Kansanomainen ymmärrys uskonnosta ja pyhästä ohjaa oikeusistuimia uskontorikosten ratkaisuissa (Väitös: FM Tuomas Äystö, 26.10.2019, uskontotiede)
Oikeuslähteissä on muodolliset kriteerit sille, miten uskonto ja pyhä määritellään, mutta käytännön viranomaistyössä ne täydentyvät populaareilla ymmärryksen tavoilla. FM Tuomas Äystö on selvittänyt Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan uskonrauhan rikkomista koskevan rikoslain pykälän poliittista taustaa ja oikeuskäytäntöä uskontotieteen näkökulmasta.
FM Tuomas Äystö tarkasteli tutkimuksessaan lakia uskonrauhan rikkomisesta 1990-luvun lopusta vuoteen 2018. Tutkimuksen kohteena olivat lakia koskevat parlamentaariset aineistot, valtakunnansyyttäjän ratkaisut ja oikeusistuimien tuomiot, joita tarkasteltiin diskurssianalyysin menetelmin.
Väittelijän mukaan uskonnon kategoria on eräs tavoista organisoida eroja ja viime kädessä yhteiskuntaa. Uskontokategoria on oleellinen esimerkiksi silloin, kun pohditaan, mitkä asusteet ovat poliiseille sopivia, millä kriteereillä turvanpaikanhakijoita arvioidaan, tai millainen toiminta on koulussa sallittua. Äystö tarkastelee uskonnon kategorian kanssakäymistä erityisesti pyhän, mutta jossain määrin myös rodun ja etnisyyden kategorioiden kanssa, joiden rooli yhteisönmuodostuksessa on vastaava.
– Näiden käsitteiden rakentuminen politiikassa ja viranomaistyössä vaikuttaa yhteiskuntaan. 1900-luvun alussa jumalanpilkkalakia käytettiin sosialisteja vastaan, jotka uhkasivat yhteiskunnan kristillisiä arvoja. Suomi alkoi modernisoitua ja maallistua erityisesti sotien jälkeen, ja 1960- ja 70-lukujen taitteessa annettiinkin viimeiset tuomiot moneen vuosikymmeneen. 1990-luvulla yhteiskunnallisessa muutoksessa käännettiin uusi lehti, kun uskonnollisen moninaisuuden kasvu kiihtyi, Äystö kertoo.
Vuosikymmenen lopussa uskonrauhapykälä uudistettiin ja 2000-luvulla sitä on väittelijän mukaan käytetty etenkin islamia koskevissa tapauksissa.
– Samalla Suomi poikkeaa muista Pohjoismaista ja suurimmasta osasta Eurooppaa siinä, että se edelleen soveltaa tällaista pykälää aktiivisesti, Äystö toteaa.
Tuomareiden omat käsitykset vaikuttavat päätöksentekoon
Äystön mukaan yhteiskunnassa vallitsevin uskontodiskurssi, eli se, mitä arkipuheessa määritetään uskonnoksi, rakentuu monessa paikassa. Tutkija listaa keskeisimmiksi diskurssin muovaajiksi viranomaistyön, uskonnonopetuksen ja uskontoihin liittyvän uutisoinnin.
– Pyhän on lain esitöissä määritelty tarkoittavan jotain, mitä kohtaan jokin uskonnollinen yhteisö tuntee suurta kunnioitusta. Uskonnon käsitteen osalta pykälä nojaa uskonnonvapauslaissa olevaan kirkon ja rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan määrittelyyn. Näitä laki siis suojaa, Äystö kertoo.
Tutkijan mukaan pilkkaajat eivät kuitenkaan käytännössä usein kohdista tekoaan tiettyyn konkreettiseen yhteisöön, vaan vaikkapa kristinuskoon tai islamiin yleisesti.
– Siksi muodollisia määritelmiä ratkaisevammaksi muodostuukin viranomaistyössä usein se, millaisia käsityksiä tuomareilla on uskonnoista yleisesti, Äystö toteaa.
Oikeustoiminnan ymmärrys uskonnosta ja pyhästä rakentuvat Äystön mukaan siis myös kansanomaisten diskurssien kautta.
– Käytännössä tämä saattaa heikentää sellaisten yhteisöjen mahdollisuuksia tulla suojelluksi, jotka eivät istu kansanomaista uskontoymmärrystä luonnehtivaan maailmanuskontosapluunaan, ja joiden pyhinä pitämät asiat eivät ole yleisesti tunnettuja. Keskustelu esimerkiksi profeetta Muhammadin pyhyydestä on ollut hyvin näkyvää, joten hänen erikoisasemansa on hyvin tiedossa. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi uuspakanaryhmien pyhistä paikoista, Äystö sanoo.
Suomessa onkin yli 115 rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa, joita pykälän tulisi väittelijän mukaan periaatteen tasolla suojella samanarvoisesti.
Oikeudenkäynneistä julkisuutta sananvapaustapauksiin
Äystön tutkimus linkittyy myös toiseen rikosnimikkeeseen, kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Se on usein uskonrauhatapausten pääsyyte.
– Maahanmuuttajavastaisuus on ollut paljolti päällekkäistä islamvastaisuuden kanssa. Toisaalta vastaajien näkökulmasta tällaisilla oikeudenkäynneillä on mahdollista saada halutun kaltaista poliittista julkisuutta, Äystö sanoo.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on Suomessa uskonrauhan rikkomista yleisempi syyte, ja lain näkökulmasta myös vakavampi rikos. Kiihotuspykälällä on Äystön mukaan hyvä kansainvälisen oikeuden tuki, mutta poliittisessa julkisuudessa molemmat pykälät ovat kiistanalaisia.
– Suomeen onkin muodostunut joukko sananvapaustapauksia, joista vastaajat tiedottavat omilla foorumeillaan ja käyttävät niiden tuoman julkisuuden eduksi kritisoidakseen vallitsevia käytäntöjä, ja tuodakseen esiin omia näkemyksiään maahanmuutosta ja islamista, Äystö päättää.
***
FM Tuomas Äystö esittää väitöskirjansa ”Religious Insult as a Societal Concern in the 21st Century Finland” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 26.10.2019 klo 12.00 (Turun yliopisto, Natura, luentosali X, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Lene Kühle (Aarhusin yliopisto, Tanska) ja kustoksena professori Terhi Utriainen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on uskontotiede.
Väittelijän yhteystiedot: tjayst@utu.fi
