Hyvin hoidettu!

Podcastin ensimmäisessä jaksossa pohditaan, mitä hoitotiede on. Emeritaprofessori Helena Leino-Kilpi ja tutkimusjohtaja Heidi Parisod keskustelevat hoitotieteen merkityksestä ja siitä, miten hoitotiede on näkynyt heidän elämissään. Lopuksi he tarjoavat tärppejä viimeaikaisista kiinnostavista tutkimuslöydöksistä.

0:02-0:16

INTRO

Tervetuloa kuuntelemaan Hyvin hoidettu -podcastia! Tässä podcastissa kuulet terveyteen liittyvää, tieteellisesti tutkittua tietoa kiinnostavasti ja ymmärrettävästi. Podcastia tuottaa Turun yliopiston hoitotieteen laitos.

0:19-0:21

HAASTATTELIJA

Mitä hoitotiede on?

0:24-0:30

PUHUJA 1

Hoitotiede on niinku sellaista, että niinku katsotaan tiedettä ja koitetaan tietää enemmän miten hoidetaan.

0:37-0:39

PUHUJA 2

Tietää vain siitä miten hoidetaan.

0:42-0:48

PUHUJA 3

No onkse sitä terveydenhoidon tutkimusta kaikesta muusta kuin lääketieteellisestä näkökulmasta. En oo varma.

0:51-1:06

PUHUJA 4

Juu en osaa kyllä toho suorilta vastata, mutta veikkaisin, että ne on hoitoalan menetelmiä ja toimintatapojen kehittämistä sekä sitten niiden luotettavuuden ja hyödynnettävyyden seurantaa.

1:13-2:31

SAIJA INKEROINEN

Tervetuloa hoitotieteen laitoksen Hyvin hoidettu -podcastin ensimmäisen jakson pariin. Keskustelemme aiheesta "mitä hoitotiede on?". Vieraina meillä on Helena Leino-Kilpi ja Heidi Parisod. Helena on ollut professori 90-luvulta alkaen ja toiminut yli 20 vuotta hoitotieteen laitoksen johtajana. Helena on siirtynyt professori emeritan rooliin viime vuonna ja tekee edelleen kansainvälistä tutkimustyötä. Heidi on terveystieteiden tohtori, laitoksen alumni ja Hoitotyön tutkimussäätiön eli Hotuksen tutkimusjohtaja. Hotus on kansallinen tutkimus- ja kehittämisorganisaatio, joka edistää hoitotyön näyttöön perustuvuutta ja julkaisee kansallisia hoitotyöhön kohdentuvia suosituksia. Hotuksen lisäksi Heidi toimii kahden kansainvälisen yhteistyöorganisaation johtajana. Minä olen Empowering Patient Education -tutkimuskokonaisuuden väitöskirjatutkija Saija Inkeroinen ja toimin tämän jakson vetäjänä. Tervetuloa mukaan! Kysyimme muutamalta satunnaiselta henkilöltä, mitä hoitotiede on ja kuulimme alussa heidän vastauksensa. Mitä te vastaisitte heille? Aloittaako vaikka Heidi?

2:32-3:23

HEIDI PARISOD

Jaa, no mä voin aloittaa. Oli mielenkiintoista kuulla, että mitä kadulla kulkevat oli vastanneet hoitotieteestä. Ja muutama siellä loppupäässä oli jo suht osuvia vastauksia saanu ja arvauksia siitä, että mitä hoitotiede on, jos nyt tällain yleisellä tasolla - Helena varmasti sit vielä syvemmin asiaa määrittelee - mutta että voisin lyhyesti vastata, että hoitotiede on tieteenalaa, joka on kiinnostunu hoitotyöstä ja hoitotyöhön liittyvistä kysymyksistä ja ilmiöistä liittyen vaikkapa sairauksiin, sairauksien hoitoon, sairauksien ennaltaehkäisyyn, terveyden edistämiseen, kuntoutukseen ja sitten myös laajemmin hoitotyöhön liittyvästä johtamisesta, hoitotyön koulutuksesta et hyvin moninaisesti tästä ilmiöstä eri näkökulmista.

3:23-3:24

SAIJA INKEROINEN

Mitä Helena ajattelee?

3:25-5:17

HELENA LEINO-KILPI

No mä olen Heidin kanssa samaa mieltä siitä, että nämä alun kansan haastattelut oli varsin osuvia osittain ja oikein hyvä idea myöskin oli oli heiltä kysyä. Täällä tulee kauhean hyvin näkyviin se, että jos tämä ala on jotenkin määritelty niin se on ihan oikein määritelty. Eli kysymys on siitä, että kun joku sanoo, että katotaan niin kuin tiedettä. Elikkä että kysymys on tieteestä. Ja sitten toisaalta, että koitetaan tietää enemmän miten hoidetaan, niin ne on tosi hyvin niinkun sanottu. Eli me puhumme niinkun tieteenalasta, joka syntyi aikoinaan sitä varten, että ihmisten käsitys terveydestä laajeni valtavasti. Et terveys ei ollukkaan enää yksittäinen tauti tai soluongelma vaan se on tällainen iso kokonaisuus, ja hoitotiede tutkii – se on nimenomaan terveystieteiden, ja se tutkii tällasta ihmisten terveyttä ja miten ihmiset itse hoitavat terveyttään, ja sitten sitä mihin Heidi hyvin sanoi äsken, että miten hoitotyön avulla voidaan sitten tukea näiden ihmisten ratkaisuja. Että se ei tutki vain hoitotyötä vaan sen primääritarkoitus on tutkia ja edistää väestön terveyden tasapainoa ja väestön itse hoitamista ja siihen liittyvää tietoa. Ja siihen sit välillisesti liittyvät juuri nuo, että paitsi että miten hoitotyöntekijät sitä jäsentävät, miten heidän johtajansa sitä jäsentävät ja miten kouluttajat vaikkapa jäsentävät. Se oli ehkä se kaikkein yleisin. Mut on onnistuneita noita viestejä ja sitten vielä tässä kun tämä on nyt ensimmäinen, niin sanon, että onpa joku keksinyt oivan nimen tälle podcastille. Tämä "Hyvin hoidettu" kuvaa hoitotiedettä erinomaisesti.

5:17-5:22

SAIJA INKEROINEN

Kiitos palautteesta. Milloin te kuulitte ensimmäisen kerran hoitotieteestä?

5:23-6:07

HELENA LEINO-KILPI

Tämä on hyvä kysymys. Meillä on tässä varmaan Heidi Parisodin kanssa aika suuri ero. Minä olen kuullut hoitotieteestä ensimmäisen kerran 70-luvulla, jolloin olen erikoistunut kirurgiseen ja tehohoitoon. Meillä oli opettajana Leena Elomaa -niminen henkilö, joka toi meille hoitotiedettä. Ja toinen 70-luvun tapahtuma Suomessa oli, että TYKS pääsi tällaiseen WHO:n, Maailman terveysjärjestön, keskipitkän aikavälin kehittämiseen hoitotyön näkökulmasta, jolloin alueella oli erilaista toimintaa. Eli siitä on sitten viisikymmentä vuotta ainakin aikaa. Virallisestihan hoitotiede tuli Suomeen 70-luvun lopulla ja Eurooppaan 50-luvulla.

6:09-7:35

HEIDI PARISOD

Mä olen sitten ensimmäisen kerran kuulu hoitotieteistä 2000-luvun alussa. Että mä olen silloin ollut terveydenhoitajaopiskelija ammattikorkeakoulussa ja silloin muistelen, että olisiko se ollut sit joku erillinen ihan kurssi tai joku opintokokonaisuus missä kerrottiin siitä, että mitä hoitotiede on ja se mitä siitä on jäänyt mieleen on se, että se oli aika ylätasolla olevaa keskustelua hoitotieteestä ja hyvin teoreettista. Silloin nuorena terveydenhoitajaopiskelijana en ehkä ihan sillon vielä syttynyt niin paljon hoitotieteelle, että sitten se oivallus ja syttyminen tuli sitten myöhemmin. Kun sitten valmistuin terveydenhoitajaksi ja työskentelin terveysasemalla sairaanhoitajan vastaanottotyössä ja silloin rupesi kiinnostamaan se, että mihin se hoitotyö perustuu ja ja miten sitä hoitotyötä vois kehittää ja miten se ohjaus kun annetaan potilaille, niin mihin se pohjautuu se kaikki mitä me ohjataan potilaille. Ja sitten päädyin hakemaan avoimeen yliopistoon tai menin silloin lukemaan hoitotiedettä ja halusin saada vähän lisää vielä ymmärrystä siitä, että mitä hoitotiede on ja miten sen kautta sit voi hoitotyötä kehittää. Ja silloin sitten se palo syttyi ja päädyin hakemaan hoitotiedettä yliopistoon opiskelemaan Turun yliopisto hoitotieteen laitokselle. Se oli sitten menoa.

7:36-9:08

HELENA LEINO-KILPI

Tohon ehkä vois sen verran lisätä, että Heidi Parisodin kuvaus on sillä tavalla varmaan hyvää, että hoitotieteen kehitys, niin kuin ei minkään tieteenalan kehitys, ensimmäisinä vuosikymmeninään ole tietenkään sitä, mihin se sitten lopullisesti pyrkii suuntaamaan. Tämähän on tieteenfilosofiassa monta kertaa osoitettu ja varmaan juuri suomalainenkin hoitotiede sitten ehkä 2000-luvulla on täsmentynyt paljon. Myöskin eurooppalainen: Europpassa on edelleen maita, joissa ollaan varsin alkuvaiheissaan ja se voidaan sanoa, että tieteen kehitys menee ensinnäkin hitaasti ja on oletettavaa, että me emme ihan tälläkään hetkellä vielä tiedä kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita hoitotieteellä erityisesti tulevaisuuden kannalta on. Mutta se on luonnollinen kehitys ja ehkä sen pääasiallinen tehtävä on kuitenkin eräällä tavalla yhteiskunnan sivistyksen lisääminen joka tapauksessa, vaikka se ehkä alkuvaiheessaan saattoi olla juuri tuollaista mitä Heidi tuossa kuvailee, että se ei ehkä tavoittanut käytännön terveydenhuoltoakaan kauheen läheisesti. Kuitenkin suomalaisessa hoitotieteessä sen haluan tässä sanoa, on sen tyypillinen esimerkki, että me olemme maailmalla tunnettuja siitä, että suomalaista hoitotiedettä on aina kehitetty yhdessä terveyspalvelujärjestelmän, erityisesti yliopistosairaaloiden kanssa. Eli meillä on sivutoimia siellä ja me olemme olleet siellä aina. Mutta on luonnollista, että tieteenalan alkuvuosina erityisesti tieteenfilosofian pohdinta oli paljon voimakkaampaa kuin mitä se on ehkä tällä hetkellä.

9:09-9:44

HEIDI PARISOD

Se, mitä on keskustellut nyt opiskelijoiden kanssa, jotka tänä päivänä opiskelevat vaikka ammattikorkeakouluissa, niin juuri mitä Helena kuvasi, niin huomaa jo sen, että miten ollaan menty monellakin saralla asioissa eteenpäin. Ja se hoitotiede näkyy monilla eri tavoin siellä opetuksessa tänä päivänä kuin mitä silloin 2000-luvun alkupuolella. Että huomaa juuri tämän tieteen kehityksen ja opetuksen kehityksen ja tämmösen tietynlaisen yhteiskunnallisenkin muutoksen hoitotieteen parissa, mitä tässä on suhteellisen lyhyessä ajassa jo tapahtunut.

9:45-10:06

SAIJA INKEROINEN

Tuleeko teille mitään esimerkkiä mieleen just vaikka hoitotyön opiskelijan näkökulmasta tai sitten vaikka terveyspalvelujen käyttäjien näkökulmasta tai muusta näkökulmasta, että millä tavalla se hoitotiede on sieltä 70-luvulta, 90-luvulta, 2000-luvulta kehittynyt tähän päivään, 2024?

10:07-12:11

HELENA LEINO-KILPI

Esimerkkejä varmaan miljoonia, että jos katsoo tutkimuksen näkökulmasta, niitä on paljon. Mut ehkä sillä yleisesti voisi sanoa, että ikään kuin kokoset tieteen rakennelma et mihin se kohdistuu, minkälaisia kysymyksiä kysytään, ovat muuttuneet niistä alkukysymyksistä, että mä olen aikoinaan tehny väitöskirjani aiheesta "Mitä hyvä hoito on?" ja olen käyttänyt sitä sitten myöhemmin monissa yhteyksissä. Se varmaan se kysymys olisi relevantti tänäkin päivänä. Mitä hyvä hoito on, kun me katsotaan mitä yhteiskunnassa nyt keskustellaan, että pääsevätkö väestö esimerkiksi hoitoon. Se kysymys on relevantti, mutta sen ajan ja tämän ajan välillä, et millä tavalla pystytään siihen vastaamaan, se kehitys on ollut valtava: tutkimusmenetelmällisesti, hoitajien koulutuksen näkökulmasta, kaikkien tulosten hyödyntämisen näkökulmasta, että sillon, sanotaan ensimmäisen ehkä noin, mitä osaisin arvioida, kahdenkymmenen vuoden aikana, oli kiire tehdä tutkimusta, tehdä sitä näyttöä ja sitten tuli se aika missä me elämme nyt. Sanotaan, jossa me myös konkreettisesti pystymme hyödyntämään melkein jokaisen potilaan kohdalla tietyllä tavalla sitä. Eli se muutos on menetelmällinen, mut se on myöskin niinku sisällöllinen, ja sitte se on meillä maassa myöskin rakenteellinen: suomalaiset hoitotieteen yksiköt yliopistoissa ovat tavattoman eteenpäin menneitä menetelmällisesti, määrällisesti, tutkijoiden määrissä ja niin edelleen. Mä näen sen tavallaan tästä näkökulmasta. Mut jos me nyt katsotaan jonkun yksittäisen, otetaan äkkiä vaikka diabetespotilas, niin kyllähän diabetespotilaan, jolla ohjaus on elintärkeää, niin kyllähän diabetespotilaan ohjauksessa nähdään, sanotaan, 80-luvulta tähän päivään valtavan suuri ero ja siihen konkreettisesti myöskin hoitotiede on kontribuoinut ja tuonut siihen, että millä tavalla sitä käytetään ja niin edelleen. Ja monien muiden potilasryhmien, myöskin perusterveydenhuollon terveydenhoitajan työn ihan varmasti.

12:11-13:09

HEIDI PARISOD

Ja sitten opiskelijoiden näkökulmasta. Ja näiden hoitotyöntekijöiden, jotka kliinisessä työssä työtä tekee, niin myös siinä näkökulmassa hoitotiede näyttäytyy paljon enemmän nykypäivänä. Nykyään puhutaan paljon enemmän siitä, että hoitotyön tulee perustua siihen tutkimusnäyttöön. Toki se on aiemminkin ollut näin, mutta se näkyy nyt vielä ehkä vielä vahvemmin niin siellä opetuksessa kuin siellä käytännön työssä. Ja sitä myöten sitten opiskelijat ja hoitotyöntekijät osaa myös vaatia sitä, että että pitää olla sitä tutkimusnäyttöä siellä kaiken hoitotyön käytännön ja toimintatapojen taustalla ja kyseenalaistavatkin ehkä enemmän kuin aikasemmin, että miksi meillä toimitaan näin, että ei enää hyväksytä sitä vastausta, että meillä on aina tehty näin, vaan että vaaditaan sitä tieteellistä perustelua sille toiminnalle, joka on erittäin hyvä niin hoidon, hoitotyön, hoitotyöntekijöiden kuin myös potilaiden ja asiakkaiden näkökulmasta.

13:11-13:16

SAIJA INKEROINEN

Millainen merkitys hoitotieteellä on ollut teidän omilla urillanne ja omissa elämissänne?

13:17-16:05

HELENA LEINO-KILPI

No mulla on tuohon hyvin yksiselitteinen vastaus. Siis hoitotiede on ollu minun urani ja tavallaan se työelämän kohde, mutta siihen ehkä täytyy sillä tavalla vastata, että että olen peruskoulutukseltani siis erikoissairaanhoitaja, mutta mulla on tiedetausta kasvatustieteessä ja mä oon siis kasvatustieteilijä alunperin. Ja silloin kun lähdin tekemään tohtorin tutkintoa 80-90-luvun taitteessa, hoitotiede oli suhteellisen uusi Suomessa ja oli tietysti paljon yhteyksiä terveydenhuollon järjestelmään. Silloin jouduin pohtimaan sitä, että kasvatustiede vai hoitotiede tai oikeastaan yhteiskuntatiede vai hoitotiede. Ja tosi pitkän ja monipuolisen keskustelun jälkeen sitten monien ihmisten kanssa totesin, että hoitotiede on tiede, jolla olen nähnyt olevan merkitystä. Niin kuin siinä mielessä, että se kattaa ensinnäkin hyvin laajan yhteiskunnallisen perspektiivin. Se kattaa ihmisen elämän erilaiset mahdollisuudet syntymästä ihan kuoleman tukemiseen asti tai kuoleman lähestyessä tukemiseen asti, jolloin niinku sen kirjo on niin suuri, että se on niin kuin merkittävä yhteiskunnallinen tutkimuskenttä ja se oli, sen merkitys on ollut täs urakehityksessä myöskin se, että on voinu niinkun nähdä et mihin suuntaan tässä on järkevää niinku lähteä suuntaamaan, että lähdenkö vaikka ikääntyneiden hoitoon tai lähdenkö etiikkaan tai kuka lähtenyt mihinkin. Eli sen merkitys on isona suuresti mahdollistanut kaiken. Ja sit toinen mahdollistaminen, asia mikä siinä tulee on se, että aina kun hoitotieteestä puhuu tai hoitotieteen löydöksistä puhuu tai tuloksista puhuu, sen vaste on pääasiallisesti positiivinen, koska se pyrkii niinku väestön hyvään. Se pyrkii siihen, että enemmän saataisiin aikaan hyvinvointia, terveyttä, hyvää oloa monella tavalla. Ja se on, kun se on joku elämän merkitys. Ja mä en oo toki koska joutunut sitä katumaan. Ja jaa, älä luule niin, että suurin osa hoitotieteilijöistä ajattelee näin. Tietenkin tieteenalalla on sitten erilaiset urakehityksen mahdollisuudet ja kaikki sen tapaiset, et kaikistahan ei tule, vaikka käyttäisi hoitotieteen tutkimustuloksia, ei tarvitse tulla tutkijoita. Eli nyt mä puhun tietenkin tutkijan alan näkökulmasta ja uran näkökulmasta. Mikään muu kuin hoitotiede ei olis minulle mahdollistanut sitä monipuolisuutta tutkimuskohteiden valinnassa ja sitä opiskelijoiden kirjon moninaisuutta ku hoitotiede. Melkein uskallan väittää näin.

16:07-18:23

HEIDI PARISOD

Mulle hoitotiede on tarjonnut suuren merkityksen niin uralle kuin elämälle ja on usein sanonutkin, että hoitotiede ja hoitotyön kehittäminen siihen tutkimusnäyttöön perustuen se on sekä minun työni että intohimoni. Että kun viittasin siihen, että kun sitten lähdin ja pääsin opiskelemaan hoitotiedettä Turun yliopiston hoitotieteen laitokselle, niin silloin maisteriopintojen aikana kiinnostuin entistä enemmän vielä tästä tutkimustyöstä ja lähdin mukaan tutkimusryhmiin. Ja sitten maisteriopintojen loppuvaiheessa olin mukana tutkimushankkeessa tutkimusavustajana ja siellä sitten viimeistään se palo tutkimuksen tekemiselle ja hoitotieteelle - hoitotieteelliselle tutkimukselle oikein syttyi. Ja sitten heti maisteriopintojen jälkeen hakeuduin sitten tohtoriopintoihin ja tekemään väitöskirjaa hoitotieteestä. Ja sen jälkeen, tai silloin kovasti pohdin sitä, että kiinnosti kovasti siis tutkimustyö ja sen tutkimuksen tuottaminen, mutta myös se, että mitä tapahtuu sen jälkeen kun tutkimukset saadaan julkastua ja miten se saataisiin vielä paremmin sinne vietyä siinä käytäntöön ja kehitettyä hoitotyötä siihen tutkimusnäyttöön pohjautuen. Ja silloin väitöksen kynnyksellä sitten näin, että Hoitotyön tutkimussäätiölle eli Hotukselle haettiin tutkijoita ja siinä kohtaa tajusin, että tässä on nyt semmonen mahdollisuus yhdistää näitä kahta näkökulmaa. Ja onnekseni sitten tulin valituksi tutkijaksi silloin Hotukselle ja ehdin tohon viimevuoden loppupuolelle saakka sitten toimia tutkijana Hotuksella ja siellä nyt sitten avautu paikka, kun edellinen tutkimusjohtaja Arja Holopainen jäi eläkkeelle, niin tutkimusjohtajan paikka, ja hetken pohdinnan jälkeen vaikka olen sielultani tutkija, niin pohdin sitä, että haluaisinko ottaa seuraavan askeleen urallani eteenpäin ja päädyin sitten hakemaan tutkimusjohtajan paikkaa ja tulin valituksi. Ja nyt onnekseni edelleen saan sitten työskennellä niin kuin hoitotieteen ja hoitotyön kehittämisen tutkimusperustaisen kehittämisen parissa. Nyt vähän hieman eri näkökulmasta, mutta hyvin suuri merkitys hoito- tieteellä on ollut tässä koko matkan varrella.

18:24-18:34

SAIJA INKEROINEN

No tässä vähän tulikin, mutta pystytkö jotain konkreettisia esimerkkejä tai pystytkö kuvailemaan jotenkin et miten se hoitotiede näkyy siinä nykyisessä työssä?

18:35-20:32

HEIDI PARISOD

No Hotuksen yks päätehtävähän on tuottaa näitä kansallisia hoitosuosituksia hoitotyön tarpeisiin ja nää hoitosuositukset on tutkimuksiin perustuvia ja vahvasti hoitotieteeseen - toki myös muiden tieteenalojen tuottamaa tietoa hyödynnetään aina tarpeen mukaan - mutta että kun tutkimustietoa tuotetaan yksittäisinä tutkimuksina, niin jonkun pitää koota yhteen sitä tutkimusnäyttöä niistä tutkimuksista. Niitä voi olla satoja tutkimuksia johonkin aihealueeseen liittyen. Niin, se mitä konkretian tasolla sitten tehdään, vaikka kun hoitosuositusta laaditaan, niin käydään läpi järjestelmällisesti niitä tutkimuksia ja arvioidaan niitä, katsotaan mitä tuloksia niistä on tullut ja vedetään sitten johtopäätöksiä yhteen, ja niiden pohjalta sitten on työryhmä, asiantuntijoista koottu työryhmä, joka käy niitä tutkimustuloksia läpi ja katsoo sitten mitä voidaan kansallisella tasolla suositella sitten erilaisista toimintatavoista, käytännöistä hoitotyöhön liittyen, jotta sitten siellä käytännön työssä ja samoin johtajilla päättäjillä olis sitten sitä tutkimusnäyttöä semmosessa helposti käytäntöön vietävässä muodossa ja pystyisi toteuttaa sitä, mitä Suomen lainsäädännössä terveydenhuoltolaissa on kirjattu, että terveydenhuollon kuten myös hoitotyön tulee perustua tutkimusnäyttöön, niin jotta se olisi ikäänkuin valmiiksi pureskellussa muodossa se hoitotieteen ja muiden tieteenalojen tuottama tieto, mikä on todella tärkeää työtä mitä tehdään niin yliopistoissa ja muissa tutkimuslaitoksissa, että jotta se tärkeä työ saadaan sinne käytännön työn tueksi ja potilaiden asiakkaiden parhaan mahdollisen hoidon tueksi, niin tämmöisten asioiden parissa muun muassa työ työskennellään Hotuksella.

20:33-20:36

SAIJA INKEROINEN

Mites Helenan työssä näkyy hoitotiede?

20:37-24:21

HELENA LEINO-KILPI

No se näkyy tietysti professorin työssä. Jos otan siitä nyt sen esimerkin kuvauksen, se näkyy sillä tavalla, että keskeistä kai on se, että jotta joku tieteenala on ja jotta se tutkimus, josta nyt Heidi puhuu, mitä voidaan käyttää, että se on sillä tavalla perusteltua, että ja oikeutettua, että se antaa mahdollisuuden sitten hyödyntää sitä. Eli varmaan professorin kannalta alan sisällä keskeisin asia on se, että tulevien tutkijoiden ja nykyisten tutkijoiden, niin kansainvälisesti kuin omassa maassaan, tarkastellaan sitä, että opiskelijalla on vaikka joku ajatus, että tehdään tutkimusta jostakin asiasta, niin seniorien tehtävänä on sanoa, että mietipä sen oikeutusta, että ei ole järkevää, että tutkitaan asioita, joilla ei ole relevanssia yhteiskunnassa niin kuin terveyden, hoitamisen tai ihmisten terveyden kannalta. Ei ole myöskään relevanttia se, että toistetaan samanlaisia tutkimustuloksia, josta me jo tiedämme hyvin paljon tai että niitä tehdään ikään kuin akateemisen etenemisen vuoksi, vaan että se tehtävä tieteenalan edustajana on se, että ne on sekä hyödyllisiä, siis realistisia siellä terveydenhuollon arjessa, edistää sitä väestön paranemista, mutta ne ovat myöskin tieteellisesti perusteltuja, yhteiskunnan sivistystä lisääviä. Eli yliopiston roolihan on hiukan erilainen kuin vaikkapa ammattikorkeakoulujen, jotka ovat niinkun perusammattiin kouluttavia ja se pohdintaa opiskelijoiden ja muitten tieteenalojen kanssa on tavattoman tarpeellista, että esim. muitten terveystieteiden, lääketiede on hyvä esimerkki, eli täytyy miettiä, että onko perusteltua lähteä nyt vaikka tästä näkökulmasta ja vaikkapa nyt tutkimaan dialyysipotilaan hoitoa, että silloin sitä on tarkasteltava yhdessä toisten tieteenalojen kanssa ja mikä siinä olisi sit oikeutettu sen hoitotieteen ja mitä hoitotiede pystyy niinkun tekemään, ja että se on sellaista, joka ainakin jossakin pitkässä aikajaksossa on sitten hyödynnettävissä sinne terveydenhuollon käytäntöön. Kaikkea ei voi: opiskelijoilla esimerkiksi ja tutkijoilla on upeita uusia ajatuksia. Aivan joku uusi ajatus, joka joka sitten esimerkkinä vaikka uudesta ajatuksesta, voi olla tutkimus. Tässä aika hiljan, jossa opiskelija kysyi, että muuttuuko, hän on etiikan tutkija, muuttuuko ihmisten potilaana olevien aivoinfarktipotilaiden siihen niinku siihen hoitamiseen liittyvä arvo-odotus ja arvojen toteutuma, kun siitä infarktista on kulunut, sillon kun hän on sen juuri saanut - sehän on hyvin haasteellinen tilanne ihmisen elämässä - tai sitten useiden kuukausien päästä. Opiskelija niiku sellainen uusi oivallus oli se, että yleensä on aina tutkittu arvoja tai jotain asiaa niinku sillä hetkellä, ni hän halusikin nähdä, mitä tapahtuu, kun ihminen toipuu ja aivoinfarktista jää erilaisia jälkiä - mitä tapahtuu arvoperustalle suhteessa tähän? Ja silloin tietysti on niin, että ei se käytäntöön siirtyminen tapahdu heti - tuo suositusten tekeminen esimerkiksi mihin Heidi viittaa. Mut sen pitää olla ikäänkuin ajatuksena, että sit joskus jossain kohdassa aivoinfarkti potilas tulee hyötymään siitä tutkimuksesta myöskin. Paitsi ja se että se kehittää tieteenalaa. Se on se että miten se näkyy nykyisessä työssä. Plus tietysti sitten tutkijoiden ja kaikkien ohjaaminen ja hoitotieteilijäthän vaikuttavat yhteiskunnallisesti, yrittävät ottaa kantaa, antavat lausuntoja. Olemme monessa mukana: säätiöissä, yhdistyksissä, kansainvälisissä järjestöissä ja niin edelleen. Se näkyy monen moniulotteisesti monien meistä työssä.

24:34-24:53

SAIJA INKEROINEN

Tässä tulikin joitain hyviä esimerkkejä siitä, mikä merkitys sillä hoitotieltä on. Tuleeko teille muita ajatuksia tai laajempi ajatuksia, mikä laajempi merkitys hoito tieteellä on? Tai sitten, että mitä muita merkityksellisiä näkökulmia tähän vois lisätä?

24:54-26:26

HEIDI PARISOD

Hoitotieteellähän on tosi iso merkitys vaikka kuin poliittisen päätöksenteon näkökulmasta, että hoitotyöntekijät edustaa sitä suurinta ammattiryhmää sosiaali- ja terveydenhuollossa. Ja tieto mitä hoitotiede tuottaa, niin sillä on todella suuri merkitys, kun tehdään päätöksiä vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon resursseista. Tai mitenkäs sitä terveydenhuoltoa järjestetään - mihinkä... Puhutaan paljon, että on niukat resurssit, tällä hetkellä puhutaan vaikka hoitotyöntekijäpulasta, mikä ei ole koske vain Suomea vaan se on maailmanlaajuinen. Niin mihinkä näitä niukkoja hoitotyön resursseja sitten kannattaa käyttää. Onko jotain toimintatapoja jotka on turhia, että ne on vaan kulkenut vuodesta toiseen ja kukaan ei oo niitä aiemmin kyseenalaistanut? Ja sitten hoito tieteellisen tiedon valossa nähdäänkin, että tää toimintatapa ei ole järkevä tai se aiheuttaa jopa haittaa potilaille tai tai sitten että onko joku toinen tapa toimia mikä tuottaakin sit vaikka säästöjä, huomattavia säästöjä tai tuottaa hyvää, parempaa, hyvää ja laadukkaampia palveluita niille potilaille ja asiakkaille, että siellä kaiken päätöksenteon taustalla pitäisi olla se tutkimusnäyttö eri näkökulmista mitä tarkastellaan, niin puhuttaessa valtakunnan tason politiikasta tai sitte hyvinvointialueella tehtävistä päätöksistä ja johtamisesta. Et, et hyvin suuri merkitys jo siitä näkökulmasta yksistään ja näkökulmia on monia.

26:27-30:51

HELENA LEINO-KILPI

Jos tuosta jatkan mihin Heidi jäi, niin minulla on tavattoman vaikeata löytää yhteiskunnasta sellaista näkökulmaa, johon hoitotieteellä ei olisi jotain annettavaa. Tarkoitan tällä sitä yksinkertaisesti, että kun hoitotiede on mukana myöskin ihmisten elämän jokaisessa vaiheessa, niin kuin tossa alussa sanoin, niin kysymys on vaan siitä, että oivalletaanko tämä yhteiskunnassa, että käyttävätkö poliitikot esimerkiksi sitä tietoa, ja mikä on silloin tietysti meidän tieteenedustajien velvollisuus, kun tottakai tuoda sitä esille. En tarkoita, että heidän pitäisi itsestänsä löytää, mutta esimerkiksi nyt kun me tarkastelemme vaikkapa vaikkapa tuota hoivan uutta merkitystä, mehän tulemme - me tiedetään, että hoivan kysymys ja hoivan uudelleen jäsentäminen on ihan keskeinen tulevaisuuden kannalta, koska meidän yhteiskunnassamme käy juuri noin, mihin Heidi viittasit, että ei riitä työvoima ja tarvitaan toisenlaista osaamista, ihan jotain uusia ratkaisuja ja ne eivät välttämättä mene sillä, että heitetään joku vanha pois, vaan että pitää hyödyntää sitä vanhaa niin erimerkiksi tän hoivan ajatuksessa mehän tarvitsemme niin kuin siis hoito-, tämmöstä hoito-, mitä se on, maantiedettä? Tämmöstä ympäristöllistä ajattelumallia, ja me tarvitsemme kun sitä, et no miten paljon vaikka voidaan juridisesti velvoittaa vaikkapa sairailta henkilöiltä tai muuten haavoittuvilta vaikkapa vastuuta, jolloin niinku se on tavallaan sinne juridiikkaan liittyvä asia, et se ei tarkoita et hoitotiede tuottaa vain sitä terveyteen liittyvää, vaan et kysymys on siitä miten sitä hyödynnetään. Vaikea on löytää semmosta näkökulmaa taloudelliseen liittyen, esimerkiks meillä on hoitotieteen tutkimukseen ihan hiljan valmistui Turun yliopistosta hoitotieteen väitöskirja, jossa osoitettiin, että tuota suolisto- syöpää sairastavan potilaan ohjausta kehittämällä pystytään vähentämään potilaiden yhteydenottoja sairaalaan takaisin, koska se on pitkäjänteistä hoitoa, niin kuin tiedetään, syöpää on monenlaista, et siinä sädehoitoa ja sytostaatteja ja niin edelleen. Kun hoitotieteen tutkija lähti rakentamaan sitä uudelleen ja hän pystyi osoittamaan siinä väitöskirjassaan, että itseasiassa potilaat pärjäävät siellä kotona sillä ohjauksella, kun se ohjaus on riittävän laadukasta, niin että heidän ei tarvitsi jatkuvasti ottaa yhteyttä sinne hoitolaitokseen, jolla on sit suoraan tietenkin tämmösiä taloudellisia merkityksiä. Tällaisia hoitotieteellisiä tutkimuksia meillä on tuolta ohjauksen puolelta muiltakin. Et se merkitys on -- sen merkityksen me voimme nähdä monella tavalla. Mut ehkä se pieni kysymys ja ehkä suurikin kysymys on se, että olemmeko me tehneet kaikkemme, jotta esimerkiks poliittiset päättäjät eri tahoilla tai muut toimijat ovat niinku välttämättä tietoisia et mitä kaikkea hoitotieteellinen tutkimus voi tuottaa. Koska se on aika epärealistista tietysti, että väestö esimerkiksi ehtis kaikkea lukemaan, kun eivät ammattilaisetkaan niinku ehdi ja sen takia pidän tärkeänä juuri vaikka meillä Hotuksen toimintaa, että edes ammattilaiset lähestyvät tätä kysymystä. Mutta siinä mun mielestäni on semmonen tulevaisuuden kysymys, että tutkimusta on ihan valtavan paljon, mutta tänä päivänä on suurin mahdollisuus siihen, että julkaistua tutkimusta ei lue kukaan tai sitä lukee hyvin vähän ihmisiä, koska niitä julkaistaan niin paljon tällä hetkellä. Suomi muistaakseni oli jossakin kartoituksessa kolmastoista maailmassa eniten hoitotieteellisiä tutkimustuloksia tuottava maa eli sijoittuu niinku hyvin. Mutta sitten taas kun me katsomme vaikka näitä meidän tilastoja, vaikkapa Suomen sairaanhoitajien selvityksiä, niin ei meillä välttämättä ammattilaisetkaan käytä kaikkea tutkimusta. Että nyt kun täs haastattelija kysyy merkitystä, niin merkitys ei liitykään yksistään siihen, että tutkimusta tehdään. Se on hyvää, se on laadukasta, sitä tehdään paljonkin vielä, vaan siihen, et mil tavalla me saamme aikaan sen, että yhteiskunta laajasti sitä käyttää, että tarvitaan kaikkien panosta, alan ulkopuoleltakin siis.

30:52-32:46

HEIDI PARISOD

Juuri näin. Niinku Helena sano, että jos hoitotieteellä on hyvin suuri merkitys, mutta jotta se saadaan se täysi potentiaali käyttöön, niin tarvitaan myös näitä tukirakenteita siihen tutkimuksen ympärille, jotta se tutkimustieto mitä tuotetaan niin saadaan käyttöön hyvin laaja-alaisesti ja siihen tarvitaan hyvin monien eri toimijoiden yhteistyötä. Niinku kansallisen tason ja kansainvälisen tason yhteistyötä ja sitten ihan siellä alueellista ja organisaatiotason yhteistyötä ja myös sitten lisätä tietoisuutta kaikkien keskuudessa kun hoitotieteen ja hoitotyön ulkopuolellakin, jotta se ymmärrys vahvistuu ja siitä, minkälainen se merkitys on ja kuinka tärkeätä se on, että hoitotieteellistä tietoa tuotetaan ja hyödynnetään kaiken tason päätöksenteossa. Ja tuosta vielä tuli mieleen, että hoitotieteen merkityksestä, että hoitotiede kun tarkastelee hyvin moninaisia ilmiöitä, niin se myös katsoo sinne tulevaan. Että esimerkiksi nyt nää erilaiset teknologiset ratkaisut on asioita mitä me ei vielä tänä päivänä tiedetä, että mitä se vaikka hoitotyö sitten parinkymmenen-kolmenkymmenen vuoden päästä, miltä se näyttää, niin hoitotiede myös tutkii tän kaltaisia ilmiöitä ja vaikka sitä, että miten tekoälyä voidaan hyödyntää niin kuin siinä hoitotyöntekijän päätöksenteon tuessa tai erilaisia tämmösiä muita teknologisia ratkaisuja, millä voidaan arvioida potilaan kipua, joka on tajuttomana teho-osastolla. Että miten, miten voidaan tunnistaa tämmösen ihmisen, miten hän, millaista kipua hän kokee, jotta sitä kipua voidaan hoitaa? Niin, hoitotiede on kiinnostunut myös monista tämmösistä erilaisista teknologisista ratkaisuista, mitä ei välttämättä vielä ole tänä päivänä olemassa, mutta ovat sitten tulevaisuutta.

32:47-35:01

HELENA LEINO-KILPI

Sillä tavalla, että hoitotiede on itse asiassa ja hoitotyö, jos ajatellaan hoitotyöntekijöitä, ovat aina olleet valmiita kokeilemaan uusia metodeja ja nyt teknologia on niinku yksi niistä. Sitten on varmaan taide on toinen ja monet näitä, mitä meillä nyt tulee kestävyyskeskustelussa esille. Eli tavallaan esimerkiks tää mihin Heidi viittaa tähän terveysteknologian kehitykseen, niin hoitotiedehän oli ihan alkupäässä millä me läksimme niin kun katsomaan niinu vaikka Suomessa meillä hoitotieteen laitoksella muun muassa että miten vaikka hoitajat kirjaavat, miten sitä tekstiä voidaan louhia. Hyvin varhaisessa vaiheessa meillä oli tutkijoita siitä ja tavallaan ollaan niiku oltu mukana siin kehityksessä. Se on niin kuin menetelmällinen, mut ehkä osittain myöskin sisällöllinen kehitys mitä me ollaan, ja hoitotyöntekijäthän on ihan valppaita ja hyviä tekemään niin kun sitä, et nyt vaan me ei ihan tarkkaan tiedetä, että mitä se tulevaisuus et sillon ku Florence Nightingale aikoinaan hoiti hoitotyön, yks keskeisiä, niin silloinhan oli aika menestyksellistä jos Skutarin sairaalassa sängyssä oli pyörät. Luultavasti niissä ei ehkä ollut. Ja siitä jos lähdetään menemään eteenpäin, sillä nyt me puhumme tekoälystä tällä hetkellä, niin ymmärtääkseni hoitotyö on aina ollu se, joka on näitä teknologisia ratkaisuja pyrkinyt hyödyntämään. Enemmän taikka niinkun vähemmän. Ja nyt tietysti meidän pitäisi huolehtia siitä, että tulevaisuudessa ne on nää uudet teknologiat, koska muuten me ollaan tietysti vanhanaikaisilla metodeilla liikkeellä. Mutta teknologia ei ole tietenkään yksi, kun ajatellaan ihmisen kokonaisuutta myöskin siis taiteilla musiikilla, tarinoilla ja kerronnallisuudella, koska meillä on kuitenkin ihmistieteistä myöskin kysymys, on paljon metodista kehittämispohjaa, jossa me voisimme varmaan myöskin tulevaisuudessa lisätä, vaikka esimerkiksi tieteenalojen välistä yhteistyötä. Meillä semmosta on, mutta voisi olla ehkä hivenen enemmänkin. Nyt siis musiikin käyttö on kohtuullisen rajallisessa merkityksessä. Esimerkiksi kyl meillä hyviä löydöksiä vaikka leikkaus-- kirurgisen hoitotyön puolelta musiikin käytöstä ja sen merkityksestä tuohon mihin Heidi viittas vaikka kipuun, mutta ei kovin systemaattisessa käytössä kuitenkaan.

35:02-35:07

SAIJA INKEROINEN

Miten hoitotiede näkyy ihmisille, eri sidosryhmille ja eri toimijoille?

35:09-36:40

HEIDI PARISOD

Ajatellaan vaikka nyt niitä sosiaali- ja terveyspalvelun käyttäjiä, asiakkaita, potilaita, läheisiä, omaisia, niin miten se sit konkretian tasolla näkyy, niin se näkyy niinkun laadukkaina palveluina. Ja että se hoito mitä annetaan, niin se menee eteenpäin ja on potilasturvallista ja asiakkaita ja potilaita tyydyttävää, heidän tarpeita vastaavaa. Ja ihan tämmönen vaikka nyt konkreettinen esimerkki on siitä, että kun on vuode- levossa potilas ja vaikka kantapäähän kohdentuu paljon painetta, ni sinne voi syntyä tämmönen painehaava, mikä on hyvin kivulias ja vaikeasti hoidettava ja aiheuttaa paljon myös kustannuksia sosiaali- ja terveydenhuollossa. Niiden painehaavojen hoitaminen, niin niitä tietysti pyritään ennaltaehkäisemään ja hyvin varhaisvaiheessa tunnistamaan ja hoitamaan, niin aiemmin, ennenvanhaan oli ajatus siitä, että alkavaa painehaavaa, että jos sitä hierotaan, niin se parantaisi sitä verenkiertoa ja nopeuttaisi sen alkavan painehaavan paranemista. Mutta nyt kun hoitotieteellinen tutkimus on tätä tutkinut ja tieto sitten sitä kautta kertynyt, ni ollaan huomattu sen tutkimusnäytön perusteella, et itse asiassa tää toimintatapa on ollut haitallinen, että se ei ole edistänyt niitä alkavien painehaavojen paranemista, vaan päinvastoin ja nyt toimintatavat on sit sen myötä muuttunut. Eli sillä on ihan tämmönen konkreettinen merkitys siihen hoitoon mitä ihmiset saavat.

36:40-40:59

HELENA LEINO-KILPI

Niin tuohon vois jatkaa, et siis palvelujen käyttäjälle hoitotieteen näkyvyys pitäisi olla eräällä tavalla samanlainen itsestäänselvyys kuin vaikka lääketieteen näkyvyys, eli en oo ihan varma, että pitääkö sen jotenkin erillisenä edes näkyäkään, vaan että sen pitäisi näkyä juuri sellaisena, että että kun hän tapaa hoitotyöntekijän, niin se hoitotyöntekijä ilmaisee sellaista syvällistä sivistystä ja tietopohjaa ammatillisessa toiminnassaan. Niin et hän voi niinku luottaa siihen, että tietenkin siinä voi olla myöskin niin, että sitä tietoa välitetään potilaalle. Mut se on ehkä kaikkein paras et jos ei, jos kaikki toteutuu hyvin, niin kun tämä podcastin - mikäs nyt olikaan sen podcastin nimi? Mitä miten hyvin hoituu joku homma? Niin, niin, todennäköisesti sillon se on näkynyt potilaille ja palvelun käyttäjille niin, että myöskin hoitotieteeseen perustuva toiminta on toteutunut hyvin. Sit tietysti toisin päin, että sit jos väestö kokeen nyt ei päästä hoitoon. Meil on aika paljon erilaisia valituksia, prosesseja myöskin meneillään joistakin palveluista tai pääsystä tai niin edelleen. Niin hoitotieteellinen tutkija ja hoitotyöntekijä on aika monista ihan samalla tavalla vastuussa kuin muutkin ammattiryhmät ovat vastuussa. Et sitä on vaikea niinku irrottaa, että kenen se olisi, että se on niinku sellaista yhteisvastuullisuutta. Tietysti on ihan ammattikohtaisia joitakin vastuueroja, mutta mä korostaisin tätä osastojen yhteisen toiminnan - tänä päivänä myös sosiaalityön kanssa - yhteisen toiminnan nyt kun meillä on uudet hyvinvointialueet. Mutta tietenkin sen pitäisi näkyä niinkun tavallaan silläkin tavalla, että tuo potilaiden ohjaaminen on hyvä esimerkki konkreettisesti, että meillähän on pitkään vallinnut ajatus vaikka sellainen, että kun ihminen tietää, ni hän toimii sitten sen tiedon varassa. Ja tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, että meillä vaikka potilasohjausta, meillä on valtavasti materiaalia, meillä on tietopankkeja, meillä on hyvää informaatiota potilaille olemassa - parempaa kuin monenaikana on ollu ehkä aikaisemmin. Mut se ei välttämättä silti tarkoita, että väestö tekee niinkuin he tietävät, että pitäisi tehdä. Esimerkiksi nyt meillä on tämä ylipaino-ongelma, mikä tulee niin kuin jokapuolelta meille tällä hetkellä, niin meidän pitäisi ikään kuin päästä nyt yks askel pidemmälle eli miettiä sitä, että tietoa on, miksi väestö ei tee niin, joka näyttäisi ikään kuin terveelliseltä, niin sanotusti terveelliseltä. Eli meidän pitää lähteä niinku uudelleen katsomaan sitä mekanismia, että mitä voidaan tehdä hyvillä ohjeilla, mitä voidaan tehdä sen ymmärtämisen ja potilaan tietorakenteiden tukemiseksi ihan konkreettiseksi, että se ei riitä enää tämän päivän väestölle, että hän saa ne kirjalliset ohjeet tai nettiohjeet. Vaan hän tarvitsee jotain tukea ilmeisesti siinä. Ihan hiljan tuli tutkimus, jossa sanottiin, että neljäkymppiset synnyttäjät tarvitsevat ihan erityisesti ohjausta, ja se on oletettavasti niin, että heillä on aika paljon olemassa olevaa tietoa elämästä jo siinäkin vaiheessa, must se on hyvä esimerkki vaan siitä, että me tarvitaan niinkun jotain nyt enemmän niin tutkijoiden kohdalla kuin siellä hoitotyössäkin, jotta se niinku se näkyvyys niinku lisääntyy. Tää on must hyvä esimerkki tää Heidin, että toistetaan ja tehdään, tää sun esimerkki tästä painehaavauma hommasta, et me tehdään muitakin asioita samalla tavalla. Tiedon välittäminen on hyvin samanlaista kuin se oli 80-luvulla, paitsi että se materiaali on enemmän saatavilla, ehkä vähän monipuolisempaa, mutta ei kovinkaan paljon kuitenkaan siihen käyttöön ja ymmärrykseen ole aikaa kohdentuu. Ja sitten on itsestäänselvää, että eikö vaan, että johtajien, opettajien työssä hoitotiede muodostaa sen - opettajan työssä se muodostaa koko opetuksen, jos hoitotyön opetuksesta puhutaan, koko sen opetuksen niinku sen sisällöllisen perustan. Ja jos ei näin tapahdu, niin silloin tietysti ei opeteta hoitotyötä. Ja sitten varmaan johtajien työssä se tarkoittaa sitä, että hänenhän pitää tehdä ne ratkaisut - viitaten juuri siihen, että laki edellyttää, että se on tutkittuun tietoon perustuvaa, niin johtajien hän pitää tehdä ne ratkaisut sillä perusteella.

41:00-42:12

HEIDI PARISOD

Mitä tossa alussakin keskusteltiin, niin ammattilaisten ja opiskelijoiden hoitotyön opiskelijoiden näkökulmasta, ni hoitotiede näkyy varmasti tänä päivänä enemmän kuin aikasemmin sillon parikymmentä vuotta takaperin, että se antaa sen perustan just sille toiminnalle ja se vahvistaa sitä omaa asiantuntijuutta ja myös vahvistaa hoitotyötä professiona. Mutta kuten tässä aiemminkin juteltiin, niin sen lisäksi että tuotetaan sitä tutkimustietoa hoitotieteessä, niin tarvitaan niitä erilaisia tukirakenteita, jotta se on mahdollista hyödyntää sitä tietoa ja se on helposti saatavissa semmosessa muodossa, että ei tarvii lähtee käymään niitä tuhansia ja tuhansia tutkimusviitteitä läpi sen kiireisen hoitotyön arjen lomassa, joka on käytännössä ihan mahdottomuus, että tarvitaan kansallisia tukirakenteita, kuten nyt Hotus ja kansalliset hoitosuositukset, jossa sitä tietoa on niinkuin asiantuntijat jo valmiiksi käyneet läpi ja pureskelleet ja se on siinä, se hoitosuositus niinkun sen toiminnan pohjana. Siinä on niinkun yks esimerkki miten se näkyy.

42:16-42:44

SAIJA INKEROINEN

Kiitos tästä keskustelusta. Käytiin kattavasti läpi mitä hoitotiede on sekä teidän työelämässänne että myös muille eri sidosryhmille ja mikä sen merkitys sitten laajemmaltikin on. Ennen kuin päätetään keskustelu, niin haluttaisiin kuulla, mikä on kiinnostavin viimeaikainen hoitotieteellinen tutkimuslöydös, jotka te haluaisitte nostaa esiin. Alottaako Heidi?

42:45-44:32

HEIDI PARISOD

Mun oli haastavaa valita vain yhtä yksittäistä tutkimusta ja tutkimuslöydöstä, ni mä ajattelin et mä nostan tähän esille nyt kun näistä hoitosuosituksista on ollut puhetta, niin yhden Hotuksen julkaiseman hoitosuosituksen, mikä julkaistiin tossa loppuvuodesta ja se kohdentuu tehohoidossa olevan vauvan toimenpiteen aikaiseen lyhytkestoiseen kivun hoitotyöhön. Ja näihin suosituksiin kun on koottu paljon sitä tutkimusnäyttöä, hoitotieteellistä tutkimusnäyttöä siitä aihealueesta, niin sen tutkimusnäytön pohjalta pystyttiin toteamaan, että on melko vahvaaki tutkimusnäyttöä siitä, että kun tämmöselle pienelle vauvalle, joka siellä tehohoidossa on, niin kun siellä otetaan vaikka kantapäästä tämmösiä pieniä, pienenä pistoksena, verinäytteitä, niin tää tämmönen lääkkeellinen kivunhoito siihen liittyy aina haittavaikutuksia lääkkeisiin, niissä hyöty-haitta -suhde lääkkeiden käytöllä näin pienessä toimenpiteessä ei puolla sitä lääkkeiden käyttöä. Tämmöset hoitotyön auttamiskeinot, lääkkeettömät menetelmät, millaista kipua sieltä pieneltä vauvalta voidaan lieventää, kuten ihokontakti tai sitte tämmönen sokeriliuos, ni sillä on pystytty osoittamaan tutkimuksilla, että sillä voidaan sekä lieventää vauvan kokemaa kipua että myös lyhentää sen kivun kestoa. Ja tää musiikki minkä Helenakin tossa mainitsi ni se on myös yksi tälläinen menetelmä, että yhdistämällä sit vielä vaikka musiikin soittamista siihen niin myös silläkin on osoitettu, että silläkin voidaan vähentää sen vauvan kokemaa kipua. Tää oli tämmönen yksi esimerkki mikä tuli mieleen. Näitä on useita, mutta tämmöisen halusin tähän nostaa.

44:33-47:20

HELENA LEINO-KILPI

Näitä on todella niinkun paljon. Riippuu nyt mistä näkökulmasta me katsomme tätä hoitotieteellistä tutkimusta kun me ollaan todettu että se on aika laaja. Mä otan tässä esimerkin - me olemme aika vähän tässä alussa ehtineet ja voineet puhua juuri tästä, vaikkapa hoitotieteen merkityksestä niin kuin johtamiseen tai koulutukseen - totesimme, että se on nyt kaikessa läsnä. Tänä päivänähän nyt kovasti puhutaan siitä, että johtamisen merkitys hoitotyön kehittämiselle, potilaan ohjauksille, näyttöön perustuvalle on tuota tärkeää ja että sitä pitäis tutkia ja mä ajattelen et mä otan tässä nyt esimerkin siitä, mikä minua puhutteli aika paljon. Tämä on tota tutkimus, tää on Laura Laukkasen väitöskirjatyö Turun yliopistosta, jossa hän teki erään, sanoisinko hoitotyön johtajille menestyksekkäimmän intervention, ja se oli sellainen, että hänellä oli käsite, jonka nimi oli - tää koskee hoitotyön etiikkaa ja miten niinku lähdetään arvoperustaista hoitamista rakennetaan - mä en ota kliinistä nyt, koska Heidi otti tommosen kliinisen esiin tollasen potilasohjaukseen tai potilaslähtöiseen, niin tässä katsottiin sitä, että että johtajilla on tällainen eettinen profiili ja hän määritteli tietyt elementit siihen ja sitten hän halusi katsoa, että pystyykö hän vaikuttamaan siihen, että johtamisen etiikkaa ja niinku ratkaisujen eettisiä perusteita ikäänkuin se selkiytyisi tai ihminen itse tietäisi johtaja sen ja hän kehitti tämmösen intervention, jonka nimi on on Etiikan vartti. Se oli vain 15 minuuttia viikossa ja sitten erilaisia henkilökohtaisia muita töitä ja se kesti muistaakseni kuutisen viikkoa. Ja hän kykeni siis tämmösellä ohjausinterventiolla saamaan aikaan itse asiassa kaikissa näissä eettisen profiilin tekijöissä, hän kykeni saamaan aikaan niinku positiivista suuntausta. Ja mun mielestäni tää on hyvä esimerkki siitä, että on tavattoman vaikea käsite hoitotieteellisesti, tämmönen eettinen profiili ja etiikan ja arvoperustan kehittäminen on haasteellinen ja vaikea interventio, joka on kallista ja vaivalloista, mutta jonka tulokset ovat hyviä. Koska meillä on paljon interventioita, joiden tulokset eivät ole välttämättä sitten olleet linjassa. Ja sitten tähän liittyy niinku se, että palvelujärjestelmää voidaan kehittää, johtajia: johtajat ovat valtavan kehittämiskykyisiä, tässä tutkimuksessa ja me voidaan niin kuin tämän tyyppisillä tutkimuksilla saada aikaan sellaisen palvelujärjestelmän isoa kehittymistä, joka sitte palautuu tuohon potilashoitoon. Mä sanon tämän esimerkin. Mul olis miljoona - meidän varmaan podcast-aikamme loppuu.

47:21-47:32

SAIJA INKEROINEN

Todella tärkeitä ja mielenkiintoisia esimerkkejä. Me linkataan meijän podcastin kuvaukseen sitten linkit näihin tutkimuksiin, että pääsee kuuntelijatkin tutustumaan.

47:33-47:35

HELENA LEINO-KILPI

Saammeko me laittaa useamman sinne linkiksi?

47:36-47:49

SAIJA INKEROINEN

Voidaan laittaa useempikin. Kiitos kaikille antoisasta keskustelusta ja kiitos myös kaikille kuulijoillemme! Ja toivottavasti jakso herätti ajatuksia. Kuulemisiin taas seuraavaan kertaan!

Lue lisää:

Tehohoidossa olevan vauvan toimenpiteen aikaisen lyhytkestoisen kivun hoitotyö – lääkkeettömien kivunhoitomenetelmien vaikuttavuus - Hotus - Hoitotyön tutkimussäätiö, https://hotus.fi/hoitosuositus/tehohoidossa-olevan-vauvan-toimenpiteen-aikaisen-lyhytkestoisen-kivun-hoitotyo-laakkeettomien-kivunhoitomenetelmien-vaikuttavuus/

Laukkanen, L., Suhonen, R., Poikkeus, T., Löyttyniemi, E., & Leino-Kilpi, H. (2022). The effectiveness of the Ethics Quarter intervention on the ethical activity profile of nurse managers: A randomized controlled trial. Journal of nursing management, 30(7), 2126–2137. https://doi.org/10.1111/jonm.13411

Rannikko, S., Suhonen, R., Pasanen, M., & Leino-Kilpi, H. (2023). The ethical pathway of individuals with stroke-A follow-up study. Scandinavian journal of caring sciences, 10.1111/scs.13215. Advance online publication. https://doi.org/10.1111/scs.13215

Tuominen, L., Ritmala, M., Vahlberg, T., Mäkelä, S., Nikander, P., & Leino-Kilpi, H. (2023). The effect of nurse-led empowering education on nutrition impact side effects in patients with colorectal cancer undergoing chemotherapy: A randomised trial. Patient education and counseling, 115, 107895. https://doi.org/10.1016/j.pec.2023.107895

Hyvin hoidettu -podcastin toisessa jaksossa keskustellaan ympäristön merkityksestä ikääntyneen terveydelle ja hoitamiselle. Vieraina jaksossa on kaksi Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen väitöskirjatutkijaa, Kristiina Juudin ja Noora Narsakka, ja jaksoa juontaa väitöskirjatutkija Reetta Mustonen.

0:02-0:16

INTRO

Tervetuloa kuuntelemaan Hyvin hoidettu -podcastia! Tässä podcastissa kuulet terveyteen liittyvää, tieteellisesti tutkittua tietoa kiinnostavasti ja ymmärrettävästi. Podcastia tuottaa Turun yliopiston hoitotieteen laitos.

0:19-0:33

NOORA NARSAKKA

”Mitä sitten pidemmälle tämmönen muistisairauden eteneminenkin menee ja ihmisen toimintakyky sekä kognitiivisesti että fyysisesti heikkenee, niin sitä merkityksellisemmäksi tulee se ympäristö.”

0:38-2:57

REETTA MUSTONEN

Tervetuloa Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen Hyvin hoidettu! -podcastin toisen jakson pariin. Tässä jaksossa keskustelemme aiheesta "Ympäristön merkitys ikääntyneen terveydelle ja hoitamiselle". Vieraina meillä on tällä kertaa kaksi Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen väitöskirjatutkijaa, Kristiina Juudin ja Noora Narsakka. Molemmat tekevät tutkimusta ikääntyneiden terveyteen, hoitotyöhön ja palveluihin keskittyvässä tutkimuskokonaisuudessa laitoksella. Yksi kokonaisuuden kolmesta tutkimusalueesta keskittyy ikääntyneiden ympäristöihin. Kristiina on taustaltaan sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Hänen väitöskirjansa aihe on henkisyyden tukeminen ikääntyneiden muistisairaiden hoito- ja elinympäristöissä. Kristiinan väitöskirjaprosessi on loppusuoralla ja hänen päätyönsä on yksikönjohtaja Mehiläisen ikääntyneiden asumispalvelussa. Noora on taustaltaan sairaanhoitaja ja kansanterveystieteen maisteri. Väitöskirjassaan Noora tutkii ympärivuorokautisen palveluasumisen ympäristöä ikääntyneiden liikkumisen edistäjänä. Noora tekee väitöskirjaansa päätoimisesti ja työskentelee väitöskirjatutkijana Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella. Minä olen Reetta Mustonen, yksi hoitotieteen laitoksen väitöskirjatutkijoista ja toimin tämän jakson keskustelunvetäjänä. Tervetuloa mukaan! Edellisessä jaksossa kuulimme mitä hoitotiede on ja saimme kuulla, että se on tieteenala, joka on kiinnostunut hoitotyöstä ja hoitotyöhön liittyvistä ilmiöistä ja kysymyksistä. Tämän jakson aiheena on hoitamisen ympäristö. Ympäristö on yksi hoitotieteen neljästä keskeisestä käsitteestä ja sen merkitys hoitotyölle on tunnistettu jo 1800-luvun puolivälistä hoitotieteen pioneerin Florence Nightingalen ajoista lähtien. Ympäristöllä voidaan viitata esimerkiksi luontoon, ja etenkin aikaisemmin esimerkiksi erilaiset parantolat ja hoitolaitokset on pyritty rakentamaan kauniiseen ja terveyttä edistävään luontoympäristöön. Kristiina ja Noora, mikä merkitys ympäristöllä on terveydelle ja hoitamiselle?

2:58-3:52

KRISTIINA JUUDIN

No, ympäristön merkitys terveydelle ja hoitamiselle on erittäin moninainen, koska ympäristö voidaan ymmärtää laajana kokonaisuutena, johon sisältyy näiden mainitsemiesi fyysisten elementtien lisäksi myös sosiaalinen ja symbolinen ympäristö. Ja ympäristö on sellainen kokonaisuus, minkä kanssa ihminen on jatkuvasti vuorovaikutuksessa. Ja jos esimerkkinä otetaan tää mun oma tutkimusaiheeni eli henkisyyttä tukeva ympäristö, niin henkisyyshän on ympäristössä vahvasti juuri tällainen symbolinen osa-alue, joka ilmenee, jonka eri ihmiset ymmärtävät ympäristössä eri tavalla.

3:54-5:22

NOORA NARSAKKA

Joo, Kristiinan kanssa oon ehdottomasti samaa mieltä, eli koko aika ihminen on tekemisissä ja vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Ja nyt jos ajatellaan terveyttä, niin nää Florence Nightingalen tunnistamat fyysisen ympäristön asiat - puhdas ilma, puhdas vesi, viemäröinti, hygienia, valo - oli niitä hänen teoriaan liittyviä asioita, niin edelleen nykypäivänä, jos ajatellaan läntistä maailmaa, niin meillähän on hyvä hygienia ja hyvä viemäröinti. Mut maailmanlaajuisestikaan nää asiat ja ilmiöt ei oo mitenkään itsestään selviä sen ihmisen terveyden kannalta. Tai sit jos ajatellaan läntisessä maailmassakin isoja kaupunkeja, ni ilman saastehan on tosi iso, iso ongelma ihmisen terveydelle, aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia ja näin edelleen. Mut sit niinku Kristiina kävi tossa läpi ni hoitotieteessä esimerkiksi määritellään sit näitä erilaisia ulottuvuuksia. Ja jos niiku ajatellaan hoitamista niin ihan yksinkertasesti vaikka hoitokulttuuri on semmosta symbolisen ympäristön asiaa, mikä liittyy aina kaikkeen hoitamiseen. Tai ne arvot mitä siellä hoitamisen taustalla on, miten suhtaudutaan erilaisiin ihmisryhmiin. Esimerkiks ikääntyneiden osalta tämmönen ikään liittyvä syrjintä vaikuttaa sekä ihmisen terveyteen että sit siihen hoitamiseen - pahimmassa tapauksessa. Sen ei tarvitse tietenkään vaikuttaa, mut meillä on yhteiskunnassa paljon esimerkiksi tällaista ikään liittyvää syrjintää.

5:23-6:02

KRISTIINA JUUDIN

Joo ja nyt kun ollaan puhuttu näistä symbolisesta ympäristöstä ja tästä fyysisestä ympäristöstä ja niiden vaikuttamisesta terveyteen, niin on olemassa myös sosiaalinen ympäristö, niinku mainittiin täs aiemmin. Eli kaikki ne ihmiset, jotka siinä hoitamisessa on läsnä, eli se asiakas ja hoitajat ja asiakkaan läheiset mahdollisesti, kauempaa vaikuttavat ihmiset. Sit siin on valtava määrä sitä sosiaalistakin ympäristöä kokoaja hoitamisessa, ihmisen hoitamisessa.

6:03-6:14

REETTA MUSTONEN

No, te ootte molemmat tutkinu ympäristöä liittyen ikääntyneen terveyteen ja hoitoon hiukan eri näkökulmista. Kertoisitteko omasta tutkimuksestanne?

6:15-7:05

KRISTIINA JUUDIN

Joo elikkä niinku täs aiemmin on jo mainittu, ni mä tosiaan tutkin ikääntyneiden muistisairaiden henkisyyden tukemista heidän hoito- ja elinympäristössään. Ja tässä mun tutkimuksessa on pyritty ymmärtämään tätä ilmiötä kokonaisuutena, ja ikääntyneiden muistisairaiden henkisyyttä tukeva ympäristö on yks osatutkimus täs kokonaisuudessa. Siin haastateltiin ikääntyneitä, muistisairaita ja heidän läheisiä näiden muistisairaiden ihmisten omissa hoito- ja elinympäristöissä, ja näiden haastattelujen lisäksi osallistujien kanssa yhdessä valokuvattiin tätä heidän ympäristöään siltä osin, kun he koki ympäristön tukevan henkisyyttä.

7:06-7:11

REETTA MUSTONEN

Kristiina, mikä herätti sulla kiinnostuksen tän aiheen tutkimukseen?

7:12-9:37

KRISTIINA JUUDIN

Henkisyyden tukeminen ja siihen vahvasti sidoksissa oleva tällänen elämän merkityksellisyyden ja elämän tarkotuksen kokemus muistisairaille ihmisille ei oo aina itsestäänselvää. Eli tämmösen vakavan sairauden myötä ihminen saattaa joutua tällaisten - tai päästä - eksistentiaalisten kysymysten äärelle, et mikä on mun elämän tarkotus ja merkitys viäl sitte siin vaihees ku nykyään muistisairausdiagnoosi saatetaan tehdä hyvinkin aikaisessa vaiheessa ja ihminen viel paljon joutuu pohtimaan sitä et mihin tää sairaus minut vie ja mikä siin tilanteessa, ku periaatteessa sitä omaa - unohtaa oman minuutensa, ni mikä tukis sitä elämän merkityksen ja tarkoituksen kokemusta edelleen. Käytännön hoitotyössähän sellainen yhteyden saaminen vaikeasti muistisairaan ihmisen kanssa on todella palkitsevaa ja se on se mikä siihen työhön oikeestaan tuo siihen hoitotyöhön sen sydämen tai sen minkä takia sitä ihminen jaksais vuodesta toiseen tehdä. Ja mä aloin ihan siel käytännön hoitotyössä pohtii ikääntyneen muistisairaan elämän merkityksen kokemusta ja sitä, että miten sitä vois edistää viel ihan viimisissäkin vaiheissa. Ja henkisyyshän on hoitotyössä melko vähälle huomiolle jäänyt osa-alue, joka kuitenkin laajasti ymmärrettynä on sitä ihmisen minuuden ydintä. Ja muistisairaat just tän minuuden katoamisen tai kadottamisen myötä saattaa tarvita enemmän tällaista ulkopuolista tukee siinä itsensä säilyttämisessä ja omannäköisen elämän elämisessä. Et haluan tukee sitä, et muistisairaat saa elää elämän loppuun asti sinä ihmisenä, joita he niinku kokee olevansa ja haluaa olla. Ja tähän mä lähdin etsimään lisää ymmärrystä ja koin tärkeeks sen et ikääntyneitä muistisairaita itseään ja heidän läheisiään kuullaan tässä asias ja niinku heijän eletyn elämän kokemusten pohjalta tuodaan tota näitä asioita tähän ilmiön tutkimukseen.

9:39-9:46

REETTA MUSTONEN

No, mitäs sitten Noora, kertoisitko hieman sitten mistä näkökulmasta sä oot lähestynyt tätä aihetta?

9:48-12:17

NOORA NARSAKKA

Joo, kiitos Reetta! Oma väitöskirja-aihe on siis ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen ympäristön hyödyntäminen ja sen liittyminen ikääntyneiden liikkumiseen. Ja ympärivuorokautinen palveluasuminen nimenomaa on siis tällästä hoivakotihoitoa, tätä käytetään aika usein julkisessa keskustelussa tätä hoivakoti-sanaa, eli siellä on paikalla henkilökuntaa ympärivuorokauden näiden ikääntyneiden arjen tukena, vastaa heidän hoidosta, koska he ei sit selviä enää ilman tätä ympärivuorokautista hoitoa. Ja nimenomaan nyt sitten kyse on muistisairaista ihmisistä suurimmaksi osaksi - keskivaikeaa-vaikeaa muistisairautta sairastaa suurin osa - tai heillä on suurimmalla osalla keskivaikea-vaikea muistisairaus näissä yksiköissä, ja mitä, mitä sitten pidemmälle tämmönen muistisairauden eteneminenkin menee ja ihmisen toimintakyky sekä kognitiivisesti että fyysisesti heikkenee, niin sitä merkityksellisemmäksi tulee se ympäristö, niin sen fyysisen, sosiaalisen kuin symbolisen osalta eli näitten kaikkien ulottuvuuksien alueelta. Eli nimenomaan nyt, vaikka sen liikkumisen tukemisessa se fyysinen ympäristö on tottakai hirveän oleellinen, että se on esteetön, niin sen fyysisen toimintakyvyn kuin sitten kognitiivisen toimintakyvyn kannalta. Mutta muitakin näitä ympäristön ulottuvuuksia, erilaisia tekijöitä sitten voitas nykyistä enemmän hyödyntää sen ikääntyneen liikkumisen edistämisessä. Ja nykytilannehan hyvin pitkälti on se, että ikääntyneet viettää näissä asuinyksiköissään, hoitoyksiköissä suurimman osan ajasta istuen tai maaten. Heillä ei juurikaan, meidänkin tutkimusten tulosten mukaan, heillä ei ole mahdollisuuksia tällaiseen fyysiseen aktiviteettiin, joka jotenki stimulois sitä kehoa, he vois tehdä jotakin kehollaan. Eli tähän tarvittais enemmän ratkaisuita siihen nykyiseen tilanteeseen verrattuna ja nimenomaan sellaisella yhteiskehittämisen lähestymistavalla itse teen tätä tutkimusta, eli pyritään tuottamaan ratkaisuita sinne käytäntöön, joita voitas sitte käyttää, että sitä liikkumista saatais nykyistä enemmän lisättyä.

12:19-12:25

REETTA MUSTONEN

Kiinnostavaa toi yhteiskehittäminen -sana, niin kertoisitko siitä hiukan enemmän? Mitä se tarkoittaa?

12:26-13:40

NOORA NARSAKKA

No, yhteiskehittämistä toki voidaan eri tavoin toteuttaa, mutta lähtökohta on nimenomaan tutkimuksessa se, että en tutkijana mene sinne käytäntöön valmiiden ratkaisuiden kanssa, vaan nimenomaan yhdessä näiden ihmisten kanssa, jotka siellä käytännössä toimivat, niin se hoitohenkilökunta kuin sitten tottakai ikääntyneet itse, joita tämä asia koskettaa - kyse on heidän terveydestä ja heidän hoitamisesta, niin heidän kanssa yhdessä lähdetään sit tuottamaan ratkaisuita, ja tutkimuksen parissa toki sitte käytetään jotakin menetelmiä sen tiedon tuottamiseksi, et esimerkiksi itse oon tehnyt valokuvia ja keskusteluja yhdistämällä esimerkiksi tällaista tutkimusta, jossa tuotetaan niitä ratkaisuita, että mitä voitais tehdä nykyistä paremmin. Tai sitte esimerkiks tällä hetkellä menossa olevassa tutkimusprojektissa on työpajoissa ideoitu sit erilaisia ratkaisuita siihen, että mitä siellä käytännössä voitais tehdä eri tavalla ja mitä sinne voitas lähtee nykyresursseilla toteuttamaan ilman että tarvitaan ekstrahenkilökuntaa tai paljon rahaa minkään välineiden tai muiden tällaisten hankkimiseen.

13:42-13:46

REETTA MUSTONEN

No mikä, Noora, sulla sitten herätti kiinnostuksen tän aiheen tutkimiseen?

13:48-13:54

NOORA NARSAKKA

No, oma väitöskirja-aihe on semmonen yhdistelmä ehkä omaa työhistoriaa - oon sairaanhoitajana tehnyt nimenomaan ikääntyneiden parissa töitä kotihoidossa ja sitte täällä ympärivuorokautisen asumisen kontekstissa. Ja sitten oon omassa kansanterveystieteen gradussani tutkinut liikuntaneuvontaa, minkälaisia vaikutuksia sillä on osallistuneiden painoon ja liikkumiseen. Ja tavallaan sit ku lähdin väitöskirjatyöhön, niin ohjaajien kanssa tän meidän ikääntyneiden tutkimuskokonaisuuden johtajien, professori Riitta Suhosen ja professori Minna Stoltin kanssa, niin lähdettiin sit yhdessä miettimään, että mitä voitas yhdessä tutkia ja tää tarkka aihe sit muotoutui heidän kanssa yhteistyössä.

14:43-14:51

REETTA MUSTONEN

No sit olis todella kiinnostava kuulla, että millaisia tuloksia te ootte saanu näistä teidän tutkimuksistanne?

14:53-18:07

KRISTIINA JUUDIN

Juu, eli tässä mun viimises osatutkimuksessa mun väitöskirjasta, missä nimenomaan keskityttiin tähän ikääntyneen henkisyyttä tukevaan ympäristöön, niin henkisyys nähtiin tällasen elämän jatkumona, joka ilmeni ikääntyneen muistisairaan ympäristössä ja ympäristön kautta sillonki, ku muistisairaus oli edennyt niin pitkälle, ettei tä ikääntynyt henkilö itse pystynyt enää itse verbaalisesti ainakaa ilmasemaan. Ja näitten osallistujien kokemukset henkisyydestä hoito- ja elinympäristöstä tiivistettiin tällaiseen kolmeen teemaan, jotka muotoiltiin eksistentiaalisiksi kysymyksiksi. Elikkä: "Mihin minä kuulun?", "Mitä minusta jää maailmaan?" ja "Minne minä olen matkalla?". Ja nää kysymykset oli niitä mihin ikääntynyt muistisairas siin omas hoito- ja elinympäristössä etsii vastauksia näiden kysymysten - tai näihin kysymyksiin löydetään vastauksia, etsitään vastauksia heidän fyysisestä ympäristöstä: mitä symboliikkaa siihen sisältyy ja sosiaalisesti ympäristöstä, elikkä sosiaalisen ympäristön - esimerkiks heidän läheiset saatto kertoa heidän elämänhistoriaa ja sen perusteella hoitohenkilökuntakin sai tietää mikä tälle ihmiselle on mahdollisesti ollut tärkeetä ja voisiko se olla tärkeetä hänen elämässään vielä tälläkin hetkellä. Ja symboliikkana henkisyyshän on, niinku aiemmin jo mainitsin, ni semmonen asia, joka et jollekin esimerkiks metsäympäristö tai joku ranta, oma tuttu ranta tai oman kodin oma sohva voi olla semmone et hänen on hyvä olla siinä ja hän kokee, et juuri tähän minä kuulun ja kokee semmost hyvää voimakasta elämän merkityksellisyyden kokemusta ja just sitä kuulumisen tunnetta. Ja jollekin toiselle taas sama ympäristö voi sen suhteen olla täysin neutraali. Niin, tästä päästään, josta hän todella yksilölliseen aiheeseen ja siihen, et mikä kenellekki on se tärkein asia ja mitä kautta hoitohenkilökunta voi saada tietää siinä vaiheessa kun muistisairas ei itse pysty ilmaisemaan, niin näitä asioita ja siin on kaikki tämmöne henkilökohtaiset esineet ja valokuvat ja muut mitä ihminen on tuonut mukanaan esimerkiks tänne tämmöseen hoivakotiympäristöön, mistä on tässä ollut podcastis myös puhetta, niin sitä jotenkin pitäisi tähdentää ihmisille, miten tärkeetä se on on tuoda sitä henkilökohtaista esineistöä ja sellaista, minkä kautta hoitohenkilökunta ja muut hoitoa osallistuvat voi saada tietää, mikä on juuri tälle ihmiselle tärkeää.

18:09-18:17

REETTA MUSTONEN

Haluaisin kysyy, et mikä ero on sitten, että jos ajattelee henkisyyttä ja hengellisyyttä, niin mitä sanoisit tästä?

18:18-19:41

KRISTIINA JUUDIN

Siis mähän lähdin - englanniks tää on yksinkertaista, koska on vain yksi käsite eli spirituality, joka kattaa nää molemmat suomenkieliset sekä henkisyyden että hengellisyyden käsitteet. Alkuun lähdinkin tekemään tätä tutkimusta käyttäen käsitettä hengellisyys hoitotyössä. Mut aika nopeasti huomattiin et se liitettiin suomen kieles tosi vahvasti uskonnollisuuteen, ja ihmiset monesti koki et hengellisyys tarkottaa vain uskonnollisuutta, vaikka sit tietenki selitettiin et me ymmärretään tässä tutkimuksessa käsite hyvin laajasti, et niinku kaikkien ihmisten elämää koskevana asiana. Sitte siirryttiin seuraavaks käsitepariin, eli puhuttiin henkisyys ja hengellisyys -käsiteparina tästä tutkimusaiheesta, kunnes sitten loppujen lopuksi päädyttiin siihen, et puhutaan tästä henkisyydestä, joka joka ehkä suomenkielellä käsittää paremmin tän mitä me täs tutkimukses tarkotetaan täl käsitteellä. Elikkä tän nimenomaa kaikenkattavan elämän merkityksen ja tarkotuksen kokemukset, oli ne sit uskontoon liittyviä tai ei.

19:42-19:44

REETTA MUSTONEN

Ollaan todella suurten kysymysten äärellä.

19:45-19:46

KRISTIINA JUUDIN

Niin.

19:47-19:54

REETTA MUSTONEN

No mitä Noora sitten, mitä haluaisit kertoa, millaisia tuloksia ootte saanut teidän tutkimuksesta?

19:55-22:42

NOORA NARSAKKA

No, tärkeetä varmaan nostaa niiden suhteen ainakin esille se, että niitä ympäristön tekijöitä näiden kaikkien ulottuvuuksien: fyysisen, sosiaalisen, symbolisen alueella on yhteensä ja kattavasti todella paljon, joita voitas hyödyntää sen liikkumisen edistämiseksi. Eli mahdollisuuksia on paljon, niinku edistää sitä ikääntyneiden liikkumista nykyistä enemmän. Myös semmonen asia näihin liittyy sit monesti näihin ympäristötekijöihin tän asian suhteen, että ne liittyy hieman toisiinsa. Eli esimerkiks semmonen näkökulma minkä vois nostaa esiin on se, että meillähän ikääntyneet yleensä asuu näissä yksiköissä niin, että ne on suljettuja yksiköitä. He eivät pääse sieltä esimerkiks oman asuinkerroksen tai oman asuinryhmäkodin - tai ainakaan sen talon sisältä tavallaan sen ulkopuolelle, niin että he vois liikkua siellä vapaasti. Ja täähän tietenkin rajoittaa sit sitä ikääntyneen liikkumista. Eli tähän tottakai liittyy sekä se fyysinen ympäristö, se, miten ne tilat on rakennettu, koetaanko se turvalliseksi esimerkiksi sen ikääntyneen, sitte lähteä pois sieltä omasta ryhmäkodista esimerkiks liikkumaan sen talon muissa sisätiloissa tai sitte jopa niin, et hän pääsis johonkin ulkotiloihin itsenäisesti. Mut täähän ei oo vaan sit fyysiseen ympäristöön liittyvä tekijä, vaan tähänhän liittyy nyt hyvin vahvasti se meidän hoitokulttuuri, et miten suhtaudumme ylipäätänsä tähän asiaan, et miten ikääntyneitä tän asian suhteen tulis hoitaa. Eli meillä on hyvin vahva semmonen hoitokulttuuri, et he asuu näissä suljetuissa yksiköissä, kun sit taas kansainvälisesti tarkastellen esimerkiks Euroopassa Alankomaissa on paljon myös sellaisia ratkaisuita ikääntyneiden ympärivuorokautiseen hoitoon, jossa ikääntyneet pääsee liikkumaan vapaasti siellä ulkotiloissa tai jopa jossakin laajemmassa rakennetussa kaupunkiympäristössä niin, että he ei ole suljettuja vain jollekin johonkin tiettyyn sisätilaan. Ja tällä laajemmalla liikkumisen vapaudella on todettu paljon hyötyjä sen ikääntyneen toimintakyvyn ja terveyden kannalta. Eli esimerkiks tää on yks semmonen näkökulma mikä on itsestä mielenkiintosta nostaa esiin ja tuo esille myös sitä, miten nää ympäristön eri ulottuvuudet liittyy tähän asiaan ja tavallaan myös toisiinsa. Eli nyt jos haluttas lähtee tässä asiassa edistämään sitä ikääntyneiden liikkumista, niin toki meidän pitää sit muuttaa useita asioita. Eli sen fyysisen ympäristön pitää olla soveltuva, mut yhtä lailla meidän tulee jotakin niitä meidän normeja ja arvoja muuttaa siellä taustalla, jotka tällä hetkellä ohjaa tän tyyppiseen toimintaan.

22:43-23:12

REETTA MUSTONEN

Toi on tosi kiinnostavaa Noora ja ehkä monelle ei oo tullu ehkä ajatelleeksikaan, että se on kulttuuriin, hoitokulttuuriin liittyvä asia, että ikääntyneet elää suljetuissa yksiköissä, toi miten sä kuvasit sitä, niin kyl herättää ajatuksia tosi paljon. Mitä ajattelet, että millasen keinoin vois sitte tukea sitä ikääntyneen turvallista liikkumista, et jos olis tämmösiä vapaampia ympäristöjä, sen sijaan, et olis suljetut ovet?

23:14-25:23

NOORA NARSAKKA

No, varmasti tulisi nimenomaan lähteä siitä fyysisen ympäristön rakentamisesta. Eli esimerkiksi erilaisia tällaisia arkkitehtuurisia ratkaisuita voidaan sit hyödyntää, esimerkiksi - eikä tää nyt ole mikään valmis konsepti, mut esimerkiks se, että sit rakennettais yhteen kerrokseen niin, että siellä olis jokin sisäpiha sillä rakennuksella, johon pystyis vapaasti kulkemaan, olis paljon ikkunaa sitten sieltä rakennuksesta sinne sisäpihan puolelle niin, että henkilökuntakin pystyy tavallaan sitten pitämään silmällä näitä ihmisiä, jotka siellä liikkuu itsenäisesti siellä tiloissa. Tai sit esimerkiks Suomessakin rakennetaan nykyisin kyllä aika paljon tai remontointien yhteydessä tehdään tälläsiä aidattuja pihoja. Eli tavallaan se et rakennetaan sit aidat siihen pihalle niin niin estää sitä riskiä et ikääntynyt sitten, joka ei muista ehkä vaikka missä on, ni sit lähtis pois siitä piha- alueelta tai lähtis etsimään jotakin tai muuten poistu siitä paikalta. Mut et täähän ei yksistään vielä ratkaise sitä asiaa eli se suljettu ovi toki estää sen liikkumisen. Ja sit Suomessa tottakai, kun meillä on haasteena talvi, eli talvisaikaan pitäis sit aina olla varmasti päällä tarpeeksi vaatetta ja sopivat kengät. Sen pihan tulis olla myös siinä kunnossa, että siellä voi turvallisesti liikkua. Eli siellä ei sais olla liukasta, mut toisaalta sit sekin et siel ois vaikka hirveesti jotain hiekotusta tai kivetystä voi jossakin vaiheessa taas sitten muodostuu itsessään terveys tai - ei terveysriskiksi, mut kaatumisen riskiksi. Eli sit kun liikkumiskyky on heikko ni siihen jalka helposti töksähtää siihen pieneenkin kiveen tai muuta tällästä. Eli tottakai useita asioita sit pitäis ottaa huomioon kun tällästä lähdetään toteuttamaan. Mut varmasti siihen olis mahdollisuuksia myös Suomessa lähteä hakea niitä ratkaisuita. Et ainakin osan aikaa vuodesta esimerkiks kesäkaudella sit pystys käymään siel ulkotiloissa itsenäisemmin.

25:24-25:35

REETTA MUSTONEN

Vielä kiinnostaa kysyä, että mainitsit tämmösen käsitteen kuin laajennettu kaupunkiympäristö - sanoinko sen oikein? Kertoisitko hiukan lisää, mitä tämmösellä tarkoitetaan?

25:36-26:20

NOORA NARSAKKA

Joo, hyvä kysymys. En tiedä onko tää varsinaisesti nyt käsite, mut tarkotin tällä asialla sitä, että nimenomaan nyt esimerkiks siellä ulkotiloissa voi olla tällä hetkellä meillä näitä aidattuja piha-alueita. Mä tarkotin sillä asialla sitä, et se ikääntynyt nimenomaan sit pystys liikkumaan esimerkiks vaikka lähikauppaan tai lähikirjastoon tai mitä tahansa muuta. Eli tälläsiä dementiakyliä on olemassa maailmanlaajuisesti, jossa tavallaan sitten se rajattu alue onkin paljon laajempi kuin esimerkiksi se piha. Eli se onkin kokonainen kylä, jossa se ikääntynyt ihminen voi sit vapaasti liikkua.

26:22-26:34

REETTA MUSTONEN

No, te ootte molemmat käyttäneet valokuvausta yhtenä tutkimusmenetelmänä. Kertoisitteko hiukan siitä, että miten ja millä perusteella valitsitte valokuvauksen?

26:35-30:16

KRISTIINA JUUDIN

Eli mulla on, tutkimusaihe on hyvin semmonen abstrakti tai käsite ja yleensä muistisairauden jo aika aikases vaiheessa saattaa käydä niin, että ihmisen tällainen abstraktin käsitteellistäminen tai sanallisesti abstraktista asiasta puhuminen saattaa heikentyy. Ei aina, mut aika usein ja ajateltiin tätä valokuvausta jotenkin ehkä helpottamaam osallistujien sen sanallistamista. Itekki sen ymmärtämistä siin tilanteessa, et mitä tarkoitetaan henkisyyttä tukevalla ympäristöllä. Itse kullekin voi olla vähän vaikee heti nopeesti alkaa kertoo et mikä on mun henkisyyttä tukeva ympäristö. Ajateltiin, et se helpottais muistisairaiden ja heidän läheisten pääsemistä sisälle tähän aiheeseen. Ja meillähän oli tekninen toteutus täs oli niin, et näis haastattelutilanteissa oli mukana ammattilaisvalokuvaaja, joka koko sen haastattelun ajan kuunteli sitä meijän yhteistä keskustelua ja haastattelun loppuvaiheessa alko sen perusteella mitä nää osallistujat ilmas, et mitkä elementit heijän ympäristössään tukee heijän henkisyyttä. Tää valokuvaaja kuvas niit elementtei siin ympäristössä. Tää oli todella toimiva ratkaisu, eli haastattelijat pystyi keskittymään keskusteluun siinäkin valokuvien tuottamisen ohessa, koska siinä vaiheessa tuli parhaiten ehkä myös sanallisesti käsiteltyä tätä aihetta sit näitten osallistujien kanssa. Kuvien laatu oli tietenkin hyvä, ku ammattilainen oli ottamas niitä. Saatiin otettua ne hyvillä välineillä ja niin hyvälaatusina, että niit oli helppo sit käyttää myös julkasuissa. Ja ei tarvinnu käyttää siihen aikaa, et oltais näille osallistujille alettu myöskää opettaa sitä kameran käyttöä ja tämmösiä teknisii asioita liittyen siihen valokuvaamiseen. Kuitenkin he sai siihen vahvasti osallistuu, ja kyl mä sanoisin et näitten valokuvien kautta tuli ihan uus sellanen - siihen analyysiin ja tutkimuksen tuloksiin saatiin sellast iha uudenlaista syvyyttä ja huomas et nä osallistujatki - siin vaihees meil oli aika pitki haastatteluja, ni innostu taas uudelleen keskustelemaan, ku he alkoki - käänsi sen katseen niinku ulospäin itestä ja omista ajatuksista siihen konkreettiseen ympäristöön ja siihen mikä siin heijän henkisyyttä tukee. Ja siin vaihees tuntu et nää ikääntyneet muistisairaat pääsi tän abstraktin asian äärelle ja valokuvas hyvin monipuolisesti sitä ympäristöä, nimenomaan näitäki, et toki oli tälläsii uskonnollisia elementtejä, jotka jolleki oli tärkeitä, kuten esimerkiksi joku vanha perheraamattu tai tällasia mitä haluttiin kuvata. Mut oli myös vaik just se oman kodin oma nojatuoli mis on aina istuttu tai kahvimylly oli jollain - ja tällaisia esineitä, joita ei ehkä heti jokainen ihminen liittäiskään siihen henkisyyteen.

30:17-30:24

REETTA MUSTONEN

Aivan. Todella kiinnostavaa kuulla. Miten Noora sinä käytit valokuvausta?

30:25-34:13

NOORA NARSAKKA

Miun tutkimuksessa on käytetty valokuvausta useallakin tavalla. Tämmösessä osajulkaisussa, missä nimenomaan ikääntyneiden ja hoitajien kanssa lähdettiin miettimään sitä ympäristön nykyistä tilaa sen liikkumisen edistäjänä ja sitten hakemaan niitä ratkaisuita mitä siellä voitais paremmin nykyistä paremmin hyödyntää. Niin tässä ikääntyneiden osalta kävin heidän kanssa keskusteluja ja sitte otin sen keskustelun pohjalta valokuvia. Tai sitte ikääntyneet itse sanoo sen keskustelun aikana esimerkiks, että hei, voitko ottaa tästä asiasta kuvan? Tai esimerkiks yks ikääntynyt halus osoittaa et kuinka korkea kynnys on ja minkälaista haastetta se aiheuttaa hänen pyörätuolin kanssa liikkumiselle niin, et hän meni sen pyörätuolin kanssa siihe kynnyksen viereen ja sitten pyysi, että ottaisin siitä valokuvan. Ja tässä tapauksessa tää kuva toimi hienosti sen semmosena niinku lisädokumentaationa, lisäinformaatioina sen kynnyksen suhteen siinä mielessä, että kyseessä oli oikeastaan tosi matala kynnys ja semmonen, jossa ei ole kulmia ollenkaan, eli tämmönen puolipyörä kynnys. Eli tavallaan nykyisessä tämmösessä hoivakotiympäristössä, kun on pakko laittaa kynnys, käytetään tälläsiä tosi matalia pyöreitä eli esimerkiksi pesutiloissa, että vesi ei pääse sieltä pesutilasta pois. Mut hän koki tän edelleen silti korkeaksi ja esteeksi hänen liikkumiselle, jolloin se valokuva hienosti tavallaan toi syvyyttä sen keskusteluaineiston tulkitsemiselle sitten. Mut sit hoitajien kanssa tehtiin vähän eri tavoin, eli he itse otti valokuvia ensin tän aiheen ympäriltä ja sen jälkeen näistä valokuvista keskusteltiin ryhmässä. Eli sit siel oli kaikkien hoitajien ottamia valokuvia, joita oli heidän niille antamien otsikoiden perusteella teemoiteltu ja sitten he keskustelivat niistä kuvista semmosen ohjeistuksen kanssa, että mitä estäviä ja edistäviä tekijöitä sille liikkumiselle he näkee siellä. Ja niinku Kristiinakin tossa hienosti kuvas, niin se valokuvahan mahdollistaa, tavallaan ihminen on myös tosi luova, niin sillä voidaan kuvata tosi paljon erilaisia asioita, et ei toki vain sitä fyysistä ja konkreettista ympäristöä, mikä on oleellista Kristiinan koko tutkimusaiheelle, mut tavallaan sitte niissä omissakin - omassakin tutkimuksessa hoitajat esimerkiks oli ottanut kuvan seinäkellosta kuvaten sitä asiaa, että se ikääntynyt asukas kyselee, että koska hän pääsee ulos. Et täähän ei varsinaisesti nyt liity muuten siihen fyysiseen ympäristöön kuin sen suljetun ulospääsymahdollisuuden kautta. Mut et oikeestaan sitte ulottuu niitten kaikkien ympäristöulottuvuuksien alueelle. Siihen liittyy se sosiaalinen ympäristö: tällä ikääntyneellä tulee olla joku ihminen, joka hänen kanssa lähtee sinne ulos. Mutta sit tottakai myös se symbolinen ympäristö, että mikä se on se meidän hoitokulttuuri vaikka sen suhteen, että et kuinka usein sinne ulos pääsee ja mitkä ne mahdollisuudet siihen on ja näin edelleen. Eli sit tavallaan se valokuva toimii hienosti myös sen keskustelun tukena tällaisessa ryhmäkeskustelutilanteessa, kun oikeastaan sitte siitä kuvasta voi nähdä niin paljon muutakin kuin sen mitä se alunperin se yks hoitaja on vaikka sillä kellolla kuvannut. Eli sitte ryhmäkeskustelussa hoitajat saattaakin nostaa paljo esimerkiks muita aikaresursseihin liittyviä asioita esille. Eli sit tavallaan sitä kuvaa käytettiin hoitajien kanssa myös tällä tavalla.

34:14-34:32

REETTA MUSTONEN

Tosi kiinnostava kuulla! Valokuvaus ei oo ehkä semmoinen menetelmä, mitä ihan jokaisessa tutkimuksessa kuitenkaan käytetään. No, miten sitte tätä tietoa mitä te ootte saanu näis teidän tutkimuksesta, näistä tuloksista, miten sitä voi hyödyntää?

34:33-35:41

KRISTIINA JUUDIN

Eli kokonaisuutenahan täs mun väitöskirjan tuloksena on kehitetty tällainen teoria, joka kuvaa tätä ilmiötä eli nimenomaista ikääntyneiden muistisairaiden henkisyyden tukemista heidän hoito- ja elinympäristöissä. Tää on sellainen aihe, joka on vielä aikaa siel käytännön hoitotyössä yksittäisten ihmisten toteuttamaa, ehkä - tai ainakin sanoittamaa. Ehkä se toteutuu siellä käytännös kuitenkin, vaikka sitä ei sitte osatakkaan, niin sanottaa. Mut niinku mä mainitsin tos aiemmin, ni mitä ihan käytännön hoitotyös voidaan tätä tutkimuksen tuloksii hyödyntää, on sen ihmisen minuuden tukeminen niiden asioiden kautta, jotka hänen elämässään on aina ollu ja on merkityksellisiä, jotka ilmenee siin hänen hänen hoitoympäristössä. Se on sellane käytännön hoitotyön keino tukee ihmisen henkisyyttä.

35:42-35:43

REETTA MUSTONEN

Entä Noora?

35:44-39:48

NOORA NARSAKKA

No fyysisen ympäristön osalta toki näitä tuloksia tulis käyttää aina ihan sieltä yksiköiden suunnittelusta lähtien, kun lähdetään rakentaa uusia ympärivuorokautisen hoidon yksiköitä. Siellä olis otettu huomioon nää asiat ja toki nykypäivänä onkin esimerkiksi kognitiivisen esteettömyyden - eli esimerkiks muistisairaalla ihmisellä se, että lattiassa vaihtuu väri, vaikkei siinä olis mitään muuta kuin värin vaihtuminen siin pintamateriaalissa - esimerkiks tää voi aiheuttaa estettä sille liikkumiselle sen takia, koska se näyttää siltä, että siin onkin tasoero ja se ikääntynyt ei uskalla kulkea siitä yli. Eli tälläsistä kognitiivisen esteettömyyden ratkaisuista aina tottakai sinne fyysisen esteettömyyden ratkaisuihin. Ja meidän tulosten mukaan ainakin nää paremmin toteutuu kyllä nykyisissä yksiköissä kuin sitten aikaisemmissa, mikä on tietenkin tosi hieno juttu, mutta aina kehittämisen varaa varmasti olisi. Mut sitte vähemmän siin fyysisessä ympäristössä toteutuva asia varmasti on sit se, että se ympäristö olis aktivoiva. Eli se tietysti yksinään, et se on esteetön, ei vielä välttämättä saa sitä ikääntynyttä liikkeelle eli siel tulis olla jotakin sellaista, joka kiinnostaisi, että on jotakin mitä lähtee katsomaan tai jotakin mitä lähtee tekemään. Tai esimerkiks yksinkertaisesti vaikka jos on pitkä käytävä, ni siellä keskellä käytävää olis jokin tuoli, lepopaikka, jossa voi välillä levähtää, että se on turvallista kulkee siellä pitkällä käytävällä. Mutta sitten myös toki sen sosiaalisen ja symbolisen ympäristön osalta, niin näitä tuloksia voitas paljon hyödyntää tai voidaan paljon hyödyntää siihen, että kehitetään sitä hoitokulttuuria. Esimerkiks nimenomaan kehitetään sitä, että ne omaiset olis enemmän osa sitä arkea siellä yksikössä. Ja tähän niinku liittyy vahvasti mikä Kristiinan tutkimuksessa myös sitten on oleellista eli niiltä omaisilta saadaan mahdollisesti tietoa tottakai siitä ihmisestä itsestään, jos hän ei kykene enää sanallisesti kertomaan omasta elämästään. Eli tottakai myös sen liikkumisen kannalta, kaikki meistä pitää jonkinlaisesta liikkumisesta. Meillä on ollu jotain harrastuksia, meillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita. Näitä ois tottakai tärkeää hyödyntää myös sen liikkumisen suhteen sit siellä ympäristössä, mut yhtälailla ne omaiset vois enemmän olla, tai vapaaehtoiset, enemmän olla osa sitä arkea niin, että myös he järjestää siellä sitä toimintaa jollakin tavalla. Toki käyttävät niinku - vievät ikääntyneitä paljon ulos, mut yhä enenevissä määrin sitte olis kiinteämpi osa sitä arkea ja sit nimenomaa tän hoitokulttuurin osalta olis aivan äärimmäisen tärkeätä tarkastella sitä, että arvostetaanko ylipäätänsä sitä liikkumista, nähdäänkö se tärkeänä. Eli meillä ehkä vähän hoitokulttuuri on sen tyyppistä, että kun siellä ympärivuorokautisessa hoidossa on jo kognitiiviselta ja fyysiseltä toimintakyvyltään heikommassa kunnossa oleva ihminen, niin sitä ei välttämättä nähdä tärkeänä, että myös hänen edelleen tulis olla aktiivinen ja liikkua niinku meidän kaikkien - se on meidän kaikkien terveyden kannalta äärimmäisen tärkeätä. Mutta sit nimenomaa tän ikääntyneen osalta sitte se vaikuttaa myös niihin hoitoresursseihin siinä mielessä, että mitä huonommaksi se fyysinen ja kognitiivinen toimintakyky edelleen menee, niin sitä enemmän tarvitaan tietysti niitä henkilökuntaresursseja, henkilökuntaa hoitamaan häntä. Eli fyysistä toimintakykyä varsinkin pystytään ylläpitämään tai jopa parantamaan sillä, että otetaan - tehdään niitä toimia sen ikääntyneen liikkumisen edistämiseksi.

39:49-40:16

REETTA MUSTONEN

Kiitos Noora! Eli kuulostaa siltä, että ehkä teillä molemmilla teidän aiheessa on aika paljon tekemistä sen kanssa, et millainen se hoitokulttuuri on, oonko ymmärtäny oikein? Täs on ollukki meillä jo keskustelussa - aika paljon tullu ja tätä, mutta haluaisitteko vielä sanoo jotain, että miten ympäristöä pitäs kehittää sekä terveyden että hoidon parantamiseksi?

40:18-41:40

KRISTIINA JUUDIN

Tästä on tosiaan puhuttu jo paljon, mut itse ajattelen - paljon puhutaan siitä, että ympäristön ikääntyneiden hoitotyössä ympärivuorokautisessa palveluasumisessa tulis olla kodinomainen, mut mun mielestä se kodinomaisuus ei riitä, vaan jos puhutaan pysyvästä asumisesta, niin sen tulis olla - ei kodinomainen vaa iha oikeesti koti. Et vaik se koti rakennettaisi tämmösen ympärivuorokautisen hoivan ympäristöön, tää on se kehittämiskohde. Omassa kodissa ihminen saisi itelle tärkeitä asioita ympäröimänä elää sitä omaa elämäänsä huolimatta siitä, et minkä tyyppinen sairaus hänel on. Sit taas, vaikkei olis kuin paljo omia tavaroita ympärilleen, sekään ei riitä vaan tullaan tähän ympäristön kokonaisuuteen, et oma kotikaan ei tunnu - vaikka sais asuu konkreettisesti omassa kodissaan, ni sehän ei tunnu omalta kodilta enää, jos sä et itse saa hallita omaa elämää siellä ja hallita sitä tilaa missä sä oot, et ihmisellä on valtava tarve kokea se ympäristö todella omakseen ja kokee kuuluvansa siihen ympäristöön, jossa elää.

41:41-41:42

REETTA MUSTONEN

Aivan varmasti.

41:43-44:00

NOORA NARSAKKA

Joo, ja Kristiinan nostama huomio on erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen ja siihen liittyy myös tottakai sitten vahvasti se, että se arki, jota siellä yksikössä eletään, on hyvin pitkälti jonkun muun aikatauluttama ja rakentama eli sekä sen fyysisen ympäristön hallinnoiminen, mut sit ihan yhtä lailla kaiken sen, et mitä siellä tehdään ja mihin aikaan ja kuka päättää, että milloin syödään ja milloin herätään ja niin edelleen. Ja itse ajattelen laajemmin, että ylipäätänsä ympäristöä kaikkeen ikääntyneiden hoitoon ja hoitamiseen, terveyteen liittyvän pitäis huomioida nykyistä enemmän. Eli ikääntyneitä hoidetaan hyvin erilaisissa ympäristöissä, kun ajatellaan sitä, et toki meil on sitä sairaalahoitoa, mut sitten se pitkäaikainen hoito tapahtuu kotona, nykyisin välimuotoisessa palveluasumisessa eli siellä ei oo sitä ympärivuorokautisesti sitä henkilökuntaa, mutta myös sit näissä ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä. Ja tottakai ikääntyneet käyttää sit paljon muita terveyspalveluita, perusterveydenhuollon palveluita. Moni ei tarvitse mitään jatkuvaa tai intensiivisempää hoitoa ja kyllä se ympäristö sen ikääntyneen terveyden hoidon kannalta pitäisi nimenomaan laajasti ottaa tarkasteluun näissä kaikissa palveluissa, et aina vaikka jostakin kotiympäristön turvallisuudesta alkaen, niin sillä on kuitenkin iso merkitys sekä sen ikääntyneen oman terveyden ja toimintakyvyn kannalta, mutta myös sit yhtä lailla ku ajatellaan vaikka sitä, että se hoitaminen tapahtuu siellä kotona, niin sen hoitamisen kannalta, et kuinka turvallista ja toimivaa se hoitaminen on siellä ympäristössä. Sen lisäksi, että se ikääntynyt toimii itsenäisesti ja asuu siellä sen lisäksi, että se on hoitoympäristö. Ja nimenomaan tässä, kun näitä ympäristöjä tarkastellaan, ni tulis kuulla näitä ihmisiä, joiden ympäristöjä ne ovat. Eli ikääntyneiden itsensä näkemykset tulis kuulla tässä asiassa niiden ympäristöjen kehittämiseksi, mutta myös tottakai hoitohenkilökunnan, koska he ammattilaisina sit toimii näissä ympäristöissä.

44:01-44:26

REETTA MUSTONEN

Kyllä, eli ei tulla ulkoapäin kertomaan mikä on hyvä ympäristö, vaan se, että yhdessä kehitetään sitä ja mietitään, et millaisin keinoin siihen voidaan päästä. Mul ois vielä tähän loppuun kysymys teille sitte, että onko joku kiinnostava viimeaikainen hoitotieteellinen tutkimuslöydös, minkä haluaisitte nostaa tässä esiin?

44:27-45:57

KRISTIINA JUUDIN

No, ehkä tää liittyy nimenomaan tähän mistä mä oon paljon puhunu eli tästä omasta kodistan. Nooran tutkimusartikkeli, se oli Journal of Clinical Nursing -lehdessä viime vuonna. Niin siitä mut herätti tähän aiheeseen taas uudelleen yks lainaus, jonka Noora olisin tutkimukses esittänyt ikääntyneeltä osallistujalta. Elikkä tä ikääntynyt osallistuja sanoi - häneltä kysyttiin sitä, miten hän kokee sen ympäristönsä ja hän jotenki totes niin lakonisesti jotenki, että "minut on nyt lukittu tänne, et sellainen ympäristö tämä minulle on". Ja jotenkin tää herätti tää lainaus siihen, et miten me ei haluta, et ikääntyneet ihmiset kokee, et hei et on lukittu jonnekin yhteiskunnan ulkopuolelle eikä haluta, et he kokee olevansa lukkojen takana ja kuitenkin me halutaan, et heil on turvallista olla. Niin tää ihan tää on se perushaaste ikääntyneen muistisairaan ympäristössä, et mitä meijän tulee kehittää ja tutkii yhä edelleen, et miten me saadaan nää kaks optimaalisesti kohtaamaan - tää fyysinen turvallisuus ja kaikenlainen turvallisuus ja sitte se vapauden ja oman elämän elämisen kokemus.

45:58-46:06

REETTA MUSTONEN

Kyllä, se lienee juurikin kaiken ydin ja kulmakivi. Mitä Noora haluaisit nostaa?

46:07-47:09

NOORA NARSAKKA

No tutkimusjulkaisun sijaan itse haluaisin suositella tällaista hoitotieteen laitoksen julkaisusarjan uutta julkaisua kuin "Näkökulmia ikääntyneiden ihmisten ympäristöihin", joka nyt, joka nyt aika osuvasti nimenomaan tästä tämän päivän podcast-jaksosta - tai käsittelee tätä samaa aihetta kuin tää tän päivän podcast-jakso. Eli tää on tämmönen julkasu, jonka olemme toimittaneet näiden ikääntyneiden tutkimuskokonaisuuden johtajien, professori Riitta Suhosen ja Minna Stoltin kanssa. Ja tässä on nyt nimenomaan suomenkielinen tämmönen teos, jossa on erilaisia näkökulmia näihin ikääntyneiden ympäristöihin, siihen miten nää ympäristöt liittyy sekä siihen terveyteen, hoitotyöhön että ikääntyneiden palveluihin. Ja muun muassa Kristiinan teksti on tässä kokoelmateoksessa eli erilaisia näkökulmia sekä hoitotieteellisesti, mutta myös monitieteisesti on tarkasteltu tässä kirjassa.

47:10-47:32

REETTA MUSTONEN

Kiitos Noora! Laitetaan tähän podcastin kuvaukseen sitten linkit näihin teijän nostamiin tutkimuksiin, niin kuuntelijatkin pääsee tutustumaan niihin. Vielä ihan viimeisenä kysymyksenä kysyisin Kristiinalta, että yksi sinun väitöskirjatutkimuksen artikkeleista on voittanut palkinnon. Haluaisitko kertoa siitä hiukan lisää?

47:33-48:00

KRISTIINA JUUDIN

Joo, eli tosiaan tän väitöskirjani osatutkimus, jossa kartoitettiin ikääntyneiden, muistisairaiden ja heidän läheisten kokemuksia henkisyyden tukemisesta hoitotyössä, voitti International Journal of Older People Nursing -julkasun, sai tällaisen kunniamaininnan vaikuttavuudestaan ikääntyneiden hoitotyöhön.

48:01-48:03

REETTA MUSTONEN

Todella upeeta, onneksi olkoon Kristiina.

48:03-48:04

KRISTIINA JUUDIN

Kiitos!

48:05-48:39

REETTA MUSTONEN

Kiitos Noora ja Kristiina! Tässä jaksossa olemme käsitelleet hoitamisen ympäristöä tosi monista näkökulmista. Ympäristöllä voidaan vaikuttaa ikääntyneen liikkumista edistävästi tai tukea ikääntyneen muistisairaan henkisyyttä. Kiitos Kristiina ja Noora täällä studiossa antoisasta keskustelusta. Ja kiitos myös kaikille kuulijoillemme! Toivottavasti tää jakso on ollut antoisa ja herättänyt paljon uusia ajatuksia. Kuulemisiin taas seuraavaan kertaan!

48:40-48:41

NOORA NARSAKKA, KRISTIINA JUUDIN

Kiitos!

Lue lisää:

Narsakka, N., Suhonen, R., Groot, B. & Stolt, M. (2023). Promoting activity and mobility in long-term care environments: A photo-elicitation study with older adults and nurses. Journal of Clinical Nursing. Volume 32, Issue 23-24. https://doi.org/10.1111/jocn.16866

Narsakka, N., Stolt, M. & Suhonen, R. (2024). Näkökulmia ikääntyneiden ihmisten ympäristöihin. https://utushop.utu.fi/p/3949-nakokulmia-ikaantyneiden-ihmisten-ymparistoihin-e-kirja/

Toivonen, K., Charalambous, A. & Suhonen, R. (2022). Supporting the spirituality of older people living with dementia in nursing care: A hermeneutic phenomenological inquiry into older people's and their family members' experiences. Internatioal Journal of Older People Nursing. Volume 18, Issue 1. https://doi.org/10.1111/opn.12514

Toivonen, K., Charalambous, A. & Suhonen, R. (2023). A caring and living environment that supports the spirituality of older people with dementia: A hermeneutic phenomenological study.

International Journal of Nursing Studies. Volume 138, 104414. https://doi.org/10.1016/j.ijnurstu.2022.104414