Väitös (sisätaudit): LL Johanna Paltta
Aika
1.11.2024 klo 12.00 - 16.00
LL Johanna Paltta esittää väitöskirjansa ”Diagnostic Challenges in Rheumatology – Improving Validity of Registry-Based Studies” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 01.11.2024 klo 12.00 (TYKS, T-sairaala, Risto Lahesmaa -sali, Hämeentie 11, Turku).
Vastaväittäjänä toimii dosentti, professori h.c. Dan Nordström (Helsingin yliopisto) ja kustoksena dosentti Laura Pirilä (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on sisätaudit.
Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9876-0 (kopioi linkki selaimeen).
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Suomalaisia terveydenhuollon rekistereitä käytetään usein tutkimuksissa, mutta rekistereihin kirjattujen reumatautidiagnoosien paikkansapitävyyttä eli validiteettia on selvitetty vain vähän. Väitöskirjassani tutkimme, miten hyvin biopankkien hoitoilmoitusrekisteri- ja lääkerekisteritiedoilla täydennetyt nivelreuman diagnoosit sekä sairaalarekisterien systeemisen skleroosin ja polymyalgia rheumatican diagnoosit pitivät paikkansa. Yritimme löytää suomalaisen rekisteriaineiston vahvuudet ja rajoitukset reumataudeissa, sekä miten rekistereitä voisi parhaiten hyödyntää tutkimuksissa. Tutkimme myös väärän diagnoosin yleisimpiä syitä ja riskitekijöitä, etenkin polymyalgia rheumaticassa.
Nivelreumadiagnoosin paikkansapitävyyttä voitiin selvästi parantaa ottamalla huomioon käyntien määrä ja lääkkeiden erityiskorvattavuusoikeudet. Tällöin diagnoosin paikkansapitävyys oli hyvä, erityisesti seropositiivisessa nivelreumassa. Yhdellä käynnillä asetetun nivelreumadiagnoosin paikkansapitävyys oli muuten vain kohtalainen, etenkin seronegatiivisessa nivelreumassa.
Systeemisen skleroosin rekisteridiagnoosien paikkansapitävyys oli kohtalaisen korkea, ja vielä selvästi parempi jos diagnoosi oli tehty reumataudeilla. Suomessa yleisimmän systeemisen skleroosin alatyypin, eli rajoittuneen systeemisen skleroosin, diagnoosit olivat luotettavia silloinkin, kun diagnoosi oli tehty millä tahansa erikoisalalla.
Yliopistosairaalassa polymyalgia rheumatica –diagnoosin saaneista potilaista kolmasosalla diagnoosi osoittautui lopulta vääräksi. Väärän diagnoosin riski oli erityisen suuri, jos taudinkuva oli epätyypillinen, jos lääkkeet eivät tehonneetkaan riittävästi ja kun luokittelukriteerit eivät täyttyneet. Yleisimpiä alun perin polymyalgiaksi väärin diagnosoituja sairauksia olivat muut niveltulehdukset, kuluma- ja rasitusperäiset tuki- ja liikuntaelinsairaudet, infektiotaudit ja syövät.
Rekisteridiagnoosien paikkansapitävyyttä voidaan huomattavasti parantaa yhdistämällä tietoja eri lähteistä, ja erityisesti tiedot lääkkeiden erityiskorvattavuusoikeuksista ovat tärkeitä. Erotusdiagnoosien tarkka pohdinta on olennaista polymyalgia rheumaticaa diagnosoitaessa, jotta vältytään vääriltä diagnooseilta.
Vastaväittäjänä toimii dosentti, professori h.c. Dan Nordström (Helsingin yliopisto) ja kustoksena dosentti Laura Pirilä (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on sisätaudit.
Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9876-0 (kopioi linkki selaimeen).
***
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Suomalaisia terveydenhuollon rekistereitä käytetään usein tutkimuksissa, mutta rekistereihin kirjattujen reumatautidiagnoosien paikkansapitävyyttä eli validiteettia on selvitetty vain vähän. Väitöskirjassani tutkimme, miten hyvin biopankkien hoitoilmoitusrekisteri- ja lääkerekisteritiedoilla täydennetyt nivelreuman diagnoosit sekä sairaalarekisterien systeemisen skleroosin ja polymyalgia rheumatican diagnoosit pitivät paikkansa. Yritimme löytää suomalaisen rekisteriaineiston vahvuudet ja rajoitukset reumataudeissa, sekä miten rekistereitä voisi parhaiten hyödyntää tutkimuksissa. Tutkimme myös väärän diagnoosin yleisimpiä syitä ja riskitekijöitä, etenkin polymyalgia rheumaticassa.
Nivelreumadiagnoosin paikkansapitävyyttä voitiin selvästi parantaa ottamalla huomioon käyntien määrä ja lääkkeiden erityiskorvattavuusoikeudet. Tällöin diagnoosin paikkansapitävyys oli hyvä, erityisesti seropositiivisessa nivelreumassa. Yhdellä käynnillä asetetun nivelreumadiagnoosin paikkansapitävyys oli muuten vain kohtalainen, etenkin seronegatiivisessa nivelreumassa.
Systeemisen skleroosin rekisteridiagnoosien paikkansapitävyys oli kohtalaisen korkea, ja vielä selvästi parempi jos diagnoosi oli tehty reumataudeilla. Suomessa yleisimmän systeemisen skleroosin alatyypin, eli rajoittuneen systeemisen skleroosin, diagnoosit olivat luotettavia silloinkin, kun diagnoosi oli tehty millä tahansa erikoisalalla.
Yliopistosairaalassa polymyalgia rheumatica –diagnoosin saaneista potilaista kolmasosalla diagnoosi osoittautui lopulta vääräksi. Väärän diagnoosin riski oli erityisen suuri, jos taudinkuva oli epätyypillinen, jos lääkkeet eivät tehonneetkaan riittävästi ja kun luokittelukriteerit eivät täyttyneet. Yleisimpiä alun perin polymyalgiaksi väärin diagnosoituja sairauksia olivat muut niveltulehdukset, kuluma- ja rasitusperäiset tuki- ja liikuntaelinsairaudet, infektiotaudit ja syövät.
Rekisteridiagnoosien paikkansapitävyyttä voidaan huomattavasti parantaa yhdistämällä tietoja eri lähteistä, ja erityisesti tiedot lääkkeiden erityiskorvattavuusoikeuksista ovat tärkeitä. Erotusdiagnoosien tarkka pohdinta on olennaista polymyalgia rheumaticaa diagnosoitaessa, jotta vältytään vääriltä diagnooseilta.
Viestintä