoria hoivaajia Suomessa arviolta on? Onko asiasta tehty tutkimusta tai selvitystä?
3:41-3:58
ELLA ERONEN-LEVONEN
No kansainväliset tutkimukset paljastaa, että länsimaissa jopa kahdeksalla prosentilla alle 18-vuotiaista ja sitä nuoremmista siis on hoitovelvollisuuksia läheisistään ja sitten Suomessa tehdyn kouluterveyskyselyn mukaan tilanne Suomessa on aika samansuuntainen.
4:00-4:46
KATJA JORONEN
Ja sitten tuohon Ellan hyvään alkuun jatkaisin, että sitten on myös sellaisia tutkimuksia, että tää vähän viittaa siihen, että jopa saattaisi olla, että yksi viidestä lapsesta saattaa olla jollakin tasolla hoivavastuussa jostakin läheisestään. Ja esimerkiksi jos ajattelee niinkun kehittyviä maita, niin siellähän kun ei oo tämmöstä terveydenhuoltoa tai sosiaalihuoltoa, niin helposti sitten se lapsi ja nuori on siellä sitte se hoiva ja niin kuin iha ja epävirallisesti virallisesti. Eli kyse on siis todellakin yllättävän yleisestä ja sit toisaalta myöskin hyvinkin piilossa olevasta ilmiöstä sekä Suomessa että muualla maailmassa.
4:49-4:55
JAANA LOJANDER
Mitä ajattelet, että mistä tää johtuu, että minkä takia se on tämmönen piilossa oleva ilmiö?
4:57-5:17
KATJA JORONEN
No mä aattelisin että et ehkä se tota yleisin syy on se, että nuori hoivaaja ei tunnista olevansa nuori hoivaaja, vaan hän ajattelee, että hän elää ihan normaalia tavallista perhearkea ja sitä kautta niinku se jää piiloon, se hänen roolinsa.
5:19-5:34
ELLA ERONEN-LEVONEN
Ja siitä tosiaan vielä, että tota hoivavastuu kuitenkin kuormittaa sekä fyysisesti että henkisesti. Ja ne nuoret hoivaajat kantaa huolta läheisistään. Ja toki sitten se toinen puoli, että hoivasuhde saattaa olla myös palkitseva.
5:35-5:55
JAANA LOJANDER
Kyllä. Ella sä olet tosiaan tehny tutkimusta näiden nuorten hoivaajien kokemuksista, eikö niin? Niin, tota mitä sä haluaisit kertoa heidän kokemuksistaan, eli mitä me tiedetään näiden nuorten hoivaajien kokemuksista heidän itsensä sanottamana.
5:55-6:32
ELLA ERONEN-LEVONEN
No tietysti tutkimustulokset on vielä tässä niinkun julkaisun alla. Elikkä on julkaisematonta tutkimusta ja sitten on toisaalta tutkimus käynnissä, niin vois sanoo että tota yleisesti ottaen ne mitä Suomesta olen nyt saanut selville, niin ne alustavat tulokset vaikuttaa aika samanlaiselta kuin kansainvälisestikin. Elikkä hoitovelvollisuuksia mitä nuorilla hoivaajilla on, niin ne saattaa liittyä fyysiseen tai henkiseen sairauteen, päihdeongelmaan tai muuhun terveyshaasteeseen ja niistä syntyy sitte haasteita myöskin näille nuorille hoivaajille.
6:34-7:47
KATJA JORONEN
Ja ehkä sen tota vielä jatkan, että esimerkiksi Iso-Britanniassa on tutkittu et se on tämmönen pioneerimaa, että siellä on jo parikymmentä vuotta ainakin tutkittu nuorten hoivaajien ja myöskin heijän kokemuksia, mut et enemmän sitte et ehkä sosiaalityön tutkimuksen puolella, mut että hyvin niinku vahvasti tota mikä se kokemus on, ni sieltä löytyy niinku sekä näitä positiivisia kokemuksia että nuori kokee olevansa empaattisempi ja saavansa semmosii valmiuksia elämään, mitä sitten ehkä ei muut ikätoverit saa. Ja ehkä semmonen tämmöne yksityiskohta on mielenkiintonen, että et nuori hoivaaja myöskin hakeutuu hoiva-alalle ehkä ikätovereitaan useammin, mikä sitte tietysti herättää paljonkin kysymyksiä. Ja sitte kun me itse hoiva-alalla ollaan, niin ehkä myös kysymykseen siitä, että olenko minä mahdollisesti ollut jollakin tavalla nuori hoivaaja omassa lapsuudessa tai nuoruudessa.
7:48-8:27
ELLA ERONEN-LEVONEN
Tuohon voisi vielä lisätä, että tuo näyttää siltä, että se hoivasuhteen sitovuus aiheuttaa jonkunlaista vieraantumista normaalista nuoren elämästä, esimerkiksi harrastuksista ja ystävistä. Ja sitten se koulunkäyminen saattaa myöskin kärsiä esimerkiksi sen vuoksi, että on niin uupunut niitten velvollisuuksien vuoksi siellä kotona tai poissaolojen vuoksi. Ja hoiva sitoo siis nuorta kotiin sen koulun sijaan ja vaikuttaa siltä, että sillä nuorena koetulla hoivasuhteella saattaa olla vaikutuksia myös siihen psyykkiseen terveyteen - sekä nuorena että sitten myöhemmin elämässä.
8:29-8:43
JAANA LOJANDER
Aivan. Entä mitä te ajattelette, että miten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset voisivat paremmin tunnistaa ja tukea nuoria hoivaajia tai miten tätä ilmiötä voitaisiin siis paremmin tunnistaa?
8:45-9:27
KATJA JORONEN
No ehkä ensinnäkin ois hyvä sanoo aluks, että valitettavasti terveyspalveluissa tämmöstä alaikäisen hoivaroolia tunnistetaan vielä aika harvoin ja että, ja sitte toisaalta kuitenki on hyvä tietää ja toivottavasti tiedetään sosiaali- ja terveyspalveluissa, että et laki - laissa asetetaan velvollisuus kartoittaa lapsen avun ja tuen tarve ku vanhempi käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja, että siellä toisaalta on niinku se velvoite, joka on kyllä tietysti vähä löyhästi vielä ilmaistu ja sitten ehkä vielä vähemmän osattu sitä tulkita - tällä tavalla.
9:28-9:55
ELLA ERONEN-LEVONEN
Just näin. Ja sitten toisaalta se nuorten omaishoitajien löytäminen on haasteellista, kun he eivät välttämättä itsekään tunnista tilannettaan. Niin siin tilantees tukeminenkin saattaa olla haaste. Elikkä tarvitaan kokonaisvaltaista lähestymistapaa, että tilanne ja ilmiö tunnistetaan koulussa, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa, yhteisöissä ja myös poliittiset päättäjät ja perheet itse tunnistais sen tilanteen.
9:56-10:07
JAANA LOJANDER
Entä miten sitä ihan konkreettista tukea nuorille hoivaajille - miten, mitä ajattelette, minkälaista tukea nuoret hoivaajat saattaisivat kaivata elämäänsä?
10:08-11:15
ELLA ERONEN-LEVONEN
No, esimerkiksi kouluterveydenhuollossa tai sairaanhoidossa, mihin perheet joutuu, missä nuoria kohdataan, niin siellä olisi luonteva paikka mahdollisen hoitovastuun tunnistamiseen. Elikkä konkreettisesti voidaan lähestyä asiaa esimerkiksi kysymällä: huolettaako perheenjäsenesi terveydentila sinua tai onko vanhempasi sairastunut vakavasti? Esimerkiksi siellä kouluterveydenhuollossa. Tai kysymyksenä, käyttääkö vanhempasi liikaa päihteitä tai joudutko huolehtimaan kotona asioista, jotka eivät ehkä kuulu lapselle? Tai koetko, että elämäsi on erilaista kuin muiden ikäistesi? Ja mikäli se huoli sitten kotitilanteesta herää, niin kannattaa asiasta kysyä nuorilta suoraan suorilla kysymyksillä. Elikkä ei vaan että onko kaikki hyvin - useimmiten nuori vastaa siihen, että kaikki on hyvin, mutta kun kohdennetaan niitä kysymyksiä, niin sitten saatetaankin päästä pidemmälle sen tilanteen selvittelyssä ja päästään niihin syihin sitten, ja siellä saattaa sitten paljastua sitä tunnistamatonta hoivasuhdetta, joka kuormittaa nuorta.
11:18-11:56
KATJA JORONEN
Ja ehkä sitten - Ella puhukin tossa nuorten ja lasten palveluista, mut sit myös jos aattelee aikuispalveluja, ni sielläkin terveydenhuollon ammattilaisen kannattaa kysyy aina aikuiselta tai asiakkaalta, potilaalta suoraan että onko sulla alaikäisiä lapsia ja miten aattelette, että sun sairastuminen tai hoito vaikuttaa heijän arkeen. Ja sitte myöski että kuin paljon enemmän vastuuta lapsi joutuu ottamaan kun sä kotiudut. Ja sitte myöski tää tukikysymys, et millaista tukea toivoisit perheellesi tässä sairastumisen tilanteessa?
11:58-12:48
JAANA LOJANDER
Joo, eli asiaa voi lähestyä sosiaali- ja terveydenhuollossa montaa eri reittiä eli kysymällä nuorelta itseltään tai sitten vanhemmalta, jolla on alaikäisiä lapsia, jotka on - tai vanhemmat, jotka on kohdannut sairauden tai muun kuormittavan tekijän elämässään, niin kysyä, että miten, jos heillä alaikäisiä lapsia, niin kuinka he sitten pärjäävät. Onko muuten tehty tutkimusta siitä, että tunnistettais tai tiedettäis tiettyjä riskiryhmiä tai riskiperheitä, joilla on ehkä suurempi todennäköisyys siihen, että että nuoret hoivaajat tai että näissä perheissä on todennäköisemmin tämmöstä ilmiötä.
12:50-13:23
ELLA ERONEN-LEVONEN
Tuota käytännössä kouluterveyskyselystä tehdyn analyysin mukaan näyttäisi siltä, että tiettyjä piirteitä saattaa olla liitettävissä sitten siihen hoivan tarpeeseen ja hoivailmenemiseen siellä kotona. Mutta nää on nyt alustavia tutkimustuloksia, mutta näyttäis siltä, että esimerkiksi äidin alhainen koulutus saattaisi olla vaikuttamassa, et siihen sitten helposti liittyy myöskin se nuorena hoivaajana toimiminen. Muitakin on.
13:25-13:59
KATJA JORONEN
Sit tietysti ihan tämmönen niinku tota perheen rakenteeseen liittyvä asia, että jos on yksinhuoltajaperhettä, yksi aikuinen perheessä, joka sairastaa, niin silloin tietysti sieltä puuttuu se niin sanottu toinen vanhempi, joka sit vois olla siinä tukemassa, että tällöin helpommin sitte nuori tai lapsi - se hoivataakka on suurempi kun perheissä, jossa sit olis tää niin sanottu toinen terve vanhempi, joka jakaisi sitä vastuuta.
13:59-14:11
JAANA LOJANDER
Eli näiden perheiden kohdalla kannattais olla ehkä keskimääräistä enemmän hereillä ja kysyä tästä tästä ilmiöstä tai että onko lapsilla mahdollista semmosia kokemuksia?
14:12-14:13
ELLA ERONEN-LEVONEN
Juuri näin.
14:16-14:33
JAANA LOJANDER
Mä luin tämmöisestä nuorten hoivaajien huolikorteista. Ne on ilmeisesti tämmönen apuväline, millä voidaan helpottaa nuoren hoivaajan tilanteen tunnistamista ja kartoittamista. Kertoisitteko lisää et mitä nää huolikortit ovat?
14:35-15:16
ELLA ERONEN-LEVONEN
Joo, mielellään. Omaishoitajat ovat Alisa-projektinsa puitteissa kehittäneet tämmöiset kortit yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten ja nuorten hoivaajien kanssa. Elikkä tota viralliselta nimeltään "Nuorten hoivaajien huolikortit", ja niiden kautta on helpompi sanoittaa, tunnistaa sitä nuoren hoivaajan tilannetta. Ja ne kortit on ihan netissä saatavilla ja ne voi tulostaa ja tehdä niille sitten laminointia tai muuta. Mutta joka tapauksessa ottaa sieltä käyttöönsä esimerkiksi kouluterveydenhuollossa tai siellä sairaalaosastolla, missä kohdataan sitten perheitä.
15:18-16:07
KATJA JORONEN
Joo, ja ne on jotenkin kätevä tapa nostaa esille semmosta ehkä sanoittamatonta asiaa, että sinne on kirjattu erilaisia mahdollisia huolia, joita nuorilla hoivaajilla usein on. Ja siellä on esimerkiksi tämmösiä, kun että "huolehdin usein sisaruksistani" tai että "olen joutunut käymään töissä koulun ohella" tai "olen huolehtinut perheessäni laskujen maksusta" tai "olen usein tarkkaillut läheiseni vointia" tai sitten "en ole halunnut kutsua kavereita kotiin". Ja näitten korttien kautta sitten nuori voi ehkä itsekin tunnistaa niitä tai sitä omaa elämäntilannetta ihan uudella tavalla. Ja sitten päästään sitä kautta yhdessä keskustelemaan, että miten nuorta ja perhettä voitas tukea.
16:09-16:24
JAANA LOJANDER
Haluisit sä Ella kertoa vielä jotain lisää sun väitöskirjatyöstäsi tai tuloksista, joita olet tähän mennessä saanut - joku mielenkiintoinen näkökulma tai tulos mikä vaikka sut itsesi yllätti liittyen nuoriin hoivaajiin.
16:25-17:12
ELLA ERONEN-LEVONEN
Joo, montaki asiaa on tietenki tässä mieleen tullu, kun aineistoon ja tutkimukseen on paneutunut ja haastatellu näitä nuoria hoivaajia. Mutta hämmästyttävintä ja hämmästyttävää on ollut se, miten vähän tutkimusta nuorista hoivaajista hoitotieteessä on tehty ja erityisesti Suomessa. Ja aikasemmin tutkimusta mitä Suomessa on tehty, niin se on ollut yhteiskuntatieteellisessä tehtyä, sosiaalipuolta koskevaa tutkimusta ja kokonaisuus on kuitenkin monitieteinen ja erittäin vahvasti useimmiten myös hoitotieteen alaa. Eli on ollut ilo tehdä tätä tutkimusta ja jatkaa aiheen parissa, selventää asiaa vielä tarkemmin.
17:13-17:19
JAANA LOJANDER
Mitä sä ajattelet, miten se hoitotiede tai minkälaisen näkökulman se hoitotieteellinen lähestymistapa tuo siihen aiheeseen?
17:21-18:14
ELLA ERONEN-LEVONEN
Me nähdään ainakin se terveyttä niinku sairauksien ennaltaehkäisevän näkökulma, että nää nuoret hoivaajat hyvissä ajoin ja siel kouluterveydenhuollossa havaittais - ehkä jo jopa neuvolassa pystyttäis tukemaan perheitä, joissa on ehkä muodostumassa hoivatilanne. Elikkä se tunnistaminen jo hyvissä ajoin, että ei muodostuisi niitä suurempia terveysongelmia siellä jatkossa. Tai mitä muita vaikutuksia sillä nuorella hoivaajuudella on nuoren elämään ja kehittymiseen. Ja tietysti sitten myöskin siellä ihan sairaanhoidon puolella. Niin se äkillisten tilanteiden tunnistaminen, missä saattaa yllättäen tullakin nuoren hoivaajuuden taakka nuorelle, niin et se tunnistetaan ja pystytään sielläkin sitä tilannetta sitten lievittämään. Sairautta hoidettaessa hoidetaan koko perhettä.
18:16-18:50
JAANA LOJANDER
Mä vielä mietin tätä tän ilmiön tunnistamiseen liittyen ja tossa alussa, kun Katja muistaakseni mainitsi näistä asioista kulttuurisista näkökulmista aiheeseen, että tuli mieleen maahanmuuttajaperheet Suomessa, joissa on lapsia ja nuoria - mitä ajattelette, onko tämä sellainen ilmiö, jota esiintyy myös Suomeen muuttaneissa maahanmuuttajaperheissä? Tai onko he kenties ehkä yksi näistä riskiryhmistä, joista saattaa saattaa tätä ilmiötä ehkä esiintyä enemmänkin?
18:52-19:15
ELLA ERONEN-LEVONEN
Kouluterveyskyselyn mukaan näyttäisi juuri tältä, että olis hiukan enemmän mahdollisesti etniseltä taustaltaan muilla kuin suomalaisilla, ni sitä hoivaamista, et kyllä olis varmasti sellane yksi ryhmä mikä olis hyvä huomioida erityisesti ku puntaroidaan sitä sitä hoivasuhdetta siellä nuoren elämässä.
19:17-20:36
KATJA JORONEN
Ja ehkä tähän vielä et me tiedetään niinku ainakin sitä kautta että maahanmuuttajaperheissä lapset tai nuoret helposti ikään kuin joutuvat heidän sairaiden tai jos vanhempi menee terveydenhuoltoon, niin tulkiksi, vaikka se on kielletty, että on vahva - meillä se näkyy, että et lapsi ei ole se, joka kertoo vanhemman sairauksista. Mutta tää osa me oikeastaan tiedetään. Mut sit se et mitä siellä kodin seinien sisäpuolella tapahtuu perheissä ja sitte just tää kulttuurinen puoli, että se voi olla semmonen hyvinkin niinku luonnollinen ja heille niinku semmonen et tottakai meijän lapset ja nuoret hoitaa meitä enemmän kuin, kun esimerkiksi koulu voi olla sitten niinku priority kakkonen siinä, mut että tää on todella tärkeä aihe tutkia ja varmasti siihen kun lähdetään. Ja sit toisaalta tärkeä muistaa, että maahanmuuttajia ei voi niputtaa ikäänkuin yhdeksi ryhmäksi, vaan jokainen perhe on myös yksilö. Ja sitte tääl on paljo erilaisia kulttuuritaustan omaavia perheitä, eikä voi silleen yleistää tietenkään.
20:37-20:58
ELLA ERONEN-LEVONEN
Ja tässä teen juuri sitä haastattelututkimusta ja haen myös haastateltavia vielä tutkimukseen, niin siellä on kyllä tullut ilmi se, että myös näistä haastateltavista osa on maahanmuuttajataustaisia, mikä on tietysti sinänsä tutkijalle ilo, että he ovat lähteneet haastatteluun mukaan.
21:01-21:16
JAANA LOJANDER
Te olitte jokin aika sitten julkassu Duodecimissä tämmösen artikkelin liittyen nuoriin hoivaajiin ja ilmiön tunnistamiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kertoisitteko jotain lisää tästä?
21:17-21:45
ELLA ERONEN-LEVONEN
Joo, todellakin oli ilo päästä Duodecimin sivustolle esittelemään aihetta ja levittämään ietoa nuorista hoivaajista, elikkä siellä löytyy mielenterveyspuolelta Duodecimin sivustolta omaishoitajista asiaa ja samoin myös Omaishoitajien liitto tietysti tuottaa siitä tietoa, että siellä on tuota ihan nuoret hoivaajat -osio Omaishoitaliitolla.
21:46-22:27
KATJA JORONEN
Ehkä se mikä ihan mahtavaa oli, että sinne vähän sairaanhoitajan käsikirjaan niin päästiin ja sitte toisaalta ehkä se minkä huomas siinä, että tähän linkittyis kaikkeen Sairaanhoitoon, niin nyt kun se meni sinne mielenterveyden puolelle ni sitte jäi, niinku et mitä, nyt sieltä jää niinku esimerkiksi jos syöpää syöpään sairastunut vanhempi, niin ihan yhtä tärkee siellä, että miten niinku sieltä sitte löytäis kaikki erilaiset tahot johon tämä asia liittyy ni sitten. Mut tää tietysti rakenneasia sitte siellä.
22:27-22:44
JAANA LOJANDER
Niinpä kyllä. Mitä te aattelette, jos katsotaan tulevaisuuteen, niin Ella, miten sun väitöskirjatyösi jälkeen, aiotko jatkaa tutkimusta aiheen parissa tai muuten työskennellä aiheen parissa?
22:44-23:19
ELLA ERONEN-LEVONEN
Joo, kyllä ajattelen - tietysti sitä tutkimuksen jälkeistä elämää aina pohtii, ni ajattelen et tä on asia, jota on tietysti hieno tässä tuoda esiin, mutta varmasti vielä vie aikaa ennen kuin asia on kaikkien tiedossa ja huulilla, ja mihin pääsekään sitten vaikuttamaan. Ehkä sieltä koulutuksen kautta sitte, että tulevista hoitajista ja sosionomeista, niin tullee sellaisia ainakin - omassa työpaikassani lehtorina, että he tietävät, ketkä ovat nuoria hoivaajia ja miten heitä on mahdollista löytää ja tukea.
23:21-23:27
JAANA LOJANDER
Kyllä kuulostaa hyvältä. Tähän loppuun teille molemmille vielä yks kysymys: Kysyisin teiltä, että mikä on kiinnostavin viimeaikaisin hoitotiteteellinen tutkimuslöydös, jonka haluaisitte nyt tuoda esille tässä podcast-jaksossa?
23:40-24:14
ELLA ERONEN-LEVONEN
No tuota, itse ajattelisin, että se, että mitä nyt tällä hetkellä omaa tutkimustani olen tehnyt, niin se, että tulokset tähän mennessä näyttää hyvin paljon samanlaiselta kun katsoo kansainvälisiä aikaisempia tutkimuksia, että toisaalta ei paljoa Suomessa tilanne poikkea kansainvälisesti tehdystä tutkimuksesta. Mutta sitten toisaalta vielä olen tässä odottavalla kannalla, että josko sieltä vielä löytyisi joku Suomelle ominainen piirre näistä nuorista hoivaajista.
24:15-24:39
JAANA LOJANDER
Mitä sä itse ajattelet, että mikä tämmönen nimenomaan Suomessa oleva piirre vois olla, mikä liittyy nuoriin hoivaajiin? Onko sulla mitä ajatuksia, että miten, voisko tähän liittyy nimenomaan Suomen ympäristössä joku tietty ominaispiirre mitä ei oo vielä ehkä löydetty?
24:42-25:16
ELLA ERONEN-LEVONEN
Täytyy oikein miettiä tuota asiaa. Ehkä tulee ensimmäisenä mieleen semmonen suomalainen vaatimattomuus, että se kuuluu niin siihen perheen auttamiseen. Mut toisaalta ei se kovinkaan sitten tässä tilanteessa oo semmonen erityisesti suomalainen piirre, kun se perhe ja perheen auttaminen on kaikissa kulttuureissa varmasti semmone keskeinen asia, mutta jotenki ajattelee, että voi olla että suomalaisia ominaispiirteitä on semmone itsensä vähättely välillä, että "eihän tästä nyt tartte tehdä numeroa".
25:18-25:31
JAANA LOJANDER
Kyllä, näin saattaa olla. Entä Katja, mitä sä ajattelet, tai mikä on tämmönen mielenkiintoinen tutkimuslöydös, jonka oot viime aikoina tai johon oot viime aikoina törmänny?
25:32-26:25
KATJA JORONEN
No joo, mä ehkä toisin tämmösen asian, että ku usein nuorista hoivaajista on tutkittu paljon sitä, että mitä he tekee ja sitte saadaan isoja listoja että missä kaikessa he auttaa ja näin. Mut sit ehkä vähemmän on tuotu esille, tai ehkä just nyt lähiaikoina on tuotu esille sitä vaillejäämisen kokemusta, et se ei ookaan niinku enää sitä hoivatekemistä vaan sitä että et nuoret hoivaajat ei välttämättä niinku tosiaan tee duunia sen läheisen hyväksi, mut sit se läheisen sairauden tai riippuvuuden takia ni nuori ei saa sitä ja turvaa ja hoivaa ja tukee, mikä häneen kuului siinä elämänvaiheessa vielä saada. Ja mun mielestä se on tärkeä löydös ja myöski huomioitava nyt sitte kaikissa jatkotutkimuksissakin.
26:26-26:35
JAANA LOJANDER
Kyllä, nimenomaan. Oisko vielä jotain mitä te haluaisitte tuoda esille liittyen tähän aiheeseen, mistä ei ole ehkä vielä keskusteltu tähän mennessä.
26:36-27:09
ELLA ERONEN-LEVONEN
No ihan suorat terveiset eräältä nuorelta hoivaajalta. Viimeisessä tutkimushaastattelussa haastattelemani entinen nuori hoivaaja kiteytti näin, että " -- ymmärrettäis, että kuinka kokonaisvaltaista se on, kuinka rankkaa se on nimenomaan - kokonaisvaltaisesti rankkaa. Tarvitaan tietoisuutta ja kunnioitus siis - mulle olis se, mitä mä kaipaisin omaishoitajille". Suora lainaus siis.
27:10-27:58
JAANA LOJANDER
Kiitos, kiitos Ella. Katja ja Ella, Kiitos paljon, että osallistuitte meidän podcastiin ja jaatte tietoa tästä tärkeästä aiheesta. Tosiaan tässä jaksossa keskusteltiin aiheesta Nuoret hoivaajat. Heitä on enemmän kuin arvaammekaan ja heidän kokemuksensa läheisen hoivaamisesta voivat olla sekä kuormittavia että palkitsevia. Onkin tärkeää, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset oppivat tunnistamaan nuoret hoivaajat ja tarjoamaan heille asianmukaista tukea. Yhteiskunnassa on vielä paljon tehtävää, jotta nuoret hoivaajat saavat ansaitsemansa huomion ja avun. Kiitos, että kuuntelit ja toivottavasti tämä jakso herätti ajatuksia ja voimme jatkaa keskustelua tästä tärkeästä aiheesta. Kuulemisiin taas seuraavaan kertaan!
Podcastin kolmannessa jaksossa keskustellaan vastavalmistuneiden hoitajien työhyvinvoinnista. Vieraina jaksossa terveystieteiden tohtorit, yliopisto-opettaja Sanna Koskinen ja THL:n erikoistutkija Anu Kaihlanen. Jaksoa juontaa väitöskirjatutkija Hanna von Gerich.
Lue lisää:
Kim Y, Kim H-Y. (2024). Turnover Rates and Factors Associated With Turnover: A Longitudinal Analysis of the Retention Period of Clinical Nurses in Korea Using National Data. Policy, Politics, & Nursing Practice. Volume 25, Issue 2. Pages 83-93. https://doi.org/10.1177/15271544241231285
Rinne, J. (2024). Occupational well-being of nurse educators – development and evaluation of a digital intervention. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9740-4
0:02-0:16
INTRO
Tervetuloa kuuntelemaan Hyvin hoidettu! -podcastia. Tässä podcastissa kuulet terveyteen liittyvää, tieteellisesti tutkittua tietoa kiinnostavasti ja ymmärrettävästi. Podcastia tuottaa Turun yliopiston hoitotieteen laitos.
0:20-0:28
SANNA KOSKINEN
"Niinku kokemus siitä, että pystyy toteuttaa hyvää potilashoitoa, pystyy kohtaamaan potilasta ja saa positiivista palautetta potilaalta."
0:33-1:06
HANNA VON GERICH
Tervetuloa studioon! Tämä on Hyvin hoidettu! -podcastin kolmas jakso, ja tänään aiheenamme on "Vastavalmistuneiden hoitajien työhyvinvointi". Tässä jaksossa meillä on vieraana terveystieteiden tohtorit Anu Kaihlanen sekä Sanna Koskinen. Anu on THL:n erikoistutkija ja taustaltaan sairaanhoitaja ja hoitotyön opettaja. Hän on tutkinut muun muassa hoitotyön koulutuksen viimeisten harjoitteluiden merkitystä vastavalmistuneiden sairaanhoitajien työelämään siirtymisen onnistumisessa. Anu on myös hiljattain palkittu Hoitotieteen tutkimusseuran Vuoden hoitotieteen edistäjä -palkinnolla. Onneksi olkoon!
1:06-1:07
ANU KAIHLANEN
Kiitos!
1:08-1:45
HANNA VON GERICH
Sanna työskentelee hoitotieteen laitoksella yliopisto-opettajana ja on taustaltaan niin ikään sairaanhoitaja ja hoitotyön opettaja. Hän on tutkinut muun muassa uransa alussa olevien hoitotyöntekijöiden osaamista sekä työhyvinvointia ja urasuunnitelmia erityisesti ikääntyneiden hoitotyön toimintaympäristössä. Minä olen väitöstutkija Hanna von Gerich ja toimin tämän jakson keskustelunvetäjänä. Tervetuloa mukaan! Te molemmat olette tutkineet työelämään siirtyneitä, uransa alkuvaiheen hoitotyöntekijöitä. Mitä vastavalmistuneille hoitajille kuuluu ja miksi heidän työhyvinvointiinsa tulisi kiinnittää huomiota?
1:47-3:08
ANU KAIHLANEN
No, omassa tutkimuksessa - tai väitöstutkimuksessa silloin keskityin nimenomaan siihen siirtymävaiheeseen, kun opiskelijan roolista siirrytään sinne sairaanhoitajan rooliin. Ja tästä transitiovaiheesta kun puhutaan, niin se on kuvattu hyvin haasteelliseksi jo vuosikymmeniä, ja tuntuu, että se puhe siitä haasteellisuudesta ei oikeastaan ole muuttunut mihinkään. Ja se haasteellisuus pitkälti liittyy siihen, että jostain syystä se mielikuva ja ne kokemukset mitä sen koulutuksen aikana sille opiskelijalle muodostuu siitä tulevasta ammatistaan, ni se ei sitten vastaakaan täysin sitä todellisuutta, kun sinne työelämään mennään. Ja se on tunnistettu sellaiseksi hyvin emotionaalisesti ja fyysisesti kuormittavaksi se työuran alkuvaihe, ja se tekeekin näistä vastavalmistuneita sellaisen haavoittuvan ryhmän siellä työelämässä. Ja tiedetään myös tutkimuksista, että se on nimenomaan nää vastavalmistuneet sitten, ketkä herkemmin myöskin harkitsee alan jättämistä ja lopulta myös ihan lähtee alalta, että sen takia heidän hyvinvointi on hyvin kriittinen tarkastelun kohde.
3:09-4:38
SANNA KOSKINEN
Joo, voisin jatkaa tähän, että omassa tutkimuksessani olen keskittynyt juurikin vastavalmistuneiden hoitajien työhyvinvointiin siellä ikääntyneiden palvelujen toimintaympäristössä. Ja voin kyllä aivan yhtyä tähän mitä Anu sanoi, että samanlaiset tekijät on yhteydessä siellä sen vastavalmistuneiden työhyvinvointiin ja siirtymään, että siellä ikääntyneiden palveluissa on ehkä niinku vielä sit sellasia erityishuomion kohteita, että tehtävänkuvat voi olla melko vaativia juuri uransa alussa oleville - ehkä itsenäisempää kuin muualla ja apua ei ehkä ole niin välittömästi saatavilla, esimerkiksi kotihoidonhoidon kontekstissa. Ja ehkä osaaminenkin on karttumassa, niin voi joutua sellaisiin päätöksenteon hetkiin, jossa sitten ei ehkä olekaan niin paljon osaamista, ja sen voi sitten kokee kuormittavaksi, niinku esimerkiksi eettiseltä kannalta, mikä on myös jo useissa tutkimuksissa todettu. Ja tietenkin voi olla myös fyysisesti raskasta, ehkä myös yhteiskunnan näkökulmasta hieman aliarvostettua ikääntyneiden palvelujen konteksti, mikä sitten sekin voi sitä työhyvinvointia haastaa, joten ne vastavalmistuneet on sen lisäksi, että ovat tosiaan tässä siirtymävaiheessa tämmösessä käännekohdassa, niin myös ehkä tietyt toimintaympäristöt voi olla vaativia, mitkä sitten voi heikentää sitä työhyvinvointia.
4:40-4:46
HANNA VON GERICH
Joo, kiitos! No minkälaisia seurauksia vastavalmistuneiden hoitajien hyvästä tai huonosta työhyvinvoinnista voi olla?
4:47-5:37
ANU KAIHLANEN
No varmaan se tärkein seuraus mitä nyt voi olla suuntaan tai toiseen on se, että pysyykö se nuori sairaanhoitaja tai vastavalmistunut sitten siellä työelämässä vai eikö pysy. Et kyllähän niin kun hyvinvoiva hoitaja on sitoutuneempi siihen omaan työhönsä ja myöskin sitten osoittaa korkeata motivaatiota sit pysyä siellä työpaikalla. Ja toisaalta myöskin niin kun kyllähän hyvinvoiva hoitaja on myös tehokkaampi ja hoidon laatukin on varmasti parempaa, ja sellainen et sairaspoissaolojen määrä esimerkiksi on varmasti vähäisempi silloin, kun työntekijät voi hyvin ja se sitten taas hyödyttää terveydenhuollon organisaatioitakin merkittävästi.
5:38-6:47
SANNA KOSKINEN
Olen aivan samaa mieltä, että tietenkin se työhyvinvointi on sen yksittäisen hoitajan itsensä kannalta ihan ratkaisevan tärkeä, mutta että nimenomaan myös sen korkealaatuisen potilashoidon kannalta, eli varmaankin juurikin näinä työvoiman kriittisinä aikoina, niin se hyvinvointi juurikin lisää sitä sitoutumista työpaikkaan. Ja ehkä sellainenkin näkökulma, että jos siihen työpaikkaan ollaan sitoutuneita, ehkä vaihtuvuus on silloin työyksiköissä pienempää, jolloin sitten ehkä ne ketkä siellä on pidempään olleet, niin ehkä sitä perehdyttämistä tarvitaan vähemmän ja sillä tavalla ehkä se koko työyksikkö sitten ei ole ehkä niin kuormittunut, että se työyhteisökin voi sitten kokonaisuutena - myös ne kokeneemmat hoitajat - paremmin, että varmaankin se on sellainen myös tämmönen työyhteisö- vastavuoroisuus siinä, että yksittäinen hyvinvoiva hoitaja edistää positiivista työilmapiiriä, ja sitten taas hyvinvoiva yksikkö, tai hyvä työilmapiiri yksikössä, edistää yksittäisen hoitajan hyvinvointia - varmaan monella tavalla vastavuoroista eri näkökulmista.
6:49-7:48
ANU KAIHLANEN
Ja ne vastavalmistuneet tulee tällä hetkellä kyllä niinku tosi haasteelliseen, tavallaan, ympäristöön. Jos miettii tätä meidän valtavaa hoitajapulaa, mikä meillä on niinku oikeastaan melkein joka puolella, että saako he tavallaan semmosen riittävän pehmeän laskun siihen työelämään? Ku heidät kiskaistaan sieltä koulutuksesta, kun he saa melkein valita minne varmaan työllistyykin tällä hetkellä, että onko siellä työpaikoilla riittävästi aikaa ja resurssia tarjota sitä tukea ja perehdytystä? Just mikä mainittiin tossa äsken, et se varmasti lisää myös osaltaan sitä kuormittavuutta ja sitten se on niin hektinen se tilanne tällä hetkellä nyt joka puolella, että pitäisi olla heti hirveen valmis ja osata riittävästi ja olla nopea ja tehokas ja pystyy toimimaan siinä missä kokeneemmatkin hoitajat, ni se ei ole mikään helppo paikka.
7:49-8:00
HANNA VON GERICH
Niin justiinsa. Elikkä vähän näistä resursseista ja pehmeästä laskusta puhuttiin. Minkälaisilla keinoilla vastavalmistuneiden työhyvinvointia voidaan tukea ja tällaista työpahoinvointia vois ehkäistä?
8:01-9:35
ANU KAIHLANEN
No se kattava perehdytys nyt on varmaan se ensimmäinen asia, että auttaisi heitä sopeutuu sinne uuteen työympäristöön ja työyhteisöön myöskin. Ja siinä mä luulen et välttämättä, ei niinkään et on joku yksittäinen - no on hyvä tavallaan et on ehkä joku semmonen yksittäinen ihminen, keneen vastavalmistunut soi sitten tukeutua siellä työpaikalla, mutta semmonen yleinen ilmapiiri, että kaikki ikään kuin ohjaa ja tukee siinä työelämän alkutaipaleella, ni se on aika tärkeetä. Ja sit siitä perehdytyksestä vielä olisi tärkeä huomioida, et sen pitäisi olla riittävän pitkäaikaista, et semmonen liian lyhyt ja vaikka kertaluontoinen perehdytys ei ole kyllä missään määrin riittävä. Ja varmaan myös sellainen personoitu tuki siinä mielessä, et olis tällasta kanssa-, niinku, -tilanteessa olevien tällasia tapaht-, vois kokoontua näiden vastavalmistuneiden kesken ja niitä jotenkin yhdessä purkaa, niitä työelämän alkuun liittyviä tunteita ja niinku pelkoja ja kokemuksia ja kaikkea sitä semmosta mitä sitten ehkä semmonen pidempään työelämässä ollut hoitaja ei enää pysty samaistumaan niihin tunteisiin mitä siinä alkuvaiheessa on, niin sen takia tällänen - mikäs se sana on, se on "peer support" englanniksi, mutta siis vertaistuki. Niin sen tyyppistä olisi varmaan hyvä tarjota.
9:37-11:22
SANNA KOSKINEN
Joo, tässä on varmaan hyvin paljon erilaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, miten niinku tukea ja ehkäistä, et se tulee varmaan senkin kautta, että se työhyvinvointihan on todella moniulotteista ja sitä voidaan katsoa tosi monesta eri näkökulmasta. Jos tossa vaikka sieltä ikääntyneiden palvelujen toimintaympäristöstä - juuri mitä omassa tutkimusryhmässä viime aikoina, viimeisimmässä tutkimuksessa havaittiin, että ne lähtee ihan vaikka sellasista niinku vapaamuotoisen yhdessäolon kokemuksesta, yhteisistä kahvihuonekeskustelusta, sitten hyvästä, ehkä jopa huumorintajuisesta työilmapiiristä siellä työyhteisössä. Niillä voidaan tukea, ja sit se niinku korkeatasoinen potilashoito - jos on niinku mahdollisuuksia toteuttaa - kokemus, siitä et, pystyy toteuttaa hyvää potilashoitoa, pystyy kohtaamaan potilasta ja saa positiivista palautetta potilaalta - tällainenkin näkökulma on työhyvinvointia tukeva. Sitten myös se, että se työ koetaan vaihtelevaksi, itsenäiseksi, niin sekin voi joillekin olla semmosta työhyvinvointia tukeva elementti. Sen sijaan sitte tuolla ikääntyneiden palvelujen toimintaympäristössä havaittiin, et semmonen ammatillisen kehittymisen mahdollisuus, et jos nähdään et sellasta ei ehkä ole, jos ei ole ihan selkeitä uranäkymiä, ni se myös sit voi heikentää sitä työhyvinvointia. Eli se on niinku tosi moni, monia eri näkökulmia mitä niinku kannattaa pohtia, et miten, mistä se työhyvinvointi muodostuu ja miten sitä sit voi tukea, että... paljon mahdollisuuksia ja keinoja kyllä on tukeakin.
11:23-12:29
ANU KAIHLANEN
Ja varmaan noi urakehitysmahdollisuudet korostuvat sitten etenkin just sen siirtymävuoden jälkeen, jolloin se ikään kuin vähän tasapainottuu se tilanne, et se ensimmäinen vuosi on sitä et koitetaan saavuttaa se tietynlainen osaamistaso ja varmuus siinä sairaanhoitajan työssä ja sen jälkeen, kun alkaa löytää sitä varmuutta, sitä varmaan alkaa enemmänkin kaivata niinku sitä, että miten mä tästä voin kehittyy ja edetä urallani sit niin kun myöhemmin. Ja tuli taas mieleen aikaisemmin mitä sanoit just näistä kahvihuonekeskusteluista ja muista, että se on kyl - nää vastavalmistuneet vähän niinku kamppailee sen asian kanssa, ja siin työssäkin ylipäätään, että miten paljon he itsenäisesti - et he ajattelee, että heidän heiltä odotetaan tietynlaista suoriutumista ja he vähän kamppailee sen asian kanssa, että paljonko voi pyytää tukea ja apua, kun haluaa kuitenkin osoittaa sen, että mulla on sitä osaamista ja saada sitä hyväksyntää sieltä työyhteisöltä, et se työyhteisön hyväksyntä nimenomaan, ni se on tosi tärkeetä siinä alkuvaiheessa.
12:30-12:46
HANNA VON GERICH
Joo, tässä sivuttiinkin jo sitä, että vastavalmistuneelle hoitajien työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että heidät otetaan myös huomioon työelämässä, niin jos ajatellaan tämmöstä pidempää hoitotyössä työskennellyt, niin miten he sit voisi tukea näitä vastavalmistuneita hoitajia?
12:48-14:01
ANU KAIHLANEN
No se tulee nyt mieleen omista tutkimustuloksista silloin aikanaan, et ihan yksi asia ois sellainen, et asetuttais sen vastavalmistuneen asemaan. Niinku tos aikasemminkin totesin, ni sellainen ketä on jo pitkään ollut siellä työelämässä ja siellä tietyssä yksikössä ja siinä tietyssä hoitotyön ympäristössä, niin se helposti unohtuu, että joku toinen ei ole siellä ollu, ja yksinkertainenkin asia saattaa olla toiselle täysin uusi. Niin semmonen, et asettuu sen vastavalmistuneen asemaan. Ja jopa sellainenkin tuli esiin omassa tutkimuksessa, että jos kerrotaan tällaisii tarinoita siitä, miten itse selvisi aikanaan siitä työuran alusta ja miten asiat on silloin mennyt, niin sekin jotenkin auttaa näitä vastavalmistuneita tunnistamaan omia fiiliksiään sit siinä ja miten niistä päästään eteenpäin niistä pelon ja epävarmuuden tunteista ja niistä muista, et "okei, tätä samaa on nyt ollut niinku muillakin ja tä kuuluu tähän asiaan ja tästä se varmuus sitten kehittyy ja mä saan tukea nyt tässä uutena ja mua ymmärretään et mää en vielä tiedä ja osaa kaikkea" ja näin päin pois.
14:02-15:19
SANNA KOSKINEN
Joo, aivan samoja ajatuksia. Varmaan nimenomaan on niin, että ihan jokainen kokeneempi hoitaja tai yksikössä pidempään ollu, niin voi sillä omalla henkilökohtaisella toiminnalla toivottaa vastavalmistuneen tervetulleeksi. Ehkä kuitenkin myös on hyvä, että sillä palvelujärjestelmällä siellä organisaatiolla, yksiköllä on jonkun näköinen ehkä niinkun laajempi tulokulma tähän, että jotenkin systemaattisempi lähestymistapa ihan jo johtamisesta lähtien, ettei sitä myöskään ehkä sitten niille yksittäisille hoitajille, niille lähityökavereille niinkun pelkästään jätetä sitä vastuuta siitä perehdyttämisestä, vaan ne on tietynlaisia rakenteita, jonkun tyyppisiä perehdytysohjelmia, seurantaa, arviointia, et se on sil tavalla niinku systemaattista koko organisaation tunnistamaa toimintaa. Toki siitä voi joku sit olla enemmän vastuussa kuin toiset ja kaikilla on osansa, mutta että se olis niinku organisaatiossa niinku tämmönen joku rakenne, millä erityisesti vastavalmistuneita, mut tietenkin ihan kaikkia ketkä tulee uutena yksikköön, ni pystyttäis tukemaan.
15:19-15:54
ANU KAIHLANEN
Ja edelleen kun pidetään mielessä tää valtava hoitajapula mikä meillä on, ni luulisi, et kyllä organisaatioilla on aika suuri intressi pitää näistä vastavalmistuneista kynsin hampain kiinni, et se perehdyttäminen on kuitenkin työlästä ja vaatii resurssia ja muuta, että jos sitten käykin niin, että se ei oo jotenkaan riittävän systemaattista, se tuki ja perehdytys ja se niinkun miten niitä vastavalmistuneita siellä sitten koitetaan sitouttaa, niin se tulee aika kalliiksi kyllä näille organisaatioille.
15:55-16:05
SANNA KOSKINEN
Ja voi nimenomaa ehkä juurikin lisätä sitä vaihtuvuutta siinä yksikössä, organisaatiossa, mikä sitte ehkä kuormittaa taas sitten koko yksikköä.
16:07-16:21
HANNA VON GERICH
Hoitotyön koulutuksella on myös oma rooli, jotta tätä siirtymä opiskelijan roolista hoitotyön ammattilaiseksi olisi mahdollisimman onnistunut. Miten hoitajien koulutuksessa valmistellaan työelämää ja miten valmistuvien hoitajien työhyvinvointia voisi tukea jo koulutuksen aikana?
16:22-18:44
SANNA KOSKINEN
No, työhyvinvointiin liittyvät kysymykset on kyl tunnistettu sairaanhoitajan ammatillisuuteen liittyviksi osaamisvaatimuksiksi, joten mä uskoisin, että näitä kyllä koulutuksessa käydään sen myötä läpi, mutta varmaankin systemaattisuudessa vois olla ehkä siellä kehittämisen varaa. Tietenkin ohjatut harjoittelut on ihan keskeisessä roolissa, työssäoppimisjaksot, mut jos mietitään ihan sitä mitä siellä ehkä niin kuin oppilaitoksessa, niiden seinien sisällä, jos vois näin sanoa, tai ihan koko koulutuksen aikana, ni toki sellaiset niinku myönteiset ihmissuhteet, turvallinen opiskeluympäristö ja luottamus sellaseen omaan osaamiseen tai sen vahvistamiseen, ni tukee sit toki sitä opiskelijan hyvinvointia ja luo sellaista pohjaa mitä kautta sit myös se työhyvinvointi kasvaa. Että tietty opettajien, ohjaajien saatavilla oleminen, ihan sitten niinkuin kaks kasvokkain fyysisesti tai joittenkin digitaalisten välineiden kautta on tärkeää, ja sillä tavalla et se opiskelija ei jää ehkä yksin, jos jotain haasteita on. Joitakin opetusmenetelmällisiä ratkaisuja, esimerkiksi simulaatioita, jos ajatellaan, että tämmöst osaamisen vahvistamista, tukemista varmaan, ni ne ovat hyödyllisiä - oppimispäiväkirjoja, keskustelua, vertaistukea, täs puhuttiin eli et pääsee vähä keskustelemaan niist omista tuntemuksistaan ja saa tukea niihin. Ja ehkä sit viel sellasen voisin tuoda esiin, että et tutkimuksissa on tullut sekin esiin, että ehkä vähän yllättäenkin, että vastavalmistuneiden, usein myös iältään nuorten fyysinen terveys tai hyvinvointi vois myös ehkä kaivata vahvistusta, että olis sellainen ihan peruslähtökohta, niinku terveelliset elämäntavat, liikkuminen, ravinto, muut - olis kunnossa, koska se on sit sellainen minkä pohjalle sit myös rakentaa, eli ehkä ihan tämmösiä niinku - ei pelkästään ohjata asiakkaita, potilaita terveellisiin elämäntapoihin tai itsestä huolehtimiseen, vaan myös ihan niitä tulevia ammattilaisia itseään.
18:46-20:40
ANU KAIHLANEN
Joo, ja tohon vois lisätä, et se fyysinen hyvinvointi toinen, mut sitte ihan semmonen niinku emotionaalinen, et se psyykkinen kuormittuneisuus tosiaan mikä kuuluu siihen aika vahvasti, siihen ensimmäiseen työvuoteen - jotenkin, et siihen pystyisi koulutuksen aikana antaa niit eväitä, että miten ne pystyis sitten hallitsemaan sitä kuormittavuutta ja et löytyisi niitä keinoja, millä sitten jaksaa sieläl työssä niin, että se - siihen tosiaan jo vähän etunenässä jo valmistettaisiin, eikä niin, että sit vasta kun ollaan siellä työelämässä, ja se kova kuormitus tulee päälle, ni ois jo valmiina niit työkaluja siinä miten pystyisi sitä omaa jaksamista edistämään. Ja varmaan niistä harjoitteluista, jos vielä puhutaan, niin jos nyt miettii siirtymän haasteellisuutta ja sitä, että jos se mielikuva tai se kokemus, minkä silloin koulutuksen aikana on saanut, onkin sitten erilainen kuin se työelämän todellisuus, ni siel harjoitteluissa olis kiinnitettävä huomiota siihen, että se mahdollisimman hyvin jo simulois sitä ensimmäisen - tai sitä et mitä heiltä odotetaan vastavalmistuneena, että se ei olis niin, että siinä harjoittelussa on vaikka just mahdollisuus keskittyä nyt vaikka vaan siihen yhteen potilaaseen ja käyttää siihen paljon aikaa ja sitte kun se todellisuus on kuitenkin se, et sitte ku sä olet siel työelämässä, ni sul saattaa olla niinkun niitä viis, sul voi olla niitä - et siellä ei kukaan enää ajattele sitä välttämättä, et sä oot se vastavalmistunut, vaan just ku siel on niin heikko se työvoimatilanne nii pitää pystyy suoriutumaan tosi suuresta työmäärästä ja jos harjoitteluissa sä et oo saanut kokea sitä sellasta pientä painetta ja sitä hallita niitä monia yhtäaikaisia tehtäviä ja muuta, ni onhan se nyt selvää, että se on tosi vaikea tilanne sitten myöhemmin.
20:40-22:05
SANNA KOSKINEN
Täs on varmaa niinku jo - toki tällä hetkellä paljon oppilaitokset ja palvelujärjestelmä tekee yhteistyötä juurikin ohjattujen harjoittelujen, työssäoppimisjaksojen kanssa, mut varmaan edelleen ehkä ihan nykyisiä käytäntöjä vahvistaen, mut ehkä sitte myös sellasii näkökulmii, että mahdollisesti sellainen opiskelijajoukko, jotka ovat opiskelleet koronapandemian aikana ehkä paljon etäopiskelussa, ehkä sosiaaliset suhteet ollu vähäsempiä, niin tulee tällaseen ammattiin, jossa ollaan tietysti tiiviissä potilaskontaktissa ja tarviiko ihan sellaseen jotakin enemmän, niinku harjotusta tai huomiointia siihen, miten ihan tällasta, vuorovaikutuksessa ollaan. Et oisko niissä taidoissa vielä vahvistamista? Sit tietenkin niin kuin moninaistuva yhteiskunta kaikkiastaan, niin miten sellasia opiskelijaryhmiä ketkä sitte on ehkä, no vielä aliedustettuina, maahanmuuttajataustaisia hoitajia, tulevia ammattilaisia, ni miten heitä sitte pystytään tukea sekä jo opiskeluaikana että niihin työyhteisöihin integroitumisessa? Niin täs on varmaan - tai on jo toki niinku oppilaitosten ja palvelujärjestelmän yhteistyötä, ni et he sit olis hyvinvoivia ammattilaisia.
22:07-22:11
HANNA VON GERICH
Minkälaisia haasteita vastavalmistuneet hoitajat kohtaavat muuttuvassa työelämässä?
22:12-25:03
ANU KAIHLANEN
No tuli mieleen tuosta mitä Sanna puhu siitä, että koronan aikana opiskelleet ja valmistuneet, niin he saattaa vaikka kokee haasteita siinä potilainen tai asiakkaiden kanssa vuorovaikutuksessa, niin jos miettii tästä nyt miten miten digitalisaatio muuttaa tällä hetkellä, millä tahdilla terveydenhuollon työtä ja toimintatapoja, niin voidaan ajatella, että miten se kommunikaatio ja vuorovaikutus sitten niissä etähoitotilanteissa, mitkä kuitenkin tällä hetkellä ihan hallitusohjelmankin puitteissa on tavallaan todettu ensisijaisiksi, että kaikki mikä voidaan hoitaa etänä niin pitäis hoitaa etänä, joten se myöskin sitten vastavalmistuneille tuottaa omat osaamisvaatimuksensa. Ja kuten tässä nyt on monta kertaa todettu, niin se työuran alun kuormittavuus on jo itsessään aika suurta, niin siihen jos me mietitään vielä semmoinen jatkuva muutos liittyen tähän digitaalisuuteen ja sen uuden uuden oppimiseen, ni kyllähän se väkisinkin saattaa aiheuttaa merkittävää lisäkuormaa ja tutkimus on osoittanut myös sen, että se hyvä osaaminen toisaalta suojelee näitä vastavalmistuneita sieltä kuormittumiselta. Esimerkiksi tiedonhallinnan osaaminen, koska he joutuvat paljon käyttämään - potilastietojärjestelmiin kirjaaminen vie tosi paljon aikaa ja myös muu tämmönen sähköisissä ympäristöissä toimiminen, ni hyvä osaaminen siinä on ollut yhteydessä vähäisempään kuormittuneisuuteen. Ja sellainenkin asia on tullut tutkimuksessa esiin, että mikäli sillä vastavalmistuneella on ja aika usein heillä jopa kyl onkin, koska nuoria tämmösiks diginatiiveiksi kutsutaan, ni heillä on hyvä digiosaaminen ja sitä kautta heidän on todettu saavan aika paljon arvostusta ja jopa luottamusta työpaikalla. Eli jos siellä on eri ikäisiä ja eri osaamistasoisia hoitajien, ni sitten tällainen nuori hoitaja tulee hyvällä digiosaamisella sinne, niin hän saattaa - hän nauttii muiden työntekijöiden arvostusta sen kautta. Ja tä on aika kiinnostava tutkimustulos mun mielestä. Et toisin sanoen, kyl se on tosi tärkeää et se koulutus valmistaa nyt hyvin myös siihen digityöhön ja siihen, että se työ muuttuu koko aika jotenkin, et miten sellaiseen jatkuvaan muutokseen niin kuin pystyy - se on aika hyvä kysymyskin toisaalta, että miten pystyy opettamaan sellaista, että miten sä pystyt adaptoitumaan työssä tapahtuviin nopeisiin muutoksiin. Että sitä on ehkä syytä miettiä tulevaisuudessakin enemmän.
25:05-27:21
SANNA KOSKINEN
Joo, mä voisin ehkä jatkaa tuosta osaamisen näkökulmasta, ehkä tämän ikääntyvän väestön kannalta. En nyt nää sillä suoraa suoraa yhteyttä, sillä ikääntyneellä hoitotyön osaamisella välttämättä työhyvinvointiin, mutta yleisesti tiedetään osaamisen olevan tosi tärkeätä sen työhyvinvoinnin kannalta. Niin kuin tiedetään, että väestö ikääntyy ja palveluntarve kasvaa, niin ihan niin kuin jokasessa - oikeastaan kaikissa terveydenhuollon toimintaympäristöissä, kohdataan ikääntyneitä ihmisiä, tarvitaan heidän hoitotyön osaamista, ni jos esimerkiksi tää osaaminen ei oo kovin vahvaa, ni sitä kautta voi sitte tulla jotakin sellaista, että se työhyvinvointi ei ehkä ookkaan tai se - tai kokee jonkun tilanteen kuormittavana. Eli ehkä sen niinku ikääntyneiden hoitotyön osaamisen vahvistaminen omalta osaltaan voi sitä työhyvinvointia tukea. Ja sit ehkä tähän liittyen, että vähän tähän ehkä, mitä muutoksia ja mitä haasteita on, niin en tiedä onko - täytyy sanoa, etten tiedä onko tutkimusta, mutta et vois ajatella ihan täs asiantuntijakin, kun koko ajan joutuu opiskelemaan tätä uusia hyvinvointialueita, tätä palvelujärjestelmää, miten se toimii, miten sen ymmärtää, niin vois ajatella, että et vastavalmistuneella hoitajallaki voi ehkä olla hankaluuksia tavoittaa se et mitä kaikkea tähän kuuluu, miten se hoito jatkuu. Sitten ku hänen pitäisi vielä ottaa se asiantuntija-ammattilaisena haltuun, niin ehkä sellaisenkin osaamisen vahvistaminen vois olla paikallaan. Eli se on ehkä sikäli myös iso kysymys, et voi olla, että vastavalmistuneena tarvii vielä ihan vahvistusta ihan perusosaamisessakin, niin sit ehkä semmoset isot kysymykset, kun joku hyvinvointialue tai palvelujärjestelmä - niinkun hoidon jatkuvuuden, potilaan hoidon jatkuvuuden varmistamisen kannalta, ni seki voi olla aika semmonen mihin ehkä tarvittais lisää osaamista ja sitä kautta ehkä sit se vois tukea myös sitä työhyvinvointia.
27:21-27:41
HANNA VON GERICH
Tänään olemme keskustelleet siitä, miksi on tärkeää keskustella ennen kaikkea pitää huolta vastavalmistuneiden hoitajien työhyvinvoinnista. Olemme myös kuulleet erilaisia tapoja tukea työhyvinvointia niin koulutuksen kuin työelämänkin näkökulmasta. Mutta ennen kuin me päätetään keskustelu ja suljetaan mikrofonit, niin mä haluaisin kuulla, että mikä on teidän mielestä kiinnostavin viimeaikainen hoitotieteellinen tutkimuslöydös?
27:42-31:20
ANU KAIHLANEN
En tiedä onko ihan kaikkein kiinnostavin, mutta oli kiinnostava - niitähän niin paljon julkaistaan monenlaista koko aika, että oli vähän vaikea valita. Mutta tällaisen tutkimuksen nyt bongasin, tä on helmikuussa 2024 nyt julkaistu Policy, Politics, & Nursing Practice -lehdessä, ja tää oli tämmönen tosi iso Koreassa tehty seurantatutkimus, jossa tutkittiin sairaanhoitajien tällasta organisaatiosta tai alalta lähtemistä, puhutaan turnoverista englanniksi. Ja tässä seurattiin siis melkein 110 000 hoitajaa. 568 sairaalaa oli mukana tässä seurannassa ja vuosien 2017-2020 välillä heitä tosiaan seurattiin ja niitä tekijöitä sitten, että jos sinä aikana sairaanhoitaja lähti, niin mitä organisaatioon liittyviä tai sitten hoitajaan itseensä liittyviä tekijöitä siellä oli taustalla. Ja jos organisaatioon liittyvistä tekijöistä oli muutamia eri muuttujia, mitä tarkastella on, mut kaikista tärkein selittävä tekijä oli se potilaspaikka/hoitaja -suhde, eli montako potilaspaikkaa on per hoitaja siellä yksikössä - ja se oli aivan suora yhteys siitä, että mitä enemmän potilaita oli per hoitaja, niin sitä suurempi oli se turnover-prosentti, et ylipäätään täs tutkimuksessa, niin se kolmen ja puolen vuoden vaihtuvuus oli 33,4 %, ja se on aika suuri. Ja tässä kun tarkasteltiin näitä eri potilaspaikka-hoitaja -suhdelukuja, niin siinä missä jossain yksikössä oli esim. 2 potilaspaikkaa per hoitaja, niin se oli 20 % noin se lähteminen, mut sitten ku niitä oli 6 tai enemmän, ni se oli melkeen 50 % se lähtemisprosentti eli todella merkittävä ero siinä. Eli täst nyt vois niinku sen nyt sanoa, että kyllä sillä hoitajamäärällä - se, että miten kuormittuneita he on niinku siinä työssä, niin sillä on selkeä yhteys tähän lähtemiseen. Ja tässä ei nyt tosiaan sitä ei pystytty sanomaan, että onko lähtenyt kokonaan pois alalta, vaan vaihtanut vaan organisaatioita, sitä ei pystytty näissä tutkimuksissa selvittämään. Mut sit vielä näistä sairaanhoitajien itseensä liittyvistä lähtöä selittävistä tekijöistä, ikä ja työkokemuksen määrä oli ne kaikista keskeisimmät. Ja siinä oli huima ero, eli kuten aikaisemminkin tutkimus on osoittanut, niin nuoret, että se oli alle 24-vuotiaat hoitajat, niin heistä 3,5 vuodessa lähti 54 %. Samoin sitten ne kenellä oli alle vuosi työkokemusta ni se lähtöprosentti oli suunnilleen samaa luokkaa. Mutta se mikä tässä oli kiintoisaa, että sitten, jos hoitaja oli pysynyt siellä sen yli vuoden, et oli yli vuosi sitä kliinistä kokemusta, niin se väheni merkittävästi se lähtöprosentti, eli tarkoittaa toisin sanoen sitä, että jos selviää siitä ensimmäisestä työvuodesta ja sen haastavuudesta, ni on hyvin paljon todennäköisempää, että saadaan pidettyä ne hoitajat myös sit siellä jatkossakin. Ja tää nyt jotenkin tosi hyvin mun mielestä sopii tähän keskusteluun mitä me nyt ollaan käyty, et se sen ensimmäisen vuoden haastavuus, että siihen tosiaan kannattaa panostaa, että se menee hyvin se ensimmäinen vuosi ja saadaan sitoutettua ne hoitajat sinne työpaikalle.
31:23-31:23
HANNA VON GERICH
Joo, Sanna?
31:23-32:44
SANNA KOSKINEN
Joo, mä otin tähän vähän liittyen tohon viimisen teemaan mistä keskusteltiin, siitä hoitotyön koulutuksesta, niin otin esiin kesäkuussa [2024] täällä meidän Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella tarkastetun Jenni Rinteen väitöskirjan, jossa muun muassa kehitettiin ja testattiin sosiaali- ja terveysalan opettajille tällainen suunnattu työpäivän aikana tehtävä ja digitaalisesti toteutettava työhyvinvointiin tukeva ohjelma. Ja tosiaan tää ohjelma osoittautui ihan lupaavaksi, sillä sillä pystyttiin lisää opettajien palautumista ja yleisiä hyvinvoinnin kokemuksia. Ja ne opettajat myös kokivat sen hyödylliseksi niitten omien voimavarojen ja tota työn tauottamisen edistäjänä. Ja mä valitsin tämän tutkimuksen vähän siitä vinkkelistä, että tässä vois olla sellainen jatkumo, että samoin kuin ne hyvinvoivat hoitajat siellä kentällä pystyy tarjoamaan laadukasta hoitoa potilaille, niin ajattelen et ne hyvinvoivat opettajat pystyisi kouluttamaan näitä hyvinvoivia hoitotyön ammattilaisia, että haluisin ainakin nähdä tässä tämmöstä yhtymäkohtaa ni sen takia tämä tutkimus tähän nyt sitten vinkkinä.
32:45-32:58
HANNA VON GERICH
Anu ja Sanna, kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta! Kiitos myös kaikille kuulijoillemme siellä linjojen päässä jakson kuuntelemisesta. Toivottavasti jakso oli antoisa ja herätti uusia ajatuksia. Kuulemisiin taas seuraavaan kertaan!
Hyvin hoidettu -podcastin toisessa jaksossa keskustellaan ympäristön merkityksestä ikääntyneen terveydelle ja hoitamiselle. Vieraina jaksossa on kaksi Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen väitöskirjatutkijaa, Kristiina Juudin ja Noora Narsakka, ja jaksoa juontaa väitöskirjatutkija Reetta Mustonen.
Lue lisää:
Narsakka, N., Suhonen, R., Groot, B. & Stolt, M. (2023). Promoting activity and mobility in long-term care environments: A photo-elicitation study with older adults and nurses. Journal of Clinical Nursing. Volume 32, Issue 23-24. https://doi.org/10.1111/jocn.16866
Narsakka, N., Stolt, M. & Suhonen, R. (2024). Näkökulmia ikääntyneiden ihmisten ympäristöihin. https://utushop.utu.fi/p/3949-nakokulmia-ikaantyneiden-ihmisten-ymparistoihin-e-kirja/
Toivonen, K., Charalambous, A. & Suhonen, R. (2022). Supporting the spirituality of older people living with dementia in nursing care: A hermeneutic phenomenological inquiry into older people's and their family members' experiences. Internatioal Journal of Older People Nursing. Volume 18, Issue 1. https://doi.org/10.1111/opn.12514
Toivonen, K., Charalambous, A. & Suhonen, R. (2023). A caring and living environment that supports the spirituality of older people with dementia: A hermeneutic phenomenological study.
International Journal of Nursing Studies. Volume 138, 104414. https://doi.org/10.1016/j.ijnurstu.2022.104414
0:02-0:16
INTRO
Tervetuloa kuuntelemaan Hyvin hoidettu -podcastia! Tässä podcastissa kuulet terveyteen liittyvää, tieteellisesti tutkittua tietoa kiinnostavasti ja ymmärrettävästi. Podcastia tuottaa Turun yliopiston hoitotieteen laitos.
0:19-0:33
NOORA NARSAKKA
”Mitä sitten pidemmälle tämmönen muistisairauden eteneminenkin menee ja ihmisen toimintakyky sekä kognitiivisesti että fyysisesti heikkenee, niin sitä merkityksellisemmäksi tulee se ympäristö.”
0:38-2:57
REETTA MUSTONEN
Tervetuloa Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen Hyvin hoidettu! -podcastin toisen jakson pariin. Tässä jaksossa keskustelemme aiheesta "Ympäristön merkitys ikääntyneen terveydelle ja hoitamiselle". Vieraina meillä on tällä kertaa kaksi Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen väitöskirjatutkijaa, Kristiina Juudin ja Noora Narsakka. Molemmat tekevät tutkimusta ikääntyneiden terveyteen, hoitotyöhön ja palveluihin keskittyvässä tutkimuskokonaisuudessa laitoksella. Yksi kokonaisuuden kolmesta tutkimusalueesta keskittyy ikääntyneiden ympäristöihin. Kristiina on taustaltaan sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Hänen väitöskirjansa aihe on henkisyyden tukeminen ikääntyneiden muistisairaiden hoito- ja elinympäristöissä. Kristiinan väitöskirjaprosessi on loppusuoralla ja hänen päätyönsä on yksikönjohtaja Mehiläisen ikääntyneiden asumispalvelussa. Noora on taustaltaan sairaanhoitaja ja kansanterveystieteen maisteri. Väitöskirjassaan Noora tutkii ympärivuorokautisen palveluasumisen ympäristöä ikääntyneiden liikkumisen edistäjänä. Noora tekee väitöskirjaansa päätoimisesti ja työskentelee väitöskirjatutkijana Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella. Minä olen Reetta Mustonen, yksi hoitotieteen laitoksen väitöskirjatutkijoista ja toimin tämän jakson keskustelunvetäjänä. Tervetuloa mukaan! Edellisessä jaksossa kuulimme mitä hoitotiede on ja saimme kuulla, että se on tieteenala, joka on kiinnostunut hoitotyöstä ja hoitotyöhön liittyvistä ilmiöistä ja kysymyksistä. Tämän jakson aiheena on hoitamisen ympäristö. Ympäristö on yksi hoitotieteen neljästä keskeisestä käsitteestä ja sen merkitys hoitotyölle on tunnistettu jo 1800-luvun puolivälistä hoitotieteen pioneerin Florence Nightingalen ajoista lähtien. Ympäristöllä voidaan viitata esimerkiksi luontoon, ja etenkin aikaisemmin esimerkiksi erilaiset parantolat ja hoitolaitokset on pyritty rakentamaan kauniiseen ja terveyttä edistävään luontoympäristöön. Kristiina ja Noora, mikä merkitys ympäristöllä on terveydelle ja hoitamiselle?
2:58-3:52
KRISTIINA JUUDIN
No, ympäristön merkitys terveydelle ja hoitamiselle on erittäin moninainen, koska ympäristö voidaan ymmärtää laajana kokonaisuutena, johon sisältyy näiden mainitsemiesi fyysisten elementtien lisäksi myös sosiaalinen ja symbolinen ympäristö. Ja ympäristö on sellainen kokonaisuus, minkä kanssa ihminen on jatkuvasti vuorovaikutuksessa. Ja jos esimerkkinä otetaan tää mun oma tutkimusaiheeni eli henkisyyttä tukeva ympäristö, niin henkisyyshän on ympäristössä vahvasti juuri tällainen symbolinen osa-alue, joka ilmenee, jonka eri ihmiset ymmärtävät ympäristössä eri tavalla.
3:54-5:22
NOORA NARSAKKA
Joo, Kristiinan kanssa oon ehdottomasti samaa mieltä, eli koko aika ihminen on tekemisissä ja vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Ja nyt jos ajatellaan terveyttä, niin nää Florence Nightingalen tunnistamat fyysisen ympäristön asiat - puhdas ilma, puhdas vesi, viemäröinti, hygienia, valo - oli niitä hänen teoriaan liittyviä asioita, niin edelleen nykypäivänä, jos ajatellaan läntistä maailmaa, niin meillähän on hyvä hygienia ja hyvä viemäröinti. Mut maailmanlaajuisestikaan nää asiat ja ilmiöt ei oo mitenkään itsestään selviä sen ihmisen terveyden kannalta. Tai sit jos ajatellaan läntisessä maailmassakin isoja kaupunkeja, ni ilman saastehan on tosi iso, iso ongelma ihmisen terveydelle, aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia ja näin edelleen. Mut sit niinku Kristiina kävi tossa läpi ni hoitotieteessä esimerkiksi määritellään sit näitä erilaisia ulottuvuuksia. Ja jos niiku ajatellaan hoitamista niin ihan yksinkertasesti vaikka hoitokulttuuri on semmosta symbolisen ympäristön asiaa, mikä liittyy aina kaikkeen hoitamiseen. Tai ne arvot mitä siellä hoitamisen taustalla on, miten suhtaudutaan erilaisiin ihmisryhmiin. Esimerkiks ikääntyneiden osalta tämmönen ikään liittyvä syrjintä vaikuttaa sekä ihmisen terveyteen että sit siihen hoitamiseen - pahimmassa tapauksessa. Sen ei tarvitse tietenkään vaikuttaa, mut meillä on yhteiskunnassa paljon esimerkiksi tällaista ikään liittyvää syrjintää.
5:23-6:02
KRISTIINA JUUDIN
Joo ja nyt kun ollaan puhuttu näistä symbolisesta ympäristöstä ja tästä fyysisestä ympäristöstä ja niiden vaikuttamisesta terveyteen, niin on olemassa myös sosiaalinen ympäristö, niinku mainittiin täs aiemmin. Eli kaikki ne ihmiset, jotka siinä hoitamisessa on läsnä, eli se asiakas ja hoitajat ja asiakkaan läheiset mahdollisesti, kauempaa vaikuttavat ihmiset. Sit siin on valtava määrä sitä sosiaalistakin ympäristöä kokoaja hoitamisessa, ihmisen hoitamisessa.
6:03-6:14
REETTA MUSTONEN
No, te ootte molemmat tutkinu ympäristöä liittyen ikääntyneen terveyteen ja hoitoon hiukan eri näkökulmista. Kertoisitteko omasta tutkimuksestanne?
6:15-7:05
KRISTIINA JUUDIN
Joo elikkä niinku täs aiemmin on jo mainittu, ni mä tosiaan tutkin ikääntyneiden muistisairaiden henkisyyden tukemista heidän hoito- ja elinympäristössään. Ja tässä mun tutkimuksessa on pyritty ymmärtämään tätä ilmiötä kokonaisuutena, ja ikääntyneiden muistisairaiden henkisyyttä tukeva ympäristö on yks osatutkimus täs kokonaisuudessa. Siin haastateltiin ikääntyneitä, muistisairaita ja heidän läheisiä näiden muistisairaiden ihmisten omissa hoito- ja elinympäristöissä, ja näiden haastattelujen lisäksi osallistujien kanssa yhdessä valokuvattiin tätä heidän ympäristöään siltä osin, kun he koki ympäristön tukevan henkisyyttä.
7:06-7:11
REETTA MUSTONEN
Kristiina, mikä herätti sulla kiinnostuksen tän aiheen tutkimukseen?
7:12-9:37
KRISTIINA JUUDIN
Henkisyyden tukeminen ja siihen vahvasti sidoksissa oleva tällänen elämän merkityksellisyyden ja elämän tarkotuksen kokemus muistisairaille ihmisille ei oo aina itsestäänselvää. Eli tämmösen vakavan sairauden myötä ihminen saattaa joutua tällaisten - tai päästä - eksistentiaalisten kysymysten äärelle, et mikä on mun elämän tarkotus ja merkitys viäl sitte siin vaihees ku nykyään muistisairausdiagnoosi saatetaan tehdä hyvinkin aikaisessa vaiheessa ja ihminen viel paljon joutuu pohtimaan sitä et mihin tää sairaus minut vie ja mikä siin tilanteessa, ku periaatteessa sitä omaa - unohtaa oman minuutensa, ni mikä tukis sitä elämän merkityksen ja tarkoituksen kokemusta edelleen. Käytännön hoitotyössähän sellainen yhteyden saaminen vaikeasti muistisairaan ihmisen kanssa on todella palkitsevaa ja se on se mikä siihen työhön oikeestaan tuo siihen hoitotyöhön sen sydämen tai sen minkä takia sitä ihminen jaksais vuodesta toiseen tehdä. Ja mä aloin ihan siel käytännön hoitotyössä pohtii ikääntyneen muistisairaan elämän merkityksen kokemusta ja sitä, että miten sitä vois edistää viel ihan viimisissäkin vaiheissa. Ja henkisyyshän on hoitotyössä melko vähälle huomiolle jäänyt osa-alue, joka kuitenkin laajasti ymmärrettynä on sitä ihmisen minuuden ydintä. Ja muistisairaat just tän minuuden katoamisen tai kadottamisen myötä saattaa tarvita enemmän tällaista ulkopuolista tukee siinä itsensä säilyttämisessä ja omannäköisen elämän elämisessä. Et haluan tukee sitä, et muistisairaat saa elää elämän loppuun asti sinä ihmisenä, joita he niinku kokee olevansa ja haluaa olla. Ja tähän mä lähdin etsimään lisää ymmärrystä ja koin tärkeeks sen et ikääntyneitä muistisairaita itseään ja heidän läheisiään kuullaan tässä asias ja niinku heijän eletyn elämän kokemusten pohjalta tuodaan tota näitä asioita tähän ilmiön tutkimukseen.
9:39-9:46
REETTA MUSTONEN
No, mitäs sitten Noora, kertoisitko hieman sitten mistä näkökulmasta sä oot lähestynyt tätä aihetta?
9:48-12:17
NOORA NARSAKKA
Joo, kiitos Reetta! Oma väitöskirja-aihe on siis ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen ympäristön hyödyntäminen ja sen liittyminen ikääntyneiden liikkumiseen. Ja ympärivuorokautinen palveluasuminen nimenomaa on siis tällästä hoivakotihoitoa, tätä käytetään aika usein julkisessa keskustelussa tätä hoivakoti-sanaa, eli siellä on paikalla henkilökuntaa ympärivuorokauden näiden ikääntyneiden arjen tukena, vastaa heidän hoidosta, koska he ei sit selviä enää ilman tätä ympärivuorokautista hoitoa. Ja nimenomaan nyt sitten kyse on muistisairaista ihmisistä suurimmaksi osaksi - keskivaikeaa-vaikeaa muistisairautta sairastaa suurin osa - tai heillä on suurimmalla osalla keskivaikea-vaikea muistisairaus näissä yksiköissä, ja mitä, mitä sitten pidemmälle tämmönen muistisairauden eteneminenkin menee ja ihmisen toimintakyky sekä kognitiivisesti että fyysisesti heikkenee, niin sitä merkityksellisemmäksi tulee se ympäristö, niin sen fyysisen, sosiaalisen kuin symbolisen osalta eli näitten kaikkien ulottuvuuksien alueelta. Eli nimenomaan nyt, vaikka sen liikkumisen tukemisessa se fyysinen ympäristö on tottakai hirveän oleellinen, että se on esteetön, niin sen fyysisen toimintakyvyn kuin sitten kognitiivisen toimintakyvyn kannalta. Mutta muitakin näitä ympäristön ulottuvuuksia, erilaisia tekijöitä sitten voitas nykyistä enemmän hyödyntää sen ikääntyneen liikkumisen edistämisessä. Ja nykytilannehan hyvin pitkälti on se, että ikääntyneet viettää näissä asuinyksiköissään, hoitoyksiköissä suurimman osan ajasta istuen tai maaten. Heillä ei juurikaan, meidänkin tutkimusten tulosten mukaan, heillä ei ole mahdollisuuksia tällaiseen fyysiseen aktiviteettiin, joka jotenki stimulois sitä kehoa, he vois tehdä jotakin kehollaan. Eli tähän tarvittais enemmän ratkaisuita siihen nykyiseen tilanteeseen verrattuna ja nimenomaan sellaisella yhteiskehittämisen lähestymistavalla itse teen tätä tutkimusta, eli pyritään tuottamaan ratkaisuita sinne käytäntöön, joita voitas sitte käyttää, että sitä liikkumista saatais nykyistä enemmän lisättyä.
12:19-12:25
REETTA MUSTONEN
Kiinnostavaa toi yhteiskehittäminen -sana, niin kertoisitko siitä hiukan enemmän? Mitä se tarkoittaa?
12:26-13:40
NOORA NARSAKKA
No, yhteiskehittämistä toki voidaan eri tavoin toteuttaa, mutta lähtökohta on nimenomaan tutkimuksessa se, että en tutkijana mene sinne käytäntöön valmiiden ratkaisuiden kanssa, vaan nimenomaan yhdessä näiden ihmisten kanssa, jotka siellä käytännössä toimivat, niin se hoitohenkilökunta kuin sitten tottakai ikääntyneet itse, joita tämä asia koskettaa - kyse on heidän terveydestä ja heidän hoitamisesta, niin heidän kanssa yhdessä lähdetään sit tuottamaan ratkaisuita, ja tutkimuksen parissa toki sitte käytetään jotakin menetelmiä sen tiedon tuottamiseksi, et esimerkiksi itse oon tehnyt valokuvia ja keskusteluja yhdistämällä esimerkiksi tällaista tutkimusta, jossa tuotetaan niitä ratkaisuita, että mitä voitais tehdä nykyistä paremmin. Tai sitte esimerkiks tällä hetkellä menossa olevassa tutkimusprojektissa on työpajoissa ideoitu sit erilaisia ratkaisuita siihen, että mitä siellä käytännössä voitais tehdä eri tavalla ja mitä sinne voitas lähtee nykyresursseilla toteuttamaan ilman että tarvitaan ekstrahenkilökuntaa tai paljon rahaa minkään välineiden tai muiden tällaisten hankkimiseen.
13:42-13:46
REETTA MUSTONEN
No mikä, Noora, sulla sitten herätti kiinnostuksen tän aiheen tutkimiseen?
13:48-13:54
NOORA NARSAKKA
No, oma väitöskirja-aihe on semmonen yhdistelmä ehkä omaa työhistoriaa - oon sairaanhoitajana tehnyt nimenomaan ikääntyneiden parissa töitä kotihoidossa ja sitte täällä ympärivuorokautisen asumisen kontekstissa. Ja sitten oon omassa kansanterveystieteen gradussani tutkinut liikuntaneuvontaa, minkälaisia vaikutuksia sillä on osallistuneiden painoon ja liikkumiseen. Ja tavallaan sit ku lähdin väitöskirjatyöhön, niin ohjaajien kanssa tän meidän ikääntyneiden tutkimuskokonaisuuden johtajien, professori Riitta Suhosen ja professori Minna Stoltin kanssa, niin lähdettiin sit yhdessä miettimään, että mitä voitas yhdessä tutkia ja tää tarkka aihe sit muotoutui heidän kanssa yhteistyössä.
14:43-14:51
REETTA MUSTONEN
No sit olis todella kiinnostava kuulla, että millaisia tuloksia te ootte saanu näistä teidän tutkimuksistanne?
14:53-18:07
KRISTIINA JUUDIN
Juu, eli tässä mun viimises osatutkimuksessa mun väitöskirjasta, missä nimenomaan keskityttiin tähän ikääntyneen henkisyyttä tukevaan ympäristöön, niin henkisyys nähtiin tällasen elämän jatkumona, joka ilmeni ikääntyneen muistisairaan ympäristössä ja ympäristön kautta sillonki, ku muistisairaus oli edennyt niin pitkälle, ettei tä ikääntynyt henkilö itse pystynyt enää itse verbaalisesti ainakaa ilmasemaan. Ja näitten osallistujien kokemukset henkisyydestä hoito- ja elinympäristöstä tiivistettiin tällaiseen kolmeen teemaan, jotka muotoiltiin eksistentiaalisiksi kysymyksiksi. Elikkä: "Mihin minä kuulun?", "Mitä minusta jää maailmaan?" ja "Minne minä olen matkalla?". Ja nää kysymykset oli niitä mihin ikääntynyt muistisairas siin omas hoito- ja elinympäristössä etsii vastauksia näiden kysymysten - tai näihin kysymyksiin löydetään vastauksia, etsitään vastauksia heidän fyysisestä ympäristöstä: mitä symboliikkaa siihen sisältyy ja sosiaalisesti ympäristöstä, elikkä sosiaalisen ympäristön - esimerkiks heidän läheiset saatto kertoa heidän elämänhistoriaa ja sen perusteella hoitohenkilökuntakin sai tietää mikä tälle ihmiselle on mahdollisesti ollut tärkeetä ja voisiko se olla tärkeetä hänen elämässään vielä tälläkin hetkellä. Ja symboliikkana henkisyyshän on, niinku aiemmin jo mainitsin, ni semmonen asia, joka et jollekin esimerkiks metsäympäristö tai joku ranta, oma tuttu ranta tai oman kodin oma sohva voi olla semmone et hänen on hyvä olla siinä ja hän kokee, et juuri tähän minä kuulun ja kokee semmost hyvää voimakasta elämän merkityksellisyyden kokemusta ja just sitä kuulumisen tunnetta. Ja jollekin toiselle taas sama ympäristö voi sen suhteen olla täysin neutraali. Niin, tästä päästään, josta hän todella yksilölliseen aiheeseen ja siihen, et mikä kenellekki on se tärkein asia ja mitä kautta hoitohenkilökunta voi saada tietää siinä vaiheessa kun muistisairas ei itse pysty ilmaisemaan, niin näitä asioita ja siin on kaikki tämmöne henkilökohtaiset esineet ja valokuvat ja muut mitä ihminen on tuonut mukanaan esimerkiks tänne tämmöseen hoivakotiympäristöön, mistä on tässä ollut podcastis myös puhetta, niin sitä jotenkin pitäisi tähdentää ihmisille, miten tärkeetä se on on tuoda sitä henkilökohtaista esineistöä ja sellaista, minkä kautta hoitohenkilökunta ja muut hoitoa osallistuvat voi saada tietää, mikä on juuri tälle ihmiselle tärkeää.
18:09-18:17
REETTA MUSTONEN
Haluaisin kysyy, et mikä ero on sitten, että jos ajattelee henkisyyttä ja hengellisyyttä, niin mitä sanoisit tästä?
18:18-19:41
KRISTIINA JUUDIN
Siis mähän lähdin - englanniks tää on yksinkertaista, koska on vain yksi käsite eli spirituality, joka kattaa nää molemmat suomenkieliset sekä henkisyyden että hengellisyyden käsitteet. Alkuun lähdinkin tekemään tätä tutkimusta käyttäen käsitettä hengellisyys hoitotyössä. Mut aika nopeasti huomattiin et se liitettiin suomen kieles tosi vahvasti uskonnollisuuteen, ja ihmiset monesti koki et hengellisyys tarkottaa vain uskonnollisuutta, vaikka sit tietenki selitettiin et me ymmärretään tässä tutkimuksessa käsite hyvin laajasti, et niinku kaikkien ihmisten elämää koskevana asiana. Sitte siirryttiin seuraavaks käsitepariin, eli puhuttiin henkisyys ja hengellisyys -käsiteparina tästä tutkimusaiheesta, kunnes sitten loppujen lopuksi päädyttiin siihen, et puhutaan tästä henkisyydestä, joka joka ehkä suomenkielellä käsittää paremmin tän mitä me täs tutkimukses tarkotetaan täl käsitteellä. Elikkä tän nimenomaa kaikenkattavan elämän merkityksen ja tarkotuksen kokemukset, oli ne sit uskontoon liittyviä tai ei.
19:42-19:44
REETTA MUSTONEN
Ollaan todella suurten kysymysten äärellä.
19:45-19:46
KRISTIINA JUUDIN
Niin.
19:47-19:54
REETTA MUSTONEN
No mitä Noora sitten, mitä haluaisit kertoa, millaisia tuloksia ootte saanut teidän tutkimuksesta?
19:55-22:42
NOORA NARSAKKA
No, tärkeetä varmaan nostaa niiden suhteen ainakin esille se, että niitä ympäristön tekijöitä näiden kaikkien ulottuvuuksien: fyysisen, sosiaalisen, symbolisen alueella on yhteensä ja kattavasti todella paljon, joita voitas hyödyntää sen liikkumisen edistämiseksi. Eli mahdollisuuksia on paljon, niinku edistää sitä ikääntyneiden liikkumista nykyistä enemmän. Myös semmonen asia näihin liittyy sit monesti näihin ympäristötekijöihin tän asian suhteen, että ne liittyy hieman toisiinsa. Eli esimerkiks semmonen näkökulma minkä vois nostaa esiin on se, että meillähän ikääntyneet yleensä asuu näissä yksiköissä niin, että ne on suljettuja yksiköitä. He eivät pääse sieltä esimerkiks oman asuinkerroksen tai oman asuinryhmäkodin - tai ainakaan sen talon sisältä tavallaan sen ulkopuolelle, niin että he vois liikkua siellä vapaasti. Ja täähän tietenkin rajoittaa sit sitä ikääntyneen liikkumista. Eli tähän tottakai liittyy sekä se fyysinen ympäristö, se, miten ne tilat on rakennettu, koetaanko se turvalliseksi esimerkiksi sen ikääntyneen, sitte lähteä pois sieltä omasta ryhmäkodista esimerkiks liikkumaan sen talon muissa sisätiloissa tai sitte jopa niin, et hän pääsis johonkin ulkotiloihin itsenäisesti. Mut täähän ei oo vaan sit fyysiseen ympäristöön liittyvä tekijä, vaan tähänhän liittyy nyt hyvin vahvasti se meidän hoitokulttuuri, et miten suhtaudumme ylipäätänsä tähän asiaan, et miten ikääntyneitä tän asian suhteen tulis hoitaa. Eli meillä on hyvin vahva semmonen hoitokulttuuri, et he asuu näissä suljetuissa yksiköissä, kun sit taas kansainvälisesti tarkastellen esimerkiks Euroopassa Alankomaissa on paljon myös sellaisia ratkaisuita ikääntyneiden ympärivuorokautiseen hoitoon, jossa ikääntyneet pääsee liikkumaan vapaasti siellä ulkotiloissa tai jopa jossakin laajemmassa rakennetussa kaupunkiympäristössä niin, että he ei ole suljettuja vain jollekin johonkin tiettyyn sisätilaan. Ja tällä laajemmalla liikkumisen vapaudella on todettu paljon hyötyjä sen ikääntyneen toimintakyvyn ja terveyden kannalta. Eli esimerkiks tää on yks semmonen näkökulma mikä on itsestä mielenkiintosta nostaa esiin ja tuo esille myös sitä, miten nää ympäristön eri ulottuvuudet liittyy tähän asiaan ja tavallaan myös toisiinsa. Eli nyt jos haluttas lähtee tässä asiassa edistämään sitä ikääntyneiden liikkumista, niin toki meidän pitää sit muuttaa useita asioita. Eli sen fyysisen ympäristön pitää olla soveltuva, mut yhtä lailla meidän tulee jotakin niitä meidän normeja ja arvoja muuttaa siellä taustalla, jotka tällä hetkellä ohjaa tän tyyppiseen toimintaan.
22:43-23:12
REETTA MUSTONEN
Toi on tosi kiinnostavaa Noora ja ehkä monelle ei oo tullu ehkä ajatelleeksikaan, että se on kulttuuriin, hoitokulttuuriin liittyvä asia, että ikääntyneet elää suljetuissa yksiköissä, toi miten sä kuvasit sitä, niin kyl herättää ajatuksia tosi paljon. Mitä ajattelet, että millasen keinoin vois sitte tukea sitä ikääntyneen turvallista liikkumista, et jos olis tämmösiä vapaampia ympäristöjä, sen sijaan, et olis suljetut ovet?
23:14-25:23
NOORA NARSAKKA
No, varmasti tulisi nimenomaan lähteä siitä fyysisen ympäristön rakentamisesta. Eli esimerkiksi erilaisia tällaisia arkkitehtuurisia ratkaisuita voidaan sit hyödyntää, esimerkiksi - eikä tää nyt ole mikään valmis konsepti, mut esimerkiks se, että sit rakennettais yhteen kerrokseen niin, että siellä olis jokin sisäpiha sillä rakennuksella, johon pystyis vapaasti kulkemaan, olis paljon ikkunaa sitten sieltä rakennuksesta sinne sisäpihan puolelle niin, että henkilökuntakin pystyy tavallaan sitten pitämään silmällä näitä ihmisiä, jotka siellä liikkuu itsenäisesti siellä tiloissa. Tai sit esimerkiks Suomessakin rakennetaan nykyisin kyllä aika paljon tai remontointien yhteydessä tehdään tälläsiä aidattuja pihoja. Eli tavallaan se et rakennetaan sit aidat siihen pihalle niin niin estää sitä riskiä et ikääntynyt sitten, joka ei muista ehkä vaikka missä on, ni sit lähtis pois siitä piha- alueelta tai lähtis etsimään jotakin tai muuten poistu siitä paikalta. Mut et täähän ei yksistään vielä ratkaise sitä asiaa eli se suljettu ovi toki estää sen liikkumisen. Ja sit Suomessa tottakai, kun meillä on haasteena talvi, eli talvisaikaan pitäis sit aina olla varmasti päällä tarpeeksi vaatetta ja sopivat kengät. Sen pihan tulis olla myös siinä kunnossa, että siellä voi turvallisesti liikkua. Eli siellä ei sais olla liukasta, mut toisaalta sit sekin et siel ois vaikka hirveesti jotain hiekotusta tai kivetystä voi jossakin vaiheessa taas sitten muodostuu itsessään terveys tai - ei terveysriskiksi, mut kaatumisen riskiksi. Eli sit kun liikkumiskyky on heikko ni siihen jalka helposti töksähtää siihen pieneenkin kiveen tai muuta tällästä. Eli tottakai useita asioita sit pitäis ottaa huomioon kun tällästä lähdetään toteuttamaan. Mut varmasti siihen olis mahdollisuuksia myös Suomessa lähteä hakea niitä ratkaisuita. Et ainakin osan aikaa vuodesta esimerkiks kesäkaudella sit pystys käymään siel ulkotiloissa itsenäisemmin.
25:24-25:35
REETTA MUSTONEN
Vielä kiinnostaa kysyä, että mainitsit tämmösen käsitteen kuin laajennettu kaupunkiympäristö - sanoinko sen oikein? Kertoisitko hiukan lisää, mitä tämmösellä tarkoitetaan?
25:36-26:20
NOORA NARSAKKA
Joo, hyvä kysymys. En tiedä onko tää varsinaisesti nyt käsite, mut tarkotin tällä asialla sitä, että nimenomaan nyt esimerkiks siellä ulkotiloissa voi olla tällä hetkellä meillä näitä aidattuja piha-alueita. Mä tarkotin sillä asialla sitä, et se ikääntynyt nimenomaan sit pystys liikkumaan esimerkiks vaikka lähikauppaan tai lähikirjastoon tai mitä tahansa muuta. Eli tälläsiä dementiakyliä on olemassa maailmanlaajuisesti, jossa tavallaan sitten se rajattu alue onkin paljon laajempi kuin esimerkiksi se piha. Eli se onkin kokonainen kylä, jossa se ikääntynyt ihminen voi sit vapaasti liikkua.
26:22-26:34
REETTA MUSTONEN
No, te ootte molemmat käyttäneet valokuvausta yhtenä tutkimusmenetelmänä. Kertoisitteko hiukan siitä, että miten ja millä perusteella valitsitte valokuvauksen?
26:35-30:16
KRISTIINA JUUDIN
Eli mulla on, tutkimusaihe on hyvin semmonen abstrakti tai käsite ja yleensä muistisairauden jo aika aikases vaiheessa saattaa käydä niin, että ihmisen tällainen abstraktin käsitteellistäminen tai sanallisesti abstraktista asiasta puhuminen saattaa heikentyy. Ei aina, mut aika usein ja ajateltiin tätä valokuvausta jotenkin ehkä helpottamaam osallistujien sen sanallistamista. Itekki sen ymmärtämistä siin tilanteessa, et mitä tarkoitetaan henkisyyttä tukevalla ympäristöllä. Itse kullekin voi olla vähän vaikee heti nopeesti alkaa kertoo et mikä on mun henkisyyttä tukeva ympäristö. Ajateltiin, et se helpottais muistisairaiden ja heidän läheisten pääsemistä sisälle tähän aiheeseen. Ja meillähän oli tekninen toteutus täs oli niin, et näis haastattelutilanteissa oli mukana ammattilaisvalokuvaaja, joka koko sen haastattelun ajan kuunteli sitä meijän yhteistä keskustelua ja haastattelun loppuvaiheessa alko sen perusteella mitä nää osallistujat ilmas, et mitkä elementit heijän ympäristössään tukee heijän henkisyyttä. Tää valokuvaaja kuvas niit elementtei siin ympäristössä. Tää oli todella toimiva ratkaisu, eli haastattelijat pystyi keskittymään keskusteluun siinäkin valokuvien tuottamisen ohessa, koska siinä vaiheessa tuli parhaiten ehkä myös sanallisesti käsiteltyä tätä aihetta sit näitten osallistujien kanssa. Kuvien laatu oli tietenkin hyvä, ku ammattilainen oli ottamas niitä. Saatiin otettua ne hyvillä välineillä ja niin hyvälaatusina, että niit oli helppo sit käyttää myös julkasuissa. Ja ei tarvinnu käyttää siihen aikaa, et oltais näille osallistujille alettu myöskää opettaa sitä kameran käyttöä ja tämmösiä teknisii asioita liittyen siihen valokuvaamiseen. Kuitenkin he sai siihen vahvasti osallistuu, ja kyl mä sanoisin et näitten valokuvien kautta tuli ihan uus sellanen - siihen analyysiin ja tutkimuksen tuloksiin saatiin sellast iha uudenlaista syvyyttä ja huomas et nä osallistujatki - siin vaihees meil oli aika pitki haastatteluja, ni innostu taas uudelleen keskustelemaan, ku he alkoki - käänsi sen katseen niinku ulospäin itestä ja omista ajatuksista siihen konkreettiseen ympäristöön ja siihen mikä siin heijän henkisyyttä tukee. Ja siin vaihees tuntu et nää ikääntyneet muistisairaat pääsi tän abstraktin asian äärelle ja valokuvas hyvin monipuolisesti sitä ympäristöä, nimenomaan näitäki, et toki oli tälläsii uskonnollisia elementtejä, jotka jolleki oli tärkeitä, kuten esimerkiksi joku vanha perheraamattu tai tällasia mitä haluttiin kuvata. Mut oli myös vaik just se oman kodin oma nojatuoli mis on aina istuttu tai kahvimylly oli jollain - ja tällaisia esineitä, joita ei ehkä heti jokainen ihminen liittäiskään siihen henkisyyteen.
30:17-30:24
REETTA MUSTONEN
Aivan. Todella kiinnostavaa kuulla. Miten Noora sinä käytit valokuvausta?
30:25-34:13
NOORA NARSAKKA
Miun tutkimuksessa on käytetty valokuvausta useallakin tavalla. Tämmösessä osajulkaisussa, missä nimenomaan ikääntyneiden ja hoitajien kanssa lähdettiin miettimään sitä ympäristön nykyistä tilaa sen liikkumisen edistäjänä ja sitten hakemaan niitä ratkaisuita mitä siellä voitais paremmin nykyistä paremmin hyödyntää. Niin tässä ikääntyneiden osalta kävin heidän kanssa keskusteluja ja sitte otin sen keskustelun pohjalta valokuvia. Tai sitte ikääntyneet itse sanoo sen keskustelun aikana esimerkiks, että hei, voitko ottaa tästä asiasta kuvan? Tai esimerkiks yks ikääntynyt halus osoittaa et kuinka korkea kynnys on ja minkälaista haastetta se aiheuttaa hänen pyörätuolin kanssa liikkumiselle niin, et hän meni sen pyörätuolin kanssa siihe kynnyksen viereen ja sitten pyysi, että ottaisin siitä valokuvan. Ja tässä tapauksessa tää kuva toimi hienosti sen semmosena niinku lisädokumentaationa, lisäinformaatioina sen kynnyksen suhteen siinä mielessä, että kyseessä oli oikeastaan tosi matala kynnys ja semmonen, jossa ei ole kulmia ollenkaan, eli tämmönen puolipyörä kynnys. Eli tavallaan nykyisessä tämmösessä hoivakotiympäristössä, kun on pakko laittaa kynnys, käytetään tälläsiä tosi matalia pyöreitä eli esimerkiksi pesutiloissa, että vesi ei pääse sieltä pesutilasta pois. Mut hän koki tän edelleen silti korkeaksi ja esteeksi hänen liikkumiselle, jolloin se valokuva hienosti tavallaan toi syvyyttä sen keskusteluaineiston tulkitsemiselle sitten. Mut sit hoitajien kanssa tehtiin vähän eri tavoin, eli he itse otti valokuvia ensin tän aiheen ympäriltä ja sen jälkeen näistä valokuvista keskusteltiin ryhmässä. Eli sit siel oli kaikkien hoitajien ottamia valokuvia, joita oli heidän niille antamien otsikoiden perusteella teemoiteltu ja sitten he keskustelivat niistä kuvista semmosen ohjeistuksen kanssa, että mitä estäviä ja edistäviä tekijöitä sille liikkumiselle he näkee siellä. Ja niinku Kristiinakin tossa hienosti kuvas, niin se valokuvahan mahdollistaa, tavallaan ihminen on myös tosi luova, niin sillä voidaan kuvata tosi paljon erilaisia asioita, et ei toki vain sitä fyysistä ja konkreettista ympäristöä, mikä on oleellista Kristiinan koko tutkimusaiheelle, mut tavallaan sitte niissä omissakin - omassakin tutkimuksessa hoitajat esimerkiks oli ottanut kuvan seinäkellosta kuvaten sitä asiaa, että se ikääntynyt asukas kyselee, että koska hän pääsee ulos. Et täähän ei varsinaisesti nyt liity muuten siihen fyysiseen ympäristöön kuin sen suljetun ulospääsymahdollisuuden kautta. Mut et oikeestaan sitte ulottuu niitten kaikkien ympäristöulottuvuuksien alueelle. Siihen liittyy se sosiaalinen ympäristö: tällä ikääntyneellä tulee olla joku ihminen, joka hänen kanssa lähtee sinne ulos. Mutta sit tottakai myös se symbolinen ympäristö, että mikä se on se meidän hoitokulttuuri vaikka sen suhteen, että et kuinka usein sinne ulos pääsee ja mitkä ne mahdollisuudet siihen on ja näin edelleen. Eli sit tavallaan se valokuva toimii hienosti myös sen keskustelun tukena tällaisessa ryhmäkeskustelutilanteessa, kun oikeastaan sitte siitä kuvasta voi nähdä niin paljon muutakin kuin sen mitä se alunperin se yks hoitaja on vaikka sillä kellolla kuvannut. Eli sitte ryhmäkeskustelussa hoitajat saattaakin nostaa paljo esimerkiks muita aikaresursseihin liittyviä asioita esille. Eli sit tavallaan sitä kuvaa käytettiin hoitajien kanssa myös tällä tavalla.
34:14-34:32
REETTA MUSTONEN
Tosi kiinnostava kuulla! Valokuvaus ei oo ehkä semmoinen menetelmä, mitä ihan jokaisessa tutkimuksessa kuitenkaan käytetään. No, miten sitte tätä tietoa mitä te ootte saanu näis teidän tutkimuksesta, näistä tuloksista, miten sitä voi hyödyntää?
34:33-35:41
KRISTIINA JUUDIN
Eli kokonaisuutenahan täs mun väitöskirjan tuloksena on kehitetty tällainen teoria, joka kuvaa tätä ilmiötä eli nimenomaista ikääntyneiden muistisairaiden henkisyyden tukemista heidän hoito- ja elinympäristöissä. Tää on sellainen aihe, joka on vielä aikaa siel käytännön hoitotyössä yksittäisten ihmisten toteuttamaa, ehkä - tai ainakin sanoittamaa. Ehkä se toteutuu siellä käytännös kuitenkin, vaikka sitä ei sitte osatakkaan, niin sanottaa. Mut niinku mä mainitsin tos aiemmin, ni mitä ihan käytännön hoitotyös voidaan tätä tutkimuksen tuloksii hyödyntää, on sen ihmisen minuuden tukeminen niiden asioiden kautta, jotka hänen elämässään on aina ollu ja on merkityksellisiä, jotka ilmenee siin hänen hänen hoitoympäristössä. Se on sellane käytännön hoitotyön keino tukee ihmisen henkisyyttä.
35:42-35:43
REETTA MUSTONEN
Entä Noora?
35:44-39:48
NOORA NARSAKKA
No fyysisen ympäristön osalta toki näitä tuloksia tulis käyttää aina ihan sieltä yksiköiden suunnittelusta lähtien, kun lähdetään rakentaa uusia ympärivuorokautisen hoidon yksiköitä. Siellä olis otettu huomioon nää asiat ja toki nykypäivänä onkin esimerkiksi kognitiivisen esteettömyyden - eli esimerkiks muistisairaalla ihmisellä se, että lattiassa vaihtuu väri, vaikkei siinä olis mitään muuta kuin värin vaihtuminen siin pintamateriaalissa - esimerkiks tää voi aiheuttaa estettä sille liikkumiselle sen takia, koska se näyttää siltä, että siin onkin tasoero ja se ikääntynyt ei uskalla kulkea siitä yli. Eli tälläsistä kognitiivisen esteettömyyden ratkaisuista aina tottakai sinne fyysisen esteettömyyden ratkaisuihin. Ja meidän tulosten mukaan ainakin nää paremmin toteutuu kyllä nykyisissä yksiköissä kuin sitten aikaisemmissa, mikä on tietenkin tosi hieno juttu, mutta aina kehittämisen varaa varmasti olisi. Mut sitte vähemmän siin fyysisessä ympäristössä toteutuva asia varmasti on sit se, että se ympäristö olis aktivoiva. Eli se tietysti yksinään, et se on esteetön, ei vielä välttämättä saa sitä ikääntynyttä liikkeelle eli siel tulis olla jotakin sellaista, joka kiinnostaisi, että on jotakin mitä lähtee katsomaan tai jotakin mitä lähtee tekemään. Tai esimerkiks yksinkertaisesti vaikka jos on pitkä käytävä, ni siellä keskellä käytävää olis jokin tuoli, lepopaikka, jossa voi välillä levähtää, että se on turvallista kulkee siellä pitkällä käytävällä. Mutta sitten myös toki sen sosiaalisen ja symbolisen ympäristön osalta, niin näitä tuloksia voitas paljon hyödyntää tai voidaan paljon hyödyntää siihen, että kehitetään sitä hoitokulttuuria. Esimerkiks nimenomaan kehitetään sitä, että ne omaiset olis enemmän osa sitä arkea siellä yksikössä. Ja tähän niinku liittyy vahvasti mikä Kristiinan tutkimuksessa myös sitten on oleellista eli niiltä omaisilta saadaan mahdollisesti tietoa tottakai siitä ihmisestä itsestään, jos hän ei kykene enää sanallisesti kertomaan omasta elämästään. Eli tottakai myös sen liikkumisen kannalta, kaikki meistä pitää jonkinlaisesta liikkumisesta. Meillä on ollu jotain harrastuksia, meillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita. Näitä ois tottakai tärkeää hyödyntää myös sen liikkumisen suhteen sit siellä ympäristössä, mut yhtälailla ne omaiset vois enemmän olla, tai vapaaehtoiset, enemmän olla osa sitä arkea niin, että myös he järjestää siellä sitä toimintaa jollakin tavalla. Toki käyttävät niinku - vievät ikääntyneitä paljon ulos, mut yhä enenevissä määrin sitte olis kiinteämpi osa sitä arkea ja sit nimenomaa tän hoitokulttuurin osalta olis aivan äärimmäisen tärkeätä tarkastella sitä, että arvostetaanko ylipäätänsä sitä liikkumista, nähdäänkö se tärkeänä. Eli meillä ehkä vähän hoitokulttuuri on sen tyyppistä, että kun siellä ympärivuorokautisessa hoidossa on jo kognitiiviselta ja fyysiseltä toimintakyvyltään heikommassa kunnossa oleva ihminen, niin sitä ei välttämättä nähdä tärkeänä, että myös hänen edelleen tulis olla aktiivinen ja liikkua niinku meidän kaikkien - se on meidän kaikkien terveyden kannalta äärimmäisen tärkeätä. Mutta sit nimenomaa tän ikääntyneen osalta sitte se vaikuttaa myös niihin hoitoresursseihin siinä mielessä, että mitä huonommaksi se fyysinen ja kognitiivinen toimintakyky edelleen menee, niin sitä enemmän tarvitaan tietysti niitä henkilökuntaresursseja, henkilökuntaa hoitamaan häntä. Eli fyysistä toimintakykyä varsinkin pystytään ylläpitämään tai jopa parantamaan sillä, että otetaan - tehdään niitä toimia sen ikääntyneen liikkumisen edistämiseksi.
39:49-40:16
REETTA MUSTONEN
Kiitos Noora! Eli kuulostaa siltä, että ehkä teillä molemmilla teidän aiheessa on aika paljon tekemistä sen kanssa, et millainen se hoitokulttuuri on, oonko ymmärtäny oikein? Täs on ollukki meillä jo keskustelussa - aika paljon tullu ja tätä, mutta haluaisitteko vielä sanoo jotain, että miten ympäristöä pitäs kehittää sekä terveyden että hoidon parantamiseksi?
40:18-41:40
KRISTIINA JUUDIN
Tästä on tosiaan puhuttu jo paljon, mut itse ajattelen - paljon puhutaan siitä, että ympäristön ikääntyneiden hoitotyössä ympärivuorokautisessa palveluasumisessa tulis olla kodinomainen, mut mun mielestä se kodinomaisuus ei riitä, vaan jos puhutaan pysyvästä asumisesta, niin sen tulis olla - ei kodinomainen vaa iha oikeesti koti. Et vaik se koti rakennettaisi tämmösen ympärivuorokautisen hoivan ympäristöön, tää on se kehittämiskohde. Omassa kodissa ihminen saisi itelle tärkeitä asioita ympäröimänä elää sitä omaa elämäänsä huolimatta siitä, et minkä tyyppinen sairaus hänel on. Sit taas, vaikkei olis kuin paljo omia tavaroita ympärilleen, sekään ei riitä vaan tullaan tähän ympäristön kokonaisuuteen, et oma kotikaan ei tunnu - vaikka sais asuu konkreettisesti omassa kodissaan, ni sehän ei tunnu omalta kodilta enää, jos sä et itse saa hallita omaa elämää siellä ja hallita sitä tilaa missä sä oot, et ihmisellä on valtava tarve kokea se ympäristö todella omakseen ja kokee kuuluvansa siihen ympäristöön, jossa elää.
41:41-41:42
REETTA MUSTONEN
Aivan varmasti.
41:43-44:00
NOORA NARSAKKA
Joo, ja Kristiinan nostama huomio on erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen ja siihen liittyy myös tottakai sitten vahvasti se, että se arki, jota siellä yksikössä eletään, on hyvin pitkälti jonkun muun aikatauluttama ja rakentama eli sekä sen fyysisen ympäristön hallinnoiminen, mut sit ihan yhtä lailla kaiken sen, et mitä siellä tehdään ja mihin aikaan ja kuka päättää, että milloin syödään ja milloin herätään ja niin edelleen. Ja itse ajattelen laajemmin, että ylipäätänsä ympäristöä kaikkeen ikääntyneiden hoitoon ja hoitamiseen, terveyteen liittyvän pitäis huomioida nykyistä enemmän. Eli ikääntyneitä hoidetaan hyvin erilaisissa ympäristöissä, kun ajatellaan sitä, et toki meil on sitä sairaalahoitoa, mut sitten se pitkäaikainen hoito tapahtuu kotona, nykyisin välimuotoisessa palveluasumisessa eli siellä ei oo sitä ympärivuorokautisesti sitä henkilökuntaa, mutta myös sit näissä ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä. Ja tottakai ikääntyneet käyttää sit paljon muita terveyspalveluita, perusterveydenhuollon palveluita. Moni ei tarvitse mitään jatkuvaa tai intensiivisempää hoitoa ja kyllä se ympäristö sen ikääntyneen terveyden hoidon kannalta pitäisi nimenomaan laajasti ottaa tarkasteluun näissä kaikissa palveluissa, et aina vaikka jostakin kotiympäristön turvallisuudesta alkaen, niin sillä on kuitenkin iso merkitys sekä sen ikääntyneen oman terveyden ja toimintakyvyn kannalta, mutta myös sit yhtä lailla ku ajatellaan vaikka sitä, että se hoitaminen tapahtuu siellä kotona, niin sen hoitamisen kannalta, et kuinka turvallista ja toimivaa se hoitaminen on siellä ympäristössä. Sen lisäksi, että se ikääntynyt toimii itsenäisesti ja asuu siellä sen lisäksi, että se on hoitoympäristö. Ja nimenomaan tässä, kun näitä ympäristöjä tarkastellaan, ni tulis kuulla näitä ihmisiä, joiden ympäristöjä ne ovat. Eli ikääntyneiden itsensä näkemykset tulis kuulla tässä asiassa niiden ympäristöjen kehittämiseksi, mutta myös tottakai hoitohenkilökunnan, koska he ammattilaisina sit toimii näissä ympäristöissä.
44:01-44:26
REETTA MUSTONEN
Kyllä, eli ei tulla ulkoapäin kertomaan mikä on hyvä ympäristö, vaan se, että yhdessä kehitetään sitä ja mietitään, et millaisin keinoin siihen voidaan päästä. Mul ois vielä tähän loppuun kysymys teille sitte, että onko joku kiinnostava viimeaikainen hoitotieteellinen tutkimuslöydös, minkä haluaisitte nostaa tässä esiin?
44:27-45:57
KRISTIINA JUUDIN
No, ehkä tää liittyy nimenomaan tähän mistä mä oon paljon puhunu eli tästä omasta kodistan. Nooran tutkimusartikkeli, se oli Journal of Clinical Nursing -lehdessä viime vuonna. Niin siitä mut herätti tähän aiheeseen taas uudelleen yks lainaus, jonka Noora olisin tutkimukses esittänyt ikääntyneeltä osallistujalta. Elikkä tä ikääntynyt osallistuja sanoi - häneltä kysyttiin sitä, miten hän kokee sen ympäristönsä ja hän jotenki totes niin lakonisesti jotenki, että "minut on nyt lukittu tänne, et sellainen ympäristö tämä minulle on". Ja jotenkin tää herätti tää lainaus siihen, et miten me ei haluta, et ikääntyneet ihmiset kokee, et hei et on lukittu jonnekin yhteiskunnan ulkopuolelle eikä haluta, et he kokee olevansa lukkojen takana ja kuitenkin me halutaan, et heil on turvallista olla. Niin tää ihan tää on se perushaaste ikääntyneen muistisairaan ympäristössä, et mitä meijän tulee kehittää ja tutkii yhä edelleen, et miten me saadaan nää kaks optimaalisesti kohtaamaan - tää fyysinen turvallisuus ja kaikenlainen turvallisuus ja sitte se vapauden ja oman elämän elämisen kokemus.
45:58-46:06
REETTA MUSTONEN
Kyllä, se lienee juurikin kaiken ydin ja kulmakivi. Mitä Noora haluaisit nostaa?
46:07-47:09
NOORA NARSAKKA
No tutkimusjulkaisun sijaan itse haluaisin suositella tällaista hoitotieteen laitoksen julkaisusarjan uutta julkaisua kuin "Näkökulmia ikääntyneiden ihmisten ympäristöihin", joka nyt, joka nyt aika osuvasti nimenomaan tästä tämän päivän podcast-jaksosta - tai käsittelee tätä samaa aihetta kuin tää tän päivän podcast-jakso. Eli tää on tämmönen julkasu, jonka olemme toimittaneet näiden ikääntyneiden tutkimuskokonaisuuden johtajien, professori Riitta Suhosen ja Minna Stoltin kanssa. Ja tässä on nyt nimenomaan suomenkielinen tämmönen teos, jossa on erilaisia näkökulmia näihin ikääntyneiden ympäristöihin, siihen miten nää ympäristöt liittyy sekä siihen terveyteen, hoitotyöhön että ikääntyneiden palveluihin. Ja muun muassa Kristiinan teksti on tässä kokoelmateoksessa eli erilaisia näkökulmia sekä hoitotieteellisesti, mutta myös monitieteisesti on tarkasteltu tässä kirjassa.
47:10-47:32
REETTA MUSTONEN
Kiitos Noora! Laitetaan tähän podcastin kuvaukseen sitten linkit näihin teijän nostamiin tutkimuksiin, niin kuuntelijatkin pääsee tutustumaan niihin. Vielä ihan viimeisenä kysymyksenä kysyisin Kristiinalta, että yksi sinun väitöskirjatutkimuksen artikkeleista on voittanut palkinnon. Haluaisitko kertoa siitä hiukan lisää?
47:33-48:00
KRISTIINA JUUDIN
Joo, eli tosiaan tän väitöskirjani osatutkimus, jossa kartoitettiin ikääntyneiden, muistisairaiden ja heidän läheisten kokemuksia henkisyyden tukemisesta hoitotyössä, voitti International Journal of Older People Nursing -julkasun, sai tällaisen kunniamaininnan vaikuttavuudestaan ikääntyneiden hoitotyöhön.
48:01-48:03
REETTA MUSTONEN
Todella upeeta, onneksi olkoon Kristiina.
48:03-48:04
KRISTIINA JUUDIN
Kiitos!
48:05-48:39
REETTA MUSTONEN
Kiitos Noora ja Kristiina! Tässä jaksossa olemme käsitelleet hoitamisen ympäristöä tosi monista näkökulmista. Ympäristöllä voidaan vaikuttaa ikääntyneen liikkumista edistävästi tai tukea ikääntyneen muistisairaan henkisyyttä. Kiitos Kristiina ja Noora täällä studiossa antoisasta keskustelusta. Ja kiitos myös kaikille kuulijoillemme! Toivottavasti tää jakso on ollut antoisa ja herättänyt paljon uusia ajatuksia. Kuulemisiin taas seuraavaan kertaan!
48:40-48:41
NOORA NARSAKKA, KRISTIINA JUUDIN
Kiitos!
Podcastin ensimmäisessä jaksossa pohditaan, mitä hoitotiede on. Emeritaprofessori Helena Leino-Kilpi ja tutkimusjohtaja Heidi Parisod keskustelevat hoitotieteen merkityksestä ja siitä, miten hoitotiede on näkynyt heidän elämissään. Lopuksi he tarjoavat tärppejä viimeaikaisista kiinnostavista tutkimuslöydöksistä.
Lue lisää:
Tehohoidossa olevan vauvan toimenpiteen aikaisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö – lääkkeettömien kivunhoitomenetelmien vaikuttavuus - Hotus - Hoitotyön tutkimussäätiö, https://hotus.fi/hoitosuositus/tehohoidossa-olevan-vauvan-toimenpiteen-aikaisen-lyhytkestoisen-kivun-hoitotyo-laakkeettomien-kivunhoitomenetelmien-vaikuttavuus/
Laukkanen, L., Suhonen, R., Poikkeus, T., Löyttyniemi, E., & Leino-Kilpi, H. (2022). The effectiveness of the Ethics Quarter intervention on the ethical activity profile of nurse managers: A randomized controlled trial. Journal of nursing management, 30(7), 2126–2137. https://doi.org/10.1111/jonm.13411
Rannikko, S., Suhonen, R., Pasanen, M., & Leino-Kilpi, H. (2023). The ethical pathway of individuals with stroke-A follow-up study. Scandinavian journal of caring sciences, 10.1111/scs.13215. Advance online publication. https://doi.org/10.1111/scs.13215
Tuominen, L., Ritmala, M., Vahlberg, T., Mäkelä, S., Nikander, P., & Leino-Kilpi, H. (2023). The effect of nurse-led empowering education on nutrition impact side effects in patients with colorectal cancer undergoing chemotherapy: A randomised trial. Patient education and counseling, 115, 107895. https://doi.org/10.1016/j.pec.2023.107895
0:02-0:16
INTRO
Tervetuloa kuuntelemaan Hyvin hoidettu -podcastia! Tässä podcastissa kuulet terveyteen liittyvää, tieteellisesti tutkittua tietoa kiinnostavasti ja ymmärrettävästi. Podcastia tuottaa Turun yliopiston hoitotieteen laitos.
0:19-0:21
HAASTATTELIJA
Mitä hoitotiede on?
0:24-0:30
PUHUJA 1
Hoitotiede on niinku sellaista, että niinku katsotaan tiedettä ja koitetaan tietää enemmän miten hoidetaan.
0:37-0:39
PUHUJA 2
Tietää vain siitä miten hoidetaan.
0:42-0:48
PUHUJA 3
No onkse sitä terveydenhoidon tutkimusta kaikesta muusta kuin lääketieteellisestä näkökulmasta. En oo varma.
0:51-1:06
PUHUJA 4
Juu en osaa kyllä toho suorilta vastata, mutta veikkaisin, että ne on hoitoalan menetelmiä ja toimintatapojen kehittämistä sekä sitten niiden luotettavuuden ja hyödynnettävyyden seurantaa.
1:13-2:31
SAIJA INKEROINEN
Tervetuloa hoitotieteen laitoksen Hyvin hoidettu -podcastin ensimmäisen jakson pariin. Keskustelemme aiheesta "mitä hoitotiede on?". Vieraina meillä on Helena Leino-Kilpi ja Heidi Parisod. Helena on ollut professori 90-luvulta alkaen ja toiminut yli 20 vuotta hoitotieteen laitoksen johtajana. Helena on siirtynyt professori emeritan rooliin viime vuonna ja tekee edelleen kansainvälistä tutkimustyötä. Heidi on terveystieteiden tohtori, laitoksen alumni ja Hoitotyön tutkimussäätiön eli Hotuksen tutkimusjohtaja. Hotus on kansallinen tutkimus- ja kehittämisorganisaatio, joka edistää hoitotyön näyttöön perustuvuutta ja julkaisee kansallisia hoitotyöhön kohdentuvia suosituksia. Hotuksen lisäksi Heidi toimii kahden kansainvälisen yhteistyöorganisaation johtajana. Minä olen Empowering Patient Education -tutkimuskokonaisuuden väitöskirjatutkija Saija Inkeroinen ja toimin tämän jakson vetäjänä. Tervetuloa mukaan! Kysyimme muutamalta satunnaiselta henkilöltä, mitä hoitotiede on ja kuulimme alussa heidän vastauksensa. Mitä te vastaisitte heille? Aloittaako vaikka Heidi?
2:32-3:23
HEIDI PARISOD
Jaa, no mä voin aloittaa. Oli mielenkiintoista kuulla, että mitä kadulla kulkevat oli vastanneet hoitotieteestä. Ja muutama siellä loppupäässä oli jo suht osuvia vastauksia saanu ja arvauksia siitä, että mitä hoitotiede on, jos nyt tällain yleisellä tasolla - Helena varmasti sit vielä syvemmin asiaa määrittelee - mutta että voisin lyhyesti vastata, että hoitotiede on tieteenalaa, joka on kiinnostunu hoitotyöstä ja hoitotyöhön liittyvistä kysymyksistä ja ilmiöistä liittyen vaikkapa sairauksiin, sairauksien hoitoon, sairauksien ennaltaehkäisyyn, terveyden edistämiseen, kuntoutukseen ja sitten myös laajemmin hoitotyöhön liittyvästä johtamisesta, hoitotyön koulutuksesta et hyvin moninaisesti tästä ilmiöstä eri näkökulmista.
3:23-3:24
SAIJA INKEROINEN
Mitä Helena ajattelee?
3:25-5:17
HELENA LEINO-KILPI
No mä olen Heidin kanssa samaa mieltä siitä, että nämä alun kansan haastattelut oli varsin osuvia osittain ja oikein hyvä idea myöskin oli oli heiltä kysyä. Täällä tulee kauhean hyvin näkyviin se, että jos tämä ala on jotenkin määritelty niin se on ihan oikein määritelty. Eli kysymys on siitä, että kun joku sanoo, että katotaan niin kuin tiedettä. Elikkä että kysymys on tieteestä. Ja sitten toisaalta, että koitetaan tietää enemmän miten hoidetaan, niin ne on tosi hyvin niinkun sanottu. Eli me puhumme niinkun tieteenalasta, joka syntyi aikoinaan sitä varten, että ihmisten käsitys terveydestä laajeni valtavasti. Et terveys ei ollukkaan enää yksittäinen tauti tai soluongelma vaan se on tällainen iso kokonaisuus, ja hoitotiede tutkii – se on nimenomaan terveystieteiden, ja se tutkii tällasta ihmisten terveyttä ja miten ihmiset itse hoitavat terveyttään, ja sitten sitä mihin Heidi hyvin sanoi äsken, että miten hoitotyön avulla voidaan sitten tukea näiden ihmisten ratkaisuja. Että se ei tutki vain hoitotyötä vaan sen primääritarkoitus on tutkia ja edistää väestön terveyden tasapainoa ja väestön itse hoitamista ja siihen liittyvää tietoa. Ja siihen sit välillisesti liittyvät juuri nuo, että paitsi että miten hoitotyöntekijät sitä jäsentävät, miten heidän johtajansa sitä jäsentävät ja miten kouluttajat vaikkapa jäsentävät. Se oli ehkä se kaikkein yleisin. Mut on onnistuneita noita viestejä ja sitten vielä tässä kun tämä on nyt ensimmäinen, niin sanon, että onpa joku keksinyt oivan nimen tälle podcastille. Tämä "Hyvin hoidettu" kuvaa hoitotiedettä erinomaisesti.
5:17-5:22
SAIJA INKEROINEN
Kiitos palautteesta. Milloin te kuulitte ensimmäisen kerran hoitotieteestä?
5:23-6:07
HELENA LEINO-KILPI
Tämä on hyvä kysymys. Meillä on tässä varmaan Heidi Parisodin kanssa aika suuri ero. Minä olen kuullut hoitotieteestä ensimmäisen kerran 70-luvulla, jolloin olen erikoistunut kirurgiseen ja tehohoitoon. Meillä oli opettajana Leena Elomaa -niminen henkilö, joka toi meille hoitotiedettä. Ja toinen 70-luvun tapahtuma Suomessa oli, että TYKS pääsi tällaiseen WHO:n, Maailman terveysjärjestön, keskipitkän aikavälin kehittämiseen hoitotyön näkökulmasta, jolloin alueella oli erilaista toimintaa. Eli siitä on sitten viisikymmentä vuotta ainakin aikaa. Virallisestihan hoitotiede tuli Suomeen 70-luvun lopulla ja Eurooppaan 50-luvulla.
6:09-7:35
HEIDI PARISOD
Mä olen sitten ensimmäisen kerran kuulu hoitotieteistä 2000-luvun alussa. Että mä olen silloin ollut terveydenhoitajaopiskelija ammattikorkeakoulussa ja silloin muistelen, että olisiko se ollut sit joku erillinen ihan kurssi tai joku opintokokonaisuus missä kerrottiin siitä, että mitä hoitotiede on ja se mitä siitä on jäänyt mieleen on se, että se oli aika ylätasolla olevaa keskustelua hoitotieteestä ja hyvin teoreettista. Silloin nuorena terveydenhoitajaopiskelijana en ehkä ihan sillon vielä syttynyt niin paljon hoitotieteelle, että sitten se oivallus ja syttyminen tuli sitten myöhemmin. Kun sitten valmistuin terveydenhoitajaksi ja työskentelin terveysasemalla sairaanhoitajan vastaanottotyössä ja silloin rupesi kiinnostamaan se, että mihin se hoitotyö perustuu ja ja miten sitä hoitotyötä vois kehittää ja miten se ohjaus kun annetaan potilaille, niin mihin se pohjautuu se kaikki mitä me ohjataan potilaille. Ja sitten päädyin hakemaan avoimeen yliopistoon tai menin silloin lukemaan hoitotiedettä ja halusin saada vähän lisää vielä ymmärrystä siitä, että mitä hoitotiede on ja miten sen kautta sit voi hoitotyötä kehittää. Ja silloin sitten se palo syttyi ja päädyin hakemaan hoitotiedettä yliopistoon opiskelemaan Turun yliopisto hoitotieteen laitokselle. Se oli sitten menoa.
7:36-9:08
HELENA LEINO-KILPI
Tohon ehkä vois sen verran lisätä, että Heidi Parisodin kuvaus on sillä tavalla varmaan hyvää, että hoitotieteen kehitys, niin kuin ei minkään tieteenalan kehitys, ensimmäisinä vuosikymmeninään ole tietenkään sitä, mihin se sitten lopullisesti pyrkii suuntaamaan. Tämähän on tieteenfilosofiassa monta kertaa osoitettu ja varmaan juuri suomalainenkin hoitotiede sitten ehkä 2000-luvulla on täsmentynyt paljon. Myöskin eurooppalainen: Europpassa on edelleen maita, joissa ollaan varsin alkuvaiheissaan ja se voidaan sanoa, että tieteen kehitys menee ensinnäkin hitaasti ja on oletettavaa, että me emme ihan tälläkään hetkellä vielä tiedä kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita hoitotieteellä erityisesti tulevaisuuden kannalta on. Mutta se on luonnollinen kehitys ja ehkä sen pääasiallinen tehtävä on kuitenkin eräällä tavalla yhteiskunnan sivistyksen lisääminen joka tapauksessa, vaikka se ehkä alkuvaiheessaan saattoi olla juuri tuollaista mitä Heidi tuossa kuvailee, että se ei ehkä tavoittanut käytännön terveydenhuoltoakaan kauheen läheisesti. Kuitenkin suomalaisessa hoitotieteessä sen haluan tässä sanoa, on sen tyypillinen esimerkki, että me olemme maailmalla tunnettuja siitä, että suomalaista hoitotiedettä on aina kehitetty yhdessä terveyspalvelujärjestelmän, erityisesti yliopistosairaaloiden kanssa. Eli meillä on sivutoimia siellä ja me olemme olleet siellä aina. Mutta on luonnollista, että tieteenalan alkuvuosina erityisesti tieteenfilosofian pohdinta oli paljon voimakkaampaa kuin mitä se on ehkä tällä hetkellä.
9:09-9:44
HEIDI PARISOD
Se, mitä on keskustellut nyt opiskelijoiden kanssa, jotka tänä päivänä opiskelevat vaikka ammattikorkeakouluissa, niin juuri mitä Helena kuvasi, niin huomaa jo sen, että miten ollaan menty monellakin saralla asioissa eteenpäin. Ja se hoitotiede näkyy monilla eri tavoin siellä opetuksessa tänä päivänä kuin mitä silloin 2000-luvun alkupuolella. Että huomaa juuri tämän tieteen kehityksen ja opetuksen kehityksen ja tämmösen tietynlaisen yhteiskunnallisenkin muutoksen hoitotieteen parissa, mitä tässä on suhteellisen lyhyessä ajassa jo tapahtunut.
9:45-10:06
SAIJA INKEROINEN
Tuleeko teille mitään esimerkkiä mieleen just vaikka hoitotyön opiskelijan näkökulmasta tai sitten vaikka terveyspalvelujen käyttäjien näkökulmasta tai muusta näkökulmasta, että millä tavalla se hoitotiede on sieltä 70-luvulta, 90-luvulta, 2000-luvulta kehittynyt tähän päivään, 2024?
10:07-12:11
HELENA LEINO-KILPI
Esimerkkejä varmaan miljoonia, että jos katsoo tutkimuksen näkökulmasta, niitä on paljon. Mut ehkä sillä yleisesti voisi sanoa, että ikään kuin kokoset tieteen rakennelma et mihin se kohdistuu, minkälaisia kysymyksiä kysytään, ovat muuttuneet niistä alkukysymyksistä, että mä olen aikoinaan tehny väitöskirjani aiheesta "Mitä hyvä hoito on?" ja olen käyttänyt sitä sitten myöhemmin monissa yhteyksissä. Se varmaan se kysymys olisi relevantti tänäkin päivänä. Mitä hyvä hoito on, kun me katsotaan mitä yhteiskunnassa nyt keskustellaan, että pääsevätkö väestö esimerkiksi hoitoon. Se kysymys on relevantti, mutta sen ajan ja tämän ajan välillä, et millä tavalla pystytään siihen vastaamaan, se kehitys on ollut valtava: tutkimusmenetelmällisesti, hoitajien koulutuksen näkökulmasta, kaikkien tulosten hyödyntämisen näkökulmasta, että sillon, sanotaan ensimmäisen ehkä noin, mitä osaisin arvioida, kahdenkymmenen vuoden aikana, oli kiire tehdä tutkimusta, tehdä sitä näyttöä ja sitten tuli se aika missä me elämme nyt. Sanotaan, jossa me myös konkreettisesti pystymme hyödyntämään melkein jokaisen potilaan kohdalla tietyllä tavalla sitä. Eli se muutos on menetelmällinen, mut se on myöskin niinku sisällöllinen, ja sitte se on meillä maassa myöskin rakenteellinen: suomalaiset hoitotieteen yksiköt yliopistoissa ovat tavattoman eteenpäin menneitä menetelmällisesti, määrällisesti, tutkijoiden määrissä ja niin edelleen. Mä näen sen tavallaan tästä näkökulmasta. Mut jos me nyt katsotaan jonkun yksittäisen, otetaan äkkiä vaikka diabetespotilas, niin kyllähän diabetespotilaan, jolla ohjaus on elintärkeää, niin kyllähän diabetespotilaan ohjauksessa nähdään, sanotaan, 80-luvulta tähän päivään valtavan suuri ero ja siihen konkreettisesti myöskin hoitotiede on kontribuoinut ja tuonut siihen, että millä tavalla sitä käytetään ja niin edelleen. Ja monien muiden potilasryhmien, myöskin perusterveydenhuollon terveydenhoitajan työn ihan varmasti.
12:11-13:09
HEIDI PARISOD
Ja sitten opiskelijoiden näkökulmasta. Ja näiden hoitotyöntekijöiden, jotka kliinisessä työssä työtä tekee, niin myös siinä näkökulmassa hoitotiede näyttäytyy paljon enemmän nykypäivänä. Nykyään puhutaan paljon enemmän siitä, että hoitotyön tulee perustua siihen tutkimusnäyttöön. Toki se on aiemminkin ollut näin, mutta se näkyy nyt vielä ehkä vielä vahvemmin niin siellä opetuksessa kuin siellä käytännön työssä. Ja sitä myöten sitten opiskelijat ja hoitotyöntekijät osaa myös vaatia sitä, että että pitää olla sitä tutkimusnäyttöä siellä kaiken hoitotyön käytännön ja toimintatapojen taustalla ja kyseenalaistavatkin ehkä enemmän kuin aikasemmin, että miksi meillä toimitaan näin, että ei enää hyväksytä sitä vastausta, että meillä on aina tehty näin, vaan että vaaditaan sitä tieteellistä perustelua sille toiminnalle, joka on erittäin hyvä niin hoidon, hoitotyön, hoitotyöntekijöiden kuin myös potilaiden ja asiakkaiden näkökulmasta.
13:11-13:16
SAIJA INKEROINEN
Millainen merkitys hoitotieteellä on ollut teidän omilla urillanne ja omissa elämissänne?
13:17-16:05
HELENA LEINO-KILPI
No mulla on tuohon hyvin yksiselitteinen vastaus. Siis hoitotiede on ollu minun urani ja tavallaan se työelämän kohde, mutta siihen ehkä täytyy sillä tavalla vastata, että että olen peruskoulutukseltani siis erikoissairaanhoitaja, mutta mulla on tiedetausta kasvatustieteessä ja mä oon siis kasvatustieteilijä alunperin. Ja silloin kun lähdin tekemään tohtorin tutkintoa 80-90-luvun taitteessa, hoitotiede oli suhteellisen uusi Suomessa ja oli tietysti paljon yhteyksiä terveydenhuollon järjestelmään. Silloin jouduin pohtimaan sitä, että kasvatustiede vai hoitotiede tai oikeastaan yhteiskuntatiede vai hoitotiede. Ja tosi pitkän ja monipuolisen keskustelun jälkeen sitten monien ihmisten kanssa totesin, että hoitotiede on tiede, jolla olen nähnyt olevan merkitystä. Niin kuin siinä mielessä, että se kattaa ensinnäkin hyvin laajan yhteiskunnallisen perspektiivin. Se kattaa ihmisen elämän erilaiset mahdollisuudet syntymästä ihan kuoleman tukemiseen asti tai kuoleman lähestyessä tukemiseen asti, jolloin niinku sen kirjo on niin suuri, että se on niin kuin merkittävä yhteiskunnallinen tutkimuskenttä ja se oli, sen merkitys on ollut täs urakehityksessä myöskin se, että on voinu niinkun nähdä et mihin suuntaan tässä on järkevää niinku lähteä suuntaamaan, että lähdenkö vaikka ikääntyneiden hoitoon tai lähdenkö etiikkaan tai kuka lähtenyt mihinkin. Eli sen merkitys on isona suuresti mahdollistanut kaiken. Ja sit toinen mahdollistaminen, asia mikä siinä tulee on se, että aina kun hoitotieteestä puhuu tai hoitotieteen löydöksistä puhuu tai tuloksista puhuu, sen vaste on pääasiallisesti positiivinen, koska se pyrkii niinku väestön hyvään. Se pyrkii siihen, että enemmän saataisiin aikaan hyvinvointia, terveyttä, hyvää oloa monella tavalla. Ja se on, kun se on joku elämän merkitys. Ja mä en oo toki koska joutunut sitä katumaan. Ja jaa, älä luule niin, että suurin osa hoitotieteilijöistä ajattelee näin. Tietenkin tieteenalalla on sitten erilaiset urakehityksen mahdollisuudet ja kaikki sen tapaiset, et kaikistahan ei tule, vaikka käyttäisi hoitotieteen tutkimustuloksia, ei tarvitse tulla tutkijoita. Eli nyt mä puhun tietenkin tutkijan alan näkökulmasta ja uran näkökulmasta. Mikään muu kuin hoitotiede ei olis minulle mahdollistanut sitä monipuolisuutta tutkimuskohteiden valinnassa ja sitä opiskelijoiden kirjon moninaisuutta ku hoitotiede. Melkein uskallan väittää näin.
16:07-18:23
HEIDI PARISOD
Mulle hoitotiede on tarjonnut suuren merkityksen niin uralle kuin elämälle ja on usein sanonutkin, että hoitotiede ja hoitotyön kehittäminen siihen tutkimusnäyttöön perustuen se on sekä minun työni että intohimoni. Että kun viittasin siihen, että kun sitten lähdin ja pääsin opiskelemaan hoitotiedettä Turun yliopiston hoitotieteen laitokselle, niin silloin maisteriopintojen aikana kiinnostuin entistä enemmän vielä tästä tutkimustyöstä ja lähdin mukaan tutkimusryhmiin. Ja sitten maisteriopintojen loppuvaiheessa olin mukana tutkimushankkeessa tutkimusavustajana ja siellä sitten viimeistään se palo tutkimuksen tekemiselle ja hoitotieteelle - hoitotieteelliselle tutkimukselle oikein syttyi. Ja sitten heti maisteriopintojen jälkeen hakeuduin sitten tohtoriopintoihin ja tekemään väitöskirjaa hoitotieteestä. Ja sen jälkeen, tai silloin kovasti pohdin sitä, että kiinnosti kovasti siis tutkimustyö ja sen tutkimuksen tuottaminen, mutta myös se, että mitä tapahtuu sen jälkeen kun tutkimukset saadaan julkastua ja miten se saataisiin vielä paremmin sinne vietyä siinä käytäntöön ja kehitettyä hoitotyötä siihen tutkimusnäyttöön pohjautuen. Ja silloin väitöksen kynnyksellä sitten näin, että Hoitotyön tutkimussäätiölle eli Hotukselle haettiin tutkijoita ja siinä kohtaa tajusin, että tässä on nyt semmonen mahdollisuus yhdistää näitä kahta näkökulmaa. Ja onnekseni sitten tulin valituksi tutkijaksi silloin Hotukselle ja ehdin tohon viimevuoden loppupuolelle saakka sitten toimia tutkijana Hotuksella ja siellä nyt sitten avautu paikka, kun edellinen tutkimusjohtaja Arja Holopainen jäi eläkkeelle, niin tutkimusjohtajan paikka, ja hetken pohdinnan jälkeen vaikka olen sielultani tutkija, niin pohdin sitä, että haluaisinko ottaa seuraavan askeleen urallani eteenpäin ja päädyin sitten hakemaan tutkimusjohtajan paikkaa ja tulin valituksi. Ja nyt onnekseni edelleen saan sitten työskennellä niin kuin hoitotieteen ja hoitotyön kehittämisen tutkimusperustaisen kehittämisen parissa. Nyt vähän hieman eri näkökulmasta, mutta hyvin suuri merkitys hoito- tieteellä on ollut tässä koko matkan varrella.
18:24-18:34
SAIJA INKEROINEN
No tässä vähän tulikin, mutta pystytkö jotain konkreettisia esimerkkejä tai pystytkö kuvailemaan jotenkin et miten se hoitotiede näkyy siinä nykyisessä työssä?
18:35-20:32
HEIDI PARISOD
No Hotuksen yks päätehtävähän on tuottaa näitä kansallisia hoitosuosituksia hoitotyön tarpeisiin ja nää hoitosuositukset on tutkimuksiin perustuvia ja vahvasti hoitotieteeseen - toki myös muiden tieteenalojen tuottamaa tietoa hyödynnetään aina tarpeen mukaan - mutta että kun tutkimustietoa tuotetaan yksittäisinä tutkimuksina, niin jonkun pitää koota yhteen sitä tutkimusnäyttöä niistä tutkimuksista. Niitä voi olla satoja tutkimuksia johonkin aihealueeseen liittyen. Niin, se mitä konkretian tasolla sitten tehdään, vaikka kun hoitosuositusta laaditaan, niin käydään läpi järjestelmällisesti niitä tutkimuksia ja arvioidaan niitä, katsotaan mitä tuloksia niistä on tullut ja vedetään sitten johtopäätöksiä yhteen, ja niiden pohjalta sitten on työryhmä, asiantuntijoista koottu työryhmä, joka käy niitä tutkimustuloksia läpi ja katsoo sitten mitä voidaan kansallisella tasolla suositella sitten erilaisista toimintatavoista, käytännöistä hoitotyöhön liittyen, jotta sitten siellä käytännön työssä ja samoin johtajilla päättäjillä olis sitten sitä tutkimusnäyttöä semmosessa helposti käytäntöön vietävässä muodossa ja pystyisi toteuttaa sitä, mitä Suomen lainsäädännössä terveydenhuoltolaissa on kirjattu, että terveydenhuollon kuten myös hoitotyön tulee perustua tutkimusnäyttöön, niin jotta se olisi ikäänkuin valmiiksi pureskellussa muodossa se hoitotieteen ja muiden tieteenalojen tuottama tieto, mikä on todella tärkeää työtä mitä tehdään niin yliopistoissa ja muissa tutkimuslaitoksissa, että jotta se tärkeä työ saadaan sinne käytännön työn tueksi ja potilaiden asiakkaiden parhaan mahdollisen hoidon tueksi, niin tämmöisten asioiden parissa muun muassa työ työskennellään Hotuksella.
20:33-20:36
SAIJA INKEROINEN
Mites Helenan työssä näkyy hoitotiede?
20:37-24:21
HELENA LEINO-KILPI
No se näkyy tietysti professorin työssä. Jos otan siitä nyt sen esimerkin kuvauksen, se näkyy sillä tavalla, että keskeistä kai on se, että jotta joku tieteenala on ja jotta se tutkimus, josta nyt Heidi puhuu, mitä voidaan käyttää, että se on sillä tavalla perusteltua, että ja oikeutettua, että se antaa mahdollisuuden sitten hyödyntää sitä. Eli varmaan professorin kannalta alan sisällä keskeisin asia on se, että tulevien tutkijoiden ja nykyisten tutkijoiden, niin kansainvälisesti kuin omassa maassaan, tarkastellaan sitä, että opiskelijalla on vaikka joku ajatus, että tehdään tutkimusta jostakin asiasta, niin seniorien tehtävänä on sanoa, että mietipä sen oikeutusta, että ei ole järkevää, että tutkitaan asioita, joilla ei ole relevanssia yhteiskunnassa niin kuin terveyden, hoitamisen tai ihmisten terveyden kannalta. Ei ole myöskään relevanttia se, että toistetaan samanlaisia tutkimustuloksia, josta me jo tiedämme hyvin paljon tai että niitä tehdään ikään kuin akateemisen etenemisen vuoksi, vaan että se tehtävä tieteenalan edustajana on se, että ne on sekä hyödyllisiä, siis realistisia siellä terveydenhuollon arjessa, edistää sitä väestön paranemista, mutta ne ovat myöskin tieteellisesti perusteltuja, yhteiskunnan sivistystä lisääviä. Eli yliopiston roolihan on hiukan erilainen kuin vaikkapa ammattikorkeakoulujen, jotka ovat niinkun perusammattiin kouluttavia ja se pohdintaa opiskelijoiden ja muitten tieteenalojen kanssa on tavattoman tarpeellista, että esim. muitten terveystieteiden, lääketiede on hyvä esimerkki, eli täytyy miettiä, että onko perusteltua lähteä nyt vaikka tästä näkökulmasta ja vaikkapa nyt tutkimaan dialyysipotilaan hoitoa, että silloin sitä on tarkasteltava yhdessä toisten tieteenalojen kanssa ja mikä siinä olisi sit oikeutettu sen hoitotieteen ja mitä hoitotiede pystyy niinkun tekemään, ja että se on sellaista, joka ainakin jossakin pitkässä aikajaksossa on sitten hyödynnettävissä sinne terveydenhuollon käytäntöön. Kaikkea ei voi: opiskelijoilla esimerkiksi ja tutkijoilla on upeita uusia ajatuksia. Aivan joku uusi ajatus, joka joka sitten esimerkkinä vaikka uudesta ajatuksesta, voi olla tutkimus. Tässä aika hiljan, jossa opiskelija kysyi, että muuttuuko, hän on etiikan tutkija, muuttuuko ihmisten potilaana olevien aivoinfarktipotilaiden siihen niinku siihen hoitamiseen liittyvä arvo-odotus ja arvojen toteutuma, kun siitä infarktista on kulunut, sillon kun hän on sen juuri saanut - sehän on hyvin haasteellinen tilanne ihmisen elämässä - tai sitten useiden kuukausien päästä. Opiskelija niiku sellainen uusi oivallus oli se, että yleensä on aina tutkittu arvoja tai jotain asiaa niinku sillä hetkellä, ni hän halusikin nähdä, mitä tapahtuu, kun ihminen toipuu ja aivoinfarktista jää erilaisia jälkiä - mitä tapahtuu arvoperustalle suhteessa tähän? Ja silloin tietysti on niin, että ei se käytäntöön siirtyminen tapahdu heti - tuo suositusten tekeminen esimerkiksi mihin Heidi viittaa. Mut sen pitää olla ikäänkuin ajatuksena, että sit joskus jossain kohdassa aivoinfarkti potilas tulee hyötymään siitä tutkimuksesta myöskin. Paitsi ja se että se kehittää tieteenalaa. Se on se että miten se näkyy nykyisessä työssä. Plus tietysti sitten tutkijoiden ja kaikkien ohjaaminen ja hoitotieteilijäthän vaikuttavat yhteiskunnallisesti, yrittävät ottaa kantaa, antavat lausuntoja. Olemme monessa mukana: säätiöissä, yhdistyksissä, kansainvälisissä järjestöissä ja niin edelleen. Se näkyy monen moniulotteisesti monien meistä työssä.
24:34-24:53
SAIJA INKEROINEN
Tässä tulikin joitain hyviä esimerkkejä siitä, mikä merkitys sillä hoitotieltä on. Tuleeko teille muita ajatuksia tai laajempi ajatuksia, mikä laajempi merkitys hoito tieteellä on? Tai sitten, että mitä muita merkityksellisiä näkökulmia tähän vois lisätä?
24:54-26:26
HEIDI PARISOD
Hoitotieteellähän on tosi iso merkitys vaikka kuin poliittisen päätöksenteon näkökulmasta, että hoitotyöntekijät edustaa sitä suurinta ammattiryhmää sosiaali- ja terveydenhuollossa. Ja tieto mitä hoitotiede tuottaa, niin sillä on todella suuri merkitys, kun tehdään päätöksiä vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon resursseista. Tai mitenkäs sitä terveydenhuoltoa järjestetään - mihinkä... Puhutaan paljon, että on niukat resurssit, tällä hetkellä puhutaan vaikka hoitotyöntekijäpulasta, mikä ei ole koske vain Suomea vaan se on maailmanlaajuinen. Niin mihinkä näitä niukkoja hoitotyön resursseja sitten kannattaa käyttää. Onko jotain toimintatapoja jotka on turhia, että ne on vaan kulkenut vuodesta toiseen ja kukaan ei oo niitä aiemmin kyseenalaistanut? Ja sitten hoito tieteellisen tiedon valossa nähdäänkin, että tää toimintatapa ei ole järkevä tai se aiheuttaa jopa haittaa potilaille tai tai sitten että onko joku toinen tapa toimia mikä tuottaakin sit vaikka säästöjä, huomattavia säästöjä tai tuottaa hyvää, parempaa, hyvää ja laadukkaampia palveluita niille potilaille ja asiakkaille, että siellä kaiken päätöksenteon taustalla pitäisi olla se tutkimusnäyttö eri näkökulmista mitä tarkastellaan, niin puhuttaessa valtakunnan tason politiikasta tai sitte hyvinvointialueella tehtävistä päätöksistä ja johtamisesta. Et, et hyvin suuri merkitys jo siitä näkökulmasta yksistään ja näkökulmia on monia.
26:27-30:51
HELENA LEINO-KILPI
Jos tuosta jatkan mihin Heidi jäi, niin minulla on tavattoman vaikeata löytää yhteiskunnasta sellaista näkökulmaa, johon hoitotieteellä ei olisi jotain annettavaa. Tarkoitan tällä sitä yksinkertaisesti, että kun hoitotiede on mukana myöskin ihmisten elämän jokaisessa vaiheessa, niin kuin tossa alussa sanoin, niin kysymys on vaan siitä, että oivalletaanko tämä yhteiskunnassa, että käyttävätkö poliitikot esimerkiksi sitä tietoa, ja mikä on silloin tietysti meidän tieteenedustajien velvollisuus, kun tottakai tuoda sitä esille. En tarkoita, että heidän pitäisi itsestänsä löytää, mutta esimerkiksi nyt kun me tarkastelemme vaikkapa vaikkapa tuota hoivan uutta merkitystä, mehän tulemme - me tiedetään, että hoivan kysymys ja hoivan uudelleen jäsentäminen on ihan keskeinen tulevaisuuden kannalta, koska meidän yhteiskunnassamme käy juuri noin, mihin Heidi viittasit, että ei riitä työvoima ja tarvitaan toisenlaista osaamista, ihan jotain uusia ratkaisuja ja ne eivät välttämättä mene sillä, että heitetään joku vanha pois, vaan että pitää hyödyntää sitä vanhaa niin erimerkiksi tän hoivan ajatuksessa mehän tarvitsemme niin kuin siis hoito-, tämmöstä hoito-, mitä se on, maantiedettä? Tämmöstä ympäristöllistä ajattelumallia, ja me tarvitsemme kun sitä, et no miten paljon vaikka voidaan juridisesti velvoittaa vaikkapa sairailta henkilöiltä tai muuten haavoittuvilta vaikkapa vastuuta, jolloin niinku se on tavallaan sinne juridiikkaan liittyvä asia, et se ei tarkoita et hoitotiede tuottaa vain sitä terveyteen liittyvää, vaan et kysymys on siitä miten sitä hyödynnetään. Vaikea on löytää semmosta näkökulmaa taloudelliseen liittyen, esimerkiks meillä on hoitotieteen tutkimukseen ihan hiljan valmistui Turun yliopistosta hoitotieteen väitöskirja, jossa osoitettiin, että tuota suolisto- syöpää sairastavan potilaan ohjausta kehittämällä pystytään vähentämään potilaiden yhteydenottoja sairaalaan takaisin, koska se on pitkäjänteistä hoitoa, niin kuin tiedetään, syöpää on monenlaista, et siinä sädehoitoa ja sytostaatteja ja niin edelleen. Kun hoitotieteen tutkija lähti rakentamaan sitä uudelleen ja hän pystyi osoittamaan siinä väitöskirjassaan, että itseasiassa potilaat pärjäävät siellä kotona sillä ohjauksella, kun se ohjaus on riittävän laadukasta, niin että heidän ei tarvitsi jatkuvasti ottaa yhteyttä sinne hoitolaitokseen, jolla on sit suoraan tietenkin tämmösiä taloudellisia merkityksiä. Tällaisia hoitotieteellisiä tutkimuksia meillä on tuolta ohjauksen puolelta muiltakin. Et se merkitys on -- sen merkityksen me voimme nähdä monella tavalla. Mut ehkä se pieni kysymys ja ehkä suurikin kysymys on se, että olemmeko me tehneet kaikkemme, jotta esimerkiks poliittiset päättäjät eri tahoilla tai muut toimijat ovat niinku välttämättä tietoisia et mitä kaikkea hoitotieteellinen tutkimus voi tuottaa. Koska se on aika epärealistista tietysti, että väestö esimerkiksi ehtis kaikkea lukemaan, kun eivät ammattilaisetkaan niinku ehdi ja sen takia pidän tärkeänä juuri vaikka meillä Hotuksen toimintaa, että edes ammattilaiset lähestyvät tätä kysymystä. Mutta siinä mun mielestäni on semmonen tulevaisuuden kysymys, että tutkimusta on ihan valtavan paljon, mutta tänä päivänä on suurin mahdollisuus siihen, että julkaistua tutkimusta ei lue kukaan tai sitä lukee hyvin vähän ihmisiä, koska niitä julkaistaan niin paljon tällä hetkellä. Suomi muistaakseni oli jossakin kartoituksessa kolmastoista maailmassa eniten hoitotieteellisiä tutkimustuloksia tuottava maa eli sijoittuu niinku hyvin. Mutta sitten taas kun me katsomme vaikka näitä meidän tilastoja, vaikkapa Suomen sairaanhoitajien selvityksiä, niin ei meillä välttämättä ammattilaisetkaan käytä kaikkea tutkimusta. Että nyt kun täs haastattelija kysyy merkitystä, niin merkitys ei liitykään yksistään siihen, että tutkimusta tehdään. Se on hyvää, se on laadukasta, sitä tehdään paljonkin vielä, vaan siihen, et mil tavalla me saamme aikaan sen, että yhteiskunta laajasti sitä käyttää, että tarvitaan kaikkien panosta, alan ulkopuoleltakin siis.
30:52-32:46
HEIDI PARISOD
Juuri näin. Niinku Helena sano, että jos hoitotieteellä on hyvin suuri merkitys, mutta jotta se saadaan se täysi potentiaali käyttöön, niin tarvitaan myös näitä tukirakenteita siihen tutkimuksen ympärille, jotta se tutkimustieto mitä tuotetaan niin saadaan käyttöön hyvin laaja-alaisesti ja siihen tarvitaan hyvin monien eri toimijoiden yhteistyötä. Niinku kansallisen tason ja kansainvälisen tason yhteistyötä ja sitten ihan siellä alueellista ja organisaatiotason yhteistyötä ja myös sitten lisätä tietoisuutta kaikkien keskuudessa kun hoitotieteen ja hoitotyön ulkopuolellakin, jotta se ymmärrys vahvistuu ja siitä, minkälainen se merkitys on ja kuinka tärkeätä se on, että hoitotieteellistä tietoa tuotetaan ja hyödynnetään kaiken tason päätöksenteossa. Ja tuosta vielä tuli mieleen, että hoitotieteen merkityksestä, että hoitotiede kun tarkastelee hyvin moninaisia ilmiöitä, niin se myös katsoo sinne tulevaan. Että esimerkiksi nyt nää erilaiset teknologiset ratkaisut on asioita mitä me ei vielä tänä päivänä tiedetä, että mitä se vaikka hoitotyö sitten parinkymmenen-kolmenkymmenen vuoden päästä, miltä se näyttää, niin hoitotiede myös tutkii tän kaltaisia ilmiöitä ja vaikka sitä, että miten tekoälyä voidaan hyödyntää niin kuin siinä hoitotyöntekijän päätöksenteon tuessa tai erilaisia tämmösiä muita teknologisia ratkaisuja, millä voidaan arvioida potilaan kipua, joka on tajuttomana teho-osastolla. Että miten, miten voidaan tunnistaa tämmösen ihmisen, miten hän, millaista kipua hän kokee, jotta sitä kipua voidaan hoitaa? Niin, hoitotiede on kiinnostunut myös monista tämmösistä erilaisista teknologisista ratkaisuista, mitä ei välttämättä vielä ole tänä päivänä olemassa, mutta ovat sitten tulevaisuutta.
32:47-35:01
HELENA LEINO-KILPI
Sillä tavalla, että hoitotiede on itse asiassa ja hoitotyö, jos ajatellaan hoitotyöntekijöitä, ovat aina olleet valmiita kokeilemaan uusia metodeja ja nyt teknologia on niinku yksi niistä. Sitten on varmaan taide on toinen ja monet näitä, mitä meillä nyt tulee kestävyyskeskustelussa esille. Eli tavallaan esimerkiks tää mihin Heidi viittaa tähän terveysteknologian kehitykseen, niin hoitotiedehän oli ihan alkupäässä millä me läksimme niin kun katsomaan niinu vaikka Suomessa meillä hoitotieteen laitoksella muun muassa että miten vaikka hoitajat kirjaavat, miten sitä tekstiä voidaan louhia. Hyvin varhaisessa vaiheessa meillä oli tutkijoita siitä ja tavallaan ollaan niiku oltu mukana siin kehityksessä. Se on niin kuin menetelmällinen, mut ehkä osittain myöskin sisällöllinen kehitys mitä me ollaan, ja hoitotyöntekijäthän on ihan valppaita ja hyviä tekemään niin kun sitä, et nyt vaan me ei ihan tarkkaan tiedetä, että mitä se tulevaisuus et sillon ku Florence Nightingale aikoinaan hoiti hoitotyön, yks keskeisiä, niin silloinhan oli aika menestyksellistä jos Skutarin sairaalassa sängyssä oli pyörät. Luultavasti niissä ei ehkä ollut. Ja siitä jos lähdetään menemään eteenpäin, sillä nyt me puhumme tekoälystä tällä hetkellä, niin ymmärtääkseni hoitotyö on aina ollu se, joka on näitä teknologisia ratkaisuja pyrkinyt hyödyntämään. Enemmän taikka niinkun vähemmän. Ja nyt tietysti meidän pitäisi huolehtia siitä, että tulevaisuudessa ne on nää uudet teknologiat, koska muuten me ollaan tietysti vanhanaikaisilla metodeilla liikkeellä. Mutta teknologia ei ole tietenkään yksi, kun ajatellaan ihmisen kokonaisuutta myöskin siis taiteilla musiikilla, tarinoilla ja kerronnallisuudella, koska meillä on kuitenkin ihmistieteistä myöskin kysymys, on paljon metodista kehittämispohjaa, jossa me voisimme varmaan myöskin tulevaisuudessa lisätä, vaikka esimerkiksi tieteenalojen välistä yhteistyötä. Meillä semmosta on, mutta voisi olla ehkä hivenen enemmänkin. Nyt siis musiikin käyttö on kohtuullisen rajallisessa merkityksessä. Esimerkiksi kyl meillä hyviä löydöksiä vaikka leikkaus-- kirurgisen hoitotyön puolelta musiikin käytöstä ja sen merkityksestä tuohon mihin Heidi viittas vaikka kipuun, mutta ei kovin systemaattisessa käytössä kuitenkaan.
35:02-35:07
SAIJA INKEROINEN
Miten hoitotiede näkyy ihmisille, eri sidosryhmille ja eri toimijoille?
35:09-36:40
HEIDI PARISOD
Ajatellaan vaikka nyt niitä sosiaali- ja terveyspalvelun käyttäjiä, asiakkaita, potilaita, läheisiä, omaisia, niin miten se sit konkretian tasolla näkyy, niin se näkyy niinkun laadukkaina palveluina. Ja että se hoito mitä annetaan, niin se menee eteenpäin ja on potilasturvallista ja asiakkaita ja potilaita tyydyttävää, heidän tarpeita vastaavaa. Ja ihan tämmönen vaikka nyt konkreettinen esimerkki on siitä, että kun on vuode- levossa potilas ja vaikka kantapäähän kohdentuu paljon painetta, ni sinne voi syntyä tämmönen painehaava, mikä on hyvin kivulias ja vaikeasti hoidettava ja aiheuttaa paljon myös kustannuksia sosiaali- ja terveydenhuollossa. Niiden painehaavojen hoitaminen, niin niitä tietysti pyritään ennaltaehkäisemään ja hyvin varhaisvaiheessa tunnistamaan ja hoitamaan, niin aiemmin, ennenvanhaan oli ajatus siitä, että alkavaa painehaavaa, että jos sitä hierotaan, niin se parantaisi sitä verenkiertoa ja nopeuttaisi sen alkavan painehaavan paranemista. Mutta nyt kun hoitotieteellinen tutkimus on tätä tutkinut ja tieto sitten sitä kautta kertynyt, ni ollaan huomattu sen tutkimusnäytön perusteella, et itse asiassa tää toimintatapa on ollut haitallinen, että se ei ole edistänyt niitä alkavien painehaavojen paranemista, vaan päinvastoin ja nyt toimintatavat on sit sen myötä muuttunut. Eli sillä on ihan tämmönen konkreettinen merkitys siihen hoitoon mitä ihmiset saavat.
36:40-40:59
HELENA LEINO-KILPI
Niin tuohon vois jatkaa, et siis palvelujen käyttäjälle hoitotieteen näkyvyys pitäisi olla eräällä tavalla samanlainen itsestäänselvyys kuin vaikka lääketieteen näkyvyys, eli en oo ihan varma, että pitääkö sen jotenkin erillisenä edes näkyäkään, vaan että sen pitäisi näkyä juuri sellaisena, että että kun hän tapaa hoitotyöntekijän, niin se hoitotyöntekijä ilmaisee sellaista syvällistä sivistystä ja tietopohjaa ammatillisessa toiminnassaan. Niin et hän voi niinku luottaa siihen, että tietenkin siinä voi olla myöskin niin, että sitä tietoa välitetään potilaalle. Mut se on ehkä kaikkein paras et jos ei, jos kaikki toteutuu hyvin, niin kun tämä podcastin - mikäs nyt olikaan sen podcastin nimi? Mitä miten hyvin hoituu joku homma? Niin, niin, todennäköisesti sillon se on näkynyt potilaille ja palvelun käyttäjille niin, että myöskin hoitotieteeseen perustuva toiminta on toteutunut hyvin. Sit tietysti toisin päin, että sit jos väestö kokeen nyt ei päästä hoitoon. Meil on aika paljon erilaisia valituksia, prosesseja myöskin meneillään joistakin palveluista tai pääsystä tai niin edelleen. Niin hoitotieteellinen tutkija ja hoitotyöntekijä on aika monista ihan samalla tavalla vastuussa kuin muutkin ammattiryhmät ovat vastuussa. Et sitä on vaikea niinku irrottaa, että kenen se olisi, että se on niinku sellaista yhteisvastuullisuutta. Tietysti on ihan ammattikohtaisia joitakin vastuueroja, mutta mä korostaisin tätä osastojen yhteisen toiminnan - tänä päivänä myös sosiaalityön kanssa - yhteisen toiminnan nyt kun meillä on uudet hyvinvointialueet. Mutta tietenkin sen pitäisi näkyä niinkun tavallaan silläkin tavalla, että tuo potilaiden ohjaaminen on hyvä esimerkki konkreettisesti, että meillähän on pitkään vallinnut ajatus vaikka sellainen, että kun ihminen tietää, ni hän toimii sitten sen tiedon varassa. Ja tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, että meillä vaikka potilasohjausta, meillä on valtavasti materiaalia, meillä on tietopankkeja, meillä on hyvää informaatiota potilaille olemassa - parempaa kuin monenaikana on ollu ehkä aikaisemmin. Mut se ei välttämättä silti tarkoita, että väestö tekee niinkuin he tietävät, että pitäisi tehdä. Esimerkiksi nyt meillä on tämä ylipaino-ongelma, mikä tulee niin kuin jokapuolelta meille tällä hetkellä, niin meidän pitäisi ikään kuin päästä nyt yks askel pidemmälle eli miettiä sitä, että tietoa on, miksi väestö ei tee niin, joka näyttäisi ikään kuin terveelliseltä, niin sanotusti terveelliseltä. Eli meidän pitää lähteä niinku uudelleen katsomaan sitä mekanismia, että mitä voidaan tehdä hyvillä ohjeilla, mitä voidaan tehdä sen ymmärtämisen ja potilaan tietorakenteiden tukemiseksi ihan konkreettiseksi, että se ei riitä enää tämän päivän väestölle, että hän saa ne kirjalliset ohjeet tai nettiohjeet. Vaan hän tarvitsee jotain tukea ilmeisesti siinä. Ihan hiljan tuli tutkimus, jossa sanottiin, että neljäkymppiset synnyttäjät tarvitsevat ihan erityisesti ohjausta, ja se on oletettavasti niin, että heillä on aika paljon olemassa olevaa tietoa elämästä jo siinäkin vaiheessa, must se on hyvä esimerkki vaan siitä, että me tarvitaan niinkun jotain nyt enemmän niin tutkijoiden kohdalla kuin siellä hoitotyössäkin, jotta se niinku se näkyvyys niinku lisääntyy. Tää on must hyvä esimerkki tää Heidin, että toistetaan ja tehdään, tää sun esimerkki tästä painehaavauma hommasta, et me tehdään muitakin asioita samalla tavalla. Tiedon välittäminen on hyvin samanlaista kuin se oli 80-luvulla, paitsi että se materiaali on enemmän saatavilla, ehkä vähän monipuolisempaa, mutta ei kovinkaan paljon kuitenkaan siihen käyttöön ja ymmärrykseen ole aikaa kohdentuu. Ja sitten on itsestäänselvää, että eikö vaan, että johtajien, opettajien työssä hoitotiede muodostaa sen - opettajan työssä se muodostaa koko opetuksen, jos hoitotyön opetuksesta puhutaan, koko sen opetuksen niinku sen sisällöllisen perustan. Ja jos ei näin tapahdu, niin silloin tietysti ei opeteta hoitotyötä. Ja sitten varmaan johtajien työssä se tarkoittaa sitä, että hänenhän pitää tehdä ne ratkaisut - viitaten juuri siihen, että laki edellyttää, että se on tutkittuun tietoon perustuvaa, niin johtajien hän pitää tehdä ne ratkaisut sillä perusteella.
41:00-42:12
HEIDI PARISOD
Mitä tossa alussakin keskusteltiin, niin ammattilaisten ja opiskelijoiden hoitotyön opiskelijoiden näkökulmasta, ni hoitotiede näkyy varmasti tänä päivänä enemmän kuin aikasemmin sillon parikymmentä vuotta takaperin, että se antaa sen perustan just sille toiminnalle ja se vahvistaa sitä omaa asiantuntijuutta ja myös vahvistaa hoitotyötä professiona. Mutta kuten tässä aiemminkin juteltiin, niin sen lisäksi että tuotetaan sitä tutkimustietoa hoitotieteessä, niin tarvitaan niitä erilaisia tukirakenteita, jotta se on mahdollista hyödyntää sitä tietoa ja se on helposti saatavissa semmosessa muodossa, että ei tarvii lähtee käymään niitä tuhansia ja tuhansia tutkimusviitteitä läpi sen kiireisen hoitotyön arjen lomassa, joka on käytännössä ihan mahdottomuus, että tarvitaan kansallisia tukirakenteita, kuten nyt Hotus ja kansalliset hoitosuositukset, jossa sitä tietoa on niinkuin asiantuntijat jo valmiiksi käyneet läpi ja pureskelleet ja se on siinä, se hoitosuositus niinkun sen toiminnan pohjana. Siinä on niinkun yks esimerkki miten se näkyy.
42:16-42:44
SAIJA INKEROINEN
Kiitos tästä keskustelusta. Käytiin kattavasti läpi mitä hoitotiede on sekä teidän työelämässänne että myös muille eri sidosryhmille ja mikä sen merkitys sitten laajemmaltikin on. Ennen kuin päätetään keskustelu, niin haluttaisiin kuulla, mikä on kiinnostavin viimeaikainen hoitotieteellinen tutkimuslöydös, jotka te haluaisitte nostaa esiin. Alottaako Heidi?
42:45-44:32
HEIDI PARISOD
Mun oli haastavaa valita vain yhtä yksittäistä tutkimusta ja tutkimuslöydöstä, ni mä ajattelin et mä nostan tähän esille nyt kun näistä hoitosuosituksista on ollut puhetta, niin yhden Hotuksen julkaiseman hoitosuosituksen, mikä julkaistiin tossa loppuvuodesta ja se kohdentuu tehohoidossa olevan vauvan toimenpiteen aikaiseen lyhytkestoiseen kivun hoitotyöhön. Ja näihin suosituksiin kun on koottu paljon sitä tutkimusnäyttöä, hoitotieteellistä tutkimusnäyttöä siitä aihealueesta, niin sen tutkimusnäytön pohjalta pystyttiin toteamaan, että on melko vahvaaki tutkimusnäyttöä siitä, että kun tämmöselle pienelle vauvalle, joka siellä tehohoidossa on, niin kun siellä otetaan vaikka kantapäästä tämmösiä pieniä, pienenä pistoksena, verinäytteitä, niin tää tämmönen lääkkeellinen kivunhoito siihen liittyy aina haittavaikutuksia lääkkeisiin, niissä hyöty-haitta -suhde lääkkeiden käytöllä näin pienessä toimenpiteessä ei puolla sitä lääkkeiden käyttöä. Tämmöset hoitotyön auttamiskeinot, lääkkeettömät menetelmät, millaista kipua sieltä pieneltä vauvalta voidaan lieventää, kuten ihokontakti tai sitte tämmönen sokeriliuos, ni sillä on pystytty osoittamaan tutkimuksilla, että sillä voidaan sekä lieventää vauvan kokemaa kipua että myös lyhentää sen kivun kestoa. Ja tää musiikki minkä Helenakin tossa mainitsi ni se on myös yksi tälläinen menetelmä, että yhdistämällä sit vielä vaikka musiikin soittamista siihen niin myös silläkin on osoitettu, että silläkin voidaan vähentää sen vauvan kokemaa kipua. Tää oli tämmönen yksi esimerkki mikä tuli mieleen. Näitä on useita, mutta tämmöisen halusin tähän nostaa.
44:33-47:20
HELENA LEINO-KILPI
Näitä on todella niinkun paljon. Riippuu nyt mistä näkökulmasta me katsomme tätä hoitotieteellistä tutkimusta kun me ollaan todettu että se on aika laaja. Mä otan tässä esimerkin - me olemme aika vähän tässä alussa ehtineet ja voineet puhua juuri tästä, vaikkapa hoitotieteen merkityksestä niin kuin johtamiseen tai koulutukseen - totesimme, että se on nyt kaikessa läsnä. Tänä päivänähän nyt kovasti puhutaan siitä, että johtamisen merkitys hoitotyön kehittämiselle, potilaan ohjauksille, näyttöön perustuvalle on tuota tärkeää ja että sitä pitäis tutkia ja mä ajattelen et mä otan tässä nyt esimerkin siitä, mikä minua puhutteli aika paljon. Tämä on tota tutkimus, tää on Laura Laukkasen väitöskirjatyö Turun yliopistosta, jossa hän teki erään, sanoisinko hoitotyön johtajille menestyksekkäimmän intervention, ja se oli sellainen, että hänellä oli käsite, jonka nimi oli - tää koskee hoitotyön etiikkaa ja miten niinku lähdetään arvoperustaista hoitamista rakennetaan - mä en ota kliinistä nyt, koska Heidi otti tommosen kliinisen esiin tollasen potilasohjaukseen tai potilaslähtöiseen, niin tässä katsottiin sitä, että että johtajilla on tällainen eettinen profiili ja hän määritteli tietyt elementit siihen ja sitten hän halusi katsoa, että pystyykö hän vaikuttamaan siihen, että johtamisen etiikkaa ja niinku ratkaisujen eettisiä perusteita ikäänkuin se selkiytyisi tai ihminen itse tietäisi johtaja sen ja hän kehitti tämmösen intervention, jonka nimi on on Etiikan vartti. Se oli vain 15 minuuttia viikossa ja sitten erilaisia henkilökohtaisia muita töitä ja se kesti muistaakseni kuutisen viikkoa. Ja hän kykeni siis tämmösellä ohjausinterventiolla saamaan aikaan itse asiassa kaikissa näissä eettisen profiilin tekijöissä, hän kykeni saamaan aikaan niinku positiivista suuntausta. Ja mun mielestäni tää on hyvä esimerkki siitä, että on tavattoman vaikea käsite hoitotieteellisesti, tämmönen eettinen profiili ja etiikan ja arvoperustan kehittäminen on haasteellinen ja vaikea interventio, joka on kallista ja vaivalloista, mutta jonka tulokset ovat hyviä. Koska meillä on paljon interventioita, joiden tulokset eivät ole välttämättä sitten olleet linjassa. Ja sitten tähän liittyy niinku se, että palvelujärjestelmää voidaan kehittää, johtajia: johtajat ovat valtavan kehittämiskykyisiä, tässä tutkimuksessa ja me voidaan niin kuin tämän tyyppisillä tutkimuksilla saada aikaan sellaisen palvelujärjestelmän isoa kehittymistä, joka sitte palautuu tuohon potilashoitoon. Mä sanon tämän esimerkin. Mul olis miljoona - meidän varmaan podcast-aikamme loppuu.
47:21-47:32
SAIJA INKEROINEN
Todella tärkeitä ja mielenkiintoisia esimerkkejä. Me linkataan meijän podcastin kuvaukseen sitten linkit näihin tutkimuksiin, että pääsee kuuntelijatkin tutustumaan.
47:33-47:35
HELENA LEINO-KILPI
Saammeko me laittaa useamman sinne linkiksi?
47:36-47:49
SAIJA INKEROINEN
Voidaan laittaa useempikin. Kiitos kaikille antoisasta keskustelusta ja kiitos myös kaikille kuulijoillemme! Ja toivottavasti jakso herätti ajatuksia. Kuulemisiin taas seuraavaan kertaan!
