Turkulaistutkijat juoksevat rahaa syöpätutkimukselle

03.05.2018

Joukko syöpätutkijoita Turun yliopistosta, akatemiaprofessori Johanna Ivaskan tutkimusryhmästä, yhdistää kaksi intohimoaan hyvän asian puolesta: tieteen ja liikunnan. Tutkijat osallistuvat Helsinki City Run -tapahtumaan 19.5. kerätäkseen varoja Syöpäsäätiön toiminnan tukemiseen.

​Turun yliopiston tiedote 3.5.2018

Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisessä biotekniikan keskuksessa työskentelevän Ivaskan ryhmän tutkimusprojektit pyrkivät selvittämään, kuinka syöpäsolut tulkitsevat ympäristöstään saamiaan signaaleja ja kuinka tämä vaikuttaa esimerkiksi solujen kasvuun ja etäpesäkkeiden syntyyn.

– Tutkimuksessa käytettävät välineet ja tarveaineet ovat varsin kalliita, ja niinpä työmme olisi mahdotonta ilman lahjoittajien avokätistä tukea. Ryhmämme onkin saanut runsaasti rahoitusta Suomen Syöpäsäätiöltä, ja nyt on meidän vuoromme tehdä vastapalvelus, Ivaska selittää.

Lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö rahoittaa suomalaista syöpätutkimusta, edistää syövän ehkäisyä ja tukee sairastuneita sekä heidän läheisiään.

Ivaskan tutkimusryhmä sai esimerkiksi vuonna 2016 Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastosta 450 000 euron kolmivuotisen apurahan tutkimukseensa ”MYO10 ja SORL1, uusia lääkekehityskohteita hoitoresistentteihin rintasyöpiin”.

Ryhmän varainkeruukampanjan nimi “Run for Her2” viittaakin rintasyövän diagnosointiin ja hoitoon. HER2 on syöpäsolun pinnalla sijaitseva proteiini. Jos rintasyöpäpotilaalla havaitaan HER2-geenin monistuma, puhutaan HER2-positiivisesta syövästä. HER2-positiivinen potilas hyötyy todennäköisesti tietyistä biologisista hoidoista huomattavasti enemmän kuin HER2-negatiivinen potilas.

Vaikka syöpätutkimus kehittyy huimaa vauhtia ja uusia läpimurtoja saavutetaan, paljon on vielä selvittämättä.

– Kannustankin kaikkia mukaan tukemaan syöpätutkimusta ja taistelua syöpää vastaan, Ivaska rohkaisee.

>> Lahjoittaa voi aikavälillä 13.4.–26.5.2018 osoitteessa: http://oma.syopasaatio.fi/hcrd2018/5-8445

>> Lisätietoa Johanna Ivaskan tutkimusryhmän työstä syövän selättämiseksi: https://roosanauha.syopasaatio.fi/tarinat/syvemmalle-vihje-kerrallaan/

Lisätietoja: akatemiaprofessori Johanna Ivaska, 029 450 2260, joivaska@utu.fi

 

Luotu 03.05.2018 | Muokattu 03.05.2018