Kiinteistösäätiö lahjoittaa Turun yliopistolle 270 000 euroa
Säätiö lahjoittaa 225 000 euroa kohdennettuna kauppatieteelliselle koulutusalalle ja 45 000 euroa kohdennettuna oikeustieteelliselle koulutusalalle.
Säätiö lahjoittaa 225 000 euroa kohdennettuna kauppatieteelliselle koulutusalalle ja 45 000 euroa kohdennettuna oikeustieteelliselle koulutusalalle.
Säätiö kohdentaa lahjoituksen kauppatieteelliselle koulutusalalle.
Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa järjestetään lauantaina 17.6.2017 klo 12.00–13.30 työpaja, joka tutustuttaa lapset pörriäisten maailmaan.
Elämäkertateos luo kokonaisvaltaisen kuvan yhden Suomen merkittävimmän tieteentekijän elämästä.
Uusi tutkimus paljastaa, että maailmankaikkeuden suurimmat galaksit ovat ryhmittyneet riviin niiden ympärillä olevien galaksien kanssa vähintään kymmenen miljardia vuotta sitten. Havainto osoittaa, että ympäristö vaikuttaa galakseihin jo niiden varhaisvaiheista lähtien – kuten ihmisilläkin.
Kansainvälinen konferenssi pureutuu ennakointiin kompleksisessa maailmassa, jossa tulevaisuu-teen varautuminen kannattaa. Konferenssissa kuullaan noin 120 esitystä 42 eri työryhmässä. Me-dian edustajat ovat tervetulleet seuraamaan konferenssia.
Väestöilmiöiden ja väestönkehityksen yhteydet sosiaaliseen eriarvoisuuteen ovat keskiössä Turussa 14.–16.6.2017 järjestettävässä 20. pohjoismaisessa väestötieteen symposiumissa. Työryhmissä kuullaan alustuksia väestöntutkimuksen eri osa-alueilta kuten perhedynamiikasta, sairastavuudesta ja kuolleisuudesta sekä siirtolaisuudesta. Sosiaalista eriarvoisuutta tarkastellaan sekä aikuisten ja lasten elämänkuluissa että sukupolvien välillä.
Merenkulun teemapalkinnon saajaksi tänä vuonna on valittu Meriaura Groupin toimitusjohtaja Jussi Mälkiä. Hän on toiminnallaan ja innovatiivisuudellaan edistänyt merenkulkua elinkeinona ja toiminut myös meriympäristön aktiivisena puolestapuhujana. Mälkiä on tuonut aivan uudenlaista vihreää ajattelua alusrakentamiseen, sen tutkimukseen, suunnitteluun ja kehittämiseen, ja siten edistänyt myös merenkulun positiivista näkyvyyttä.
Pauli Aalto-Setälä on nimitetty työelämäprofessoriksi (Professor of Practice) Turun yliopistoon. Professuuri on kaksivuotinen ja sivutoiminen. Työelämäprofessorina Aalto-Setälä alkaa vetää Turun yliopistossa uutta Digital Mindset -koulutusohjelmaa.