Asiasana: Mediatiedote

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

BalticSatApps-hanke tukee avaruudesta saatavien havaintotietojen kaupallistamista Itämeren alueella

30.11.2017

Viimeisen 30 vuoden aikana Maata havainnoiviin satelliitteihin on panostettu merkittävästi maailmanlaajuisesti, mutta havaintotietoa ei ole vielä osattu kaupallistaa laajamittaisesti. Euroopan aluekehitysrahasto on rahoittanut havaintotietojen kaupallista hyödyntämistä kiihdyttävää kansainvälistä konsortiohanketta BalticSatApps, jota johdetaan Turun yliopiston Brahea-keskuksesta käsin.

Uutta tilastotietoa Suomen elintarvikeyrityksistä

30.11.2017

Valtakunnallinen Lähiruoan koordinaatiohanke ja maakunnalliset elintarvikealan kehittäjät kokosivat vuonna 2017 yhteistyössä maakunnittaisen Aitoja makuja yritystilaston. Uuden tilaston mukaan Suomessa on noin 2860 jalostavaa elintarvikeyritystä.

Arkkipiispaehdokkaiden arvopohja esille Turun yliopiston tentissä

30.11.2017

Millainen on tulevan arkkipiispan arvopohja, millaisena hän näkee arkkipiispan yhteiskunnallisen roolin? Entä miten hän näkee uskontojen ja tieteellisen tiedon suhteen, millaista uskonnonopetusta kouluissa pitäisi järjestää. Näihin ja moniin muihin kysymyksiin pureutuu Turun yliopistossa järjestettävä arkkipiispavaalitentti keskiviikkona 13. joulukuuta. Tenttiin saapuvat kaikki viisi ehdokasta.

Suomen murrerajat noudattavat Pähkinäsaaren rauhan rajoja - kuuntele podcast

28.11.2017

– Se, miten ihmiset ovat ennen liikkuneet – millaista arkinen liikehdintä ja elinpiiri ovat olleet – on aivan erilaista kuin nykypäivänä. Maaseudulla on ollut pappi, ehkä nimismies, ja viljelijöitä. On keskusteltu lähinnä sellaisten ihmisten kanssa, jotka puhuvat samalla tavalla, mikä selittää puhetapojen alueellisia eroja, kielentutkija Tommi Kurki kertoo podcastissa.