SATAKUNTA-hanke puuttuu sisäilmaongelmiin monialaisen tutkimuksen keinoin

29.05.2018

Turun yliopiston työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen oppiaine käynnistää SATAKUNTA-hankkeen, joka liittyy valtioneuvoston Terveet tilat 2028 -ohjelmaan. Ohjelma pyrkii tervehdyttämään julkiset rakennukset ja tehostamaan sisäilmasta oireilevien hoitoa ja kuntoutusta. SATAKUNTA-hanke vastaa tähän haasteeseen suurella ympäristölääketieteen toimintaohjelmalla. Hanke hyödyntää Turun yliopiston monialaista asiantuntemusta sisäilmaongelmien selättämiseksi. Hanke aloitetaan Satakunnasta, mutta kaikki Suomen kunnat kutsutaan osallistumaan. Sata ensimmäiseksi ilmoittautunutta kuntaa otetaan mukaan.

​Turun yliopiston tiedote 29.5.2018

Valtioneuvoston Terveet tilat 2028 -ohjelman tavoitteena on julkisiin tiloihin liittyvän terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Ohjelma pyrkii vakiinnuttamaan kiinteistönpitoon uuden menettelytavan, jossa kiinteistönhoidon ja terveysalan asiantuntijat arvioivat yhdessä käyttäjien kanssa rakennusten kunnon ja tarkoitukseensa sopivuuden. Uuden toimintatavan pitäisi parantaa esimerkiksi monien päiväkotien, koulujen ja kasarmien sisäilmatilannetta.

SATAKUNTA-hanke tarttuu näihin haasteisiin useista osista koostuvan intervention keinoin. Hankkeen rakennustekninen osa keskittyy rakennusmateriaalien ja oikeiden korjausmenetelmien valintaan sekä oikeaan käyttöön. Lääketieteellisessä, mikrobiologisessa ja toksikologisessa osassa taas hyödynnetään Turun yliopiston laajaa asiantuntemusta. Ympäristömikrobiologinen asiantuntemus keskittyy aerobiologian yksikköön ja biodiversiteettitutkimuksen alueelle. Toksikologinen tutkimus jakautuu sekä biokemian että biologian laitosten tutkimusalueelle. Teknisenä asiantuntijana toimii VTT.

– Lääketieteellinen ja immunologinen tutkimus toteutetaan työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen oppiaineen koordinoimana yhteistyössä useiden muiden yliopistojen, tutkimuslaitosten ja sairaaloiden kanssa. Interventioissa käytetään sekä vanhoja että uusia mittausmenetelmiä. Altistumisen mittauksessa käytetään viljelyyn perustuvien menetelmien rinnalla uusia toksisuuden mittausmenetelmiä, kertoo hankkeen vastuuhenkilö, työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus.

Seurantaa tehdään monilla eri mittareilla

Hankkeeseen osallistuvien kuntien ja kaupunkien alueellaan toteuttamia korjausinterventioita seurataan useilla eri mittareilla, sekä käyttäjien terveyden että terveystalouden mittareiden avulla. Interventioiden hyödyistä ja mahdollisista haitoista tehdään kustannus–vaikuttavuusanalyysi.

– Hankkeen tutkimuksellisessa osassa kehitetään ja validoidaan kliiniseen potilastyöhön soveltuvia mittaus- ja analyysimenetelmiä. Esimerkkejä uusista menetelmistä ovat mitokondriotestit, verikokeet sormenpäänäytteestä ja uloshengitysilman haitta-aineiden ja inflammaatiovasteiden mittaus, Putus selittää.
Tutkimuksellisen osan lisäksi hankkeeseen liittyy koulutustapahtumia, tiedotusta ja julkaisutoimintaa sekä opinnäytetöitä ja kansainvälistä yhteistyötä.

Sata ensimmäistä kuntaa pääsee mukaan

Sata ensimmäiseksi ilmoittautunutta kuntaa pääsee mukaan interventioon, ja muut noin 200 Suomen kuntaa toimivat vertailuaineistona. Osallistuminen on kunnille vapaaehtoista. Hankkeen aloitustapahtuma järjestettiin 26.4.2018 Porissa ja mukaan on sitoutunut jo useita kuntia. Mukaan pääsee ilmoittautumalla hankkeen vastuuhenkilöille.

Hanke päättyy Terveet tilat 2028 -kampanjan päättyessä vuonna 2028, minkä jälkeen parhaat toimintamallit voidaan ottaa käyttöön koko Suomessa. Ensimmäisiä tuloksia saadaan jo 1–3 vuoden kuluttua.

Hankkeen yhteistyötahoja ovat useat yhdistykset ja aluehallintovirastot sekä VTT.

>> SATAKUNTA-hankkeen www-sivut

Lisätietoja:
työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus, 0400671517, tuula.putus@utu.fi ja FT Janne Atosuo, janne.atosuo@utu.fi
 
 

 

Luotu 29.05.2018 | Muokattu 29.05.2018