Asiasana: Mediatiedote

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Tule tutustumaan turkulaisten kehittämään avaruussäteilymonitoriin ja suomalaiseen nanosatelliittiosaamiseen – Avaruusrekka parkkeeraa Turun yliopistolle

04.10.2017

Suomea kiertävä Avaruusrekka tuo avaruusaiheisen näyttelyn Turkuun 6.–7.10.2017. Avaruusfysiikan professori Rami Vainio on perjantaina 6.10. klo 9–11 paikalla kertomassa yleisölle Radmon-säteilymonitorista, joka mittaa avaruussäteilyä Suomen ensimmäisessä satelliitissa Aalto-1:ssa. Aalto-1:n kaksoiskappale on mukana näyttelyssä.

American Voices -seminaari Turun yliopistolla 6.–7.10.

04.10.2017

Turun yliopiston englannin kielen oppiaineen koordinoima North American Studies Programme (NAMS) järjestää 25. American Voices -seminaarin 6.–7. lokakuuta. Seminaarissa kuullaan yhdysvaltalaisten Fulbright-stipendiaattien esitelmiä erilaisista Yhdysvaltoihin liittyvistä teemoista, kuten urheilusta, musiikista, luonnosta ja siirtolaisuuden historiasta.

Lasten yksinäisyys ei ole lisääntynyt neljännesvuosisadan aikana

03.10.2017

Lasten yksinäisyys on yleistä, mutta sen esiintyvyys ei ole muuttunut 24 vuoden aikana. Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tekemästä tutkimuksesta käy ilmi, että noin joka viides lapsi kokee itsensä yksinäiseksi, ja psyykkiset oireet ovat yhteydessä yksinäisyyden tunteisiin. Lasten kokemaa yksinäisyyttä ja kokemuksen muuttumista ei ole aiemmin tutkittu vastaavanlaisella tutkimusasetelmalla.

Mediakutsu: Akateemisen hiphop-tutkimuksen symposium Turun yliopistossa 5.–6.10.2017

03.10.2017

Hiphop Suomessa: Suuntaukset ja sukupolvet -tutkimusverkosto, Turun yliopiston musiikkitieteen oppiaine, ja International Institute for Popular Culture (IIPC) järjestävät kansainvälisen, monitieteisen Hip Hop Ecologies and Politics -symposiumin. Symposiumissa kuullaan ajankohtaisia esitelmiä sekä suomalaisilta että kansainvälisiltä hiphop-tutkijoilta muun muassa Pohjoismaista ja Pohjois-Amerikasta. Median edustajat ovat tervetulleita tapahtumaan!

Forum Marinumissa alkaa kiehtova yleisöluentosarja merestä ja kulttuurista

02.10.2017

Turun yliopiston AHA-merilaboratorio ja Merikeskus Forum Marinum järjestävät yhteistyössä ”Muutoksen tyrskyjä ja kotirannan maininkeja” -yleisöluentosarjan loka-marraskuussa. Luentosarjan aikana kuulijat pääsevät tutustumaan mereen ja muihin vesistöihin liittyvän humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen uusimpiin tuloksiin. Luentosarja on osallistujille maksuton ja avoin kaikille aihepiiristä kiinnostuneille.

Turun yliopisto tuo tutkitun tiedon Kirjamessuille

01.10.2017

Turun yliopisto tuo Turun kirjamessuille sekä tutkijapuheenvuoroja että mahdollisuuden perehtyä suomen murteisiin ja yliopiston tarjoamaan aikuiskoulutukseen. Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus on mukana moniaistisella metsällään kirjamessujen kanssa samaan aikaan järjestettävillä Ruoka- ja Viinimessuilla.

Turun Tutkijoiden yö ja Tieteen päivät menestys

30.09.2017

Turun yliopiston ja Åbo Akademin loppuviikosta järjestämät koko perheen tiedetapahtumat olivat menestys. Turun tuomiokirkossa perjantaina järjestetty Tutkijoiden yö houkutteli paikalle reilut 500 tieteestä kiinnostunutta. Lauantainen Tieteen päivät veti yliopistonmäelle vajaa 1 000 kuulijaa. Perjantaina tutkijat kohtasivat 800 koululaista joko heidän omissa kouluissaan tai yliopistoilla.

Suuret kysymykset -yleisöluentosarja Turun yliopistolla 3.10. alkaen

29.09.2017

Turun yliopiston filosofian, kulttuurihistorian ja uskontotieteen oppiaineet järjestävät syksyllä suomen- ja englanninkielisen Studia Generalia -luentosarjan teemalla ”Big Questions – Deep Thinking”. Kaikille kiinnostuneille avoin luentosarja tarjoaa mahdollisuuden ajatella ja kysyä suuria, syvällisiä kysymyksiä.