Suomella on mahdollisuus nousta kiertotalouden asiantuntijamaaksi

16.02.2017

Kiertotalouden on arvioitu tuovan Suomelle jopa 2,5 miljardin kasvumahdollisuudet ja Suomella on mahdollisuus profiloitua kiertotalouden merkittävimpänä asiantuntijamaana.

​Turun yliopiston tiedote 16.2.2017

Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus (MKK) järjestää ensimmäistä kertaa Kiertotalous, ympäristö ja meriklusteri -täydennyskoulutuksen, joka alkaa maaliskuussa.

– Keskeisen aseman saavuttamiseksi Suomessa on nyt panostettava aktiivisesti ja suunnitelmallisesti kiertotalouden edistämiseen, osaamisen kehittämiseen ja tutkimukseen. Edellytyksenä kiertotalouden tarjoamien liiketoimintamahdollisuuksien kehittymiselle on laaja-alainen kiertotalousosaamisen lisääminen, toteaa koulutussuunnittelija Talvikki Välimaa MKK:sta.

Osaamisen lisäämisellä voidaan Välimaan mukaan vaikuttaa positiivisesti liiketoiminnan kannattavuuteen ja uudistamiseen sekä kestävän kehityksen edistämiseen. Hän näkee koulutuksen hienona mahdollisuutena yrityksille paitsi kehittää liiketoimintojaan myös vähentää ympäristöön kohdistuvaa kuormitusta.

Teknologiateollisuus ry:n aluepäällikkö Anu Lääveri puolestaan toteaa yritysten olevan avainasemassa kiertotalouden kehittämisessä.

– Koulutus antaa yrityksille eväitä vastata paremmin asiakkaiden ja sidosryhmien asettamiin kestävän kehityksen vaatimuksiin ja tuo arvokkaita mahdollisuuksia verkottumiseen muiden yritysten kanssa, Lääveri huomauttaa.

Kiertotalouteen painottuvalla koulutuksella pyritään vastaamaan koko meriklusterin osaamistarpeeseen. Suomessa on laajasti laivanrakennus- ja veneteollisuutta sekä useita merkittäviä meriteollisuuden järjestelmävalmistajia ja runsaasti niihin liittyvää alihankintaa. Meriklusterialan toimijoiksi katsotaan meriteollisuuden, varustamojen, satamanpitäjien, operaattoreiden ja veneteollisuusyritysten lisäksi muut merisidonnaiset yritykset, alan järjestöt ja virkamiehet sekä logistiikka-alan asiantuntijat.

Täydennyskoulutuksen opiskelijat valitaan hakemusten perusteella ja koulutus on tarkoitettu töiden ohella suoritettavaksi. Välimaa toivoo hakemuksia erityisesti pk-yrityksissä työskenteleviltä, vaikka samalla toivottaa kaikkien hakemukset tervetulleeksi.

Suuri osa täydennyskoulutuksesta suoritetaan etäopiskeluna ja yhteisiä lähipäiviä on koulutuksen aikana kymmenen. Lähipäiviä tullaan järjestämään Raumalla, Vaasassa, Kokkolassa ja Turussa. Osallistujien omaan yritykseen liittyvillä konkreettisilla oppimis- ja kehittämistehtävillä on keskeinen rooli.

Yksi koulutukselle tärkeistä tavoitteista on koulutuksen tuoman osaamisen jalkauttaminen yrityksen käytäntöihin niin, että koulutukseen osallistumisen hyödyttää koko yritystä. Koulutuksessa pyritään säilyttämään käytännönläheinen työskentelyote myös yritysesimerkkien, -vierailujen ja -puheenvuorojen kautta.

Tietoa koulutuksesta:

Nimi: Kiertotalous, ympäristö ja meriklusteri
Laajuus: 25 op
Kesto: 22.3.2017–1.3.2018
Lähiopetuspäivät: 10
Hakuaika: 28.2.2017 mennessä
Hinta: 250€ / osallistuja
Lisätiedot ja opintojaksokuvaukset: http://mkkevents.utu.fi/
Rahoitus: Euroopan Sosiaalirahasto Keski-Suomen ELY:n kautta ja Rauman kaupunki

Lisätietoja:

Erikoissuunnittelija Anne E. Suominen, Turun yliopisto, Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, puh. 040 779 9494, anelsu@utu.fi

Luotu 16.02.2017 | Muokattu 16.02.2017