Kiinnostus raa’an kalan syöntiin voi tuoda lapamadon takaisin
Loistutkimuksen tavoitteena on oppia ymmärtämään loiseläimiä paremmin, jotta niitä voitaisiin torjua tehokkaasti. Suuri osa maailman johtavista loistutkijoista kokoontuu Turun yliopistoon 20.–24.7.2016 eurooppalaiseen parasitologikokoukseen.
Turun yliopiston tiedote 15.7.2016
Suomen kansallisloiseksi on nimetty lapamato, jonka suomalaistutkimus oli aikanaan maailmankuulua. Sittemmin lapamatotutkimus on tehnyt itsestään lähes tarpeettoman, koska tutkimukseen perustuva vastustus- ja valistustyö teki lapamadosta harvinaisen. Vielä 1950-luvulla laskettiin lapamatojen kuluttavan Suomessa noin 60 tonnia voita päivässä, mitä silloin pidettiin vakavana kansanravitsemuksellisena ongelmana, kun ruuasta oli pulaa.
– Kasvava kiinnostus raa’an kalaan syöntiin saattaa kuitenkin avata madolle uusia mahdollisuuksia, arvelee emeritusprofessori Pekka Niemelä Turun yliopistosta.
Euroopan parasitologiliiton, skandinaavis-balttilaisen parasitologiaseuran ja Turun yliopiston järjestämään kokoukseen osallistuu noin 450 loisalan asiantuntijaa ympäri maailmaa, ja sen pääteemana on loisiminen ilman rajoja. Suurin osa kokousvieraista on lääkäreitä, biologeja ja eläinlääkäreitä, mutta joukossa on myös esimerkiksi Turun yliopiston professori, filosofi ja uskontotieteilijä Matti Kamppinen, joka esitelmässään pohtii loisimisen oikeutusta. Lisäksi tilaisuudessa kuullaan, miten mehiläisyhdyskunnat puolustautuvat loisia vastaan, onko ötököiden syöminen vaarallista ja ovatko loiset ikuisia.
Trikinellatoukkia esiintyy Suomessa enemmän kuin muualla maailmassa
Vaikka loisia ja syöpäläisiä saatetaan pitää inhottavina ja loisimista epäreiluna elämäntapana, on loisiminen luonnossa erittäin yleistä ja menestyksellistä. Arvioiden mukaan jopa valtaosa maailman eliölajeista on loisia, kuten alkueläimiä, matoja ja niveljalkaisia.
– Loisista voi olla paljon haittaa ihmisen ja eläinten terveydelle, mutta hyvä loinen elää isäntänsä kustannuksella haittaamatta tätä liikaa. Loinen on riippuvainen isännästään, josta se ottaa ravintonsa – isännän kuolema koituisi myös loisen kohtaloksi. Vakavimpia ongelmia loiset aiheuttavatkin usein sellaisessa isännässä, jonka kanssa niiden yhteiselo ei ole ehtinyt kehittyä ongelmattomaksi, sanoo professori Antti Oksanen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.
Loisia pidetään usein trooppisina vitsauksina, joilta säästymme Suomessa viileän ilmaston ansiosta. Esimerkiksi trikinellatoukat pärjäävät kuitenkin mainiosti isäntäeläimen kudoksissa myös pohjoisessa ilmastossa. Suomen metsien petoeläimissä niitä on enemmän kuin lähestulkoon missään muualla maailmassa, mutta ihmistartuntoja ei ole todettu vuosikymmeniin, kiitos vastustustoimenpiteiden.
– Loisten avulla saadaan tietoa myös maapallon historiasta. Poron kielimadon lähimpänä sukulaisena pidetään hyeenan loista, joka saattoi vaihtaa isäntäeläintä jääkauden aikaan, kun hyeenat saalistivat peuroja Keski-Euroopassa, Oksanen toteaa.
Joskus loiset taas ovat levittäytyneet eri tahtiin isäntäeläintensä kanssa. Esimerkiksi Suomessa on esiintynyt hirviä jääkauden jälkeen ainakin 8000 vuoden ajan, mutta Venäjällä tunnettu hirven maksamato tavattiin täällä ensi kertaa vasta viime vuonna.
– Lisäksi ilmastonmuutokset ja globalisaatio vaikuttavat loisten esiintymiseen ja merkitykseen joskus arvaamattomilla tavoilla. Kokonaan loisista ei koskaan voida päästä eroon. Jos päästäisiin, maapallon eliömaailman monimuotoisuus romahtaisi, Niemelä ja Oksanen muistuttavat.
Lisätietoja
Professori Antti Oksanen, elintarviketurvallisuusvirasto Evira (FINPAR), p. 044 5616491, antti.oksanen@evira.fi