Lasten yliopiston tiedeleirillä rakennetaan robotteja
Turun yliopiston Lasten yliopisto järjestää tänä kesänä viisi tiedeleiriä eri teemoilla. Huippusuosittujen leirien tarkoituksena on herättää lapsissa kiinnostusta tieteeseen tutkimisen avulla.
Turun yliopiston Lasten yliopisto järjestää tänä kesänä viisi tiedeleiriä eri teemoilla. Huippusuosittujen leirien tarkoituksena on herättää lapsissa kiinnostusta tieteeseen tutkimisen avulla.
Vastaperustettu suomalais-intialainen diagnostiikan tutkimuskeskus ryhtyy etsimään uusia edullisia lääketieteen diagnostiikan ratkaisuja. Toiminta keskittyy lääketieteen rinnalla ympäristö- ja elintarvikediagnostiikkaan. Uusille keksinnöille markkinat ovat maailmanlaajuiset.
Satakunnan talouden kehitys sujui vaihtelevasti vuoden 2012 heinä–joulukuussa. Suhdannekuva jäi hyvin vaisuksi kolmannella vuosineljänneksellä teollisuuden vaikeuksien vuoksi. Viimeisellä neljänneksellä etenkin teknologiateollisuus virkosi tärkeiden metallien jalostuksen sekä koneiden ja laitteiden valmistuksen liikevaihdon käännyttyä uudelleen kasvuun. Sen sijaan metallituotteiden valmistus sakkasi pahasti. Kemianteollisuus piristyi vuodenvaihdetta kohden. Metsäteollisuudessa kirjattiin yhä voimakasta liikevaihdon laskua, joka tosin ainakin tilapäisesti taukosi aivan vuoden lopussa.
Suomalaisten ja brasilialaisten nuorten elämäntapojen välillä on suuria eroavaisuuksia liittyen kulttuurisiin, etnisiin, historiallisiin sekä taloudellisiin tekijöihin. MA Sueila Pedrozon taloussosiologian väitöstutkimuksen tulosten mukaan suomalaisilla ja brasilialaisilla nuorilla on kuitenkin yllättävän samankaltaiset informaatioteknologian kulutustavat.
Akateemikko, professori Jaan Einasto jatkaa Turku–Tartto luentosarjaa keskiviikkona 29.5. klo 15.15–16.45 ja kertoo universumin kehityksestä ja rakenteesta. Luento järjestetään Turun yliopiston päärakennuksen salissa 2 Yliopistonmäellä.
Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaine aloittaa syyskauden kahdella avoimella kirjoittamisen kurssilla. Maksullisilla kursseilla kirjoittamisen huippuammattilaiset opastavat oman elämän tarinoiden kirjoittamiseen sekä pitkien käsikirjoitusten työstämiseen.
Konferenssin pääpuhujina kuullaan taiteiden tutkimuksen merkittävimpiä tutkijoita. Luennot ovat kaikille avoimia.
Turun yliopiston työtieteiden keskus järjestää ajankohtaisseminaarin, jossa keskustellaan muun muassa työttömyyden mittaamisesta sekä rakennemuutoksesta paikallisena haasteena, tarkastelussa Salo.